Herkku-puhelin
Unohtumaton iltapäivä
Kride

Aikoinaan Helsingin Keltaisessa Ruusussa kävi silloin tällöin hieman resuisen oloinen mies, jolla oli mukanaan mielettömän hyvännäköinen naisseuralainen. Heillä oli tapana mennä yhdessä koppiin ja jättää ovi puoliksi auki. Kopissa he runkkailivat vuorotellen itseään ja toisiaan ja aina välillä joku mies kutsuttiin sisään imutushoitoon, mikäli hän vain uskalsi ja kehtasi mennä.

Yhtenä iltapäivänä tämä pariskunta oli päättänyt viedä "shownsa" tilojen keskellä sijaitsevan pienen teatterin sohvalle. Mies istui sohvan toisessa päädyssä ja runkkasi hiljalleen kulliansa. Nainen puolestaan makasi puoliksi sohvalla pelkissä stay-up sukissa ja hyväili itseään ja välillä miestä. Paikka oli vielä tyhjillään ja minun lisäkseni siellä taisi yhdessä lukitussa kopissa olla vielä joku toinenkin. Jäin katselemaan tämän miehen ja naisen touhuja eikä siinä voinut olla kiihottumatta. Housut alkoivat tuntua ahtailta ja oli pakko avata vetoketju ja päästää oma elin ulos. Hitaasti vetelin esinahkaa eteen ja taakse kun lumoutuneena jatkoin pariskunnan tirkistelemistä. He olivat tietenkin jo huomanneet minut ja viittoilivatkin tulemaan lähemmäksi.

Naisella oli kaikki kohdallaan. Rinnat olivat juuri sopivan kokoiset, kiinteät ja täyteläiset ja mies esittelikin niitä hyväilemällä molemmin käsin. Naisen huulet olivat kosteat ja kirkkaan punaiset, mitä hämärässä nyt pystyi erottamaan. Hänen sormensa sukelsi hitaasti hänen häpyynsä ja sekin näytti jo kostealta. Hän otti sormensa pois ja vei sen huulilleen. Lipaisu kielellä ja sitten hidas ja pitkä imu. Oma kullini kovettui entisestään ja hengitykseni muuttui raskaammaksi. Oli kuin aika olisi pysähtynyt, kun nainen vaihtoi asentoaan ja viittoi lähemmäksi. Hän tarttui kulliini ja hymyili kauniisti. Sitten hän laittoi sen huulilleen ja pelaili hetken kielellä terskan pinnalla. Olin jo täysin unohtanut hänen miehensä, joka istui siinä vieressä runkkaamassa. Olin myös unohtanut kaiken muun, enkä ollut huomannut paikalle kerääntyneen jo pari muutakin miestä katselemaan esitystä.

Nainen sulki huulensa kullini ympärille ja hyväili pallejani alkaessaan imemään hitaasti ja voimakkaasti. Välillä hän antoi kielensä leikkiä pitkin kullini vartta ja välillä hän imaisi koko komeuden syvälle kurkkuunsa. Olin sulaa vahaa hänen käsittelyssään. "Onko sinulla kumi? Haluatko naida minua?" nainen kysyi, enkä voinut muuta kuin nyökätä hiljaa kiittäen onneani. Kiihkosta sekaisin pujotin kumin päälle. Samalla nainen oli kääntynyt sohvalla ympäri. Hän oli nyt polvillaan perse ylhäällä, imien samalla miestään. En voinut hillitä itseäni, vaan survaisin voimalla kullini naisen pillun syövereihin. Muutama katsoja lisää oli ilmestynyt paikalle, mutta mikään ei voinut häiritä minua sillä hetkellä.

Myös aivan takanani oli joku mies, jota en ollut huomannut, ennen kuin tunsin käden hyväilevän takapuoltani. Käsi hakeutui välilihan yli hyväilemään pallejani ja olin räjähtää kiimasta. Jostain tällaisesta olin vain uneksinut villeimmissä fantasioissani. Minun oli pakko hiljentää tahtiani, koska olin tulossa, niin hyvältä kaikki tuntui. Mies takanani oli pudottanut housunsa nilkkoihin ja tunsin hänen kovan kullinsa pakaroillani. En estellyt mitenkään vaan levitin toisella kädelläni persettäni kutsuna hänelle. Hikoilun ansiosta luisto olikin jo kohdillaan ja hän saikin yllättävän helposti puskettua mulkkunsa syvälle suoleeni. Minä huokasin syvään ja jatkoin naisen nussimista, samalla kun sohvan selkänojan taakse oli ilmestynyt mies, joka tarjosi kaluansa minulle imutettavaksi. Eihän tällaista voi olla, muistan ajatelleeni, kun suljin huuleni hänen terskansa ympärille ja alkoi nussia suutani. Kulli suussani ja perseessäni minulta alkoi mennä jo tahti naisen nussimisessa sekaisin ja tunsin myös, etten voi enää kauan pidätellä. Myös takapuolessani ahkeroiva mies alkoi huohottaa siihen malliin, että kohta hänkin tulisi. Silmissäni sumeni kun tunsin mällin lähtevän kumisukkaansa ja kiihdytin tahtia minkä pystyin. Samalla tunsin kullin sykkivän takapuolessani ja jotain kosteaa tippui naamalleni ja olkapäilleni. Hämärän rajamailla tajusin, että imuttamani mieskin oli saanut ja ruiskinut mahlansa päälleni.

Nähtävästi en ollut muistanut enää edes hengittää, koska huomasin yhtäkkiä haukkovani henkeä pyörtymisen partaalla. Huomasin vapaan tuolin ja rojahdin siihen keräämään voimiani, kun muutama muu mies jatkoi naisen kimpussa. Itse en olisi enää jaksanut yhtään mitään, mutta väsynyt hymy nousi kuitenkin huulilleni kun mietin tapahtunutta. Ja nousee se hymy ja jokin muukin vieläkin, kun mietin taaksepäin tuota unohtumatonta iltapäivää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute