Herkku-puhelin
Puistossa
Anonym

Oli lämmin, aurinkoinen alkukesän päivä ja vaikka lämpötila hipoi hellelukemia, keli ei kuitenkaan tuntunut mitenkään painostavalta ja aurinko lämmitti säteillään autuaasti.

Nina loikoili puiston penkillä nauttien vapaapäivästään, olostaan yleensä ja ihanasta säästä erityisesti. Täällä oli mukavan hiljaista ja rauhallista varsinkin näin arkipäivänä ennen lomasesongin alkamista, ei ainuttakaan ihmistä koko puistossa, paitsi tietysti Nina itse.

Puisto oli suorastaan ihastuttava puineen ja pensasistutuksineen, penkkeineen ja isoine nurmialueineen, mutta se sijaitsi paikassa minne täytyi varta vasten tulla eikä läpikulkuliikennettä ollut laisinkaan.

Nina oli paljain jaloin, yllään ainoastaan kevyt kesähame ja T-paita, eikä tietenkään rintaliivejä sen alla niin kuin ei kesällä yleensäkään.

Hänen olonsa oli vapaa ja rentoutunut, mutta kuitenkin jotenkin rauhaton. Mistähän syystä?

Nina näki jo kaukaa poikien tulon. Tai poikien ja poikien, hän mietti itsekseen, kai noita voi jo miehiksi sanoa. Nuorukaiset tulivat kävellen pitkin nurmialuetta, kunnes pysähtyivät noin 50 metrin päässä ja heittivät reput selästään. Toinen pojista näytti kaivelevan repustaan jotakin, suoristi sitten selkänsä ja heitti toiselle jotakin. Ahaa, frisbee…

Hän siveli ajatuksissaan paljasta säärtään toisella jalallaan katsellessaan nuorukaisia, he olivat tosin aika kaukana, mutta silti Nina erotti silti hyvin nuoret ja hoikan lihaksikkaat vartalot heidän juoksennellessaan pitkin nurmea. Pojilla oli pelkät shortsit yllään ja molemmat olivat nyt jo ilman paitaa. Seksikkäitä nuorukaisia, Nina ajatteli, mmmmm...

Pojat siirtyivät frisbeetään heitellen laajalle lähes tasaiselle kohdalle, joka sijaitsi pienessä notkelmassa ja missä ei kasvanut laisinkaan puita. Vaikka Nina ei pystynyt näkemään heitä enää ollenkaan, silti hän tiesi tarkalleen missä he olivat. Nina näkisi heidät uudelleen vaikka he lähtisivät mihin suuntaan tahansa notkelmastaan, mutta ei niin kauan kuin he olisivat siellä.

Siinä meni sekin ilo...

Ajatuksissaan Nina kuin vahingossa siveli omaa kiinteää vatsaansa kohonneen paidan alta. Mieli oli edelleen rauhaton, Ninan ajatukset harhailivat hänen eilen illalla lukemansa kirjan juttuihin.

Kirja, tai oikeastaan pokkari, oli eroottinen kertomus vuosisadan alun Ranskasta ja siellä asuneesta hehkeästä ja omapäisestä nuoresta naisesta. Tytön seikkailut olivat huiman rohkeita ja seksikkäitä, huippukohtien kerronta lähenteli jo silkkaa pornoa, ja ehkä juuri siksi Nina muisti suorastaan ahmineensa nuo sivut palavan kiihkon vallassa.

Lukiessaan hän oli usein ajatellut, että olisipa elänyt tuon ajan eroottisessa Ranskassa. Siellä naiset olivat naisia ja miehet seksikkäitä miehiä, erotiikka kaikkine mausteineen kukoisti muuten ehkä hieman puritaanisessa yhteiskunnassa.

Kun hän yöllä sai viimein luettua kirjan loppuun, kello oli jo niin paljon, ettei hän jaksanut edes suoda kiihottuneelle vartalolleen ja mielelleen unta parempaa helpotusta. Ilmankos vieläkin on niin rauhaton olo...

Yht'äkkiä hän havahtui ajatuksistaan takaisin todellisuuteen huomatessaan nänniensä piirtyvän selvästi näkyviin vihreän T-paitansa ohuen kankaan alta.

Hän katseli omia rintojaan tyytyväinen hymy kasvoillaan, ne olivat kiinteät ja pystyt myös ilman rintsikoiden antamaa tukea. Kuin kaksi mukavan pyöreää aistikasta nurmikumparetta, joiden molempien korkeimmalla kohdalla oli iso sammaloitunut kivi. Mutta nämä kivet kasvoivat entistä suuremmiksi. Rintojen saama huomio sai hänen nänninsä nöpöttämään entistä terhakkaammin, kuin vaatien kosketusta ja hyväilyjä. Nina vilkaisi hätäisesti ympärilleen, mutta poikia ei näkynyt eikä muitakaan ihmisiä ollut koko puistossa. Hän nosti toisen kätensä vaivihkaa ja hyväili rintojaan kevyesti niitä paidan läpi silitellen. Pian nännit suorastaan töröttivät kankaan läpi.

Hän otti toisen nänninsä sormien väliin paidan läpi ja hieroi sitä voimakkaasti. Sillä oli yllättävänkin voimakas vaikutus, Nina tunsi kiihkeän poltteen kasvavan paitsi rinnoissaan niin myös alavatsassaan, säteillen lämpimiä aaltoja kaikkialle ympärilleen.

Ninan päähän tunkeutui uusi, entistä kiihottavampi ajatus...

Nina katsoi ympärilleen, mutta ei ketään ihmisiä edelleenkään näkyvissä. Kukaan ei saa tietää... Hän nosti nopeasti hamettaan ja ujutti jo kostuneet pikkuhousut jalastaan laittaen ne nopeasti kassiinsa piilottaen todistuskappaleen hänen tuhmista ajatuksistaan pois silmistään. Noin...

Kylläpä tuntui hyvältä, yhtä aikaa viattoman seksikkäältä ja irstaan tuhmalta, istua siinä puiston penkillä vain lyhyt hame alapään verhona... Tämä outo tilanne kiihotti häntä lähes pelottavan paljon, eihän hän normaalisti ollut yleisillä paikoilla näin vähissä asusteissa. Ilman rintaliivejä tietenkin muttei koskaan ilman pikkuhousuja. Kiihotti jännittävällä ja aistikkaalla tavalla…

Toinen käsi vaelsi kuin itsestään paidan alle ja hyväili ensin hellästi, mutta sitten yhä kiihkeämmin hengityksen tahtiin kohoilevia rintoja. Nina kohotti hieman peppuaan ja hivutti hamettaan varovasti ylöspäin. Hän levitti jalkojansa, kohotti hameen helmaa kunnolla ja katsoi alas.

Aurinko osui hänen jalkoväliinsä hyväillen lempeillä säteillään ja sai häpyhuulten välissä olevat himon ensi pisarat kimaltamaan prisman lailla. Nina levitti jalkojaan entisestään samalla kun hänen päänsä taipui automaattisesti taaksepäin. Nyt kädellä oli vapaa pääsy hänen posliiniseen jalkoväliinsä ja hänen sormensa hakeutuikin automaattisesti hieromaan sileää ja himokasta lihaa. Se silitteli ja hieroi, hieroi ja silitteli...

Se toi ennen kokemattoman kiduttavan tunteen koko vartalolle, kurkkua kuristavaa rietasta kiimaa lisättynä pelon pakahduttavalla värinällä, oudon ja hallitsemattoman kiivaan tunteiden sekä alati kasvavan seksuaalisen himon myllerryksen hänen sisälleen.

Hän siveli kosteita häpyhuulia edestakaisin, hieraisi välillä voimakkaammin ja välillä taas käytti sormeaan sisällään. Ninan klitoris tykytti sydämen tahdissa, sitä pakotti voimakkaasti ja se suorastaan vaati kosketusta.

Nina kostutti sormensa kunnolla työntämällä sen syvälle sisäänsä edestakaisin lipsutellen, siirtyi siitä klitorikselleen ja aloitti rytmikkään hieronnan. Toinen käsi hyväili paidan alla himokkaasti rintoja samassa rytmissä kuin hän hieroi klitoristaan, yhä kiihkeämmin ja nopeammin.

Näin ei saanut tehdä, sanoi siveyden ääni hänen sisällään. Silti Nina jatkoi, hän ei osannut, ei pystynyt, ei voinut eikä halunnutkaan enää lopettaa...

Nina havahtui vasta kun toisen pojan varjo lankesi hänen kasvoilleen. Hän onnistui himoltaan ainoastaan raottamaan silmiänsä ja hän näki niiden kahden frisbee-pojan katsovan itseään kiihkeästi, seisten jännittyneinä ja hiljaa vain muutaman metrin päässä hänen edessään. Hänen kurkkuaan kuristi ja henki salpautui, aivot käskivät kiskaista hame alapäänsä suojaksi ja tiuskaista pojille painua helvettiin siitä tuijottamasta, mutta hänen kehonsa petti hänet. Hän ei saanut pihaustakaan ulos, hän jähmettyi paikalleen sormen jäädessä edelleen hänen klitorikselleen pientä liikettä tehden.

Toisen pojan silmissä paloi jo himon liekki ja samassa hän otti askeleen Ninaa kohti.

- Seis! Nina sanoi yllättävänkin terävästi.

- Katsokaa siinä, hän jatkoi taas käheämmin ja ääni väristen.

Pojat jähmettyivät paikoilleen, he tuskin huomasivat kunnolla edes hengittää.

Nina nosti hameensa helman lanteilleen ja paljasti koko alapäänsä kiihkeille katseille. Hän hengitti raskaasti ja tunsi ennen kokemattomia väristyksiä kehollaan. Kun hän kerran esiintyi, jossain syvällä sisällään hän halusi tehdä sen niin hyvin, että pojat muistaisivat sen koko loppuikänsä.

Hän liu’utti sormeaan hitain ja näennäisen rauhallisin liikkein, mutta käsi kuitenkin jännityksestä ja kiihotuksesta täristen. Sormi vaelsi häpyhuulten välissä ylös ja alas, hänen silmänsä painuivat taas kiinni kun hän oudolla tavalla oikeastaan pelottavankin paljon nauttien esiintyi noille pojille.

Hänen kätensä toimi automaattisen rytmikkäästi, välillä hän työnsi sormensa sisälle luolaansa ja kuljetti sen sitten taas häpyhuulia hyväillen klitorikselle hieroen sitä kiihkein liikkein.

Tilanne oli niin kiihottava, että pian Nina tunsi kuumien aaltojen alkavan vyöryä sisällään. Ne kasvoivat ja kasvoivat voimistuen pienestä mainingista valtavaksi hyökyaalloksi joka tuli aina vain lähemmäksi, kunnes se osui ja heitteli häntä vastustamattomalla voimallaan. Nina tärisi ja vapisi orgasmin kourissa ja hänen suustaan purkautui kiihkeää ja nautinnollista voihketta...

Ninan avatessa jälleen silmänsä ja katsoessaan eteensä, hän näki kaksi himokkaasti tuijottavaa silmäparia ja suuret pullistumat poikien shortseissa. Hymy levisi hänen kasvoilleen ja hän katsoi toista poikaa nyt suoraan silmiin päätään kevyesti nyökäten. Hänen suustaan pääsi jännittynyt huokaisu, kun poika alkoi toimia vetäen shortsit alas ja paljastaen jo ylvään jäykkänä seisovan kalunsa.

Poika mutisi jotain nimestään aivan kuin sillä olisi jotain merkitystä tässä hetkessä, mutta Nina ei joko oikeasti kuullut tai ainakaan hän ei ollut kuulevinaan. Poika astui Ninan levitettyjen jalkojen väliin ja hetken aseteltuaan työntyi nopeasti sisään Ninan vapisevin käsin avustaessa.

Poika ei tuhlannut aikaa, vaan aloitti heti voimakkaat työnnöt joihin Nina yritti vastata parhaansa mukaan hieman hankalassa asennossaan. Poika nojasi molemmilla käsillään penkin selkänojaan voimakkaassa etukenossa lantion työnnellessä nopeaan tahtiin ja Nina yritti käsillään tukea koukistettuja polviaan penkin tuntuessa hankalalta ja kovalta hänen paljaan ja työntöjen voimasta heiluvan takapuolensa alla.

Hetken kuluttua hän työnsi pojan päältään, kääntyi polvilleen penkille ja tarttui molemmilla käsillään penkin selkänojaan tarjoten takapuoltaan himokkaasti poikaan päin. Nina tunsi kalun työntyvän taas nopeasti sisäänsä, pojan tarttuvan tiukasti kiinni häntä vyötäröstä välillä hänen pyöreitä pakaroitaan hyväillen ja aloittavan voimakkaat ja rytmikkäät työnnöt. Ninan hame oli mytyssä jossain hänen lanteillaan ja pojan lantio ja kivekset saivat aikaan kovia läjähdyksiä osuessaan hänen paljasta peppuaan vasten kiihkeiden työntöjen tahdissa. Nina puristi penkin selkänojaa rystyset valkoisina ja yritti työntää peppuaan voimakkaammin ja voimakkaammin pojan työntöjä vastaan sitä samalla nautinnollisesti pyörittäen.

Nina huomasi toisen pojan kiertäneen hänen eteensä paljas ja suuri kalu uhmakkaasti pystyssä.

Hän katsoi näkyä raollaan olevien silmäluomiensa välistä kuin lumoutuneena, kunnes viittasi voihkien poikaa lähemmäksi ja kurotti yrittäen imaista tämän miehuuden suuhunsa. Kalu oli niin iso, ettei siitä mahtunut hänen suuhunsa kuin pieni osa ja toisen pojan kovat työnnöt takaa vaikeuttivat imemistä entisestään. Tämän komeuden Nina halusi sisälleen heti!

Kova penkki alkoi tuntua ikävältä hänen polviensa alla ja Nina sai itselleen hyvän tekosyyn paikan vaihtoon. Nina hätisti pojan takaansa, oikoi varovasti kipeitä polviaan ja kiersi toisen pojan kanssa puskien välissä olevalle pehmeälle nurmelle takanaan olleen pojan seuratessa kiltisti perässä.

- Sinun vuorosi, hän sanoi isokaluiselle pojalle.

Nina työnsi tämän hellästi mutta päättäväisesti selälleen nurmelle. Hän halusi ratsastaa tämän päällä tässä ja nyt, heti. Nina heitti nopeasti paidan päältään, kiipesi hajareisin pojan päälle ja hieroi tämän suurta kalua häpyhuuliaan vasten. Nina laskeutui varoen alaspäin...

-Uuuh... mmm... uuuuuuh! hän voihki kalun painuessa sentti sentiltä nyt jo reisiä pitkin valuvan kosteutensa lähteeseen.

Hän tunsi olonsa aivan täydeksi saatuaan suuren tunkeutujan syvälle sisälleen, aivan pohjaan asti. Nina vilkaisi nopeasti alas todeten tyytyväisenä sen uponneen luolaansa lähes kokonaan.

Nina aloitti hitaan ja näennäisen rauhallisen lantion pyörityksen kalu koko ajan syvällä sisällään, pyöritys sai olon pikku hiljaa normalisoitumaan ja hän kumartui eteenpäin liu’uttaen sitä hitaasti ja nautinnollisesti lähes ulos asti. Samalla kun Nina vielä varovasti alkoi pumpata sisään ja ulos, poika kurotti suutelemaan ja imemään toista silmiensä edessä heiluvista nänneistä. Nina kumartui vielä hieman alemmaksi tarjoten rintansa paremmin pojan hyväiltäviksi, poika teki työtä käskettyä ja imi voimakkaasti molempia nännejä vuorotellen käsien samalla hieroessa voimakkaasti rintoja pyörivin liikkein.

Samassa Nina tunsi jotain viileää pepullaan ja muisti toisen pojan. Tämä siveli jotain liukasta, varmaan aurinkorasvaa, hänen peppureikäänsä ja työnsi sitten sormensa sisälle peppuun. Se tuntui nautinnollisen hyvältä ja pieni pettymys huuhtoi Ninan yli kun poika veti sormensa yhtä nopeasti pois kuin oli sen sinne laittanutkin.

Sitten Nina tunsi äkkiä toisen pojat kädet lanteillaan ja kevyen tökkäisyn pepullaan. Ei kai vaan...

- Ei... uuuh... vielä, ei... uuuh... yhtä aikaa! Nina sanoi vaimeasti nautinnollisten voihkaisujensa välissä.

Hänen käskyksi tarkoittamansa lause muuttui hänen kurkussaan lähes aneluksi, hänen vartalonsa petti hänet toistamiseen ja himo voitti vastustelevan terveen järjen. Nina yritti vielä vaisusti nousta, mutta hänen takanaan oleva poika työnsi nyt kädellään häntä selästä pitäen hänet aloillaan. Hän yritti kieltää takanaan olevaa poikaa, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa eikä ulos tullut kuin nautinnollisia voihkaisuja.

Samassa poika survaisi kalunsa sisälle peppureikään ja voimakas kipu iski Ninaan kuin veitsi, mutta hänen kurkustaan ulos tulleeseen tuskan huutoon oli jo sekoittunut myös hurmioituneen himon värinää.

Tuska sai hänet ensin lähes pökerryksiin, mutta sitten yllättävänkin nopeasti kipu ja nautinto sekoittuivat yhdeksi aivan käsittämättömäksi tuntemuksien mylläkäksi. Liha antoi pikku hiljaa periksi ja kalu painui työntö työnnöltä aina vain syvemmälle sisään hänen peppuunsa.

Nautinto myllersi aina vain voimistuen hänen sisällään peittäen jo ensin tuntuneen kivun. Tuntui kuin vastustamaton maanvyöry jyräisi hänen ylitseen ja murskasi kaiken alleen. Hän ei voinut muuta kuin avuttomana nauttia tästä raastavan suloisesta tunteesta, joka myrskysi koko hänen vartalollaan. Pian takana oleva poika pääsi kunnolla vauhtiin ja työnteli kaluaan voimakkaasti edestakaisin hänen pepussaan. Toinen poika yritti myös alimmaisena työnnellä parhaansa mukaan syvällä hänen pillussaan ja Nina oli voimattomana siinä välissä kahden nuoren kalun niin ihanasti seivästämänä.

Nina tunsi olevansa pelkkää irstasta seksiä ja ääriään myöten täynnä nuorta kovaa lihaa, hänen suustaan pääsi jatkuvaa epäselvää mongerrusta ja voihketta, aina enemmän ja kovempaa, enemmän ja kovempaa kunnes hänen maailmansa räjähti kuin uudenvuoden ilotulitus täynnä värejä, loistetta ja jatkuvaa räiskettä...

Ikuisuudelta tuntuvan hetken hän vain tärisi menettäen täysin tietoisuutensa tästä maailmasta ja toistuvien orgasmin aaltojen vavisuttaessa hänen kehoaan hän vain huusi ja huusi ja huusi...

Kun Nina jälleen alkoi taas pikkuhiljaa tajuta mitä hänen ympärillään tapahtui, pojat vetivät jo kiireesti shortsejaan jalkoihinsa. Nina yritti kassistaan löytämällään nenäliinalla varovasti pyyhkiä itseään ja kiskoi samalla ryttyistä hamettaan alemmaksi. Molemmat pojatkin näyttivät saaneet orgasminsa, hän totesi itsekseen lähes huvittuneena kuivatessaan enimpiä molemmista rei’istään valuvia nesteitä.

Nina nousi ylös, huojui hetken epävarmasti paikallaan yrittäen kaikin voimin ryhdistäytyä ja katsoi vuoroin kumpaakin poikaa voipunut ilme kuitenkin tyytyväisillä kasvoillaan. Sanaakaan sanomatta hän suuteli molempia poikia hellästi poskelle ja lähti hieman vaivalloisesti kävelemään puiston käytävää pitkin pienien kivien pistellessä hänen paljaita jalkapohjiaan.

Ninan kasvoille levisi voitonriemuinen virnistys tuntiessaan auringon lämmittävän pehmeästi hänen selkäänsä T-paidan läpi... Elämä on!

Kuten jotkut varmaan jo lukiessaan arvasivat, tämän kirjoittaja on mies. Olis kiva kuulla naisten kommentteja, kuinka hyvin osasin kertoa naisen kannalta ja eläytyä rooliin... Huomasiko kirjoittajan sukupuolen jo lukiessa ja jos huomasi, niin mistä? Kiitos!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute