Herkku-puhelin
Leirintäalueen riemuja!
Big man

Parkkeerasin matkailuautoni leirintäalueelta varaamalleni paikalle, kaivoin sähköjohdon esiin sekä kytkin virran autoon ja sitten rullasin markiisin ulos ja kiinnitin sen sekä maton sen alle, laitoin retkipöydän sekä pari tuoliakin valmiiksi vaikka yksin olinkin liikenteessä!

Laittelin pientä purtavaa odotellessani saunavuoroni alkua, olin varannut mukaani jonkin verran oluttakin joten kaivoin purkin esiin ja istahdin markiisin alle nauttimaan kesäillan lämmöstä.

Katselin ympärilleni, pari muutakin autoa oli paikalla sekä kolme asuntovaunua, viereisellä telttapaikalla oli muutamia telttojakin pystytetty, erään teltan luona makoili viltillä pariskunta aurinkoa ottaen, panin merkille että naisella näytti olevan suht komet tissit ainakin mitä bikinin yläosan pullistumista oli pääteltävissä!

No, kello näytti sitä paljon että oli aika lähteä saunomaan joten keräsin autosta tarvikkeet, pari olutta luonnollisesti saunajuomaksi ja crocksit jalkaan ja saunaan.

Saunassa oli muutama mies lisäkseni ja siinä lauteilla rupateltiin niitä näitä!

Yksi miehistä katseli suht pitkään ”sukukalleuksiani” ja kun sitten olimme kahden hän rohkaistui ja kehui että onpas sinulla komean kokoinen kyrpä!

Kiitos vain kehuista, ehkä se sit on hieman normaalia kookkaampi, viimeisin mittaus jonka eräs nainen suoritti, antoi pituudeksi 26cm, paksuutta taisi olla jotain 6cm luokkaa... Mies aivan selvästi aprikoi kuulemaansa ja totesi sitten että hänen omansa jää n. 10cm lyhyemmäksi ja kuulemma vaimo aina valittaa että oispa sun kyrpä ees hieman pidempi!

Sano kuule vaimollesi että tyytyy vain siihen mitä on ”haaviinsa” saanut, ei kannata tavoitella kuuta taivaalta! sanoin miehelle samalla kun heitin lisää löylyä! Oletko vaimon kanssa liikkeellä? hän kysyi seuraavaksi. Ei, kyllä minä olen ihan yksin, minulla on matkailuauto tuossa vähän matkan päässä, tarkoitus on viettää muutama päivä ihan vain rentoutuen. Hmmmjm… oli vain hänen kommentti, sitten hän vilkaisi vielä kerran kyrpääni arvioivan näköisesti ja läksi saunasta!

Mies taisi olla bi ja hieman kiinnostunut kyrvästäni, ajattelin samalla kun siirryin pesulle! Kävin vielä toisen kerran kunnon löylyissä ja sitten läksin autolleni! Kuivattelin ensin sisällä ja laitoin sit uikkarit jalkaan ja ulos ottamaan illan viimeisiä auringonsäteitä vastaan, ulkona oli tosi lämmin koska auton säätutka näytti +30 lämmintä vaikka kello jo lähenteli iltakymmentä.

Avasin oluen ja otin kunnon lepoasennon, suljin silmäni ja vain nautin lämmöstä ja olostani, olin varmaan torkahtanut hetkeksi sillä havahduin siihen kun joku rykäisi vieressäni! Avasin silmäni ja saunakaverinihan se siinä oli ja hänen vierellään seison nainen jonka rintoja olin jo aikaisemminkin ihaillut kun he makoilivat teltan edustalla.

Hei, saammeko tulla juttelemaan seuraasi? mies kysyi ja minä siihen että sitä vain, vapaallahan tässä ilmeisesti ollaan joten ajanviete on aina paikallaan. Hain vielä yhden lepotuolin auton takatallista ja oluet molemmille jääkaapista ja ”ryhdistäydyin” itsekin sekä muka kohteliaasti pyytelin anteeksi niukkaa pukeutumistani...

Ei se mitään, harva täällä muuten onkaan pukeutunut kuin uimapukuun varsinkaan näin lauhalla ilmalla, jos sopii niin ottaisimme itsekin nää oloasut pois? mies kysyi ja minä siihen että ihan vapaasti, kuumahan noissa vain tulee näin lämpimällä.

Mies heitti oloasunsa pois ja nainen seurasi esimerkkiä, katselin naisen vartaloa tarkemmin ja kyllä täytyy sanoa että kilot oli kohdallaan joka paikasta, suht kapea vyötärö, aivan ihanasti sopivan leveät lantiot mutta muuten hoikka vartalo noin ”sivuprofiililtaan” paitsi tissit oli kyllä tosi muhkeat!

Tuota… mä tässä jutustelin tän Maarit-vaimoni kanssa siitä mitä saunassa näin ja nyt meillä olisi sinulle pyyntö?...

Vaivautunut hiljaisuus paljasti että asia liittyi kookkaaseen kyrpääni, ehdin ajatella että tässähän saattaa olla saumaa päästä hyväilemään rouvan valtavia rintojakin ja kuka ties nussimaankin kunnolla, sanoin kuitenkin vain että: … ja sitten? Nyt vuorostaan vaimo aloitti puheen. Olen pitkään halunnut edes nähdä kunnon miehisen kyrvän ja mieheni sanoi että sinulla on suurin kyrpä mitä hän on koskaan nähnyt, olisiko mahdollista että saisin edes nähdä sen?

Jaa vai sellaista, no mikä ettei sillä ehdolla että minä puolestani saan katsella ja kokeilla miltä noin komeat tissit näyttää ja tuntuu? Juu kyllä se varmaan käy, sanoi mies ennen kuin vaimo ehti sanoa mitään ja vaimokin siihen totesi että se varmaan on ihan kohtuullista!

No, eiköhän sitten siirrytä tuonne sisälle, niin saadaan olla rauhassa! sanoin ja nousin ja astuin sisälle autoon, molemmat seurasivat perässä ja siirryin auton perälle ison parivuoteen reunalle istumaan.

He tulivat viereeni ja sanoin naiselle että siitä vain, saat itse paljastaa haluamasi! Hän tarttui uimahousujeni vyötäröön, kohotin persettäni ja hän kiskoi housut pois saman tien.

Ohhoh! oli hänen ensi kommenttinsa! Mitäs minä sanoin, eikö olekin komea jortikka eikä edes seiso vielä!

Miten on vastapalvelus? sanoin ja nainen riisui saman tien bikinien yläosan pois ja hänen todella mahtavan kokoiset ja kiinteät tissit oli siinä edessäni, kumarruin sen verran että yletyin kädelläni niitä koettelemaan, aivan ihanan pehmeät mutta samalla kiinteän tuntuiset!

Jumalauta nainen kuinka onkin ihanat tissit sinulla!

Eikö olekin ja ne on tosi herkät suukottelulle ja imemiselle! mies sanoi samalla kun katseli touhujamme ja syrjäsilmällä huomasin että hänen kyrpä seisoi uikkareissa aivan tikkusuorana!

Nainen katseli touhujani selvästi itsekin jo kiihottuneena ja sitten hän kysyi josko hän saisi koettaa miltä suuri kyrpäni tuntuu? Mikäs siinä, sanoin ja kävin selälleni vuoteelle ja nyt kyrpäni oli jo lähes täydessä seisokissa ja nainen tarttui siihen todella varmoin ottein alkaen runkata sitä siirtyen samalla kuin vaivihkaa lähemmäksi, hän katseli sitä silmät himosta kiiluen kehuen samalla kuinka ihanalle se tuntuukaan ja kuinka se onkin suuri!

Kurkotin puristelemaan hänen rintojaan ja nyt hänen nännit olivat paisuneet lähes luumun kokoisiksi ja koviksi, puristelin niitä hellästi ja nainen huokaili jo avoimesti kiimaansa.

Ota kulta se suuhusi, mies sanoi vaimolleen ja nainen kumartui ja alkoi nuolla terskaani ja sitten hän ahmaisi terskani suuhunsa alkaen taitavan suihinoton

Miltä se tuntuu? mies kyseli ja hänkin oli tullut aivan viereeni ja katseli läheltä kun hänen vaimo imi posket lommolla kyrpääni ja minä luonnollisesti nautin käsittelystä! Sitten sanoin naiselle että nouse päälleni niin että voin nuolla vittuasi ja nyt mies kiskoi vaimonsa bikinihousut pois ja kehotti tätä nousemaan päälleni 69:iin, nainen teki kuten pyysin ja kohta hänen taivaallisen ihana erittäni himosta turvonnut vittunsa oli kasvojeni yläpuolella, tartuin pakaroihin jotka nekin tuntuivat todella ihanille, levitin niitä jolloin vittu avautui todella himokkaasti eteeni ja sitten upotin kie-leni suurien turvonneiden häpyhuulien väliin ja aloin nuolla naisen vittua kaiken taitojeni mukaan, hän alkoi keinuttaa persettään kiimaisesti äännähdellen samalla imien taas kyrpääni taivaallisen ihanasti.

Imin suuria häpyhuulia vuoronperään ja nautin hänen himokkaasta vitustaan antaumuksella.

Tunsin miten hän välillä päästi kyrpäni suustaan ja ahmaisi sen sitten heti kohta uudelleen imutukseen, nyt vain paljon äskeistä syvemmälle! Himokas imutus jatkui ja minä nautin todella siitä! Sitten kyrpäni taas pullautettiin ulos suusta ja mies sanoi vaimolleen että yritä kulta istua se vittuusi!

Nainen nousi naamani päältä, kääntyi ympäri ja levitin hänen pakaroitaan ja tunsin miten hän ohjasi kyrpäni vittunsa huulilla ja alkoi sitten istua sitä syvemmälle sisäänsä, naisen suusta kuului koko ajan OOO-OHHHHHH… ja hänen vittu tuntui tosi tiukalle ja ihanan kuumalle ja liukkaalle samalla kertaa!

Luoja kulta kuinka ihanasti toi kyrpä levittää vittusi renkaaksi, anna mennä ota se kokonaan sisääsi Kuulin miehen kiimaisen äänen vaimonsa selän takaa, sitten tunsin jotain kummallista ja tajusin että mies oli alkanut nuolla kyrpääni aina kun se tuli ulospäin naisen vitusta!

No, jos se häntä miellyttää niin siitä vain! ajattelin ja aloin puskea kunnolla kyrpääni naiseen!

Hänen suunsa oli ammollaan ja hän korisi aivan poissa tolaltaan himosta, nännit olivat paisuneet todella valtaviksi ja aloin nyt imeä niitä vuoron perään samalla kun levitin naisen persettä että miehellä olisi mahdollisimman hyvä näkymä vaimonsa vittuun jota kyrpäni jyysti todella lujaa!

Nainen alkoi kirkua, hän heittelehti puolelta toiselle ja minulla oli täysi työ pitää hänet päälläni, hän sai varmaan elämänsä orgasmin, hän puski nännejä vasten suutan ja hoki että ”pure niitä pure niitä pure niitä” ja minähän tein työtä käskettyä ja nainen kiemurteli orgasminsa kourissa todella rajusti, tunsin selvästi miten rajusti hänen vittu lypsi kyrpääni ja sitten aloin tuntea että alan itsekin olemaan lähellä orgasmia ja kysyinkin naiselta voinko laueta hänen sisäänsä ja ennen kuin hän ehti sanoa mitään, mies sanoi että anna mennä vaan, siemennä vaimoni kunnolla että hän saa kerrankin kunnon kyrpää!

Nainen läähätti päälläni, ja minä rynkytin altapäin sen kuin pystyin ja sitten räjähti, junttasin kyrpäni niin syvälle kuin vain sain ja sitten alkoi tulla, nainen reväytti silmänsä selälleen, suu avautui ammolleen ja hän kirkaisi uudelleen sekä laukesi jälleen uuteen järisyttävään orgasmiin tuntiessaan kyrpäni sykkivän spermaa syvälle vasten kohdunsuuta!

Kyrpäni ampui lastiaan todella kovaa ja minä nautin aivan helvetisti tilanteesta, sitten tunsin miten kyrpäni väännettiin ulos vitusta ja samalla se ahmaistiin syvälle imevään suuhun, mies oli ottanut kyrpäni nieluunsa ja imi nyt ahneesti viimeisiä tippoja lemmennestettä halukkaaseen kurkkuunsa!

Sitten hän päästi kyrpäni suustaan ja alkoi nuolla takaapäin vaimonsa vittua kiimaisen litinän saattelemana, vaimo tyrkytti persettään miehelleen kehottaen tätä nuolemaan kunnolla vitun puhtaaksi ja mies nuoli aivan hillittömästi vaimonsa nussittua vittua ja samalla spermaani jota nyt varmaan valui vitusta miehen kielelle!

Sitten mies nousi vaimonsa taakse, työnsi oman kyrpänsä vaimonsa vittuun takaapäin ja minä pidin naista aloillaan että mies sai kunnolla nussia vaimoaan, eikä kestänyt kuin hetken kun mies karjaisten laukesi vaimonsa nussittuun vittuun!

Sitten mies laskeutui pois vuoteelta, sanoi vaimolleen lähtevänsä teltalle lepäämään ja kehotti vaimoaan tulemaan perässä kun jalat kantaa!

Mies poistui autosta, nainen käpertyi kainalooni ja minä hyväilin vielä hänen upeita rintojaan samalla imien suuria tummanpunaisia nännejä!

Makoilimme varmaan puoli tuntia sylikkäin ja sitten kysyin naiselta josko saisin nussia häntä vielä takaapäin kun haluaisin samalla katsella hänen todella komeaa persettä edessäni!

Nainen nousi ylös, kävi vessassa pyyhkimässä vittuaan ja tuli takaisin vuoteelle, kävi siihen kontalleen sekä laski ylävartalonsa patjalle pyllistäen näin todella ihanan himokkaan perseensä kuin tarjottimella minulle ja sanoi että anna mennä vain, hän haluaa tuntea ihana ison kyrpäni syvällä sisällään!

Nussin naista vielä varmaan puoli tuntia ja hän laukesi ainakin kahdesti ennen kuin minä taas ruiskin oman satsini hänen vittunsa uumeniin. Lähtiessään hän totesi että hänen mies on tosi aamu-uninen ja hän itse taas on erittäin aamuvirkku joten saisiko hän tulla ”herättelemään” minua aamulla ja sovimme että hän voi tulla heti kun vain herää.

Nainen sanoi vielä ettei hänen miehellään ole mitään sitä vastaan, hänen mies kuulemma on jo pitkään himoinnut sellaisesta että suurikyrpäinen mies nussisi häntä ja mies saisi katsella vierestä ja nyt mies oli vielä saanut osallistuakin tapahtumaan.

Naisen lähdettyä nappaisin jääkaapista kaljan, istuin vielä hetkeksi ulos ja ajattelin että tää loma alkoi kyllä todella makoisasti ja heti aamulla on luvassa himokasta vittua kuin ”aamupalaksi”, nainen nimittäin sanoi lähtiessään että hän haluaa kyrpääni heti aamulla uudelleen!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute