Herkku-puhelin
Ilta kolmestaan 3
hmmm

Harrin ja Karin kanssa viettämäni reipasotteisen viikonlopun jälkeen huomasimme soittelevamme toisillemme aika ajoin. Olin viikon verran ehtinyt parannella arkoja paikkojani, kun tapasimme jo seuraavan kerran ja sovimme, että näillä mennään toistaiseksi, kunnes joku meistä haluaa syystä tai toisesta stopata. Tapailimme siis jatkossakin ja silloin tällöin toinen miehistä halusi tavata minua myös yksin. Välillä kävimme myös ulkona yhdessä, välillä syömässä, toisinaan taas sovimme tapaamisen jonkun meistä kotiin pelkästään seksin merkeissä. Monenlaisia muistoja ehti siis kertyä ja meistä tuli lopulta hyviä ystäviä myös seksitouhujen ulkopuolella. Olinpa mukana Karin äidin 7-kymppisilläkin Karin ”daamina” ja parissa suuremmassa edustustilaisuudessa Harrin duunin merkeissä :) Kuvio oli siis aika omalaatuinen, mutta puhuimme omasta pienestä ”seuralaispalvelustammekin” avoimesti keskenään välillä jopa hiukan kuumissa tunnelmissa, kun kaksi urosta innostui ottamaan mittaa toisistaan. Hyvä ystäväni, joka tiesi touhuistani, ihmetteli välillä tilannetta ja kyseli, eikö minulla ole yhtään hyväksikäytetty olo. Kun kerroin hänelle muutamia pieniä palasia sieltä täältä, vaihtui ihmettely avoimeksi kateudeksi ja ystäväni sanoi suoraan haluavansa vaihtaa kanssani paikkaa ja päästää minut vapaasti pyykkäämään oman sohvaperunansa kalsareita :) Heh, jostain syystä en innostunut vaihtokaupasta vaan jatkoin nautiskelua kahdesta miehestäni vähintäänkin yhtä paljon kuin he minusta.

Eräänä keskiviikkona sain Karilta tekstarin kesken duunipäivän: ”Jos sulla on jotain suunnitelmia viikonlopuksi, nyt on vielä hyvää aikaa perua ne. Alahan, siis toimia, misu! Hopi, hopi! ;D” Iltapäivällä tuli viesti Harrilta: ”Sun pään ympärys?” Täh?! Mitä ihmettä poitsuilla nyt oli mielessä, mietin ja vastasin tekstariin ” Ei just nyt sattunu mittanauhaa duuniin mukaan :)” ”Ilmoita, kun oot himassa”, vastasi Harri ja niinpä minä kilttinä tyttönä mittailin ihmeissäni pääni ympärystä illalla ja tekstailin lukeman Harrille. Sen verran olin oppinut miehiä tuntemaan, että tiesin että minun olisi turha kysellä mitään enempää. Toisaalta en halunnut tietääkään, sillä yksikään aiempi yllätys ei ollut tuottanut pettymystä ja aloin jo kiihottua villin viikonlopun odottelusta. Loppuviikko töissä meni nopeasti ja perjantaina tuli taas tekstari: ”Tänään klo 18 tuu parkkikselle. Päälle vaan farkut ja buutsit (paidasta niin väliä, jos et välttämättä halua) ja reppu, johon jotain ihan pientä ja seksikästä, muru ;)” Kuittasin ok:lla ja kotiin päästyäni kävin suihkussa, kaivoin reppuni ja heittelin sinne alushepeneitäni pienemmästä päästä, varmuudeksi hammasharjan ja jotain muuta sälää.

Menin vähän ennen kuutta notkumaan parkkikselle (paita päällä!) ja polttelin tupakan ilta-auringon lämmössä. Pian pihaan pärähti kaksi hyväntuulista heppua prätkien päällä ja mulle annettiin selvästi mittatilauksena vuokrattu kypärä sekä tiukka nahkarotsi. ”Hitto, on sulla paita! Mä jo odotin, että joku uhkearintainen kaunotar venaa mua täällä aivan valmiina”, Harri naurahti ja pyysi hyppäämään kyytiin. Karin pyörän päälle oli pakattu kasa varusteita ja ajelimme hänen perässään pitkin pikkuteitä nauttien upeasta kelistä ja vaihtuvista maisemista. Noin tunnin jälkeen tie muuttui koko ajan pienemmäksi ja pienemmäksi enkä enää pitkään aikaan nähnyt havaintoa asutuksesta. Tie päättyi lopulta ruohottuneen pellon reunaan ja pelto jatkui vähän matkaa loivana alamäkenä järven rantaan. Pyörät parkkeerattiin tien päähän, kamat keräiltiin mukaan ja lähdimme Harrin johdolla kävelemään pientä pellon reunaa pitkin kulkevaa polkua. Kari käveli perässäni ja kun pääsimme rantaan, hän laski tavaransa maahan ja tarttui minua tiukasti lanteilta painaen itsensä minua vasten. ”Eiks ole upea paikka rakastella?”, hän kuiskasi korvaani ja enpä voinut muuta, kuin myöntää. Aurinko oli juuri laskemassa vastarannan taakse ja itse ranta aukeni hiekkaisena, metsän ja nurmen ympäröimänä, kutsuvana ja kauniina. Täällä siis viettäisin aikaa miehineni, luonnon helmassa, kaukana kaikesta :) Mieleni alkoi jo laukata villisti ja tunsin farkkujeni läpi myös Karin kovettuvan nopeaan tahtiin.

”Heti se on kiinni, kun silmä välttää”, Harri sanoi muka pahantuulisesti Karille. ”Mä olen tunnin kärsiny, kun kuuma misu istuu mussa kiinni enkä mä pääse koskemaan sitä. Olis ihan kohtuullista, että sä vaikka kasaisit ton teltan, niin me vähän katseltas auringonlaskua ja pussailtas tos rantsussa.” Miehet jatkavat leikillistä kinailua keskenään ja riisuvat samalla minua ja itseään kilpaillen siitä, kumpi ehtii koskea minua mihinkin paikkaan ensin ja millä ruumiinosalla. He tietävät, että nautin suunnattomasti siitä, että he eivät voi pitää sormiaan erossa minusta ja pian myös heidän halunsa näkyy hyvin selvästi kahden alastoman miehen hyväillessä omaa alastonta vartaloani täydessä seisokissa.

”Ehkä meidän pitää tehdä niin…” sanon ja annan viipyilevän suukon toisen terskan päähän ”… että se saa ensin…” nyt on vuorossa toisen miehen tykyttävän ihana kalu ”… joka saa mut ensin kiinni!” Karkaan nopeasti kummankin miehen käsistä ja juoksen suoraan järveen, jonka vesi tuntuu ihanan viileältä. Miehillä vie hetki aikaa reagoidessa ennen kuin he juoksevat perääni ja ehdin jo sukeltaa karkuun. Nousen pintaan ja laskiessani jalkani pohjaan, vesi ylettyy minua juuri paljaiden rintojeni tasalle, vaikka matkaa rantaan on kolmisenkymmentä metriä. Miehet lähtevät kroolaamaan luokseni ja Harri ehtii nippanappa aikaisemmin kaappaamaan minut syliinsä ja nostamaan saalinsa kovan kyrpänsä päälle, joka luiskahtaa saman tien suoraan sisääni. Se tekee uskomattoman hyvää veden hyväilemässä pillussani ja Harri ähkii myös kuin viimeistä päivää nostellessaan minua ylös alas vedessä. Kari tulee taakseni ja tarttuu minua kainaloiden alta rinnoista. Hän astuu muutaman askelen taaksepäin ja vetää minut selälleen miesten väliin vedessä. Harri puristaa lanteitani ja painelee peukaloillaan klittaani samalla, kun hän heiluttaa minua työntöjensä tahdissa miesten välissä niin kuin tahtoo. ”Juma..lauta.. tekee.. gutaa..aah! Sun.. pillus… on.. us-ko-ma-tooohhn!”, Harri toistelee työntöjensä tahdissa ja antaa minulle kaipaamaani kiimaista kyytiä. Ei kestä pitkään, kun laukean tässä uudessa kiihottavassa asennossa ja Harri työntyy hetkeksi niin syvälle minuun, kuin pääsee nautiskellen vakoni kiihkeästä puristelusta. Kari pyörittelee nännejäni ja kuulen orgasmini huumassa, että miehet puhuvat jotain matalalla, himosta karhealla äänellä.

Kohta minut käännetään ympäri vedessä ja Harri puskee minuun takaapäin kannatellen minua kämmenet alavatsallani ja sormensa klitallani. Liikumme taas pari askelta rannemmaksi niin, että Karin ihana kyrpä näkyy noin puoliksi veden päällä. Tartun Karia kaksin käsin pakaroista kestääkseni veden pinnalla vatsallani ja imaisen Karin suuhuni. Kari työntää taas kätensä kiinni rintoihini ja alamme keinua Harrin vetojen tahdissa, minä vatsallani miesten välissä toisen elin suussani ja toisen elin pillussani, miesten kädet kiinni nänneissäni ja klitassani. Tilanne on aivan uskomaton ja nautin mielettömästi tästä riettaasta touhusta, johon en voi mitenkään enää itse vaikuttaa. Olen täysin miesten hallussa enkä mitään muuta juuri nyt haluaisikaan! Hiukankin mielikuvitusta omaava henkilö voi arvata millaisiin tärinöihin touhumme päättyy – sitä on mahdoton kuvailla. Vetäydymme lopulta makaamaan lämpöiseen rantaveteen huohottaen ja ähkyen koko porukka. Varsinaisia vesipetoja! :)

Telttaviikonloppu on jäänyt yhdeksi parhaimmista muistoistani miesten kanssa ja myös he ovat muistelleet sitä monesti jälkikäteen. Muistot ovat usein johtaneet muihin touhuihin, mutta olemme päättäneet, ettemme uusi aivan samanlaista reissua. Paikka, ilma, fiilis, _kaikki_ natsasi niin täydellisesti, että jätämme sen ainutlaatuiseksi, sillä sitä se todella oli!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute