Herkku-puhelin
Kaksi päivää
Kulkuri

Kaksi päivää

Tämä tarina on totta ja on kaunein muistoni. On vuosi 1985 ja ylioppilasvuoteni. Olemme erittäin identtiset kaksospojat, Jari (veljeni) ja Kari (minä). Meillä oli aina yhteinen fantasia, päästä sänkyyn yhtaikaa jonkun onnekkaan neitosen kanssa. Kaikki muu oli kohdallaan, vain neito puuttui. Sitten hän tupsahti elämääni.

Rakastuin palavasti koulun halutuimpaan tyttöön, joka oli kaunis kuin Suomen kesä, pitkät vaaleat hiukset ja ihana, avoin persoonallisuus ja lisäksi huippuälykäs. Pyysin häntä ulos mutta hän ei suostunut, kutsui kuitenkin kauniisti hymyillen luokseen käymään. Myöhemmin tiesin, ettei hän kunnon perhetyttönä käynyt lainkaan ulkona, koskaan. Eikä aikaakaan, kun kävimme jo kahdestaan, siis veljeni ja minä, tämän neidon luona vierailulla. Olimme molemmat palavasti rakastuneita ja neito nautti täysin siemauksin kahden nuoren kiimaisen uroksen jakamattomasta huomiosta. Mutta muutaman kuukauden päästä veljeni jo kuitenkin seurusteli neidon kanssa ja sydämeni särkyi. Oli katkeraa hävitä veljelleen, samalla rakastaa neitoa (ja veljeäni samalla), joka tuli minun ja veljeni hienoa suhdetta pilaamaan. Viha ja rakkaus löivät vuorotellen kättä tunteiden hirmumyrskyssä.

Naiselliset hoivavaistot kuitenkin heräsivät neidossa, jonka kävi kovasti sääli minua. Tuntui kuin hän olisi lähes adoptoinut minut tai jotain, niin ujostelematta hän esitteli itseään pienissä pikkareissa ja topissa ja painautui kiinni aina kun vain pääsi, vaikka veljeni oli paikalla. Koska olemme kaksosia, ei veljeni ollut moksiskaan, luotimmehan toisiimme ja hän luotti tyttöönsä. Kuuma ja treenattu nuoren naisen vartalo aiheutti aina hurjan erektion. Sen kummemmin ajattelematta tämä neito ujostelematta painoi kuuman reitensä tai kätensä aina syliini molempien nauttiessa olostaan.

Ymmärsin, että Marikalla oli helliä tunteita myös minua kohtaan ja suhteemme olikin paljon enemmän kuin pelkkää ystävyyttä. Itse suukottelua ja rakastelua ei minun ja Marikan suhteessa ollut, mutta muuten elimme ihmeellisessä kolmiorakkaudessa, jossa kaikki muu fyysisyys oli sallittua ja melkein välttämätöntä. Muu maailma katosi ja elimme kuin täydellisessä harmoniassa universumin rakkaudessa. Sain silitellä ja kosketella häntä miten paljon halusin, tekosyillä ja ilman, myös Jarin ollessa paikalla. Rasvasin naisellisella vartalovoiteella hänen niin ihanaa vartaloaan (hän itse ”ei ylettynyt”), litteää vatsaa, reisiä ja selkää. Veljeni saattoi suudella Marikaa samalla kiihkeästi, rintoja kevyesti hipaisten. Marika estottomana, ja kiimoissaan, yleensä vei uteliasta kättään veljeni housuihin tämän estelyistä huolimatta. Välillä hän estottomasti tuijotti kovana seisovaa kyrpääni, katsoi sitten syvälle silmiini ja hymyili kauniisti. Minä hymyilin takaisin ja nautin tästä hetkestä. Meillä oli selvästi henkinen ja lähes teleapaattinen yhteys. Tiesin, että hän halusi meitä molempia. Halusin häntä ja hän minua sekä veljeäni…. Ainoa, kuka ilmeisesti sai mitä halusi, oli Jari.

Minulla oli kuitenkin ongelma. Kaksosistakin toinen on aina enemmän tai vähemmän johtaja. Jari oli meistä se johtaja ja hän oli mennyt puihin. Senkin sika! Käärme oli sittenkin löytänyt tiensä rakkauden symbioosiimme… Marikasta oli tullut jotain, jota Jari ei halunnutkaan jakaa ! Hän oli pettänyt yhteisen unelmamme ja minä en voinut asialle tehdä yhtään mitään. Niin kauan kun Jari halusi, oli Marika vain hänen oma seksilelunsa. Ja kiimainen naaras hän olikin. Jari raotti heidän suhteensa verhoa aina sen verran, että ymmärsin seksin olevan erittäin orgastista, kuumaa, kiihkeää ja täynnä Marikan äänekästä voihkintaa. Välillä hän valitti, ettei yksinkertaisesti jaksanut enää panna vaikka Marikaa kuinka halutti. Olin kateudesta vihreä, yksinäinen ja kiimainen. Rakastin Marikaa, halusin häntä, enkä katsellut muita tyttöjä. Sain Marikalta hellyyttä, rakkautta ja huomiota…vain ihana seksi puuttui. Koskettelua pidemmälle en päässyt, siitä piti Jari huolen.

Intti tuli ja meni. Kotiuduin lääkintäkersanttina ja veljeni, johtaja kun oli, vänrikkinä - kuinkas muuten. Kevään koittaessa oli perheemme varannut etelänmatkan Kanarialle. Viimeinen yhdessäolo ennekuin kaksoset lähtee maailmalle, oli äiti määrännyt. Sinne ei kuitenkaan Marika tulisi, vaikka asuikin Jarin kanssa kaksiossa. Olin vahingoniloinen Jarin osoittaessa mieltään parinviikon pakko-selibaatille.

Kun matkaan oli aikaa enää muutama kuukausi jäljellä sain palvelukseenastumismääräyksen YK-joukkoihin johon olin hakenut. Ajankohta oli päällekkäin täsmälleen etelänmatkan kanssa. Äiti oli surullinen ja pettynyt. Hän ei halunnut painostaa minua koska tiesi minun haluavan seikkailuun maailmalle. Perhe menisi ilman minua ja Marikaa. Oli ilmiselvää, että pitäisin huolta Marikasta, mikäli nyt lomalle edes pääsisi Niinisalosta. Olin revetä riemusta. Upea seikkailu edessä ja mahdollisilla lomilla seurana erittäin kiimainen ja kaunis nuori nainen, jonka vieressä olisin yöt kuten ennenkin, mutta nyt ilman Jaria !!! Tuskin maltoin odottaa.

Heinäkuun lopuilla juoksin muodossa Niinisalon kasarmialueella hien kirvellessä silmiä. Tuohon aikaan ei naisia näkynyt armeijassa, kuin ehkä salaisissa pornolehdissä ja ensimmäiselle lomalle lähtiessäni oli paine erittäin kova. Ajelin kotiin muistellen eroottisia hetkiä Marikan kanssa. Melkein tunsin hänen vartalonsa, tuoksunsa ja kiimaisen estottomuutensa. Päätin mennä kotiin suihkuun ja sitten kiireesti kaupunkiin Marikan luo.

Uskollinen Datsun 100A kurvasi hiekkatietä kodin pihamaalle. Astuin ulos autosta ja pelästyin kamalasti kun Marika syöksyi kaulaani kiljahtaen riemusta. Hän rakasti uniformuisia miehiä ja nytkin totisesti osoitti sen selvästi. Haisin hielle ja tupakalle, halusin suihkuun ja samalla sänkyyn Marikan kanssa. Marika ei saanut käsiään irti minusta ja silmät tuikkivat iloisesti kuin tähdet.

”Yllätys yllätys”, ilmoitti Marika. Hän oli saanut äidiltä avaimet kukkien hoitamista varten ja oli nytkin kastelemassa kukkia.

”Voin kuinka olet komea ja ihanan näköinen. Tein sinulle salaattia ja pizzaa valmiiksi…” hän jatkoi iloisesti kävellen edelläni sisään. Parfyymi tuoksui ja kesämekko heilahteli. Marikalla tuskin oli rintsikoita, ajattelin ja ihailin hänen vartalonsa keinuntaa. Ilmassa oli eroottista sähköä ja rakkautta. Olisimme kahden koko viikonlopun, kahden isossa talossa, kaukana arjesta, kaukana kaikesta! Minua hymyilytti.

Marika vaati, että ihan ensiksi pitää syödä.

”Heti pitää syödä, kun se on vielä lämmintä ja minä olen sen ihan sinua varten tehnyt”, hän sanoi määrätietoisesti, mutta hellästi. Minun piti istua, hän ilmoitti.

Marika tarjoili kaiken pöytään nauttien katseestani, enkä saanut silmiäni hänestä irti. ”Ihana mekko sinulla” sanoin, vaikka tarkoitin hänen vartaloaan. Marika kiitti hymyillen ja tiesi hyvin mitä tarkoitin. Hän istui minua vastapäätä ja avasi kesämekkonsa nappeja, ”koska täällä on niin kuuma” hän valitteli. Marika katseli ulos ja minä katselin hänen rintojensa kaaria, jossa näkyi pieniä hikipisaroita. Syömiseni unohtui. Marika käänsi katseensa sanoakseen jotain ja jäin kiinni. Hetken hän vain katsoi syvälle silmiini, vilkaisi sitten rintojaan ja hymyili. Hymyilin takaisin ja pizza jäi lautaselle, kaiken ulkopuolelle, kuten jäi universumikin. Oli olemassa vain minä ja hän, tämä hetki - aika pysähtyi.

Hän nousi, antoi pusu poskelle ja otti kädestäni kiinni. Seurasin määrätietoista kaunista naista suihkuhuoneeseen. Hän kiemurteli kevyesti mekostaan ja pikkuhousuistaan minun taistellessa lomapaidan, kravatin ja muiden armeijan loma-asusteiden kanssa. Armeijan sini-valko-ruudulliset boxerit herättivät Marikassa muistoja, jotka ilmeisesti olivat mukavia ja eroottisia. Kikattaen iloisesti hän kosketti alushousujeni kangasta ja samalla kovana seisovaa kulliani. Marika oli ihana oma itsensä. Elämä oli ihanaa ja hauskaa. Olimme alasti ja molempien teki hurjasti mieli. Kirmasimme suihkuun, josta tuli ihanan kylmää vettä. Marika kiljahteli ja nauroi heleästi. Minun oli pakko mennä ihan Marikan ihoon kiinni, jotta pääsin veden alle. Luoja kuinka hän tuntui hyvälle ! Niin lämmin, pehmeä ja ihana vartalo painautui minuun, ihan lähelle kiinni. Hänen kaunis kaulansa tuoksui kukille ja kesälle kun suutelin sitä hellästi. Marikan utelias käsi vaelsi vartalollani, puristi pakaroista ja tarttui lujalla, mutta hellällä otteella seisokistani. ”Päivää, päivää”, hihitti Marika ja heilutti seisokkiani rivakasti silmät tuikkien. Oli pakko henkäistä ja nautinto näkyi varmasti kasvoiltani. Marika meni hiljaiseksi.

”Koska olet ollut viimeksi naisen kanssa?” hän kysyi hiljaa.

”Kyllä siitä on 1,5 vuotta” vastasin anteeksipyytävästi hymyillen. Marika oli suurin rakkauteni. Elämässäni ei ollut ketään muita naisia siitä lähtien kun tapasin hänet ja hän tiesi sen.

Vesi valui päällemme kun hän suuteli minua kevyesti poskelle. Hän hukutti minut helliin suudelmiin ja hyväili vartaloani. Oli pakko ottaa häntä hiuksista kiinni kun hän suuteli minua pehmeillä huulillaan. Nousimme nirvanaan, kaiken ylä- ja ulkopuolelle. Minun oli vaikea hillitä itseäni, etten suorastaan raiskaisi häntä saman tien. Marika saippuoi vartaloani keskittyen erityisesti ylpeänä seisovaan kulliini. Hän katsoi sitä ja hymyili. Tunsin olevani rakastettu ja täydellinen. Hän asettui oikealle puolelleni ja alkoi saippuasta liukkaalla kädellään runkata minua hitaasti. Suihku unohtui, kun hän vakavoituen kiihdytti tahtiaan ja minä voihkin ääneen kiemurrellen nautinnosta. Nojasin kylmään klinkkeriseinään ja olin täysin hänen armoillaan. Ihana naisenkäsi puristautui lujasti kullin ympärille ja kiihdytti tahdin huippuunsa. Otin kiinni hänen silkkisestä reidestään ja puristin sitä niin lujaa kun jaksoin orgasmin riehuessa ja sperman heittäessä kaaria ilmaan. Voihkimme molemmat ääneen nautinnosta.

”Kylläpä sinä tulit, kulta” hän sanoi ja suuteli minua. Hänen suunsa oli pehmeä, kuuma ja hän maistui hyvälle. Vastasin suudelmaan kiihkeästi. Pahin paine oli poissa ja meillä oli kaksi kokonaista päivää aikaa vain toisillemme. Suutelin häntä pitkään ja hyväilin kaulaa, selkää ja pakaroita. Vein käteni hänen olkapäälleen. Kuin itsestään se löysi tiensä hitaasti hänen rinnoilleen eikä hän estellyt. Marika työnsi rintojaan kosketukselle ja vinkaisi äänekkäästi odotuksesta. Hyväilin molemmin käsin herkkiä nännejä ja Marikan oli pakko keskeyttää välillä suuteleminen äänekkääseen voihkintaan. Kauniit rinnat olivat pystyt ja terhakkaat kiimasta, kun Marika tarrasi kiinni heräilevään seisokkiini. Kumarruin imemään toista nänniä vaativasti. Saippuainen käsi liukasteli toisella rinnalla ja keskityin kivikovan nännin hyväilyyn. Marika puristi kulliani minkä pystyi ja runkkasi aikamoisessa epätahdissa kykenemättä parempaan omalta nautinnoltaan. Hänen kaunis vartalonsa jäykistyi pieneksi hetkeksi ja sitten alkoi koko neito vapista orgasmin kourissa. Hän tärisi koko vartalollaan ja voihki todella äänekkäästi. Onneksi minulla ruuti oli jo hieman kuivempaa ja panokset jäivät vielä piippuun.

Toivuttuaan orgasmista Marika vain katsoi minua kauniilla silmillään. Hänen ei tarvinnut sanoa kun jo tiesin sen. Hän ei ollut koskaan saanut aiemmin orgasmia pelkästään rintojen hyväilyllä, mutta nyt minä olin tehnyt sen. Jotenkin olimme henkisesti enemmän yhteydessä toisiimme kuin mitä hän oli Jarin kanssa. Nyt myös tiesin, että olin Jaria parempi sängyssä. Suutelimme pitkään ja kuivasimme toisemme.

Ulkona paistoi kesäaurinko kun nuolin häntä ties kuinka monenteen orgasmiin. Rakastin oraaliseksiä ja niin hänkin. Klitoris seisoi pienenä, mutta niin kovana, kun pehmeä lämmin kieleni pyyhki sen yli edestakaisin uudestaan ja uudestaan. Marika piti hiuksista ja lakanoista kiinni ja kiemurteli ja voihki. Välillä hän heitteli päätään villisti ja tärisi päästä varpaisiin puristaen kasvojani kaunista pilluaan vasten. Yhden orgasmin jo laantuessa työnsin kiihkoissani kolme sormeani kerralla Marikan sisään niin syvälle kun sain ja Marikan silkkiset reidet tärisivät taas uudestaan ja uudestaan sarjaorgasmin kourissa. Kauniit kasvot vääntyivät nautinnosta ja hän lauloi taas rakkauden laulua. Hän ei pystynyt estämään minua, joten lopulta armahdin häntä ja lopetin nuolemisen.

Marika pakotti minut alleen ja asettui hajareisin päälleni. Määrätietoisesti hän ohjasi minut sisäänsä ja suuteli kiihkeästi. Sormeni hukkuivat vaaleisiin hiuksiin kun kielemme kohtasivat. Oli pakko pitää pakaroista kiinni kun hän ratsasti päälläni hiukset ja rinnat heiluen. Siirsin peukalon klitorikselle ja kiskaisin hänet hetkessä orgasmin pyörteisiin. Marika totisesti oli orgasmiherkkä naaras. Hänen orgasminsa olivat rajuja ja totaalisia niin, että häneltä melkein taju lähti, kuten hän itse sanoi. Mielessäni soi Pelle Miljoonan ”Tahdon rakastella sinua”. Maailma oli muualla ja tämä oli sitä mitä kaikki etsivät, tämä oli harmoniaa kaiken kanssa, ilman ja yhtaikaa. Tämä oli rakkautta isolla ärrällä.

Aamuyöstä heräsin ja kohta molempien teki taas mieli. Rakastelimme eri asennoissa, mikä vain tuntui hyvältä. Tartuin pitkistä hiuksista kiinni ja kiskoin taaksepäin samalla kun nussin takaapäin rytmikkäästi. Marika voihki ja nautti. Häntä kiihotti tietoisuus siitä, ettei päässyt eteenpäin vaan oli kullini armoilla (suuret 15 cm). Pehmeät pakarat tärisivät orgasmista ja työnnöistä kun ruiskutin spermaa Marikaan jälleen kerran. Marika kehräsi nautinnosta ja katsoi minua palavin silmin. Tähdet tuikkivat kilpaa hänen kauniiden silmiensä kanssa kun nuolin häntä puhtaaksi molempien nauttiessa estottomasti ja vapaasti. Hän kietoi notkeasti jalkansa niskani taakse ja käski nuolla kunnolla.

Pitkät valojuovasarjat lensivät taas kerran pimeän yön halki IDF: n ja vastarintaliikkeen taistellessa aatteensa puolesta. Surin hartaasti ja todella pitkään Etelä-Libanonin öissä. Kun lopulta palasin Suomeen ei mikään ollut kuin ennen. Jotain oli mennyt rikki eikä suhteemme, siis Marikan, Jarin ja minun suhde, ollut enää koskaan kuten ennen.

Ne kaksi päivää silloin kesällä kauan sitten, olivat täynnä rakkautta ja hellyyttä. Siinä ajassa on vieläkin vain kaksi ihmistä ja rakkaus. Kukaan ei saanut koskaan tietää. Usein olen tuossa viikonlopussa ja yhtä usein lasken taas valojuovasarjoja ja iskemiä ja suren……

Kaksi päivää eikä koskaan enää !!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute