Herkku-puhelin
Pillua inttikavereille, osa 1
Jannan exä

Nyt sä kuulet kertomuksen horosta nimeltään Janna. Tällä muijalla on petollisesta käärmeluonteestaan huolimatta erittäin kaunis ulkokuori. Mehevät B-kupin rinnat ja puraistavan timmi farkkupeppu löytyvät niin ikään tältä miestennielijältä. Se on kasvattanut ja vaalinut kauan vaaleilla raidoilla sävytettyjä hiuksiaan, jotka yltävät pitkälle selkään. Niistä on pannessa hyvä kiskoa vauhtia ja näyttää muijalle, kuka käskee siinä hommassa. Olisi pitänyt kiskoa tätä narttua letistä oikein kunnolla, mutta olin liian iisi ja ymmärtämätön vielä siinä vaiheessa.

Janna oli jonkinlaisessa jakorasian maineessa jo silloin, kun aloin seukata sen kanssa. Jotkut kaverit tulivat aluksi huomauttelemaan, että miten mä tällaisen munamaijan kanssa aloin olemaan. Vihjailtiin, että Jannalla olisi ollut vieraita panoja mun aikanakin. Mutta mä en halunnut uskoa. Enkä koskaan löytänyt mitään todisteita sellaisesta. Pidin vihjailuja kateellisina vittuiluina, koska olin onnistunut samaan itselleni niin magean parikymppisen naisen.

Jannan kanssa kelpasi kulkea cityllä käsi herkkuperseen päällä. Vastaantulijoilta oli tippua silmät päästä, kun missin naaman alla pomppi kaksi namityynyä avoimessa kaula-aukossa. Tällaisten naisenesittelyretkien ja muiden äijien kuolaavien katseiden jälkeen mua panetti aina hitosti ja naiminen oli erityisen kiimaista puuhaa naiseni kämpillä. Janna tosin vihjaili usein, ettei mulla mitään kauhean mahtavaa patukkaa ole naisnäkökulmasta. Ekalla vihjailukerralla mä vähän suutuin sille ja aloin mököttää kaljapullo kourassa. Naiseni tuli kuitenkin hyvittelemään sanojaan ja metsästi munani sepaluksesta suuhunsa. Ole siinä nyt sitten antamatta anteeksi, kun hemaiseva pikkukissa imuttaa silmät suurina pippeliä poskeen, niin että taju lähtee!

Ehdin muuttaa vähän ennen inttiin lähtöä muijani kämpille. Se asui hulppeassa rivitalohuoneistossa. Veli koitti vielä muuttoapuna sönköttää jotain, että oli kuullut kyliltä naiseni olevan yliantelias alapäänsä kanssa. Suutuin niin, että uhkasin mäjäyttää broidiani lättyyn, jos se ei lopettaisi tuollaisia puheita. Sen jälkeen ei paljon oltu senkään kanssa yhteyksissä. Multa oli alkanut kaikota kavereita Jannan tultua mun elämään, mutta mieluummin mä naiseni kanssa aikaa vietin kuin panettelijoiden, jotka vihjailivat perättömiä mun kissasta. Tai niinhän mä vielä silloin luulin kaikkea sitä perättömäksi paskaksi.

Armeijaan lähtöä edeltävänä yönä naitiin kunnolla. Naiseni oli ollut koko päivän ihan kiimassa ja tahtoi munaa koko ajan. Mä en jaksa ikinä panna kuin kerran, koska en ole mikään teräsmies sängyssä. Ajattelin myös, että oli hyvä säästää kortsuja lomille, kun yhden laukeamiskerran jälkeen en koskaan pysty enää kunnolliseen suoritukseen. Munakaan ei tahdo seistä laukeamisen jälkeen moneen tuntiin, joten turha siinä sitten on hintavia kumeja tuhlata. Naiseni ei taaskaan ollut saanut orkkua, vaikka nussin kaikkeni ja nytkytin sen munankipeää pillua kikkelilläni laukeamiseeni saakka. Jouduin nuolemaan vielä tyydyttämätöntä naistani oman purkautumiseni jälkeen ja se avitti itseään sormilla. Niin kävi aika usein. Saatiin sitten yhteisvoimin muijani naiselliset aistit poksahtamaan pieneen orkkujen ilotulitukseen.

Naiseni oli kova rallikuski Toyotansa kanssa eli se ämmä pitää autoilusta, joten se heitti mut ankean palveluspaikan portille harmaana tuomiopäivänä. Matkaa kyllä kertyi aika monta kilsaa. Inttialueen suulla Janna selitti jotain ihan innoissaan, että puomin luona toikkaroivat soltut näyttivät siitä tosi seksikkäiltä karskeissa intin kuteissaan. Nauroin vain takaisin, että niin varmaan, mutta se oli ilmeisesti tosissaan.

- Paras tulla sitten lomille tollaisissa kledjuissa! Saatat saada jotain hyvää, kultsu! Janna sanoi ja vinkkasi silmää mulle.

- Täytyy pitää mielessä, hani! mä vinkkasin takaisin ja kumarruin vielä imuttamaan naiseni kanssa ennen pilluttomaan miesten kouluun astumistani.

- Mutta mites sä nyt pystyt olemaan ainakin pari viikkoa ilman munaa, tyttö? kysyin vielä kieli pitkällä.

- Kyl mä pystyn. Tiedätkö, mä taidan hankkia dildon. Sellasen kunnon nigger-mallin! kikatti kyltymätön tyttöystäväni, sipaisi unelmatukkaansa ja painoi jo samalla kaasun hurisemaan. Yritin nauraa takaisin, mutta huomasin selvää ivaa naiseni heitossa. Se vihjaisi taas kaluni puutteellisista mitoista.

- Mun pitää mennä! Yks kaveri odottaa, se asuu tässä lähellä! Moikka, kultsi! Janna huikkasi, vetäisi nopeasti lisää pissiskiillettä huuliinsa ja ajoi saman tien tiehensä, niin että rapa lensi päälleni. Oli nääs tammikuun alku ja loskaiset nämä maamme nykytalvet.

No moi vaan sullekin, beibi, ajattelin mielessäni. Lähtiessäni astelemaan alakuloisesti kohti kohtaloani pohdiskelin samalla, ketä kavereita naisellani muka näillä kulmilla oli. En ollut koskaan kuullut mitään sellaista aiemmin. Tässä myöhemmin sain tietää, että kaveri sattui olemaan eräs Jukka…

Inttielämähän lähti siitä sitten raa’asti käyntiin, niin kuin sen kai kuuluikin. Vähän helpotusta ankaraan vitutukseen ja kärsimyksiin toivat muutamat mahtavat tupakaverit. Yhden Laitisen kanssa ystävystyttiin heti oikein kunnolla. Se oli tullut hiton paljon kauempaa kuin mä, melkein toiselta puolelta Suomea. Laitinen oli sellainen kaljuksi ajeltu, isokorvainen ja leveäharteinen julli. Voisi melkein sanoa, että mies mun rinnalla, koska olin sitä reilusti lyhyempi enkä mitenkään sivuille leviäväkään. Kun tuskaiset alkupäivät siinä sotilaskuria ja muuta asiaankuuluvaa hommaa opeteltaessa jotenkin nahkeasti matelivat iltaan, käytiin aina Laitisen kanssa sotkussa keventämässä mielenmurheita. Usein oli muitakin hyviä tyyppejä messissä. Saatiin jotenkin pari viikkoa kärsittyä ja ekaa viikonloppulomaa odotettiin erittäin paljon, kurkut janoisina ja kalut puolikovina kuuluisasta keittiötätien syöttämästä jarrusta huolimatta.

- Vittu, kun en tiedä, mitä tekis, harmitteli tämä paras inttikaverini Laitinen torstai-iltana sodessa. Sille ei maistunut tuore munkkikaan tällä kertaa.

- Mikäs miehellä nyt? mä kysyin ja mussutin omaa kaloripommiani.

- No kun en tiedä, miten tässä viikonlopun kanssa käy. Vituttaa jotenkin lähteä himaan sellaiseen matkaan ja siellä saa olla ihan yksin. Äiskä ja iskäpuolikin on jossain helvetin Kanarialla eikä ketään elävää olentoa monen kilsan säteellä, kun perkeleen korvessa majaillaan, Laitinen tilitti.

- Kuule, mitäs jos tulisit meille? mä sanoin äkkiä. Heti perään iski omatunnon peikko lekalla päähän. Mitäs mun munankipeä muija sanoisikaan tästä, kun olin tuomassa sille tuntemattoman inttituttuni meille majoitettavaksi. Ja naiseni odotteli jo tekstareiden mukaan pillu kosteana mua lomille.

- Hei, mut sehän olis tosi kiva! innostui hörökorvainen Laitinen mun möläytyksestä ja puristi kättäni.

- Täytyy kyl kertoa tästä vielä tyttöystävälle, koitin virnistää takaisin, vaikka vähän harmittikin oma ajattelemattomuuteni. Päätin mennä heti soittamaan Jannalle jostain hälyttömästä nurkasta.

- Pyydä sitä ostamaan jotain juotavaa huomiseksi! Laitinen huusi perääni ja alkoi taas kertoa jotain härskiä vitsiä Loikkaselle ja Metsälälle. Äijä oli taas saanut sille ominaisen hyvän mielen takaisin.

Puhelu Jannan kanssa ei mennyt ihan hyvin. Se löi mulle simpukkakännykkänsä läpän korvaan, kun kerroin tuovani mukanani yhden uuden kaverin. Eli nyt ei ollut tiedossa lomakyytiäkään muijan suunnalta. No onneksi Metsälä sattui olemaan samasta taajamasta kuin mä, joten se lupasi pientä maksua vastaan heittää mut ja Laitisen meille autollaan. Matkalla ostettiin tietenkin kunnon juomavarastot viikonlopuksi. Oltiin kaikki hiton hyvissä lomafiiliksissä, enkä edes muistanut ajatella, että kotona odotti vihainen eukko.

Tai ei Janna ollutkaan kotona, kun Laitisen ja mäyräkoirien sekä muiden kantamusten kanssa kolisteltiin kämpille. Laitinen ihmetteli, miten mulla oli ollut varaa hommata rivitalokämppä. Sanoin sille, että muijalla oli jo tämä ennen mua, enkä oikein tiennytkään, mistä se oli sen saanut revityksi itselleen. Vaikka saahan sitä maailmassa sillä yhdellä kivalla maksuvälineellä melkein kaikkea mahdollista…

Korkattiin Laitisen kanssa pullot ja alettiin juoda sen kummempia aikailematta. Laitinen käski laittaa pornon telkkariin pyörimään ja mähän laitoin. Siinä sitten ölistiin jo hyvässä nousussa sohvalla kaverin kanssa intin vihreissä kalsareissa, kun muija palasi jostain perseestä kotiin.

- Beibi, sä tulit! mä huusin iloisesti ja könysin naistani vastaan. Sen naama oli aika pahan näköinen.

- Vitun tunari! Mitä sä oikeen ajattelit!? Siis ethän sä koskaan osaa mitään ajatella, sä vaan sössit! Janna sähisi kasvoilleni eikä antanutkaan kielaria, jota menin tavoittelemaan. Se repäisi kätenikin pois farkuissa pursuilevan peffansa päältä eikä antanut puristella itseään ollenkaan.

- Onko mun tulosta noin paljon vaivaa? tuli Laitinen pienessä kännisessä ihmetyksessä kyselemään.

- Ei, mä sanoin.

- On! Janna sanoi.

- Hei kuulkaas, mä hyvitän tän! Mä lupaan hei, soperteli Laitinen ja yritti tarjota sovinnoksi ja esittelyksi kättään tyttöystävälleni. Tämähän ei koskenut siihen vaan katseli tympeänä uutta frendiäni, jolla oli vain pitkät sammakkokalsarit ja intin vihreä poolo päällään, kuten mullakin.

- Jos mä laitan saunan päälle, ehdotin päästäkseni tästä kiusallisesta tilanteesta, jossa kukaan meistä ei osannut sanoa mitään.

- Etkä laita, komensi naiseni ja alkoi taas mäkättää: - Ette mee sinne roiskimaan kaljoja pitkin lauteita. Mä saisin ne pestä! Ja sitten kusisitte tai runkkaisitte kumminkin kiukaalle, kun ootte äijäfiiliksissä, hyi vittu! Yks mun dorka exä teki aina niin…

Muija oli niin raivona ja kämppä käytännössä kokonaan sen määräysvallan alla, joten en voinut käydä riitelemään asiasta. Pyysin Laitista vetäytymään takaisin sohvalle pornon pariin.

- Ei teitä jätkiä selvin päin kukaan kestä! Antakaa tänne yks pullo! tiuskaisi Janna pari minuuttia mökötettyään. Laitinen lennätti sille korkatun kaljan ja virnuili suu korvissa.

- Maistuu ihan kuselta, mutta antaa mennä! Janna julisti ja joi ahnaasti kuin hevonen. Laitinen alkoi nauraa muijani sisulle ja skoolasi pullollaan mun kanssa.

- Aikamoinen mimmi sulla, kaveri! se kehaisi mulle, laittoi kätensä olalleni ja joi oman pullonsa tyhjäksi.

Telkkarissa bodattu jätkä rynkytti kulahtanutta silikoninarttua anaaliin, niin että pöytä oli hajota alta. Laitinen innostui selvästi pornosta ja huusi kiimaansa ulos oluen voimalla. Jannaa jätkän känniset mölinät ja halut huvittivat selvästi ja pahin vitutus oli kadonnut kauniin naiseni kasvoilta. Se istui jo meidän kanssa juomassa, tosin pienemmällä sohvalla, ja maisteli jotain lantrinkia, johon se oli äsken sekoittanut jotain ihan omia käsilaukkunsa antimia. Ruudussa bodariäijä lennätti samalla lastinsa nussitun nartun ruskettuneelle selälle.

- Mulla on pussit varmasti yhtä täynnä kuin tolla kaverilla! kiljaisi Laitinen ja hieraisi muniaan kalsonkien läpi.

- Ha ha, no varmaan onkin joo! pilkkasi Janna, sillä bodarilta oli kieltämättä tullut aikamoinen lasti.

- No katotaan! uhosi Laitinen loukattuna ja oli varmaan jo valmis riisumaan housunsa ja vetämään lastit todisteeksi.

- Eikä katota, ei helvetti! mä puutuin asiaan. Naiseni muuttui hiprakassa aina entistä estottomammaksi ja saattoi hyvinkin innostua seuraamaan vaikka runkkausshowta, jos sille päälle sattui. Yhteisillä baarikierroksilla olin nähnyt Jannan innostuksen tällaisiin juttuihin, vaikka ei hän koskaan ollut vielä liian pitkälle mennyt. Minun seurassani siis.

- Luuletko sä, kultsi, että mä haluun ton sun dorkafrendin haisevia pikkumunia tsiigaillakaan? venytti Janna ylimielisesti ja joi sekoittamaansa olutcocktailia.

- Mun munat ei haise koskaan! Eikä ne, vittu, oo pienet! Haluutko nähä todisteeksi? ärisi Laitinen ihan tosissaan. Janna nauroi pilkallisesti takaisin ja näytti keskaria.

- No nyt riittää, hitto! huusin jo mäkin. En halunnut mitään nakuilukännejä käyntiin ja ilmapiirikin meni jotenkin ihan vituilleen mukavan ja rennon äijämeiningin jälkeen. Sanoin hakevani lisää juomista jääkaapista.

- Älä! Nyt irti musta! olin kuulevinani naiseni valittavan madalletulla äänellä olkkarista. Ajattelin, että mitä hittoa, oliko Laitinen käynyt käsiksi muijaani. Äijä lentäisi kyllä pihalle, jos näin olisi.

- Koita nyt ite! Siitä niin! Onko pieni, mitä!? Johan meni ämmä hiljaseksi! kuulin kaverini mumisevan suunnilleen näin. En mä kyllä ollut ihan varma kaikista sanoista, koska keskustelu ei ollut selvästikään tarkoitettu minun kuultavakseni. Mä muotoilin nuo lauseet mielessäni jälkeenpäin tuollaisiksi.

Naiseni oli mennyt ihan hiljaiseksi, kun palasin pullot käsissäni olkkariin. Se tuijotteli ilmeettömänä telkkua, jossa alkoi virittyä uusi nussimiskohtaus. Laitinen hörppi oluttaan isommalla sohvalla totisena. Olin jo pikkuisen pöllyssä, joten pistin äskeiset kuulemani hölinät kännin piikkiin ja unohdin ne sillä kertaa.

- Kertokaas nyt jo, sammakkomiehet, millasta siellä kiduttamossa on? rikkoi Janna hiljaisuuden, kun panokohtaus telkkarissa antoi vielä odotuttaa alkamistaan. Alettiin ensin Laitisen kanssa harvakseltaan kertoilla jotain inttimaailmasta. Sitten jutut pääsivät taas kunnolla vauhtiin ja hyvä ilmapiiri ryöpsähti kerralla valloilleen. Janna alkoi nauraa kaikille kämmeille, mitä meille oli näinä ekoina viikkoina sattunut ja niin päin pois. Me äijätkin muisteltiin yllättäviä killereitä huumorilla ja kaadettiin koko ajan lisää olutta janoisiin turpiin. Maistui kerrakseen kahden viikon jälkeen.

Jossain vaiheessa iltaa Janna pyysi mua ottamaan baarikaapista muitakin viinaksia pöytään, mitä meillä nyt vähäsen oli avaamatta. Laitinen heitti virttyneen inttipoolon pois, kun sille tuli niin kuuma. Mä heitin perässä. Muistan jotain katkelmia, miten Janna ihaili Laitisen maatöissä vetristynyttä kroppaa ja selitti, että sellaista se oli yrittänyt järkätä mullekin, mutten ollut innostunut kuntoiluhommista tarpeeksi. Kaikki meni aikamoiseksi sähläämiseksi. Mä taisin ryypätä kupin toisensa perään kuin joku vanha doku, kun oli hyvää seuraa ja muutenkin mahtava meininki kaiken inttikarseuden jälkeen. Ja kaiken lisäksi mulla ei ole mitenkään hyvä viinapää. Eli sittenpä pimeni äkisti, enkä mä enää siitä illasta muuta muista.

Heräsin pahaan oloon seuraavana päivänä. Teki mieli laatata, mutta mitään ei tullut ulos. Kävin kuitenkin yrittämässä ja palasin takaisin sänkyyn. Naiseni makasi sikeässä unessa alusvaatteisillaan. Huomasin, ettei päällyspeittoakaan ollut näköjään yöllä otettu pois vaan maattiin siinä sen päällä. Aikamoiset juomingit näytti meillä olleen. Sitten muistin, että Laitinenkin oli ilmeisesti olemassa vielä. Toikkaroin kurkkaamaan olkkariin ja siellä äijä makasi kalsarisillaan sohvalla myöskin sikeässä unessa. Mä palasin sänkyyn.

Ajattelin herättää naiseni suuseksillä hyvitykseksi Laitisen tuomisesta meille viikonlopuksi. Vedin varovasti pikkareita pois ihanan posliinipillun päältä ja lipaisin jo huuliani, kun ajattelin kohta pääseväni nuoleskelemaan namia. Tuijotin puuvillan alta paljastuvaa pimppiä pöpperöisenä. Mitä hittoa, sehän oli ihan turvoksissa ja punoittikin. Sitä oli siis jo ehditty pitää hyvänä. Varovasti raotin naiseni alahuulia auki ja Janna inahti unissaan. Pillu oli myös kostea, kun tunnustelin kevyesti sormenpäälläni. Päättelin muijan jo sormettaneen itselleen kunnon orkut, koska mä olin sammunut kesken illanvieton. No, en käynyt sitten enää pehmennettyä pimppiä kiusaamaan sillä kertaa, vaan kömmin kauniin eukkoni viereen, katselin sitä vähän aikaa ja painuin takaisin krapulaiseen horrokseen.

Edellisestä illasta selvittiin jotenkin päivän mittaan. Laitinen lähti käymään kaupungilla. Mä en jaksanut mennä sen mukaan. Käskin soittaa, jos se eksyisi. Sitten olisin mennyt hakemaan sen, mutta ei se onneksi eksynyt uusissa maisemissa.

Alkoi tehdä mieli pesää ja etsin naistani, kunnes löysin sen pesuhuoneesta. Janna laitteli pyykkejä koneeseen ja antoi huulillaan mun suulle kunnon imutuksen, kun kumarruin sen luokse. Olikin helpotus löytää se hyväntuulisena, koska luulin joutuvani tekemään ison taustatyön saadakseni pillua siltä.

- Kuules, beibi. Mitäs jos me vähän huviteltais, kun Laitinenkin lähti ulos? kysyin ja hieroin samalla muijani meheviä lolloja takaapäin. Nyt se ei siirtänyt mun käsiä mihinkään vaan antoi hieroskella kunnolla. Koettelin nännejä puseron läpi ja tunsin niiden alkavan kiihottua.

- Vai sellaset jutut ne nyt on pojalla mielessä, Janna vastasi arvoituksellisesti ja survoi viimeiset vaatteet koneeseen.

- Totta kai, muru. Vaikka sä oot kyllä tainnut pitää hauskaa vähän yksinkin, sanoin ja suutelin tyttöystäväni niskaa.

- Ai kuin niin? Janna kysyi selvästi hämmästyen, näppäili pesukoneen käyntiin ja kääntyi muhun päin.

- Näinhän mä sun pillusta, että sillä oli leikitelty. Ihan punanen ja kostee ja turvoksissa. Oot sä aika kiimanen nainen, kun tuollain pitää mennä sormilla räpeltämään. Vaikka mäkin olin vieressä. Oisit herättänyt mut tai edes mun kalun, kiusasin naureskellen Jannaa ja vedin sen kiinni itseeni, niin että tunsin kimmoisien rintojen painautuvan rintaani vasten. Puristelin kunnolla pyöreistä pakaroista.

- Ai niin joo…, naiseni mutisi ja hymyili sitten viettelevästi. Musta tuntui hiton kiihottavalta, että naiseni oli halujaan helpottaakseen sormettanut itselleen tyydytyksen. Se oli tavallaan esileikkiä mun mielestä. Nyt beibini oli aika saada munaa sormien jatkeeksi.

Siitähän mentiin saman tien makkariin ja sängylle. Vaatteet lensivät lattialle. Naiseni imi munaani ihan kiimaisena, kun oli joutunut olemaan pari viikkoa kokonaan ilman kyrpää. Tai niinhän mä raukka kuvittelin. Janna ei kuitenkaan siinä vaiheessa jättänyt mulle mitään varaa mihinkään ”turhiin” kysymyksiin vaan otti johdon käsiinsä. Se käski mut selälleni ja halusi ratsastaa. Kurkotin kiihkoissani kaivamaan kortsua yöpöydän laatikosta. Sultanit tulivat näkyviin ja nappasin yhden vajaasta kartongista.

- Hei, mites mä muistan, et tää oli täysi erä mun lähtiessä? Tästähän puuttuu kaks, ehdin ihmetellä.

- Ai, kyl se oli musta vajaa jo sun lähtiessä. Intti vie muistin, naiseni naurahti ja heilutti pyöreitä lollojaan kasvojeni edessä. Puskin kiinni ja imeskelin kissani mahtavia kannuja. Nuolin kielen kärjellä nännejä ja lutkutin saman tien mahtavia tissejä kuin janoinen vasikka.

Janna nappasi kortsun, avasi sen tottuneesti ja pujotti viivyttelemättä pippelini päälle. Yleensä se valitti aina, miten kumista jää paksu rengas rullaamatta, kun kaluni ei ole erityisen mittava. Nyt se kuitenkin kiipesi puhumatta ja munaani kädessään puristaen ratsaille ja ohjasi mulkun kostuneeseen pimperoonsa. Meillä olikin kunnon ravit! Naiseni hyppi päälläni armottomasti ja vaati kaluani hankaamaan pimppiään yli mun miehisten resurssien. Varoitin, ettei kikkelini kestäisi kauan sellaista kyytiä.

- Nussi nyt, kulta! Mä haluun kunnon orkut! Paina vastaan! Pane mua! Kovempaa! Kovempaa! Ei riitä, kovempaa! muijani käskytti mua ja mun pikkukaveria.

- Ei pysty enempää! Hidasta! Nyt tulee, en voi mitään! Hitto! mä ähkin ja mulkkuni lennätti liemet kortsuun.

- Mä en saanut! Vielä, vielä! Janna elämöi, iski terävillä kynsillään rintaani ja riuhtoi päälläni pillulleen saavuttamatonta nautintoa. Mä en saanut keskittyä orkkuuni, kun naiseni oli vallassa ja taisteli itselleen hyvää oloa.

- Multa tuli jo, beibi! Kohta se pehmenee, varoitin hengästyneenä villisti nylkyttävän narttuni alla.

- Vittu, et anna sen nyt lurpahtaa! Mä haluun vielä! Pane nyt, löysämuna! Yritä ees! Mä haluun! valitti Janna ja yritti edelleen naida kutistuvasta kikkelistäni iloa irti.

- Ei tästä tuu mitään! tiuskaisi naiseni selvästi kiukuissaan, kun huomasi kaluni pehmenneen pian kokonaan olemattomaksi pillunsa huulia vasten.

Selvästi täysin pettyneenä Janna kiipesi mun päältä ja lähti menemään. Se vetäisi vaatteet päälleen ja painui ulko-ovesta pihalle. Toyota kaasutti pois. Mä jäin makaamaan voimattomana sänkyyn muna löysänä kortsun sisässä ja mietin olevani varmaan maailman paskin mies ja poikaystävä. Eihän musta ollut edes tyydyttämään omaa muijaani.

Kun naiseni myöhemmin palasi takaisin kotiin, oli Laitinenkin jo ilmestynyt kaupunkireissultaan ja tuonut pari pizzaa ja kaljaa mukanaan. Se halusi näin tarjota hyvitystä majoituksesta. Janna tuli suoraan ulkotakki päällä mun luokse ja imutti oikein kunnolla, vaikka mulla oli suu täynnä pizzaa. Mä olin tukehtua siihen, kun hämmästyin niin kovin. Tyttöystäväni oli ihmeen hyvällä tuulella kaiken tapahtuneen jälkeen. En osannut silloin ajatella sen kummemmin, mistä ja miten se oli käynyt hankkimassa itselleen hyvän olon. Myöhemmin kuiskasin sille vielä anteeksipyynnöt sänkyjutusta, johon se kommentoi, ettei siitä enää viitsittäisi puhua. Ja taas se antoi kunnon kielarit perään. Laitinen alkoi heti virnuilemaan siitä mulle.

Pizzansyönti ja kaljoittelu johtivat taas tavallista railakkaampaan koti-illan viettoon. Tultiin Laitisen kanssa saunasta kalsareihin pukeutuneina, kun se totesi, että nythän sitä oli juotava ja naitava, koska huomenissa jouduttaisiin taas palaamaan ankeaan armeija-arkeen. Mua nauratti sen jutut ja kysyin piruuttani, oliko se sitten jo käynyt tyhjentämässä ne täydet pussinsa, kun viipyi kaupungilla niin pitkään.

- Voishan sitä niinkin sanoa! Laitinen velmuili ja skoolasi taas kerran mun kanssa.

- Jätkä kävi kuitenkin Sepon seksikaupassa runkkaamassa jollekin kumibarbaralle! mä innostuin mukaan.

- No hei, tyhjennys se on sekin! huomautti Laitinen ja nauroi päälle räkäisesti.

- Ei kissanpillu teidän miesten kanssa! kikatti Janna. Kaikki oltiin jälleen hyvässä nousussa.

Parin tunnin alkuhörpiskelyn ja tsoukkihölinän jälkeen Janna ehdotti, että lastaisin uudestaan baarikaapin loput juomajämät tiskiin, koska pelkkä kalja maistui sen mielestä kuselta. Mä tottelin ja nostin loput pullot pöytään. Naukkasin saman tien yhden Jannan itselleen kerran ostaman rommipullon suusta. Muijani kikatti ihan hysteerisesti, kun mä irvistin karvaalle maulle. Hörpin välillä olutta kurkusta alas. Laitinen ja Janna nauroivat mun kännisen sumeiden katseiden alla. Sekoitin olutta ja varmaan jotain rommia ja maistoin tulostani. Laitinen tuuletti. Maistoin vielä toisen kerran ja huusin, miten vitun pahaa litkua olin onnistunut tekemään. Taas ne nauroivat. Join jo isomman suullisen kurkusta alas.

- Voi ei, mun korvis tippui! Perhana, se pitää löytää heti, ettei mee imuriin! Janna kirkaisi äkkiä.

Ne kumartuivat Laitisen kanssa etsimään sitä rihkamaa ja mä maistelin vielä paskaa drinkkiäni. Päätin heittää sen menemään naiseni huomaamatta. En nimittäin halunnut, että se alkaisi Laitisen kuullen vittuilla, miten nynny jätkä mä olin, koska en voinut juoda edes itse tekemääni sotkua. Vetäisin cocktailit kukkaruukkuun ja kaadoin lasiini pelkkää makoisaa mallasolutta tilalle. Maistui taivaalliselta sen sotkun jälkeen.

- Tässähän se on, Laitinen mutisi ja poimi muijani korviksen lattialta.

- Kiitti! Nää pysyy niin huonosti, kun ei oo läpi, sanoi Janna ja pussasi Laitista poskelle. Naiseni käsi hiveli samalla vahingossa kaverini paljaita rintalihaksia muka ohimennen.

- Älä tuu mustasukkaseks, jäbä! Laitinen huikkasi mulle puolustuskyvyttömänä narttuni tempusta.

- En tuu, mä nauroin sille ja tunsin päässä heittävän. Totesin, että mulla taitaa mennä kohta vintti pimeäksi, kun olin jo ehtinyt kiskoa kuppeja sen verran. Ja kohta se menikin.

Ihmeen paska alkoholinsietokyky mulla, mä ajattelin heräillessäni sängyltä. Vähän reilummin kun joi, niin pysyi taju poissa seuraavaan puoleenpäivään. Samassa mä huomasin kuitenkin pienen kännini alta, että olin maannut ehkä vähän yli tunnin vasta. No enhän ollutkaan juonut sitä paskadrinkkiä tällä kertaa kuin vähäsen vain, joten tajukin lähti vain hetkeksi. Kömmin makaronijaloilleni ja lähdin etsimään Jannaa ja Laitista.

Olkkaristahan ne löytyivät. Aluksi jouduin katsomaan hämärästä eteisestä pitkään, kunnes tajusin, mitä oli tekeillä. Känniset silmäni alkoivat tarkentaa katsettani Laitisen pumppaavaan perseeseen. Inttikalsarit olivat pudonneet nilkkoihin. Karvaiset kivekset jytkyivät liikkeiden tahdissa haarojen välissä. Samasta välistä näin muutakin: Janna makasi perse pystyssä, yläpää sohvan selkänojaa vasten. Laitinen piteli tanakasti naiseni lanteilta kiinni ja pökki kyrpää pilluun takaapäin. Olin ihan pihalla kaikesta tästä ja lyyhistyin seinästä tukea ottaen lattialle.

- Ui, sä oot kunnon panomies, Laitinen! naiseni vikisi kaverini pannessa häntä keskittyneesti.

- Joko myönnät, että ei oo pienet ja haisevat munat? Laitinen vaati ja alkoi samalla survoa pitkiä, syviä työntöjä naiseeni. Tehosteeksi se veti Jannan pitkää lettiä niin että pillua tarjoavan nartun pää taipui vaativasti taaksepäin.

- Myönnän! Ui, ui! Sulla on iso kyrpä, Laitinen! Janna ulvoi, mutta kuiskaili sen jälkeen humaltuneena jotakin, että piti varoa herättämästä mua. Inttikaverini ähkäisi ja jatkoi nussimista.

Mä makasin käsiin nojaten lattialla pikkuisen kännipäissäni enkä tiennyt, mitä tehdä. Jokin selittämätön syy esti mua keskeyttämästä tyttöystäväni ja armeijafrendini salaista paneskelua. Kikkelikin alkoi jöpöttää kalsareissa. Seurasin vain näitä kiihkeitä tapahtumia livenä kuin pornoa telkusta.

Kohta Laitinen pani taas rajusti perse lykkien ja naiseni uikutti sohvaa vasten siihen malliin, että sen täytyi saada parhaillaan orkkua. Toivottavasti Laitinen oli kääräissyt ison kullinsa kortsuun, koska Jannalla ei ollut muuta ehkäisyä, mä osasin ajatella päissäni. Kokeilin vähän munaani housujen läpi ja laukesin heti villisti inttikalsareihin. Olin saada sydärin. Märkä läiskä levisi sepalukseen ja kaluni veltostui.

Kaverini kyrpä sen sijaan kesti pitkään Jannan sykkivässä pillussa. Laitinen oli ihan eri tekoa kuin mä, pakko myöntää. Seksihullun naisenikin täytyi anella pientä taukoa panemiseen, kun jätkä nussi niin rajusti. Janna halusi kääntyä panijaansa kasvotusten, joten Laitisen oli vedettävä kyrpä hetkeksi ulos kiimaisesta pillusta. Silloin näin kaverin seisovan kyrvän, joka oli todellakin aika vankka jonkari. Olin erottavinani kortsun sen päällä, mutten ollut varma. Mä toivoin kuitenkin olevani oikeassa havaintoni kanssa.

Seurasin vain tapahtumien jatkoa ihan avuttomana pimeässä eteisessä. Naiseni kävi ihan estoitta selälleen sohvan käsi- ja selkänojan päälle ja tarjosi itseään armeijakaverilleni. Laitinen työntyi matalasti naureskellen heti haarojen väliin ja levitti narttuni jalat levälleen. Näin takaapäin, miten petollinen inttifrendini koukisti polviaan ja ohjasi kädellään kullinsa uudestaan lutkani pantuun pilluun. Janna ulahti, kun paksu kyrpä työntyi takaisin hänen väriseviin lihoihinsa. Pureskelin hämilläni kynsiäni pohtien, miten Laitisen iso heppi levittäisi parhaillaan tyttöystäväni rasian tiukaksi renkaaksi ympärilleen. Sinne oli varmasti hyvä painaa mittavaa patukkaa ja tuntea kiimapehmusteiden mehevät puristukset.

Laitinen otti Jannan nilkoista kiinni ja levitti muijani reidet sivuille alkaen painella edestakaisin. Janna piteli tissit hölskyen kiinni sohvasta, valitti nautinnosta ja hyssytteli välillä kännisesti, etten mä muka heräisi ääniin. Laitinen viittasi kuiskaten johonkin viimekertaiseen, josta päättelin niiden nussineen edellisenäkin iltana ja ehkä aamuyölläkin, koska pillu oli vielä aamupäivälläkin astutun näköinen. Helvetin petollisia kavereita, ajattelin ja tunsin kikkelini silti tykyttävän uudelleen kovenemisen merkiksi.

- Oi jumalauta, kun tuntuu hyvältä! Laitinen murahti ja alkoi panna lujempaa nesteitä valuttavaan pimpsaan.

- Niin tuntuu! Laitinen, rakastan sun kullia! Aaah! Pane mua kunnolla! Janna aneli lutkamaisesti.

Ja inttifrendini alkoi panna niin, että narttu oli pudota sohvan reunalta. Pillusta alkoi purkautua maiskahtelevia ääniä, kun paksu kyrpä pumppasi kiimanesteitä ja paineilmaa ulos jakorasiasta. Jannan huohotus voimistui ja hän ylisti koko ajan Laitisen mahtavaa nussimista. Se vertasi jätkää muhun ja molemmat naurahtivat kesken kiihkeän naimisen, miten surkea ja pienimunainen mä olenkaan. Mun pieni pippeli seisoi uskomattoman kovana kalsareissa ja pakko oli vemputtaa käsi housuissa, kun oli niin uskomaton ja sekoboltsi fiilis.

Laitinen nai loppua kohden jo niin karskisti, että sohva liikkui jyristen paikoiltaan. Janna huusi ihan hulluna, kun lutkatussu imi vierasta kyrpää kyltymättömiin syvyyksiinsä. Laitinen piteli naiseni potkivia jalkoja vahvasti otteessaan sivuille levitettyinä. Kaverin perse puski lisää oikeaa miestä naiseni liukkaaseen pilluun. Janna sai huikean orkun, koska huuto oli sen mukainen. Pimppa lypsi satavarmana kyrvän jäyhiä muotoja sen verran villisti, että Laitinenkin alkoi tuntea lastinsa lentävän. Se jyskytti hurjasti kirkuvan vosuni posliinipilluun viimeiset iskut ja antoi paksun kyrvän sylkeä voimalla isot pussit tyhjiksi. Laitinen kaatui ähkien naiseni päälle sohvalle ja antoi perseensä tuikkia viimeiset väkinäiset lykinnät herkistettyyn vittuun. Aikamoinen yhdyntä, sanon mä vaan.

Puristin katkeran petettynä pientä munaani kourassani ja annoin sen laueta kipeästi uudelleen inttikalsareihin. Mä menetin voimat kehostani ja läsähdin lattialle makaamaan. Ei ollut pelkoa, että muijani ja sen nussija olisivat mut siitä löytäneet, koska niiltäkin oli mennyt kaikki puhti pois. Pano oli ollut sen verran kiimainen ja antoisa. Ihan huippusuoritus molemmilta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute