Herkku-puhelin
Odotettu ilta 1
Bwtmagic

Tänään on eräs elämäni odotetuimpia päiviä. Istun keittiössä odottamassa postin tuloa. En ymmärrä miten tämäkin alkoi, mutta sattumaltahan useimmat asiat vain syntyvät. Ja varsinkin tällaiset mielettömät ideat. Mielettömät ja niin, niin loistavat ideat.

Samalla kun nostin kahvikupin huulilleni, kuulin odotetun kolahduksen. Ryntäsin eteiseen ja selasin saapuneen postin tärisevin käsin. Siellä se oli. Teille on saapunut suurikokoinen kirje, joka on noudettavissa läheisestä postitoimipaikasta. Nappasin takin ja hyppäsin autoon. Ajoin nopeasti läheiseen postiin ja kärsimättömänä jonotin omaa vuoroani tiskillä. Miksi aina tuntuu siltä, että juuri se oma rivi ei tahdo liikkua millään eteenpäin. Vihdoinkin tuli oma vuoroni ja annoin saapuneen ilmoituksen virkailijalle. Pian hän toikin minulle vaaleanpunaisen ison ja paksun kirjekuoren jonka vasempaan yläkulmaan oli piirretty iso sydän. Virkailijatyttö katsoi minua ilkikurisesti hymyillen ja antoi paketin. Iskin kauniille tytölle silmää ja lähdin ulos. Jospa tyttökulta vain olisikin tiennyt mitä paketti sisältää. Millainen katse hänellä silloin olisikaan ollut.

Istuin autoon ja mietin, miten kaikki tämä oli oikein alkanut. Siitä on jo kolmisen viikkoa aikaa, kun olin ulkona ihanan tyttöystäväni ja hänen ystävättärensä kanssa. Tyttöystäväni Henna on tumma kaunotar. Hoikka rakkauden jumalattareni. Ehkä ainoastaan lyhyehkön pituutensa vuoksi hänestä ei tullut koko maailman tuntemaa kaunotarta. Välillä mietin, miten olen saanut pitää hänet seuranani näin kauan. Ehkä syynä on se, että me leikimme verbaalisesti toistemme kanssa ja jotenkin olemme todella ihan samalla aallonpituudella. Meillä riittää pilkettä silmäkulmassa ja sen lisäksi olemme toistemme kimpussa koko ajan. Lisäksi meistä on paljastunut todella estottomia puolia, minkä vuoksi meno välillä hirvittää itseänikin. Hänen ystävänsä Lumi on myös tyrmäävän kaunis nainen. Ei ihan niin tumma kuin Henna, mutta ei myöskään nimensä mukaisen vaalea. Hänestä ei aina tiedä missä mennään. Hän on ensivaikutelmaltaan viaton naapurintyttö, mutta se harhaluulo karisee pian, kun hänen kanssaan hetken keskustelee. Hän saattaa heittää ilmaan todella rohkeita kommentteja silmääkään räpäyttämättä. Hän myös yleensä epäröimättä tarttuu sanoista tekoihin.

Olimme siis istumassa iltaa, kun mietimme miten saisimme tähän suomalaiseen syksyyn vähän sähköä. Muutaman juoman jälkeen keskustelu alkoi muuttua levottomammaksi. Lumi on tietenkin aina kiihottanut mieltäni, vaikka en vakavissani olekaan häntä koskaan ajatellut. Henna on vähän bi –henkinen ja tiedänkin, että heillä on jotain pientä säätöä ollutkin, ennen minun tuloani mukaan kuvioihin.

Henna sormeili Lumin hiuksia kuin huomaamattaan katsoen samalla jonnekin kaukaisuuteen. Lumi silmin nähden nautti Hennan kosketuksesta ja pyöritteli juomaa lasissaan. Yhtäkkiä Lumi rikkoi hiljaisuuden ja kysyi; Oletteko koskaan miettineet, miltä tuntuisi liikkua yleisellä paikalla, jos vaatteiden alla piilisikin jokin yllätys? Katsoimme kumpikin Hennan kanssa Lumia kysyvästi. Laitoin lasin pöydälle ja kysyin mitä hän sillä tarkoittaa. Tarkoitan sitä, että vaatteiden alla olisi jotain ihan muuta, kuin ulkoapäin voisi arvata, Lumi jatkoi. Se voisi olla eroottinen asuste, jokin väline tai jokin muu kiihotin. Tai kaikki nämä yhdessä. Päällepäin mitään ei näkyisi, no ehkä miehen erektio tietenkin, Lumi sanoi, vilkaisten nopeasti minua silmiin.

Kummasti suuni alkoi saman tien kuivua ja paineet kasvaa. Kakistelin kurkkuani ja matalalla äänellä sanoin, että voisipa ollakin aika mielenkiintoista kokeilla. Henna nosti tuoliaan ja tuli lähemmäksi pöytää silmin nähden innostuneena aiheesta. Tämä oli aivan loistava idea, rakas Lumi-ystäväni, Henna sanoi sipaisten pienen suukon Lumin huulille. Tässä on vastaus meidän syysmasennukseemme, Henna sanoi kuiskaten meidän korviimme samalla, kun hän asetti kätensä meidän niskaamme. Ideaa täytyy kuitenkin parannella, Henna sanoi. Henna oli hetken hiljaa kuin miettien ankarasti ja sanoi sitten; Tästä lähtien teemme näin. Jokaisen kuukauden ensimmäinen lauantai me lähdemme ulos kaupungille. Laitamme parhaimmat juhlavaatteet yllemme ja menemme ensin syömään kaupungin parhaimpaan ravintolaan. Teemme kaiken tyylillä ja pitkän kaavan mukaisesti. Meillä ei ole silloin kiirettä minnekään. Tämän jälkeen siirrymme yökerhoon, jossa vietämme loppuillan. Tämän koko illan ajan joudumme pitämään juhlavaatteidemme alla välineet ja asusteet, jotka toiset ovat meille valinneet. Yökerhon jälkeen lähdemme minun luokseni ja sitten katsotaan mitä keksitään, Henna sanoi silmät palaen.

Tässä vaiheessa poskiani alkoi kuumottaa niin, että luulin kuolevani hapenpuutteeseen. Housuni kiristivät niin, että oli pakko vaihtaa asentoa. Katsoimme toisiamme ja huomasin, että muillakin on samoja vaikeuksia. Katseista ei voinut erehtyä. Joku muukin tässä pöydässä oli kiihottunut äärimmilleen tällä hetkellä. Pöydässä oli hetken hiljaista, jonka Lumi rikkoi kysyen ääni väristen; Mitä rajoituksia näiden välineiden ja asujen suhteen meillä pitäisi olla? Ja mitä tarkoitit, että toiset ovat ne valinneet, hän kysyi Hennalta? Henna vastasi hiljaisella äänellä; Sinä valitset ne Juhalle, minä sinulle ja Juha minulle.

Nyt pöydässä vasta olikin hiljaista. Katsoimme vuorotellen toisiamme ja olin varma, että laukean tähän paikkaan. En yksinkertaisesti kestä enää enempää. Ajatukset laukkasivat jo ihan toisissa maailmoissa. Henna jatkoi muka rauhallisella äänellä, mutta hän ei silti pystynyt peittämään kiihkoaan. Välineiden tulee olla sellaisia, että ne voi pitää päällä koko pitkän illan eikä niiden pitämisessä ole mitään vaikeuksia. Tarkoitan, ettei niiden saa pudota yltä vaikka keskittyminen herpaantuisikin. Niiden täytyy olla varmoja. Ensin kokeilemme kolmea erilaista esinettä. Jatkossa näitä mietitään lisää. Esimerkiksi dildon täytyy olla sellainen, että se vaivatta pysyy sisällä.

Tässä vaiheessa sanoin neidoille, että minulle maistuisi vielä lasillinen ja pomppasin ylös pöydästä. Minun oli pakko saada aivoni tuuletettua. Ajatukseni karkasivat välillä Hennan ja välillä Lumin asujen alle. Tämä alkaa olla jo liikaa! Tuntuu, että valun jo kuin nainen.

Hetken seisominen juomajonossa teki hyvää. Ajatukset rauhoittuivat hiukan, vaikka helpotusta se ei tuonutkaan. Mihinhän sitä ollaan taas menossa. Mitä tästä seuraa. Mutta ken on leikkiin ryhtynyt, se leikin kestäköön. Palasin juomien kanssa pöytään ja vielä pullottava etumukseni ei varmasti jättänyt heille mitään epäselvää. Lumi yritti kääntää katsettaan poispäin, mutta ei pystynyt peittämään estotonta katsettaan. Henna otti kädestäni ja Lumin kädestä kiinni ja vannoimme yhdessä, että tämä toteutetaan. Tuo hetki oli täynnä sähköä. Sovittiin vielä, että välineet lähetetään toisillemme hyvissä ajoin. Pakettia ei kuitenkaan saa avata ennen lauantaita. Minun kuului laittaa päälle tumma puku ja he laittavat päälleen juhlapuvun. Henna vielä kuiskasi Lumille muka hiljaa, että tumma puku antaa sinulle rajattomasti mahdollisuuksia. Lumin katse sai minut melkein lopullisesti pois tolaltani.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Vaaleanpunainen paketti sylissä istun autossa miettien mitä huominen tuo tullessaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute