Herkku-puhelin
Odotettu ilta 3
Bwtmagic

Istuin keittiön tuolilla ja katselin pöydällä lepäävää kääröä. Ei siinä auta. Se on avattava nyt. Ken on leikkiin ryhtynyt se leikin kestäköön. Kuinka tällainen tilanne voikaan olla näin kiihottava. Ihan mieletöntä. Kaunis nainen on lähettänyt sinulle paketillisen seksivälineitä ja sinun on puettava ne yllesi ja lähdettävä ulos hänen kanssaan. Eihän se voi olla totta. Ja jos jollekin kertoisin, että vielä kahden kauniin naisen kanssa, niin minut vietäisiin suljetulle osastolle. Sellaista ei vain yksinkertaisesti tapahdu.

Avasin käärön ja heti huomasin, että yhdestä asiasta olin ollut oikeassa. Musta anustappi tuli ensimmäisenä paketista esiin. Mutta se on iso! Liian iso. En edes viitsi arvata senttimäärää, mutta yli neljä se kuitenkin ainakin on. Voi ei! Olen kyllä melko tottunut niihin, vuosien leikkien saatossa, mutta koko illan pitäminen tuota sisällä tuottaa tuskaa! Mistä Lumi tiesi ostaa noin ison?! Hänen on ollut pakko puhua tästä Hennan kanssa. Muuten hän ei miehelle olisi ostanut noin isoa. Tai mistä minä tiedän. Ehkä hän tietää itse asiassa paremmin kuin minä. Mutta koko iltaa tuota ei voi pitää sisällä. Se alkaa tuntua tuskalliselta jo viimeistään parin tunnin kuluttua. Mutta sama on edessä Hennallakin. Se toi pientä virnettä huulilleni. Mutta emme voi kestää näiden kanssa koko iltaa. No katsotaan miten käy.

Avasin pakettia lisää ja esiin tuli vaatepaketti. Kun näin sen alkoi sydän jyskyttää. Tämä viimeistään ratkaisi asian. Lumi on kysynyt Hennalta apuja iltaa varten. Tai sitten he ovat jo ennemmin puhuneet minusta ja meistä. Paketista löytyi Koalan uimahousut. Olen aina ihmetellyt miksi ne menevät uimahousujen nimellä, mutta onhan valikoimassa tietysti ihan perus-uikkareidenkin näköisiä vaatekappaleita. Katselin housuja ja tuli mieleen, että pahempia tai parempiakin vaihtoehtoja Koalan mallistosta Lumi olisi voinut löytää. Olen itse asiassa joskus näitä ostanut, vähän muuhun tarkoitukseen kyllä kuin uimiseen. Nämä tuntuvat mielettömän hyviltä päällä ja varsinkin, kun illalla on tiettyjä odotuksia, niin nämä lopullisesti sähköistävät tunnelman. Lumin on pakko ollut kuulla se Hennalta! Mistä minä tiedän miten paljon naiset puhuvat hoidoistaan toisilleen?

Nämä Lumin valitsemat housut ovat malliltaan ”Black Jack” ja ovat kyllä niin pienet kuin olla saattaa. Eivät todellakaan oikein minun malliseni, mutta eivätpä onneksi näy ulospäin. Se mikä näissä on täydellistä, on se, että housujen sisällä on penisrengas! Se saisi löytyä kaikista tavallisista alushousuista. Tällaisten housujen pitäminen tuntuu mielettömän hyvältä. Se saisi tavallisenkin työpäivän tuntumaan juhlalta. Rengas pitää kaverin aisoissa ja tavallinen kiihottuminen saa ihan uudet mittasuhteet! Mietin miten Lumi on etsinyt näitä minulle. Aloin innostua tästä entisestään. Mitä hän on miettinyt näitä etsiessään. Hänhän kirjoitti, että ei malta odottaa näkevänsä näitä minun ylläni. Ei, tästä ei tule mitään! Tämä on jo liikaa. Jos kaikki menee kuin ajattelen, niin huomenna olen niin loppu, etten pysty nousemaan sängystä.

Samassa tuli mieleen, että Mitähän Henna on keksinyt Lumille?! Jos kaikki menee kuin toivon, niin jossain vaiheessa se väistämättä paljastuu.

Viimeisenä esineenä paketissa oli tiukkaan kuplamuoviin pakattu painava esine. Mistä Lumi oli tällaisenkin löytänyt? Se oli ympyränmuotoinen, halkaisijaltaan viitisen senttiä oleva kivespaino. Reuna on noin puolen sentin paksuinen ja kolmisen senttiä korkea, täyttä metallia oleva esine. Sivussa on pieni ruuvi ja paketissa siihen sopiva kuusikulmainen avain. Ruuvia löyhdyttäessä esineen saa kahteen osaan. Tämä siis kiinnitetään kiveksen varteen ja se painaa kiveksiä alaspäin koko painollaan. Ja tämä on painava! Paketissa lukee 275 grammaa. Lumi on kieroutunut ihminen! Joko hän on ollut töissä erotiikkaliikkeessä tai sitten hänen menneisyytensä todella on niin värikäs, kuin välillä hän antaa ymmärtää.

Istuin tuolilla ja mietin, miten saan ensinnäkin nämä kaikki paikoilleen. Sen jälkeen minun pitäisi pystyä viettämään koko pitkä ilta ja pitää nämä ylläni. Tämä kokonaisuus on suunniteltu hyvin. Iso tappi pepussa ja iso paino kiveksissä. Päälle tiukat housut, joiden sisällä on vielä tiukka penisrengas. Tiukat housut ovat kuitenkin hyvä, koska ne pitävät esineet paikoillaan. Eivätkä ne näy läpi ainakaan paljoa. Korkeintaan penisrenkaan aiheuttama seisokki näkyy valovuosien päähän. Eikä seisokki laskekaan niin vain. Lumi on selvästi miettinyt tätä. Mutta kun kello tulee tänään 12 yöllä, niin tiedän varmasti pitäneeni näitä siihen asti. Jos yleensä pystyn siihen ollenkaan. Mutta ensimmäisenä en luovuta se on varma!

Ei auta, on vain aloitettava. Kello käy vääjäämättä kohti seitsemää, jolloin sovimme tapaamisen suoraan ravintolaan. Sovimme tietoisesti tapaamisen suoraan ravintolaan, koska muuten olisi ollut riski, ettei koko ravintolaan menosta tule mitään. Ainakaan minä en olisi tällä hetkellä pystynyt hillitsemään itseäni ja pitämään sormiani erossa tytöistä.

Otin tavarat ja menin kylppäriin. Otin kaapista liukkarin ja käytin sitä reilusti. Tapin pito näin kauan tulee silti tuottamaan tuskaa, joten liukkaria ei voi olla todellakaan liikaa. Onneksi olen ostanut parasta, todella pitkäkestoista ainetta aina, kun olen tarvinnut. Nyt sitten alkaa se vaikea vaihe. Miten saan tämän möhkäleen sisään? Menin makkariin ja asettauduin selälleni sängylle. Nostin jalat ylös ja aloin painamaan parrua sisään. Jos joku olisi nyt tullut sisään, olisi siinä ollut selittelemistä. Pidin välillä taukoa ja taas jatkoin tapin painamista sisään. Se menee aina hyvin tiettyyn vaiheeseen saakka, mutta loppu on aina yhtä tuskaa. Nyt varsinkin kun tämä on niin iso. Tästä ei tule mitään. Yritin rentouttaa itseni niin hyvin kuin mahdollista ja samalla työntää tapin loppuun saakka. Yhtäkkiä tunsin, kuinka tappi alkoi liukua sisääni itsestään ja lopulta mahtava tunne täytti minut kokonaan. Tappi ankkuroi itsensä tiukasti sisääni.

Huokaisin syvään. Siellä on. Mikä tunne tämä onkaan. Kieroutuneella tavalla mielettömän hyvä fiilis. Ainoa on, että tappia on pakko ottaa vielä ulos ja laittaa takaisin sisään muutamia kertoja. Muuten sen saaminen lopullisesti pois tuottaa liikaa tuskaa. Onneksi se ei enää tunnu ihan yhtä hirveältä, vaan sain sen tehtyä aika nopeasti. Nyt anustappi on sisälläni ja pysyy.

Nousin sängyltä ja seuraavaksi kivespaino paikoilleen. Onneksi olen näidenkin kanssa joskus pelannut, joten mitään suuria yllätyksiä ei tässä ollut. Onneksi kivekseni olivat valmiiksi ajeltu. Muuten hommasta ei olisi tullut mitään. Ei muuta kuin löysätä ruuvia sen verran, että puolikkaat avautuvat ja sitten vain asetella se kivesten ympärille. Sen jälkeen iho vain pois välistä ja ruuvi kireälle. Mikä fiilis. Alkaa tuntua aika täydeltä. Tämänkin pitäminen koko illan tulee kyllä tuottamaan tuskaa jossain vaiheessa.

Sitten onneksi helpoin ja mukavin vaihe. Otin Koalan uikkarit ja aloin laittaa niitä jalkaan. Vedin penisrenkaan matkalla paikoilleen ja huomasin, että sen koko oli aika pieni. Minulla ei ole mikään paljonkaan tavallista isompi varustus, joten rengas on vain ahdas. Se tietysti tuo vain lisää huvia, jos saan sen mahtumaan peniksen tyveen. Ongelmana on vain se, että ilman kiihottumista näitä ei kukaan päälleen laita. Pakko lopettaa siksi aikaa, että into hiukan laantuu. Hetken ajan kuluttua sain renkaan paikoilleen ja vedin housut paikoilleen. Seisokki alkoi saman tien ja huumaava veren pakkautuminen penikseen sai melkein tajun lähtemään! Ahdas rengas kiristi mielettömästi ja olin tulla siihen paikkaan. Housut myös kiristävät mahtavasti ja pitävät tapin varmasti tiukasti paikoillaan. Kivekset mahtuvat painonsa kanssa kohtuullisesti pussiosaan, joten ehkä tästä vielä jotain tulee.

Seisoin peilin edessä ja katselin itseäni. Olen hullu. Minun täytyy olla tullut hulluksi. Tässä seison täytettynä ja paikat kiristäen ja silti olen kiihottunut äärimmilleen. Kaksi naista on saanut minut tällaiseen tilanteeseen. Ja kaiken lisäksi marssin siihen vielä täysin omasta suostumuksestani. Miten se voi olla mahdollista. Mutta mitähän tytöille tällä hetkellä kuuluu?! Jokohan he ovat saaneet itsensä valmiiksi? Menin olkkariin ja puin loput vaatteet ylleni. Tarkistin peilistä itseni ja varmistin, että kaikki on varmasti täydellisen huolitellusti. Tänä iltana ei ole varaa virheisiin. Otin ruusut vedestä ja lähdin tapaamaan kahta kaunista ja tuhmaa neitoani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute