Herkku-puhelin
Mieshoitajalta pyydettyä
arttu

Olen siis hoitajana eräässä palvelutalossa. Meillä asuu hyvin erilaisia asukkaita. Olkoon nyt vaikka Ulla, jota tarina koskee, tuli kuntoutusjaksolle viikoksi. Hän oli noin 65-vuotias, aivan siis selväjärkinen, fyysisen kunnon heikennyttyä alkoi tarvitsemaan kuntoutusjaksoja.

No niin, olin yövuorossa. Tein alkuyön tehtävät ja tarkistukset. Kävin katsomassa jos joku pyysi käymään, mitä hän tarvitsi.

Ulla soitti ja sanoi ettei uni oikein tule, olikohan kello jälkeen puolen yön.

Kysyin haluatko unitabletin? - En. Onko jotain mitä voin tehdä? kysyin. istu hetkeksi kävi pyyntö. Istuin Ullan viereen sängyn laidalle. Ulla alkoi kertomaan omasta elämästään, mitä oli kaikkea tapahtunut. Minulle oli kuulemma helppo puhua, liekö hoitajan ominaisuus..

Siinä puolen tuntia istuttuani sanoi Ulla, että miehensä kanssa asiat ei ole hyvin, Ullalla kun kädet hieman välillä vapisee, ei mies ole enää lähellä. Kysyin oletko puhunut asiasta hänelle. Kuulemma käskee unohtamaan moiset asiat.

Sanoin Ullalle että nyt voisit kokeilla nukkumista, toin vielä vanhan konstin mukaan lämmintä maitoa, jos vaikka auttaisi.

Sähkösänky kun kuului varustukseen, oli säätö kapula tippinut seinän ja sängyn väliin. Sanoin että hetki niin kurkotan sen ja kumarruin Ullan yli ja kurkotin kapulaa, jolloin tapahtui jotain mitä en ihan odottanut.. Ulla laittoi käden sisäreidelleni ja nosti hitaasti ylöspäin. Tilanne oli niin arvaamaton ja nopea että en osannut tehdä mitään, jämähdin paikalleni. Mietin mitä helvettiä teen, hän oli kumminkin 65-vuotias, ja minä 30-vuotias. Asia tavallaan ratkesi kun tunsin vetoketjun housuista aukeavan, olin ollut puoli minuuttia paikallani, minkä Ulla oli ottanut "kyllä" vastauksena.

Tunsin kuinka kaluni kaivettiin esiin, vedettiin liikkuvat taakse ja lämpimien huulien väliin..

Sitten "uskaltauduin" jo suoristaa selkääni jolloin katsoin varovasti Ullaa, hän imi silmät kiinni kaluani, vatkasi välillä. Hieroi kielellä kärjen alta. Taisin hengittää jo aika raskaasti kun Ulla oli ottanut munan suustaan, runkkasi sitä ja sanoi "ei se ikä kaikkea kerro" ja nikkasi silmää ja otti terskani suuhun imi kovaa ja veti nahkaa edes takas. Vielä veti kalun lähes kokonaan suuhunsa, sitten otti taas terskan suuhun ja alkoi rajusti runkata, d-kupin rinnat heilui, ja tarrasin niistä kiinni, olivat vielä suhteellisen kiinteät. Sanoin että nyt en enää kauaa kestä. Eikun tämä "tyttö" kiihdytti vauhtia.. huohotin jo kunnolla.. Sitten alkoi silmissä pilkahdella muistia täpliä, jalat alkoi täristä... tunsin kuinka Ulla kahmaisi toisella kädellä pallini käteensä, puristi hieman... tämä oli jo liikaa. Nytkähdin pari kertaa ja laskin lastini Ullan suuhun. Poikamiehenä ei kovin usein saa suuhoitoa, joten kermaa tuli aika lailla, ja Ulla nieli kaiken, hieman pääsi suupielistä ulos..

Ulla sanoi -olipas se.. niin, sanoin - Teit hyvää työtä sanoin Ullalle, - Kyllä tähän ikään jo pitää osata kaikenlaista.. Kysyin onko miehesi... en päässyt lausetta loppuun kun Ulla keskeytti, talonmies on pari kertaa auttanut rouvaa "hädässä".. Toivottelin hyvät yöt ja lähdin jatkamaan töitä. Onneksi kukaan ei kutsunut, aika hiljaisia yöt täällä ovat yleensä..

Noin kello 04.30 tuli kutsu Ullalta, mietin mitähän nyt on.. menin huoneeseen, Ulla istui sängyn laidalla sanoi että voisiko hän saada toistaa äskeisen. Muutaman sekunnin mietin mitä tehdä, menin kumminkin Ullan eteen, hän avasi housuni, ja aloitti käsittelyn.. Hän imi munaani tavalla josta huomasi että hän piti siitä tai oli suomeksi puutteessa... Välillä Ulla imaisi munan aika syvälle kurkuun ja välillä piti vain terskaa suussa ja runkkasi vartta. Väillä hän otti munan pois suusta runkkasi sitä ja katseli munaani, kun nahka seilaa. Sitten taas Ulla otti munan suuhunsa ja nai suullansa munaani. Rohkenin ottaa Ullaa päästä kiinni ja nopeuttaa tahtia, odotin vastustelua mutta sitä ei tullut. Pidin Ullaa päästä kiinni ja nain häntä suuhun, Ulla imu oli koko ajan päällä. Irstasta, mietin mutta hyvälle tuntui. Mietin että kai Hänen munaa tekee mieli, rohkenin kysyä -"haluaisitko munaa jalkoväliinkin"?..

Ei muuta tarvittu, Ulla nousi ja riisui housut ja samalla sanoi, en oikein uskaltanut kysyä mutta haluan, kyllä, kyllä..

Hän meni makaan sängyn reunalle, niin että jalat oli ulkona sängystä, tuuhea karvoitus, siinä näkyi kiilteleviä pisaroita. Totesin mielessäni, liukkaria ei tarvita näemmä ollenkaan.

Nostin Ullan jalkoja vähän ja ohjasin kaluni suulle. Ei voi ollla totta, aivan kuuma ja tiukka. Ei miehensä näköjään käy enää täällä ollenkaan...

Painoin munan sisälle, hitaasti pohjaan asti, Uuuhh, kuului Ullan suusta ja hän puristi käsiäni, todella kovaa, Pidin kaluni hetken pohjassa ja vedin kullini melki pois, terska oli sisällä enää kun painoin kullini uudestaan pohjaan. Voi luoja.. Ulla sanoi.. aloitin hitaan nainnin, hyvin kaluni seilasi Ullan tavarassa, Ulla oli kuin taivaassa, silmät loisti ja hymy suulla, kun munaa saa pitkästä aikaa...

Uihh uihh alkoi kuulumaan ja yht´äkkiä Ulla tarrasi käsistäni lujaa kiinni ja tunsin kuinka kullin ympärillä supistaa, ja kovaa. Vedin viedä minuutin verran oikein kunnolla, Ulla melkein huusi, ja itellä teki tiukkaa. Runttasin vielä kalun kunnolla pohjaan ja annoin nesteiden valua tähän karvaiseen 60+ pilluun.

Hetken hengitys tasaantui ja Ulla sanoi "et tiedä että tämä teki hyvää".. kieltämättä sanoin, oikein piristävä yövuoro vastasin. Sitten tuli kutsu ja jouduin lähtemään, kalu housuihin ja menoks. Onneksi tämä oli viimeinen yö, kaksi oli jo takana. Nukuin puoleen päivään kun herään puhelimen soittoon. Pomo soitti ja sanoi yöhoitajan sairastuneen, kysyi voisinko tehdä vielä yhden yön. Noh, kai se siinä menee vastasin.

Menin takasin petiin ja ajattelin että ei voi olla totta..

Yöllä Ulla sai taas kaksi satsia kunnon "kuntoutushoitoa"...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute