Herkku-puhelin
Koirapoika
Kytkettynä

Hän herätti minut taas tökkimällä rintaani varpaillaan. Makasin makuuhuoneen peränurkassa lattialla karvamatolla. Päälläni oli pieni peite, ja olin kytkettynä kaulapannastani seinään kiinnitettyyn noin metrin pituiseen kettinkiin. Minulla oli myös suupallo ja ranteissani nahkaiset toisiinsa yhdistetyt kahleet. En ollut tyydyttänyt omistajaani viime iltana.

Hän irrotti seinäketjun pannastani ja ranteeni toisistaan, sain seurata häntä kontaten keittiöön. Siellä minulla oli omassa metallikulhossani lattialla lämmintä puuroa. Minusta pidetään hyvää huolta täällä. Omistajani otti suupalloni pois ja ripusti sen sille tarkoitettuun naulaan, joka oli keittiön pöydän jalassa. Sain syödä ja hän katseli juodessaan kahvia pöydän ääressä. Tänään saisin seistäkin hetken, oli minun tiskivuoroni. "Nuolet sen kulhosi puhtaaksi!", muuten en olisikaan saanut ruokaa päivällä.

Minulla on oma huone, jonne omistajani kytkee minut sellaiseen samanlaiseen seinäkettinkiin, johon kytkettynä nukun joka yön. Hänen piti lähteä töihin ja minua ei saa jättää ilman vahtia, tekisin kuulemma vain tuhojani täällä. Hän toi vielä suupalloni roikkumaan huoneeni ovenkahvaan ja kytki minut. Pidin siitä, kun minut kytketään kiinni. Kaulapanta tuntuu aivan käsittämättömän ihanalta, kun siitä kiskotaan. Sitten kun hän on lähtenyt töihin, saan taas kiskoa ketjua, se ei kuitenkaan lähde seinästä irti. Joskus hän jättää suupalloni tai muita suukapuloitani lähelleni, kiristän niitä itselleni salaa. Hän ei pitäisi siitä jos saisi tietää. Olin taas tyytyväinen olooni, panta kireällä kaulassa ja rannekkeet ranteissa.

Olin nukahtanut kun hän tuli kotiin. Työvuoroni oli siis alkamassa, hän vapautti minut huoneestani ja talutti keittiöön. Sain nousta seisomaan ja hän kytki minut keittiön ketjuun. Laskin vettä altaaseen ja aloitin tiskaamisen. Hän katseli minua kun tiskasin alasti. Minun teki mieli painaa etumustani pöytätasoa vasten. Katselin nahkaisia rannekkeita käsissäni väkisinkin tiskatessa, tunsin paikkani talossa ja se sai minut levottomaksi. En osannut olla aloillani. Hän varmasti huomasi sen.

En huomannut, että hän oli vaihtanut asuaan tiskatessani. Tiskattuani hän irroitti minut, kytki käteni selän taakse toisiinsa ja kiinnitti lyhyen talutushihnan pantaani. Hän nyki siitä. Omistajani kiskoi minut kohti sohvaa, huomasin hänellä olevan strap-on dildo vyötäröllään. Hän ohjasi minut polvilleni sohvan eteen ja istui sitten aivan kohdalleni, avasi tv:n ja sääti sopivan kanavan. Tiesin mitä odottaa. Hän halusi minun tietävän millaista on ottaa suihin. Minua ohjattiin rankalla kädellä pannastani, ja dildo upotettiin välillä syvällekin kurkkuuni. Penikseni koveni yhä kun rimpuilin kädet kahlittuina, hän intoutui läpsimään minua poskille ja sain toimia hänen lelunaan puolisen tuntia.

Yllättäen hän vapautti käteni ja nousi hakemaan suupalloani. Harjoitukseni oli ohi. Hän ei kuitenkaan palannut enää sohvalle ja heilutti suupalloani huoneeni ovella ja kutsui: "Tule, tuletule, tännenäin." Ryömin tyytyväisenä talutushihna roikkuen mukana. Hän riuhtaisi sen kaulaltani ja pakotti minut nousemaan lattialta käsieni varasta ja kääntymään selkä häntä kohden. Suupallo asettui suulleni ja omistajani kiristi sen todella tiukalle. Hän kuiskasi "Tänään aloitamme joka viikkoiset ylimääräiset harjoitukset." ja kiskoi minut pannastani huoneeseeni. Hän oli tuonut sinne lattiaan kiinnitettävän jalkapuun, jossa oli reiät käsille ja päälle, johon hän talutti minut. Jalkapuu kiristi nahkakahleiden päällä, mutta se tuntui silti ihanalta. Olin pylly pystyssä lattiaan kytkettynä ja omistajani takanani niin etten edes tiennyt mitä hän aikoo.

"Tiedätkö mitä tarkoittaa doggy style?"

Ajatukseni hiljenivät. Seuraavaksi tunsin anukseni huulilla jotain. Se liukui hitaasti sisälleni. Purin suupalloa ja puristin silmiäni kiinni ja käsiäni nyrkkiin. Hän painoi minua dildovyöllään anukseeni hitain vedoin ja aloin jo hymähdellä hyvästä olosta. "Se taitaa pitää siitä" kuului selästäni ja hän läpsi minua persposkille. Toden totta pidin siitä. Sain ainakin puolituntia kovaa kyytiä lattiaan sidottuna kunnes hän vaihtoi dildovyönsä värisevään anustappiin. Yritin huutaa suupalloni läpi ja kyyneleet valuivat poskillani. Hän runkkasi minua samalla ja laukesin satsini itseäni vatsaan. Hän pysäytti vibran ja sain olla varttin keräilemässä itseäni. Olin kuolannut kunnon lammikon eteeni, hän toi pyyhkeen kasvojeni eteen ja vapautti minut jalkapuusta. Olin rento. Rannekkeeni irroitettiin ja suupalloni pääsi kuivumaan pyyhkeen päälle ja omistajani talutti minut hellästi suihkuun, pesi eritteet yltäni ja toi sohvan viereen. Sain maata kaulapantani kaulassa kytkemättä sitä mihinkään.

Olin onnellinen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute