Herkku-puhelin
Odotettu ilta 4
Bwtmagic

Taksi kaartoi ravintolan edustalle. Tulin tarkoituksella jo hyvissä ajoin, koska herrasmies ei anna daamiensa odottaa. Ravintola on hotellin yhteydessä, joten suuntasin matkani aulabaaria kohti. Tappi tuntuu vielä ihan hyvältä, mutta kivespaino välillä hankaa ikävästi. Se kuitenkin asettuu nopeasti, kun vaivihkaa korjaan sen paikkaa. Olo tuntuu kuitenkin jotenkin alastomalta. Vaikka kukaan ei voikaan huomata mitään, niin silti tuntuu, että ihmiset tuijottavat. Tiedän, että se on vain mielikuvitustani, mutta silti tunnen itseni vähän epävarmaksi.

Aulabaarissa on joitakin ihmisiä ja vieno musiikki soi taustalla. Baarin keskellä olevassa pöydässä istuu kolme nuorta ja kaunista naista. Jostain syystä he katsovat kaikki minua ja hymyilevät viehkosti. Menen hieman hämilleni ja huomaan nyökkääväni heille tuskin huomattavasti. Samassa huomaan, miten alan kiihottumaan vastustamattomasti! Penisrenkaan vuoksi kiristys tuntuu tajuttomalta! Seisokki on mieletön ja se tuntuu kestävän loputtomasti ahtaan renkaan takia. Ohuen kankaan läpi erektio ei voi olla näkymättä. Onneksi sentään takin helma peittää sitä kuitenkin edes hiukan. Tämä on mieletöntä! Miten tulen selviämään tästä illasta hengissä!

Suuntaan nopeasti tiskille ja tilaan drinkin yrittäen olla näyttämättä kiihottumistani, vaikka tiedänkin, että se on turhaa. Baarimikkokin on nainen ja tuntuu, että hänkin katselee minua virne huulillaan. Tästä ei tule mitään. Taas tuntuu, että kiimatipat valuvat jo koskena alas kiveksiäni pitkin. Tämä kiima saa ihmisen täysin sekaisin. Ja kaunottareni eivät ole vielä edes tulleet. Mitä sitten kun he tulevat?! Laukean samassa, kun katseemme kohtaavat ensimmäisen kerran. Samalla vilkaisen ovelle päin ja olen pudottaa juomani lattialle! Aulabaarin kaaren alla seisoo kaksi kauneinta koskaan näkemääni naista!

Jäin melkein suu auki tuijottamaan heitä, ennen kuin tajusin ryhdistäytyä. Lumi ja Henna virnuilivat minulle nähdessään reaktioni. He tiesivät näyttävänsä tyrmääviltä, eivätkä he olleet siinä yhtään väärässä. Kaksi todellista kaunotarta lumoavissa iltapuvuissaan.

Hennalla oli lilan värinen, kiiltävää satiinia oleva olkaimeton, täyspitkä iltapuku. Puku on yksiosainen, kapea ja A-linjainen. Puku kiristyy hienosti hänen hoikan vyötärönsä ympärille, korostaen hänen upeita muotojaan täydellisesti. Vyötärön kohdalla kangas kulkee poikittain kuin vyöttäen hänen uumansa. Kaulassaan hänellä on noin kaksi senttiä korkea panta, jossa on paljon kimaltavia kiviä. Keskellä korua on jokin yksityiskohta, josta ei näin kaukaa saa selvää.

Lumilla on tummanpunainen, myös kiiltävää satiinia oleva täyspitkä puku. Puku on kapealinjainen ja melko suora. Vyötäröltä kangas kuin kiristyy sivulle, josta lähtee alas noin polven korkeudelle kaunis laskos. Laskos tekee kauniin yksityiskohdan täydelliseen pukuun. Myös hänellä on samanlainen koru kuin Hennalla. Vain keskellä oleva yksityiskohta näyttäisi kauempaa eroavan Hennan korusta.

Molemmat kaunottaret ovat käyneet kampaajalla ja laitattaneet hiuksensa upeasti! Kampaukset on tehty taitavasti, jolloin ne korostavat pukua ja kauniita kasvoja entisestään. Jalassa heillä on korkeakorkoiset kengät, joiden koron pituutta ja platformia en uskalla edes arvailla. Kengät korjasivat heidän ryhtiään entisestään ja toivat vartalon kaaret täydellisesti esiin. Käsissä Hennalla ja Lumilla on muutamia rannekoruja, jotka sopivat hienosti kokonaisuuteen.

Edessäni seisoo siis kaksi Hollywood-kaunotarta, jotka saman tien vangitsivat kaikkien läsnäolijoiden katseet. En usko tätä todeksi. Kaksi superkaunotarta edessäni ja he ovat tulleet tänne minun seurakseni. Hetken murto-osan ajaksi ehdin jo unohtaa kaikki salaisuudet, jotka näiden naisten puvut kätkevät. Kun se tuli mieleeni, niin samassa poskeni alkoivat kuumottaa ja katseeni paljasti ajatukseni. Tytöt punastuivat viettelevästi, koska tajusivat täydellisesti mitä ajattelin. Lumi katsoi minua niin viettelevästi, että olin laueta siihen paikkaan. Hän vilkaisi nopeasti etumustani kuin varmistaakseen, etten ole rikkonut sääntöjä.

Tytöt tulivat baaritiskiä kohti ja nousin heitä vastaan. Suutelimme toisiamme kevyesti poskille ja heidän kätensä kosketus niskassani oli melkein liikaa! Ilta on vasta alussa ja olen melkein jatkuvassa seisokissa. Tätä menoa tässä tulee vielä käymään huonosti jossain vaiheessa.

Voinko tilata illan kaunottarille jotain juotavaa, kysyin kiihkosta käheällä äänellä. Henna tuli lähelleni ja hiveli kylkeäni avonaisen takin alta ja sanoi viekoittelevasti; Tietenkin rakkaani! Samassa huomasin Hennan kaulassa olevan pannan keskellä olevan merkin. Siinä oli numero yksi. Vaistomaisesti käännyin katsomaan Lumin kaulaa ja hänellä oli pannassaan numero kaksi. Jalat melkein pettivät altani! Tytöt tajusivat, että olin ymmärtänyt asian oikein. Henna kuiskasi korvaani hiljaa; Niin rakkaani. Tänä iltana me molemmat kuulumme sinulle. Mitä tahansa tämä ilta ja yö tuo tullessaan, se saa tapahtua. Lumi tietää tämän. Haluan, että saamme jakaa sinut tänä yönä.

Tässä vaiheessa Lumin ja minun katseeni kohtasivat. Hän tuli kiinni minuun ja painoi kevyen suukon suoraan huulilleni, katsoen samalla minua silmät täynnä sisäistä paloa. Kukaan ei sanonut mitään. Aika pysähtyi meidän kolmen ympärillä. En kuullut, enkä nähnyt mitään muuta, kuin nuo kaksi mieletöntä naista. Tunsin miten meidän kaikkien sydämet jyskyttivät. Tämä ilta tulee piirtymään mieliimme ikuisesti.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute