Herkku-puhelin
Leena antoi kyytiä
Johan50

Tämä tapahtui neljä vuotta sitten: siis tositarina!

Kollegani Antti täytti 50 ja luvassa oli työpäivän päätteeksi kunnon bileet hänen kotonaan Porvoossa. Koska Antti on tunnetusti hyvien juomien ystävä päätin lähteä julkisella töihin Helsinkiin (itse olen Espoolainen) ja sieltä toisen kollegan kyydissä jatkoille. Kotiinpaluu varmasti järjestyisi sitten kollegan tai taksin kyydissä.

Juhlat olivat tosi mukavat ja siellä oli paljon ennestään tuntemattomia ihmisiä. Mm. yksi Leena, joka oli ollut Antin opettaja yliopistossa oli viihtyisää seuraa. Hän oli kuusikymppinen ja juuri jäänyt eläkkeelle. Iästään huolimatta hän oli hoikka, sporttinen, vähärypyinen ja ihan hyvännäköinen. Leena oli edellisenä talvena jäänyt leskeksi, mutta näytti siltä, ettei suru ollut enää kovin päällimmäisenä.

Juttelimme niitä näitä ja kun kello oli kymmenen, päätin lähteä etsimään kyytiä kotiin. En näet ole kovin myöhäinen juhlija. Kollegani ei ollut vielä valmis lähtemään aikoihinkaan, mutta Leena ehdotti, että hän voisi lähteä ja ottaa minut kyytiinsä. Hänkin asui Espoossa, melko lähellä siellä missä minäkin. Kiitin tarjouksesta, hyvästelimme päivänsankaria ja lähdimme.

Matkalla Leena siirtyi yhä vaan henkilökohtaisempiin puheenaiheisiin. Hän kertoi mm. siitä, että vaikka hän oli muuten oppinut elämään yksin (hänellähän oli monia harrastuksia ja sosiaalisia yhteyksiä), "aina jotkut tarpeet pysyvät ja tulevat ennemmin tai myöhemmin taas pintaan." Hän alkoi kysellä jopa vähän intiimimpiä asioita itsestäni, ja kerroin joitakin asioita peitellysti, joitakin asioita vähän avoimemminkin. Pimeässä autossa oli jotenkin helpompi puhua niitä kuin valossa kasvotusten.

Olimme jo ykköskehällä, kun Leena laski kätensä reiteni päälle (tuttavallisesti vai tuhmasti,sitä en osannut sanoa) ja kyseli, tulisinko vielä hetkeksi hänen luokseen juomaan iltateetä, hän kaipaa jutella vielä vähän lisää. "On niin ankeaa lähteä yksin pimeään kotiin." Lupasin tulla mukaan, kun täytyy nyt jollakin tapaa kiittää kyydistä.

Leena asui rivitalossa Sepänkylässä. Menimme sisään. Hän ohjasi minua olohuoneeseen tarjosi paikan sohvalle ja sanoi, että hän menee keittiöön laittamaan teetä ja samalla vaihtamaan juhlavaatteensa vähän mukavampiin.

Hän poistui hetkeksi. Kun hän palasi takaisin, hänellä oli kaunis punainen silkkiaamutakki päällä. Epäilin, että sen alta ei varmaan paljon muuta vaatetta löytyisikään ja tajusin lopullisesti, mitä Leenalla oli mielessä. Hetken tuli mieleen kiittää ja poistua paikalta välttääkseni vaikean tilanteen, mutta toisaalta Leena oli kaunis ja ihana nainen (lähes 15 vuoden ikäerostamme huolimatta) ja ilmeisen suuressa sisäisessä paineessa. Oma perheeni oli lähtenyt iltapäivällä jo maalle, joten kotonakaan ei ollut ketään minua odottamassa.

Tajusin että halusimme molemmat sitä samaa, vaikkemme puhuneet sitä ääneen. Mietin kuumeisesti, millä skenariolla saataisiin seuraavat vaiheet luontevasti ja molemmille tyydyttävällä tavalla eteenpäin, ketään nolottamatta. En halunnut olla aloitteen tekijänä, osittain myös siksi, että olin naimisissa enkä vielä koskaan pettänyt vaimoani. Piti siis löytää ikään kuin peitetarina, joka johtaisi lopulta "siihen".

Onneksi Leena keksi hyvän alun. Hän toi teet ja naposteltavat tarjottimella olohuoneeseen, laittoi sen pöytään, liikutteli hartioitaan vähän vaivalloisesti, ja sanoi että autoajon jälkeen hartiat aina jumiutuvat. "Ilmeisesti jännitän kun joudun pimeässä ajamaan." Tiesin heti, mitä repliikkiä hän odotti minulta. Kysyin kaipaako hän vähän hartiahierontaa, sehän on vähin, mitä voisin autokyydin kiitokseksi tehdä. "No, jos se ole liikaa viavaa, se olisi tietenkin tosi kivaa," hän vastasi ja meni istumaan eteeni lattialle selkä minuun päin.

Aloitin varovaisin liikkein, ensin lihasten hellää lämmittelyä, sitten varsinaista hierontaa. Leena huokaili tyytyväisenä ja kertoi monta kertaa, kuinka ihanalta tuntui. Koska silkki on aika ikävä materiaali hierottavan ihon päällä, laskin käteni vähän kauluksesta sisää ja hieroin paljasta ihoa. En vielä siirtynyt mihinkään tuhmalle alueelle, koska olihan meillä ääneen lausumattomat sääntömme. Nyt oli Leenan siirto. Eikä sitä tarvinnut kauan odottaa.

Leena kumartui vähän eteenpäin, laski aamutakkiaan sen verran, että yläselkä paljastui reippaasti, jo kysyi voisinko hieroa selkääkin. Sen verran katselin, että Leenan nännit vielä peittyi kutakuinkin, mutta muuten tämä alkoi olla jo aika paljastava asento.

Laskin hierovat kätenne ja hieroin Leenan selkää pitkin liikkein. Välillä kädet siirtyivät sivummalle, niin, että sormeni melkein ulottuivat hänen rinnoilleen, välillä siirryin niskaan ja siitä hivenen Leenan ylärintaa, kuitenkaan koskematta hänen rintojaan.

Hieronta-alue laajeni pikkuhiljaa kuin itsestään. Ei mennyt monta minuuttia, kun aamutakki oli laskenut jo niin alas että rinnat ja alaselkä olivat paljaina. Teki jo mieli ottaa reippaasti kiinni hänen rinnoistaan ja suudella hänen niskaansa, mutta tämä leikki oli jotenkin niin kiihottavaa sellaisenaan, etten malttanut edetä liian kovaa vauhtia.

Seuraava siirtoni oli todeta, että onhan tämä asento aika hankala (niin kuin se todellakin oli): kohta alan itse olla hieronnan tarpeessa. Leena pyysi kovasti anteeksi, meni istumaan suoraan, nosti aamutakkinsa taas kunnolla paikalle ja sanoi, että nyt olisi ehkä hänen vuoronsa pehmentää selkä- ja hartialihaksiani. Hän pahoitteli, ettei ollut sopivaa hieronta-alustaa, mutta ehdotti että se sängyn päällä voisi olla kuitenkin helpompaa. Siirryimme makuuhuoneeseen ja Leena mahdollisimman asiallisesti pyysi ottamaan paidan pois ja menemään vatsamakuulle sängyn päälle. Näin tein.

Leena kiipesi päälleni ja alkoi hieroa tosi rennosti ja taitavasti. Kädet välillä eksyivät ihan alaselkään asti, missä housujen reuna esti pahempaa vahinkoa. Tunsin miten kaluni kasvoi täyteen mittaan. Onneksi Leena ei sitä nähnyt. En omalta osaltani nähnyt Leenaa selkäni takana. Mutta välillä tuntui kuin hänen lämmin hengityksensä hiveli ihoani. Välillä jopa tuntui muutakin kosketusta - oliko se silkkitakki vai peräti nännit?

Viidentoista minuutin jälkeen Leena pyysi kääntymään selinmakuun. Suureksi iloksi näin, että aamutakki oli auki ja sieltä paljastui kauniit pienet rinnat sekä paljaaksi ajettu jalkojenväli. Hän tuli taas päälleni, työnsi kätensä varovasti jalkojeni väliin ja kuiskasi: "on sulla sitä jäykkyyttä muuallakin..."

Leena istahti varovasti alavatsani päälle niin, että käteni ulottuivat hänen ihaniin rintoihinsa. Samalla hän laittoi kätensä selän taakse ja alkoi kaivaa sieltä housujeni vetoketjun ja sen alta kaikkein jäykimmän ruumiinosani. Ei se oikein onnistunut, joten hän astui sivuun, avasi housuni ja veti ne jaloistani, samaten sukkani. Hän tuli takaisin, otti kaluni käteensä ja alkoi hyvin hitaasti runkkailla sitä. Se tuntui aivan ihanalta. Käteni eivät oikein enää ulottuneet hänen kroppaansa, joten hetken kuluttua hän kysyi, tykkäisinkö kuusysistä?

Hän ei jäänyt odottamaan vastausta vaan kääntyi ja meni päälleni, niin että silmieni edessä avautui ihanan paljas ja kostea pillu. Samalla hetkellä tunsin, miten Leenan huulet ympäröivät ensin terskaani ja sen jälkeen melkein koko kaluani. Kun työnsin oman kieleni hänen häpyhuulensa väliin ja aloin leikkiä siellä, Leena alkoi heti ähkiä ja liikkua rajuin liikkein. Vain hetki myöhemmin hän kiljui saamastaan orgasmistaan. Se, että hän samalla melkein puri kaluni poikki saa jäädä mainitsematta :)

Leena laskeutui hyvin hitaasti vuoren huipulta. Koko ajan hänen pillunsa oli erittäin arkana eikä hän sietänyt kosketusta siihen. Kun pahin oli ohi, hän taas keskittyi kaluuni, runkkaili sitä ja imi ja nuoli samanaikaisesti. Aika pian minäkin tulin ja annoin spermani vapaasti valua Leenan kasvojen ja rinnan päälle.

Leena kääntyi ja tuli makaamaan viereeni sylissäni. Oli aivan ihana je herkkä hetki. Suutelimme, puhuimme hassuja niin kuin vain rakastajat puhuvat. Nuolin spermani hänen kasvoiltaan. Ja Leena kuiskasi: "En päästä sinua kotiin, ennen kuin me ollaan oltu oikeasti sillä lailla..."

Hyväilimme toisiamme kaiken aikaa ja ehkä varttitunnin jälkeen kaluni alkoi taas jäykistyä. Leena huomasi sen ja kääntyi imemään sitä taas huippukuntoon. Sen jälkeen hän astui istumaan sen päälle ja ratsasti meitä hitaasti mutta takuuvarmasti kohti toista huippua. Leenan pillulihakset olivat ilmeisen hyvässä kunnossa, ja hän puristi samassa tahdissa kuin ratsastikin. Voi mikä nautinto! Tulimme yhtä aikaa, minkä jälkeen hän laskeutui taas syliini. Nukahdimme tyytyväisinä.

Heräsimme n. tunnin jälkeen ja päätimme, että kyyti kotiin saa jäädä muiden "kyytien" varjoon. Vedimme lakanat päällemme ja jatkoimme ihania uniamme.

Seuraavana aamuna heräsin siihen, kun keittiöstä kuului outoja ääniä. Kesti itse asiassa hetken ennen kuin tajusin missä olin. Kävelin keittiöön alasti ja siellä Leena oli laittamassa aamupalaa. Hänellä oli taas tuo silkkinen aamutakki päällä. Lähestyin häntä takaa ja otin hänet syliini, hyväilin hänen rintojaan ja työnsi jo puolijäykkää kaluani hänen pakaroittensa väliin. Leena melkein kiljui onnesta ja kysyi samantien, voitaisiinko harrastaa sitä keittiöpöydän päällä. Tyhjensin pöydän, panin Leenan makaamaan selin pöydän päällä ja nuolin hänen pilluaan juhlakuntoon. Sen jälkeen työnsin kaluni sisään ja nautin taas täysillä hänen nerokkaista lihassupistuksista.

Oltiin jo kovaa vauhtia menossa kohti huippua, kun Leena yhtäkkiä kysyi, haluaisinko tulla kakkosesta sisään. Hän kuulemma oli aina halunnut anaalia, mutta hänen miehensä ei suostunut. Idea tuntui hyvältä, joten Leena haki juoksevaa hunajaa, hieroi sitä runsaasti kaluni päälle ja omaan pyllyynsä ja meni seisomaan keittiöpöytää vasten. Jouduin ensin suurentamaan reikää sormillani, mutta lopulta kalu upposi Leenan peppuun melko vaivattomasti. Jos Leenan pillu oli tiukka, niin peppureikä oli monin verroin tiukempi. Sulkijalihakset toimivat myös Leenan kiiman tahdissa ja kun hyväilin sormillani samalla hänen klitorista, pääsimme jälleen kerran yhtä aikaa valtavan ihanaan orgasmiin.

Kävimme yhdessä suihkussa ja söimme aamupalan. Sen jälkeen Leena vei minut kotiin ja kysyi voitaisiinko tavata joskus toiste, kun hänellä on taas hartiat jäykkinä. Vaihdoimme yhteystietojamme ja kiihkeän suudelman jälkeen astuin ulos autosta ja mahdollisimman nopeasti sisään kotiin.

Siitä lähtien olemme Leenan kanssa harrastaneet ihanaa seksiä lähes viikoittain. Tänä syksynä Leena muutti sisarensa kanssa asumaan Madeiralle. Jään kaipaamaan yhteisiä iltojamme ja jään toivomaan, että yhtenä päivänä tapaan jälleen ihanaa 60+ naista, jonka kanssa voitaisiin tavata tuhmissa merkeissä. Kenties tätä kautta?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute