Herkku-puhelin
Kiitos viime kaudesta
futisfanit

Jalkapallokausi 2008 on sitten ohitse. Minulle ja miehelle se on ollut paras futiskausi ikinä. Me haluamme tässä kiittää Anttia, Jania, Joonasta, Santeria ja Teemua mahtavasta kaudesta niin kentällä - kuin erityisesti kentän ulkopuolella.

Meidän parhaat futishetket ei tosin ole maajoukkueen, eikä liigan eikä edes ykkösdivarin parista. Ollaan nimittäin miehen kanssa jo useamman vuoden ajan kierrelty ympäri eteläistä ja keski Suomea katsomassa alasarjojen pelejä. Ei meillä mitään yhtä suosikkijoukkuetta ole, päinvastoin, ollaan yritetty nähdä mahdollisimman paljon eri joukkueita. Kakkos- ja kolmosdivarissa peli ei ole ehkä niin laadukasta kuin jossain liigassa, mutta ottelut on taatusti värikkäämpiä. Samalla on mukava tutustua uusiin paikkakuntiin ja uusiin joukkueisiin. Ja bongata seksikkäitä pelaajia. Niitä riittää myös alasarjoissa!

Ihan uudelle tasolle meidän futisharrastus muuttui muutama kausi sitten. Ihan sattumalta tavattiin pelin jälkeen baarissa yksi pelaaja, jota oltiin erityisesti katseltu kentällä. Ilta päättyi lopulta siihen, että kolmeen pekkaan päädyttiin meidän hotellihuoneeseen jatkolle. Tämä pelaaja poistui sitten hotellista vasta aamulla.

Siitä tapahtumasta saatiin rohkeutta ja ennen kaikkea innoitusta, ja uskallettiin ihan tietoisesti yrittää tutustua, jos joku pelaaja alkoi erityisesti miellyttämään. Siitä vaan pelin jälkeen juttusille! Aika harvoin saatiin tylyä kohtelua, vaikka useimmiten tutustumisyritys ei johtanut mihinkään.

Mutta aina silloin tällöin meidän flirtti sai vastakaikua! Ja joittenkin pelaajien kanssa tavattiin useamman kerran. Mutta mitään tällaista kuin tämä kausi ei olla koskaan aiemmin koettu. Joskus oli suorastaan vaikea valita, kun tiesimme, että kolmella paikkakunnalla saattoi samanaikaisesti joku pelaaja toivoa meidän ilmestyvän katsomoon!

Meillä on miehen kanssa sellainen taktiikka, että me ei millään lailla pidä yhteyttä näihin futareihin tai edes ilmoita mihin peliin olemme tulossa. Se lisää mukavasti jännitystä, pelaajat sanovat, että ovat kuin tulisilla hiilillä pelipäivänä, kun pohtivat, tulemmeko paikalle vai ei. Joskus tulee tietysti pettymyksiä, kun pelaaja ei ole edes kokoonpanossa mukana, tai sitten hänelle ei sinä iltana kerta kaikkiaan käy. Mutta kun kaikki natsaa ja päästään ”jälkipeleihin” meidän suosikkipelaajan kanssa, niin aiemmat pettymykset kyllä unohtuu nopeasti.

Kaikkein parhaan ja samalla villeimmän muiston haluan kertoa tässä viime kesältä, tai oikeastaan jo alkusyksyltä. Oltiin ajettu katsomaan Antin kotipeliä, en nyt viitsi paljastaa minne. Antti oli meidän kummankin kaikkein suurin suosikki, todella komea ja miehekäs pelaaja, ja ennen kaikkea hyvin mukavaa ja miellyttävää seuraa. Ainoa harmi oli, että Antti ei oikein innostunut miestenvälisestä, joten aviomies jäi Antin suhteen vähän jäännösosille, vaikka kolmestaan sängyssä peuhattiinkin. No, minä toisaalta sain sitä enemmän huomiota.

Antti huomasi meidät jo ennen pelin alkua katsomosta, ja ilahtui selvästi meidät nähdessään. Hän näytti meille merkkiä peukalot ylöspäin, joten tiesimme, että hänelle kävisi tapaaminen pelin jälkeen. Seurasimme silmä kovana ja mukavan eroottisesti latautuneena Antin pelaamista ja jäimme sitten pelin jälkeen parkkipaikalla autoon odottelemaan, että Antti tulisi pukukopista.

Ja kohta Antti sieltä tuli – mutta ei tullut yksin. Seurassaan hänellä oli sellainen nuori pellavapäinen pelaaja, jota tiesin mieheni katselleen sillä silmällä. Mies tuntuikin pidättelevän hengitystään, kun Antti kysyi vähän epäröiden, saisiko Samuli tulla mukaan. Tottahan toki hän sai, niin kaunis poika!

Hotellihuoneessa otimme ensin rohkaisuksi yhdet juomat. Minä nautin tavasta, jolla Antti ahmi minua silmillään. Samuli näytti aika jännittyneeltä, välillä tuntui, ettei poika tiennyt minne olisi katsonut. Ehdin jo pelätä, että tosi toimeen ryhdyttäessä nuorukainen jänistäisi, mutta se oli onneksi turha pelko. Kun ehdotin, että siirtyisimme parisängylle, Samuli seurasi Anttia vain hieman epäröiden.

Yhtäkkiä minulla oli kolme jalkapalloilijaa kimpussani! Tosin aviomieheni, ex-futari hänkin, osoitti vähintäin yhtä paljon kiinnostusta Samuliin, varsinkin sen jälkeen, kun hän huomasi, ettei nuori mies ainakaan suoraan kieltänyt mieheni hyväilyjä. Yhdessä miehet kuitenkin riisuivat minut, mutta sen jälkeen aviomies otti Samulin syliinsä, eikä nuori mies pyristellyt vastaan. Samalla kun komea Antti hyväili ja suuteli minua, seurasin syrjäsilmällä, miten mieheni edistyi Samulin suhteen. Hän oli painanut alastoman pojan alleen ja suuteli tätä. Ja Samuli näytti vastaavan suudelmaan! Hyvä, olin todella iloinen mieheni puolesta. Nyt hänenkään ei tarvinnut tyytyä jäännösosiin.

Itse asiassa miehen touhut Samulin kimpussa vaikuttivat minusta niin kiihottavilta, että pyysin Anttia vähän hidastamaan tahtiaan. Istuin Antin syliin, hän kietoi kädet takaapäin ympärilleni, hyväili rintoja ja alkoi kohta työntää sormia riemurakoon, joka vei minut melkein orgasmin partaalle. Varsinkin, kun koko ajan katselin, miten innoissaan mies oli, kun hän suuteli ja hyväili nuorta pellavapäätä allaan. Samuli pyöritteli silmiään, aivan kuin ei olisi uskonut, että nautti moisesta käsittelystä.

Sitten mies käänsi Samulin vatsalleen ja alkoi touhuta nuoren miehen kiinteiden pakaroiden kimpussa. Miehellä oli jo täysi seisokki päällä, kondomi vedettynä paikalleen, ja minusta oli äärimmäisen kiihottavaa katsoa miehen himokasta ilmettä, kun hän alkoi työntää kankeaa Samulin takareikään. Samuli voihki kivusta ja nautinnosta, ilmiselvästi nuori mies halusi tulla mieheni polkemaksi. Huohottavat, hiestä kiiltävät urokset aloittivat rajun parittelun. Mieheni pani ja Samuli antoi. Mies huohotti kiihkoista nautintoaan ja hänen lanteensa vatkasivat kiivaasti. Samuli hytkyi kuin räsynukke hänen allaan.

Se oli kerta kaikkiaan aivan liian kiihottavaa katseltavaa. Tunsin orgasmin lähenevän ja halusin komean Antin muhkeaa parrua sisääni. Miehen nautinnon huutojen kaikuessa korvissani kävin kontilleni, ja tarjosin Antille tietä herkkuvakooni takaapäin. Antti oli valmis palvelukseen, hän tarttui minuun takaapäin ja alkoi tunkea isoa lämmintä kyrpäänsä sisälleni. Se tuntui heti mielettömän hyvältä. Orgasmi alkoi rajuna ja ihanana. Antti piteli minua lanteista ja painoi minkä pystyi. Parisänky joutui kovalle koetukselle, kun meidän pariskunnasta kumpikin osapuoli sai oikein unelmapanon!

Ei se kuitenkaan siihen jäänyt. Hetken aikaa maattiin voipuneena neljästään siinä sängyllä, sitten käytiin pesulla ja palattiin takaisin. Alaston Samuli työntyi minun syliin, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Hauskannäköinen nuori poika sai nopeasti himot taas heräämään.

Mieheni ja Antti olivat hekin tulleet sängylle, ja mies yritti hyväillä komeaa miehekästä Anttia, joka ei nytkään oikein innostunut asiasta. Mutta ilmeisesti Antti ei halunnut häiritä minun ja Samulin hellää hetkeä, ja niinpä mieheni onnistui kaataa Antti alleen. Tämä oli kyllä oikea onnen päivä, niin minulle, mutta ennen kaikkea miehelle, joka vasta muutama vuosi sitten oli uskaltanut toteuttaa haaveensa toisen miehen kanssa rakastelusta. Hän oli jo saanut pellavapäistä söpöä Samulia, ja nyt komea Anttikin antoi mieheni hyväillä ja jopa suudella itseään, mitä ei miehen harmiksi ollut aiemmin tapahtunut.

Me Samulin kanssa olimme uppoutuneet suudelmiin ja toistemme hyväilyihin. Nuori mies oli nopeasti valmis aktiin, enkä minäkään nähnyt mitään syytä odottaa. Samuli painoi minut alleen ja alkoi työntää nuorta kulliaan riemureikääni. Orgasmi ei tullut yhtä rajuna kuin Antin kanssa, mutta hyvältä sekin tuntui. Samuli voihki rytmikkäästi työntöjensä tahdissa, ja vierestä kuului mieheni raskas huohotus vuorotahtiin Samulin kanssa. Samulin tahti kiihtyi, mutta niin kiihtyi miehenkin, ja hetken aikaa vuorotahti säilyi, mutta sitten harmonia rikkoontui. Minäkin aloin voihkia ihanan orgasmin kourissa, kunnes Samuli jäykistyi, ja häneltä tuli. Voipuneina lysähdimme toistemme syliin. Mieheni nautinnon huohotus jatkui yhä.

Vilkaisin vierelleni. Antti oli mieheni alla, ja hänen olonsa näytti varsin tukalalta. Mutta ei hän kuitenkaan estänyt miestäni, joka juuri alkoi laueta kalu työnnettynä Antin jalkoväliin. Mies oli saanut panna Anttia!

Aloimme olla jo aika lailla veto poissa. Muut paitsi Antti, joka kohta taas oli hyväilemässä minua kalu paisuneena. Minä olin kuitenkin ainakin sillä hetkellä saanut kyllikseni. Mutta täytyihän komea Antti tyydyttää! Painoin hänet selälleen sängylle, ja menin suineni hänen kalulleen. Samalla kutsuin miestäni mukaan leikkiin.

Antin komea kyrpä sojotti kohtisuoraan kohti kattoa, kun minä ja mieheni vuoron perään maistelimme sen makua. Samuli katseli touhua silmät suurina, minä tein kysyvän eleen, haluaisiko hän mukaan. Samuli pyöritti päätään, mutta ei saanut silmiään irti Antin muhkeasta elimestä. Minä siirryin Antin kasvoille ja aloin suudella komeaa miestä. Antti oli jo varsin kiihottunut ja voihki mielihyvästä kun mieheni jatkoi hänen kalunsa imemistä. Antti ei tuntunut enää välittävän, kuka hänen kalullaan touhusi, voihkien hän puristeli rintojani, kun istuin kahareisin hänen rintakehänsä päällä.

Samuli ei enää ollut viereisellä sängynpuoliskolla, ja kun katsoin olkapääni yli, tajusin, mihin hän oli hävinnyt. Siellä kaunis pellavapääpoika mieheni opastuksella työnsi Antin kalua kitalakeensa. Antti voihki entistä rajummin ja hänen vartalonsa haarojeni alla kiemurteli kuin karkuun yrittääkseen. Sitten hän jäykistyi ja häneltä tuli. Olimme kolmestamme saaneet Antin laukeamaan.

Makasimme alastomina ja mukavan raukeina kaikki neljä sikin sokin sängyssä. Jossain vaiheessa mieheni suuteli minua pitkään ja hellästi ja kuiskasi korvaani ”mahtavaa!” Mutta meillä olisi aikaa keskinäiseen hellyyteen kahden kesken omassa aviovuoteessa, joten ohjasin miehen Samulin viereen, jota mies alkoi suukotella. Antti oli nukahtanut, ja minä käperryin hänen miehekkääseen kainaloonsa. Kohta mieskin nukahti söpön Samulin syliin. Sitten Samulin silmät painuivat umpeen. Minulla oli kolme komeaa alastonta futaria tuhisemassa samassa sängyssä minun kanssa!

Tällaisia on mukava muistella seuraavaa futiskautta odotellessa!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute