Herkku-puhelin
Hyvää syntymäpäivää...
L

Se päivä alkoi kuin mikä tahansa muu päivä. Tosin se loppui täysin erilailla kuin muut päivät tähän mennessä. Jos joku olisi asiasta tiennyt ja minulle sanonut, tuskin olisin uskonut.

Oli lämmin kevätperjantai päivä…

”Ja Otto herrakin kuuntelee sitten”, kuului jostain sumuisesta kaukaisuudesta.

”Höp? Wat?”. Heräsin.

”Niin että jos Otto herra kestää kuunnella opetuksen loppuun asti, niin olisi todella kiva”, opettaja jatkoi. Olin nukahtanut terveystiedon tunnille. Kävimme ilmeisesti jotain päihdeoppia, mikä lie. Boring.

”Juu.. En mää nukkunu, kuha vaa vähä mietin tätä asiaa samalla ku lepäsin.”

”Ai, onko sulla tapana pitää pientä kuorsausta mietiskellessäs?”, opettaja sanoi ivallisesti. Koko luokka hörähti pieneen nauruun. Damn, en tiennyt että olin jo kerennyt nukahtamaan kuorsaus-asteelle. En vastannut mitään.

Elelimme kevään viimeisiä päiviä ennen kesälomaa. Kaikista huomasi sen. Tytöt olivat vähentäneet vaatetusta tasaisesti sitten huhtikuun. Pojilla olivat lähteneet vain takki ja pipo yltä. Oli suhteellisen lämmin päivä, ja illalla olisi tiedossa ns. pikkukesä bileet. Pikkujoulujen kesäversio. Ja mikä parasta ne järjestetään vauraalla alueella, jossa on uusia hienoja taloja. Ei siis mitkään kellarihumpat.

Koulu loppui ja laahustin väsyneenä pysäkille ja sieltä matka jatkuisi tyttöystävälle. Silmät lupsuivat viimeyön unenpuutteen vuoksi. Kyllä ne siitä virkistyisivät kun saan jotain tekemistä. Koulussahan väsyttää aina. Pian bussi kaarsi jo tyttöystävän pysäkille, ja jäin pois. Mm.. Seksiä…

Ovelle koputtaessani jäin mahdollisimman pornahtavaan asentoon. Tai no, miesmalli asentoon. Huppari auki, t-paita ylhäällä ja bokserit näkyvillä, taaksepäin kaiteeseen nojaten. Hänen kotonaan ei olisi ketään. Lesbo äiti on käymässä Helsingissä Tuulin siskon kanssa. Oven avautuessa laitoin silmät kiinni ja odotin Tuulia suukottelemaan. Toisin kävi. Tuulin äitin tyttöystävä tapitti minua ovella ja kröhäisi hieman. Räväytin silmäni auki ja katsoin edessä olevaa, pyyhkeeseen kietoutunutta noin kolmekymppistä naista.

”Tulit vissiin Tuulia kolkuttelemaan?”, hän kysyi.

”J..Joo..”, vastasin nolona. Vasta sitten tajusin nostaa housujani ja laskea paitani, ”Onks se kotona?”.

”Juu on. Käytiin tossa tyttöjen kesken saunassa…”. Mitä helvettiä?! Päässäni alkoi laukata villit ideat. Lesbonainen nuoren ja kauniin tyttöystäväni kanssa saunassa. Nussiko ne siellä vai mitä ne teki, kun tuokin noin surkealta näyttää kun tulin tänne. Pian Tuuli tuli ovelle pelastamaan minut.

”Ai moi, sori venähti vähä tuol saunas. Jotenki vaan ajantaju katos…”, Tuuli sanoin katsoen tuohon paholaisnaiseen. Lesboseksi = kivaa. Mutta ei silloin jos en näe aktia. Tai en edes tiedä siitä! Olivatko he tehneet tuhmia vai eikö? Ajatukset harhailivat tällä kertaa kuvittelemaan tapahtumaa, ja pikku-Otto heräsi horroksestaan.

Menimme Tuulin huoneeseen. Kävelin zombina perässä, tatti ojossa.

”Jaa-a, mitäs me tolle tehdään?”, Tuuli kysyi katsahtaen alapäähäni.

”..Hä?”, heräsin. Olinko kuulevinani jotain seksistä? Huomasinkin Tuulin jo availevan vetoketjuani, ottavan taikakaluni esiin ja nappaavan sen suuhunsa.

Istuuduin penkille ja nautin täysin siemauksin tästä annista. Tuuli veivasi poskeaan edestakaisin veitikkani yllä. Ah, kyllä tätä kannatti taas koko koulupäivän odottaa.

”Mä *slurp* en tarvi ny saada ku hoidin itseni tos*slurp*sa ennen ku sä tulit jo ku teki niin mieli”, Tuuli sai sanotuksi ankaran imutuksen keskeltä. Wat. Sen varaäitihän on kotona? Tekikö se itsensä täällä huoneessa vai.. Ei.. Ei kai nyt sentään? Vai en kyllä ihmettele vaikka tytärkin kiinnostuisi naisista kun näkee äitinsä ja sijaisäitinsä nuoleskelevan ja ties mitä. Onkohan se nähnyt enemmänkin? Ajatukset alkoivat taas pyöriä päässä ja pulssi nousta. Mitä jos… Mitä jos siitä tuleekin lesbo? Lähes kuin huomaamattani laukesin suoraan Tuulin suuhun.

Köllittyämme muutaman tunnin läksimme kohti juhlimispaikkaa. Uimarannalle. Hip hei, hiekkaa perseeseen ja kylmää vettä järvessä. No, josko sieltä pikku nurmialue löytyisi jossa makoilla Tuulin kanssa. Tuulin vanhemmat olivat melko rentoja. Tai, Tuulin äiti ja sen muija. En tiedä voiko sitä paholaisnaista kutsua Tuulin vanhemmaksi. Paholaisnainen, mietin… Ei se nyt oikeastaan mikään paholainen ole, mutta... Epävarmuus kalvoi. Joka tapauksessa, tämä sijaisvanhempi oli ostanut meille alkoholijuomia. Siinä mielessä ihan kivaa porukkaa. Eivät pienestä nipota. Olivat he kerran bustanneetkin meidät touhuilemasta. Aamulla herätessäni olin kuullut Tuulin vain hihittelevän asiasta hänen sijaisäidin kanssa. Ihmeen läheisiä nekin. Kai sille on sinänsä helpompi avautua kuin äitelle.. Ainakin jostain seksiasioista.

Saavuimme pian rannalle. Minulla 12-pack Karhua ja Tuulilla yllätys yllätys siideriä. Kello oli noin kuusi kun korkkasimme ensimmäiset. Ah, jääkylmää bisseä janoisille makuhermoilleni. Mikä elämys. Tavalliseen tapaani join melko tiuhaan tahtiin ja menin kuselle metsikköön. Huoh kun väsyttää. No kyllä se tästä vielä kun vähän äksöniä tulee.

Palasin Tuulin viereen rakkaiden olusieni pariin. Uijjuij kuinka kauniita ne ovatkaan! Korkkasin neljännen oluen ja katselin järvelle hörppien bisseä välillä. Kaunista.

Aika kului rauhalliseen tahtiin ja Tuuli oli siirtynyt juttelemaan tyttökavereilleen. Kenties lesboseksikokemuksistaan, ken tietää. Jokainen tyttöhän joskus jotain lesboa kokeilee. Joskus se jää vain pusuasteelle. Harmi sinänsä. Kittailin jo yhdeksättä pulloa ja olin jo ihan hyvässä kuosissa. Olin käynyt juttelemassa yhdelle jos toiselle, mutta tunsin oloni hieman ulkopuoliseksi. Kaikki vaikuttivat olevan omissa piireissään juttelemassa. Varsinaiset pippalot joo.

Korkkasin kymmenennen pullon, sanoin heipat Tuulilla ja annoin pusun, ja lähdin. En jaksanut enää istuskella yksinäni rannalla. Ja väsytti. Väsytti niin perhanasti että varmasti nukahtaisin vaikka kiellettäisiin.

Laahustin bisse kourassa, pari bisseä taskussa, kohti kotia. Bussia en jaksanut hakea. Eihän tästä ole pitkä matka kotio. Höh. Bileet olivat kyllä rikkaalla asuinalueella. Ainoa vain että emme olleet yhdessäkään niistä taloista sisällä. Kävelin nyt niiden hienojen ja kauniiden talojen ohi, kunnes tulin alueelle jota vielä rakennettiin. Taloissa ilmeisesti asui jo jotain, mutta tie ei ollut valmis. Se oli kivinen ja hiekkainen. Katselin vastaantulevia ihmisiä. Kyllä musta nahkatakki näyttää joidenkin ihmisten päällä hyvältä. Kuten tuolla. Hieman isokokoisempi kalju mies. Sopii kuin tupee päähän tuollainen takki. Katsoin häntä kun hän tallusti ohi, kun huomasin toisen miehen edessäpäin. Hän oli noin kahdenkymmenen metrin päässä ja kysyi nopeasti kelloa. Kiire kaiketi jonnekkin. Kaivoin nopeasti kännykän taskusta.

”Ööö…Varttia vaille kymmenen.”

”Okei kiitos!”, mies sanoi. Ne olivatkin viimeiset sanat mitkä muistan.

Heräsin. Kaikkialla oli sumeaa.

”Mmth… Mitä hittoo..”, mongersin. Olo oli kuin viinanjuontikisan jäljiltä. Ainoana erona oli, etten ollut kuollut, vaikka hieman toivoinkin olevani. Päässä jyskytti ja oksetti. Mitä oli tapahtunut?

”Jos oksettaa niin oksenna tohon”, kuului ääni pimeästä sumusta ja antoi eteeni oksennusvadin. Kaikkialla oli pimeää. Ja sumuista. Paitsi minun ympärilläni oli valoa. Oksensin vatiin, ja nukahdin uudestaan.

Heräsin jälleen. Hetken päästä aloin jo näkemään hahmoja. Ne olivat isoja, mutta yhä pimeydessä. Tai hämärässä. Valo osoitti minuun. En nähnyt paljoa ympärilleni.

”Mitä.. Mitä tää nyt on?”, sain sanotuksi. Janotti. Päässä heitti kuin mikäkin. Kännistäkö se johtui vai jostain muusta?

Pimeyden käsi tarjosi minulle taas apuaan. Tällä kertaa pimeydestä ilmestyi tatuoitu käsi joka antoi vesipullon ja sanoi:

”Sua varmaan janottaa. Ota tosta, se helpottaa.” Ei tarvinnut kahta kertaa sanoa, vaikka ihmettelinkin mistä he sen tiesivät… Kunnes palaset loksahtivat paikoilleen. En minä ulos ollut mitään sammunut tai mitään. Nuo.. Nuohan ovat kidnapanneet minut! Kuulin kahden pullon avattavan pimeydessä.

Eteeni talsi melko pitkä ja hieman roteva nahkatakkinen mies. Hänen vierelleen pimeydestä ilmestyi pelkät farkut jalassa oleva lihaksikas, tatuoitu mies. Molemmat olivat kaljuja. Melko nuoria. Paidattomalla oli hyvin treenatut vatsalihakset. He katsoivat minua hetken hörppien bisseä – minun bisseäni..

”Ei tarvi pelätä.”, nahkatakkinen sanoi ja paidaton jatkoi:

”Niin… Ainakaan vielä.” Kaikki äänet katosivat hetkeksi. Ajankulku hidastui. Kuulin kilahtavat käsiraudat kuin hidastuksella toisen kädessä. Toisen kädessä aukesi öljypohjaisen liukastusnestepullonkansi. Ääni naksahti hitaasti. Pulssi alkoi taas nousta räjähdysmäisesti. Äänet kuuluivat kuin olisin ämpärissä. Näkö alkoi sumentua reunoilta. Fak, pyörtymisen merkkejä, ymmärsin. Aloin hoippua ja miehetkin huomasivat tämän. He tulivat yhdessä tuumin lähemmäksi ja nostivat kumpainenkin minua olkapäistä ja veivät minusta katsoen taaksepäin nopeasti. He heittivät minut johonkin pehmeälle. En nähnyt paljoakaan sumun ja sekaannuksen keskeltä.

”Käsiraudat…”, kerkesin ajatella kun molemmat käteni naksahtivat jo kiinni johonkin. Pian jalat olivat sidotut pylväisiin. Tiesin mitä tuleman piti. Suljin silmäni ja hengitin rauhallisesti jotten pyörtyisi. Vaikka, eipä se tässä kai haitaksikaan olisi. Alkoholi ja väsymys tehostivat hyvin heidän käyttämän huumausaineen tehoa.

Avasin hetken kuluttua silmäni. Miehet olivat kummallakin sängyn puolen. Huomasin olevani vain bokserit jalassa. Ei.. Miksi.. Miksi näin käy minulle. Ei ole mikään erikoinen päivä ollut tämä muutenkaan.

”Sä varmaan arvaat jo mitä tapahtuu seuraavan parin tunnin aikana”, paidaton kysyi. En vastannut. Toinen miehistä otti nahkatakkinsa pois. Sen jälkeen pitkähihaisen ja t-paidan, ja farkut, kunnes jalassa oli vain bokserit. Toinen mies teki samoin. Seuraavaksi he alkoivat vetää boksereitani alaspäin..

”Nyt.. Te.. Vittu.. Lopetatte..”, sanoin.

”Ehei. Sä tykkäät tästä vielä.”, tatuoitu mies sanoi.

”Ota vaatteet pois joku hullu huusi, vaatteet pois oli heitä kuusi eikä järjissään… Takuulla ollut yksikään..”, toinen miehistä lauloi. Hulluja tosiaan, ajattelin.

Yllätyksekseni miesten vedettyä bokserini alas, penikseni ponnahti pystyyn.

”MITÄ HELV?!”, huusin ihmetyksissäni.

”Muistatko sen veden?”, toinen miehistä kysyi virnuillen.

”Kusipää.”, tokaisin. En tiedä oliko se känni vai huumausaineen jäämät vai mikä, mutta minussa ei riittänyt energiaa rimpuilemaan vastaan.

”Oho.. Pojallahan on ihan miehenkokoinen siitin. Ehkä meidän pitää paljastaa omat miekkamme niin voidaan leikkiä kunnolla.”, nahkatakkimies sanoi. Yhtä aikaa he vetivät bokserinsa alas, paljastaen aikuisen miehen vehkeensä. Nahkatakkimiehellä oli hieman omaani pienempi penis, mutta tatuoidulla kaverilla oli huomattavasti isompi. Ehkä 21-22cm? Paksuus oli samaa luokkaa kuin omani.

Toinen miehistä kyyristyi eteeni, ja otti kullini suuhunsa. Hän lutkutti sitä varmana ja päättäväisesti. Inho valtasi mieleni, mutta hetken päästä en voinut sille mitään. Se tuntui vain niin mahtavalta. Ehkä paremmalta kuin oman tyttöystävän suu. Muutaman minuutin päästä tulin hänen suuhunsa. Hän nieli kaiken.

”Saanko mä nyt mennä?”, kysyin puoliautomaattisesti.

”Ehet. Nyt on meidän vuoro!”, nahkatakkimies sanoi. Yhdessä tuumin he flippasivat minut ympäri. En ollutkaan kiinni pylväissä, vaan jossain tukiputkissa, jotka miehet nyt lukitsivat kiinni sänkyyn, etten alkaisi rimpuilemaan. Makasin mahallani, odottaen pahinta…

Seinän sivussa olevasta peilistä näin kaiken. Nahkatakkimies hieroi liukastusnestettä ensin perseeseeni ja sitten omaan kulliinsa, antaen sen sitten kaverilleen. Nyt nahkatakki mies tuli lähemmäksi.

”SURPRISE BUTTSEX!”, hän karjaisi yhtäkkiä ja olin saada sydänkohtauksen. Hän hyppäsi päälleni, ja alkoi hieroa kaluaan ensin minua vasten, ja aloitti sitten päättäväisen sisälle tunkeutumisen.

”Vittu kun oot kiree!”, mies ähisi.

Onneksi he sentään rasvasivat kriittiset alueet.. Tunsin miehen elimen puskevan tietään sisääni. Nyt se oli ilmeisesti pohjassa – tai niin syvällä kun mies sen sai. Mies aloitti edestakaisen liikkeen sisälläni. Ensin hitaasti, ja sitten kiihdyttäen tahtiaan. Tunsin kuinka hänen peniksensä täytti koko koskemattoman reikäni. Katsoin peilistä kuinka mies rytmikkäästi nosteli lantiotaan ylläni. Näky, jota en koskaan odottanut näkeväni. Väsyneenä ja nöyryytettynä vain makasin häpeissäni. En voinut vastustaa miehiä ollenkaan vaikka minua ei olisikaan sidottu.

Yhtäkkiä tunsin miehen kalun sykkivän sisälläni, ja vapauttaen lämpimät nesteet sisälleni. Alaleukani alkoi väpättää todellisuuden tajuamisesta. Miehellä ei ollut kondomia ja hän oli tullut sisälleni. Yllätyksekseni itse yhtyminen ei ollutkaan niin kauheaa kuin olin odottanut. Mieleeni tuli kuitenkin heti toisen miehen läsnäolo. Hänellä oli isompi, ei kai hän täytä sillä minua.. Ei. Uunini on aivan liian pieni tuolle vehnäpatongille. Tosin hän saattaisi vaikka tykätä ajatuksesta.

Samassa minut kuitenkin taas heitettiin ympäri. Milloin he olivat avanneet siteeni? Olin nyt täysin vapaa. Mutta en tiennyt missä ovi edes oli. Ainoastaan sänky oli valaistu. Huoneen reunoja ei juuri nähnyt. Tatuoitu mies tuli sängylle kanssani.

”Kun vielä tän teet, saattaa olla että me päästetään sut menemään.”, hän sanoi.

”M..Mitä?”, änkytin. Mies osoitti kulliansa.

”Ime.”, kävi käsky.

Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Hitaasti lähestyin miehen valtavalta vaikuttavaa suonikasta elintä. Hän ei ollut rasvannut sitä. Tartuin siitä varovasti kiinni ja otin sen hitaasti suuhuni. Miten voin koskaan antaa itselleni anteeksi tätä… Hitaasti aloin imeskellä tuota isohkoa tankoa. Varovasti liikutin päätä edestakaisin sen ympärillä, ja hieman runkatenkin sitä samalla toisella kädellä.

”Nopeempaa…”, mies sanoi silmät kiinni.

Runkkasin hetken vauhdikkaasti sitä, imemättä ollenkaan. Silloin hän ohjasi pääni takaisin kulliin kiinni, ja jatkoin imemistä nopeasti. Imin nopeasti ja ahkeraan toivoen että käsittely loppuisi pian. Kulli ei mahtunut pahalla tahdollakaan kokonaan suuhuni. Parhaimmillaan ehkä puolet siitä oli suussani. Silmät kiinni imeskelin sitä, nuolin terskaa.. Kuvittelin että se olin minä joka sai tätä herkkusuuta. Yhtäkkiä mies laukesi ähkäisten suoraan kurkkuuni. Aloin kakomaan ja yskimään tästä yllätyshyökkäyksestä.

”Hyi vittu”, sanoin naama kurtulla.

”Joo. Ekalla kerralla ei ole mitään herkkua mutta kyllä se siitä. Kuvittele vaikka tummaksi suklaaksi..”, tatuoitu mies sanoi hymyillen, raukeana, ”Vaattees on tuolla. Pääset vähällä tällä kertaa.”.

Puin vaatteet päälleni peilin edessä.

”Odotas!”, nahkatakkimies sanoi, ja ojensi minulle huivin, ”Laita silmilles. Et saa tietää missä oot ollut. Laitoin huivin silmille. En minä tästä uskaltaisi kenellekään luultavasti edes kertoa. Miehet ohjasivat minut ulos ja vähän matkaa katua, pyöräyttäen minut välillä ympäri tai sivulle, että sekottaisin suunnan mistä tulin.

”Odota muutama kymmenen sekuntia ennenku otat huivin pois. Tai saat uuden käsittelyn”, toinen miehistä käski. Odotin tunnollisesti parikymmentä sekuntia, ja otin huivin pois. Totuttuani pimeyteen näin edessäni Tuulin.

”Hui vittu mä pelästyin”, sanoin.

”Älä turhaan kulta..”, Tuuli sanoi ja tuli lähemmäksi, ”missäs oot ollu?”.

”E.. Kävin kattoos onko täs alueel jotain kauppaa..”, sanoin.

”Phyh, tuskin. Tiesitkö muuten et näis rikkais talois on joissain paniikkihuone. Ne on semmosia et niis on iso peili-ikkuna edes..”, Tuuli sanoi. En vastannut mitään.

”Ja eräässä niistä on semmonen parisänky siinä vieressä… Aika pimeä huone noin muuten”, hän sanoi ja jatkoi, ”Älä huoli kulta. En kerro kenellekään. Tää oli sun synttärilahja mulle”, Tuuli sanoi rauhoittavasti. Synttärilahja. Olisi voinut minulta kysyä ensin.

”Ja, seuraavalla kerralla…”, Tuuli sanoi hiljaa. Luulin hänen puhuvan seuraavasta anaaliraiskauksestani.

”…Seuraavalla kerralla, pääset kyllä itse katselemaan ku minä harrastan lesboseksiä.”, hän sanoi. Se kuulosti ihanalta, kiihottavalta. Olinko siis oikeasti missannut yhden lesbosession? En välittänyt. Olin vain onnellinen että ilta oli ohi. Jatkoimme matkaa käsi kädessä kotia kohti. Perseeni tuntui omituiselta ja liukkaalta.

”Tiedätkö muuten miksi japanilaistytöt pitävät Otosta?”, Tuuli sanoin.

”Jaa musta vai?”, kysyin hölmistyneenä.

”Eikun tiedätkö miksi ne tykkää Otosta?”, Tuuli intti.

”E-En..?”

”No, koska Otto on lonkero.”



[kirjoitin tän lähinnä vitsillä tyttöystävälle synttärilahjaks joten se ei ehkä aukene kaikille]

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute