Herkku-puhelin
Viimein lunta
Kamies

Tarina on omistettu parhaimmalle palautteenantajalleni. Nauti, K.N.

Tämän talven toinen sankka lumisade pääsi yllättämään minut! Lenkkini alkuvaiheissa vain muutama hiutale leijaili hiljalleen alas taivaista, mutta nyt tuiskuttaa rankasti. Olen onneksi enää kahden kilometrin juoksumatkan päässä lämpimästä kodistani ja kuumasta suihkusta. Hölkkään valtatien vieressä kulkevaa pyörätietä pitkin, mutta en usko, että ohi ajavat ihmiset edes huomaavat minua, märkää ja väsynyttä juoksijaa.

Hämärä on jo laskeutunut. Näen vielä pari sataa metriä tarkasti viereisen pellon pintaa pitkin. Maa on täysin valkoisena, hiutaleet valuvat ilmavirtoja pitkin alas metsiin, ojiin, pyöröpaalien ja pajupuskien päälle. Näkyä voisi pysähtyä ihailemaan, jos olisi pukeutunut asian mukaisesti.

Nyt on täysin pimeää. Välttelen ojiin juoksemista enää ohikulkevien autojen valojen avulla. Enää kilometri. Olet tulossa takaa autollasi, joten voin taas hienosäätää juoksusuuntaani tien keskelle. Auto hiljentää. Yht’äkkiä valot heilahtavat nopeasti oikealle ja sitten katoavat tömähdyksen kera. Käännyn katsomaan. Henkilöauton sisävalot syttyvät, kun avaat oven; auto on ojassa, nokka viime lumipyryn aikaisessa kinoksessa. Olit luultavasti yrittänyt pysähtyä bussipysäkille, mutta vauhti oli liian kova ja renkaat eivät jarruttaneet irtolumen päällä. Juoksen kysymään, kävikö mitenkään.

”Hei, miten kävi?” huudan puuskuttavalla äänellä. Hätkähtäen käännyt katsomaan pimeydestä syöksyvää hahmoani. ”Miten kävi?” toistan viereesi päästyäni. ”Oon mä kunnossa, mutta tämä ei liiku tästä ilman vetoapua”, vastaat viimein. Juttelemme hieman ja päätämme, että lähdemme luokseni kävellen ja haemme maasturini kiskaisemaan autosi ojasta.

Lukitset autosi, otettuasi mukaan raskaan näköisen matkalaukkusi, ja alamme kävellä kotiani kohti. Loppumatkasta kannan laukkua puolestasi. Vaikutat todella väsyneeltä.

Päästän sinut keittiööni kuivattelemaan ja menen itse kauan kaipaamaani kuumaan suihkuun. Keität itsellesi vahvat kahvit ja yrität herätä katsomalla tv:tä.

Palattuani keittiöön olet nukahtanut istualtasi keittiön pöytään. Näytät todella söpöltä, mutta samalla niin säälittävältä raasulta. Vastentahtoisesti herätän sinut, sillä meidän on pakko saada autosi ylös ennen kuin lumiaurat heittävät ojaan niin paljon lunta, ettei maasturini jaksa vetää kaaraasi enää ylös.

Päästyämme autosi luo, saamme sen helposti vedettyä bussipysäkille. Vieläkin pyryttää kaatamalla ja jutellessamme olen huomannut, kuinka sekoilet jo sanoissasi. En voi päästää noin väsynyttä naista näin kamalalla kelillä liikenteeseen, joten vaadin, että tulet nukkumaan kämpilleni ja lähdet ajamaan vasta aamulla. Vastaat: ”mielelläni”, ja hymyilet vaivihkaa.

Laitan sinut nukkumaan sänkyyni ja kerron meneväni itse sohvalle, mutta yllätyksekseni haluat, että nukkuisin vieressäsi. ”Mä just laitoin välit poikki pettävään poikaystävääni, enkä haluis vielä nukkua yksin”, selität. ”Ja sä oot ollut mulle niin kivakin”. En edes mieti kieltäytymistä.

Aamulla herään siihen, että olet käpertynyt ihan kiinni minuun. ”Huomenta”, sanon. ”Huomenta”, vastaat ja silität poskeani. Ensin kuvittelen sinun luulevan unenpöpperöissäsi minun olevan eksäsi, kun suutelet minua nopeasti, mutta sitten sanotkin yllättäen nimeni ja alat pyöritellä sormiasi pitkin kehoani. ”Mitä… Ei sun tarvi…” soperran ihmeissäni. ”Tiedän, ja juuri siksi tämän teenkin, senkin herrasmies!”

Pienillä, hellillä liikkeillä siirryt yhä alaspäin kehollani. Suutelet vatsani alaosaa, herkkää kohtaani, ihan peniksen yläpuolelta, saaden minut lähes hulluksi himosta. Lopulta vedät esinahkani taakse ja otat terskan suuhusi. Haukon ilmaa osaavassa käsittelyssäsi. Upotan sormet hiuksiisi ja tukistan hellästi. Annan sinun tehdä taikojasi alapäässäni.

Lopulta tulet taas ylös kroppaani pitkin ja suutelet minua. ”Ota minut, nyt!” anelet. Käännän sinut alleni ja työnnyn välittömästi sisääsi. Parahdat nautinnosta. Työntelen edestakaisin yhtä hellästi kuin sinä käsittelit minua. Nopeasti syvälle sisääsi ja hitaasti ulos. Nopeasti syvälle sisääsi ja hitaasti ulos. Huohotamme kummatkin joka sisään työnnöllä.

Sitten alan panna sinua rajusti. Äkillinen tahdin vaihdos saa sinut haukkomaan henkeäsi. Kiedot jalat ympärilleni ja vedät minut käsilläsi ihan minuun kiinni. Panen sinua koko ajan rajummin. Hiki alkaa valua ja äänemme täyttävät huoneen. Tulemme yhtä aikaa. Sätkit allani tajuntasi hämärtyessä nautinnosta pyörtymisen ja nykyhetken välille. Työntelen eestaas niin kauan kuin orgasmini kestää. Jään makaamaan päällesi, kunnes sydämiemme syke tasaantuu toisiaan vasten.

Puolen päivän jälkeen saatan sinut pihallani odottavalle autollesi. Lumisade on lakannut ja ilma on sopivan viileää. Tuulta ei ole lainkaan, ja joka paikan peittäneestä lumesta voisi tehdä vaikka lumiukkoja. Aurinko paistaa. Vihdoin keli on sopiva joulukuuhun. Koittelemukset ovat ohi, ja uusi elämä voi alkaa.


Tämä on tällä tietoa viimeinen tarinani. Kiitoksia kaikille palautetta lähettäneille!

T:Kamies

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute