Herkku-puhelin
Tyttö ja naapurin mies
Susanna

Oli lauantai-iltapäivä. Vanhemmat olivat mökillä ja poikakaverilla oli bileet kavereiden kanssa. Kävelin kotiin (rivitaloon) kun naapurin mies oli ulkona tupakalla. Hän on mukava mies ja olemme silloin tällöin jutelleet pihalla, niinpä nytkin pysähdyin juttelemaan. Kun hän kuuli tilanteeni, hän pyysi kylään illalla. Oli hän joskus aikaisemminkin pyytänyt kahville.
- En tiedä, katsotaan. Lupasin lopulta.

Kotona surffailin netissä ja eksyin seksisivuille. Aloin käydä tosi kuumana ja toivoin että poikakaverini olisi kotona. Mietin miltä tuntuisi harrastaa sellaista seksiä kuin netissä näkee. Minulla ei ollut paljoa kokemusta, olen ollut kiltti tyttö. Vaikka olen kyllä ihan kaunis ja paljon on yrittäjiä ollut. Poikaverin kanssa se on aina niin nopeaa ja samanlaista. Mietin millaista olisi tuollainen hurjastelu. Samalla tuli mieleen mahtaako naapurilla olla jotakin taka-ajatuksia vaiko ihan viattomastiko hän minut kylään kutsuu. Vatsaani kouraisi kun aloinkin ajattelemaan seksiä hänen kanssaan. Mitä tuo 4-kymppinen mies tekisi tällaiselle 18-vuotiaalle tytölle. Järkyttyneenä tajuisin että kiihotuin entistä enemmän!
Siemailin siideriä ja mietin. Netin tarinat ja kuvat kuumensivat minut aivan kuumaksi. Yritin puhua itselleni järkeä, mutta pian olin vaatekaapilla.
Mustat verkko-stay-upit ja stringit. Kerman värinen lyhyehkö hame ja musta villainen harvaan ommeltu paita jonka läpi mustat rintaliivit hieman näkyivät. Pitkät hiukseni kiinnitin takaa ylhäältä, mistä ne valuivat vapaina alas. Kävin älyttömän henkisen kampailun itseni kanssa ja lähdin sitten kylään sydän pomppaillen.

Tunsin oloni vaikeaksi, tuntui että mies näki varmasti lävitseni. Hirvitti miten olin pukeutunut, tunsin itseni kaikkea muuta kuin kiltiksi naapurin tytöksi, millaisena itseäni pidin. Ja mielessäni pyöri koko ajan irstaat kuvat ja tarinat netissä. Olin niin hermona että poltin mieheltä jopa tupakan, mitä teen äärettömän harvoin. Mies tuoksui hyvälle partavedellä, eikä näyttänyt hassummalta. Joimme viiniä ja tunsin poskiani kuumottavan. Kiltti puoli minussa käsi lähtemään kotiin, mutta aivan outo minä halusi ihan muuta. En ymmärtänyt itseäni ollenkaan!

- Rentoudu, sinä tunnut olevan levoton. Mies sanoi ja laski kätensä olkapäilleni. Isuin sohvalla ja mies seisoi sohvan takana.
- En minä sinulle tee mitään mitä et tahdo, vaikka aika paljon kyllä tahtoisinkin. Mies sanoi hymähtäen ja silitteli hiuksiani. Hyväili niskaani. – eihän haittaa jos kosken sinua? mies kysyi.
- Ei.. sanoin olkapäitäni kohauttaen.
En tiedä olinko niin humalassa vaiko kuumissani mutta miehen kosketus tuntui hyvältä. Sormet hivelivät niskaa, kaulaa, hiuksia. Suljin silmät kun miehen kädet laskeutuivat rinnoilleni. Hyväilivät ja puristelivat kevyesti. Annoin hänen vetää villapaidan ylös, pois kokonaan. Sitten lähtivät rintaliivitkin. Tuli mieleen että vielä voisin paeta kotiin. Mutta pimppani sanoi muuta. En voinut uskoa itseäni!
Pian mies tuli viereeni ja alkoi nuolla ja imeä rintojani. Nännini olivat kivikovina kun miehen toinen käsi hyväili reittäni, lipuen hiljaa hameeni alle. Puristin reiteni yhteen, vaikka kovat nännini ja raskas hengitykseni varmasti paljastivat minut.
- Rauhallisesti, lopetan sitten kun haluat. Anna minun koskettaa ja maistaa nuorta ihanaa tyttöä... Mies kuiskaili rintaani suudellen. Avasin hitaasti reiteni ja päästin miehen käden paljaalle iholleni sukkien yläpuolella. Sormet hivelivät ihoani ja minua hävetti miten kiimassa olin. Mies laskeutui alas huulet kulkivat sukkia pitkin iholleni. Mies veti minut lantiostani sohvan reunalle ja tunsin kielen liikkuvan reisilläni ja pikkuhousujeni ohuella kankaalla. Voi Ei! Mieleni huusi kun miehen sormi siirsi pikkuhousujani syrjään ja tunsin kielen pillullani. Kuulin heti märän litinän, olin aivan märkä. Netti oli pitänyt minut kuumana ja olin tosi herkkänä.
Kun mies alkoi vetämään pikkuhousujani pois, puristin reiteni vaistomaisesti yhteen. Nostin käteni kasvoille. – Voi ei... sanoin. Mutta avasin reisiäni kun mies alkoi riisumaan minua uudestaan.

En ole koskaan ollut niin kiimassa. Lantioni tempoili ja voihkin ääneen aina kun miehen kieli löysi klitorikseni. Miehen kädet lantiollani puristivat ja hyväilivät lujemmin ja se kiihotti vain lisää. Mies käänsi minut polvilleen sohvalle, nojaamaan selkänojaan.
- Voi ei...eih... ei.. vaikeroin kun miehen kasvot olivat irstaasti pakaroitteni välissä ja kieli lipoi pilluani. Juuri kun olin saamassa elämäni orgasmin, miehen kädet ja huulet siirtyivät hyväilemään ja suutelemaan pakaroitani. Se tuntui tosi tuhmalta.
- Upeat pakarat... olen usein ihaillut näitä sinun kävellessäsi... Mies kuiskaili ja ajatus kiihotti minua. Hetken tunsin itseni jopa kiltiksi tytöksi joka täyttää vanhan miehen toiveen, tarjotessani paljaan takapuoleni pilluni kosketeltavaksi ja suudeltavaksi.
Kuulin kuinka mies aukaisi housunsa, tunsin vahvat kourat lantiollani ja peniksen hävylläni.
- Oi.. oiii! Vaikeroin kun mies tuli sisääni.
Vaikka olin ihan märkä, miehen kalu tuntui isolta. Suurena se alkoi liikkumaan sisälläni. Olin kuin ne tytöt netissä. Hame vyötäröllä, vanhemman miehen naidessa minua takaapäin. En minä enää kestänyt. Voihkin ja huusin kun mies nai yhä lujemmin, minun saadessa järkyttävän orgasmin. Miehen saadessa heti perään.

Olin niin hikinen että pyysin saada käydä suihkussa. Mies sanoi että voin käyttää hänen kylpytakkiaan. Palatessani huomasin miehen vaihtaneen collegehousut ja t-paidan. Tuntui että orgasmi oli haihduttanut humalani kokonaan pois. Siemaisin tärisevin käsin melkein koko viinilasin kun mies tarjosi, niin janoinenkin olin. Aloin rentoutumaan, vaikka silti tunsin itseni hieman noloksi. Hävetti oma äänekäs voihkintani, en ollut koskaan tuntenut ja tehnyt niin aikaisemmin. En ainakaan niin kovaa.
- Pukisitko nuo sukat jalkaasi, ne näyttävät sinulla hyvältä. Mies pyysi hymyillen.
Puin sukat jalkaani. Tunsin itseni pikkutytöksi suuressa kylpytakissa, mutta se oli mukavan pehmeä ja peitti alastoman vartaloni.
Hetken juteltuamme, mies laski housunsa vieressäni ja tarttui käteeni, vieden sen kalulleen. Hyväilin ja puristelin sitä ja se kasvoi kädessäni. Pian se oli kova ja pelottavan suuri.
- Aah, sinulla on ihana käsi... purista kovemmin... noin... Mies kuiskaili silmät kiinni. Katselin uteliaani kuinka suonet pullistelivat kalun varressa ja pää paisui punertavaksi. Mietin miltä se tuntuisi suussa. Tuollaisen suuren peniksen suuhun ottaminen tuntui kiihottavalta, mutta niin irstaalta etten uskaltanut.
- Ottaisitko sen pehmeille huulillesi? Mies kysyi hiljaa, edelleen silmät kiinni.
Kumarruin ja otin suuren kalun suuhuni. Mies hyväili niskaani ja siirsi hiuksiani syrjään.
- Uuh... Mies huokaisi.
Liikuttelin päätäni, mutten kovin syvälle sitä voinut ottaa. Tunsin taas alapäässäni kutinaa kun tajusin mitä kauhea olin! Jos vain kaikki tietäisivät mitä olin tekemässä!

Hetken päästä olimme makuuhuoneessa. Mies riisui vaatteensa ja kylpytakkini. Makasin sängyllä kun mies alkoi nuolemisen rinnoistani päätyen jalkojeni väliin. Pian taas tärisin ja kiemurtelin. Sillin mies tuli päälleni ja sisääni.
- Ihana pillu... haluan naida sinua koko yön... nussia pikkupilluasi edestä ja takaa... imeä kovia nännejäsi... läimäytellä upeaa persettäsi... Mies huokaili, minun voihkiessa niin että huone kaikui. En olisi voinut kuvitella että tuollaiset puheet kiihottivat minua lisää.
Sitten mies vetikin kalunsa ulos ja sanoi hymyillen:
- Sinun vuorosi, saat vuorostasi naida minua.
Olin ihan sekaisin kun istuin miehen päällä ja liikuin ylös alas. Ensin varovasti, sitten nopeammin. Miehen kädet puristelivat rintojani ja pakaroitani. Välillä vain katsellen.
- hyvä tyttö... noin... nai minulta aivot pihalle...purista pikkupillullasi mehut kalustani...
- oh...oh...oh... voiiiiii..! Tärisin ja puristuin miehen peniksen ympärille – Ei tämä ole totta... sopersin jo toisen ison orgasmin kynsissä, silmissä sumeten.
Olin ihan hervoton kun tajusin miehen survovan tyynyjä lantioni alle niin että makasin vatsallani takapuoli irstaasyi pystyssä. Mies hyväili kovakouraisesti ja läimäytteli pakaroitani hetken ja tunkeutui takaapäin sisääni. Muutaman rajun työnnön jälkeen hän murahteli niskaani orgasmin saadessaan.

Nukahdin siihen ja heräsin aamulla miehen nuollessa pilluani. Raukea olo levisi lantioltani ylöspäin. Tuntui hyvältä. Kun sitten taas mies nain minua ja oma äänekäs voihkeeni kaikui huoneessa, minua alkoi hirvittää oma itseni. Mitä olenkaan tehnyt! Ja aivan turhaan vannoin mielessäni että tämä ei toistu.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute