Herkku-puhelin
Goottityttö
Kulkuri

Olin päässyt opiskelemaan kauppaa ja hallintoa ammattikorkeakouluun pääkaupunkiseudulle. En tuntenut ketään, kun raahasin vaatimatonta omaisuuttani pieneen opiskelijaboksiini. Maalta kun olin, niin olin saanut onneksi oman yksiön läheisestä opiskelijalähiöstä. Kaikki oli uutta ja isoa pienen maalaiskylän pojalle. Kokosin muuttolaatikot keskelle lattiaa, kävin lähikaupassa ja nukuin ensimmäisen yöni pelkällä patjalla.

Mukava, mutta niukka opiskelijaelämä vei kohta minut mukanaan ja nautin elämästä. Vain tyttöystävä puuttui ja kohta olikin pakko mennä tutustumaan läheisen erotiikkakaupan lehtitarjontaan. Sitominen on aina kiinnostanut minua ja nytkin löysin itseni selailemasta alan lehtiä hyllyjen välistä. Olin uppoutunut tutkimuksiini niin, etten huomannut läheisyyteeni tullutta toista henkilöä ja liikahtaessani onnistuin tallaamaan koko jalallani hänen varpailleen.

”Ai hemmetti, katso nyt vähän eteesi ” puuskahti nuori goottityttö ja loi tiukan katseen minuun. Nolostuneena mutisin anteeksipyyntöä ja taisin näyttää aika nololta. Tyttö oli kokomustassa korsetinomaisessa mekossa ja korkeissa mustissa saappaissa. Musta tukka oli sidottu valkealla nauhalla söpösti ponnarille, joka korosti hänen kauniita kasvojaan. Närkästyneenä tyttö huomasi kenkäni lianneen hänen kiiltävän saappaansa ja minä totta kai kiirehdin vaistomaisesti pyyhkimään kädelläni saapasta puhtaaksi sen kummemmin asiaa ajattelematta. Olin kiltti maalaispoika suuressa kaupungissa ja sen varmaan huomasi kilometrin päähän.

”Olen todella pahoillani, anteeksi vielä kerran” sanoin tytölle, nappasin hyllystä jonkun lehden ja rynnistin kassalle. Oli tarpeeksi noloa olla ostamassa pornolehteä, saati sitten talloa muiden varpaille. Huonoihoinen kassarouva ei turhia kiirehtinyt, mikä pitkitti tuskaani. Ovikello kilisi villisti kun pyyhälsin ulos. Hämmästyksekseni ulkona seisoi se sama goottityttö tupakka suussa.

”Onx sul tulta ?” hän kysyi pää sievästi vinossa ja loi minuun tutkivan katseen. Hänen kyntensä ja huulensa olivat mustat ja silmiä ympäröi kevyt musta meikki. Pituutta hänellä tuskin oli enempää kuin 170cm, mutta itsevarmuus suorastaan huokui hänestä. Saappaiden ja lyhyen hameen välistä näkyi verkkosukkien verhoamat hoikat reidet.

”Kyllä minulla jossakin on ” sanoin ja etsin taskujani. Hän vaihtoi jalkaa ja vain tuijotti. Tuntui kuin hän olisi nähnyt lävitseni, kun sytytin hieman vapisevin käsin tupakkaa. Tyttö katsoi kokoajan tiukasti silmiini ja hämmennyin entisestään.

”Moi, mä olen Katja”, hän esittäytyi.

”Öööh, hei. Mä olen Pete. Opiskelen kauppaa ja hallintoa ja olen uusi täällä”…. En tiennyt kuinka päin olisi pitänyt olla. Katjaa alkoi hymyilyttää.

”Tosi kivaa” hän vastasi ja puhalsi savua vieno hymynkare huulillaan.

Mietin kuumeisesti miten näin eksoottisen näköinen tyttö isketään enkä keksinyt muuta kuin pyytää hänet kahville läheiseen konditoriaan.

”Sori, mut mä en juo kahvia” Katja ilmoitti, ”mutta siideri maistuisi”.

Pian istuimme rauhallisessa nurkkauksessa lähibaarissa. Katja kyseli elämästäni ja muutaman pitkän oluen jälkeen olin jo rentoutuneempi. Puhuin itsestäni ja lapsuudestani kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Hän opiskeli kirjallisuutta ja kieliä mitä ei kyllä olisi ikinä uskonut ulkonäön perusteella. Myöhemmin huomasin, että Katjalla oli muitakin uskomattomia ominaisuuksia. Päätin hakea vielä yhden oluen ja Katja halusi toisen siiderin. Palatessani pöytään hän oli tutkimassa ostamaani lehteä kiinnostuneena. Kuvassa tiukka domina sitoi kiinni miesorjaansa. Seuraavissa kuvissa näytettiin kuinka hän sitoi miehen peniksenkin ja nipisteli herkkiä kiveksiä punaisilla kynsillään.

”Kivoja kuvia sun lehdessä. Oletko sä pitkäänkin harrastanut sitomisleikkejä? ” kysyi Katja ja hymyili.

Punastuin korviani myöten ja sain hiljaa sanottua, että en ole koskaan moisia leikkejä harrastanut, mitä nyt vähän joskus tullut kuviteltua kaikenlaista.

”Voisiksä luottaa muhun?” Katja jatkoi. Vastasin hieman ymmälläni, että totta kai minä nyt häneen luottaisin. Söpö goottityttö väläytti seksikkään hymyn ja kohotti lasinsa. Niinpä me kilistimme meille, tälle hetkelle ja vaikka mille kunnes lasit olivat tyhjät.

”Hyvä, nyt mennään” ilmoitti Katja ja alkoi nousta pöydästä.

”Minne?” kysyin ymmälläni, enkä pysynyt lainkaan Katjan ajatusten perässä.

”No, minun luo tietysti” sain vastaukseksi. Olin salamana ulkona Katjan perässä. Kohta hän otti kiinni kädestäni luontevasti, kuin olisi aina tehnyt niin. Oli pakko hymyillä… Katja hymyili takaisin.

Hän asui pienessä kaksiossa muutaman kortteli päässä. Laitoin takkini naulakkoon ja astuin peremmälle. Huoneisto oli yleisväriltään tumma, mutta sisustus oli harmoninen ja naisellinen. Katja laittoi television päälle ja kehotti tekemään olon kotoisaksi sillä aikaa, kun hän käy vaihtamassa mukavampaa päälle. Päässä pyöri vaikka mitä enkä pystynyt keskittymään ohjelmiin.

”Voisiksä tulla tänne” kuului Katjan ääni toisesta huoneesta. Astuin huoneeseen ja taisin näyttää hieman järkyttyneeltä, vaikka olin jo arvannut mihin iltamme johtaisi. Katjalla oli päällään tiukka PVC hame, jossa oli käsiraudat kätevässä lenkissä kiinni, jalassa samat korkeakorkoiset pitkät mustat saappaat. Hänellä oli ruoska kädessä.

”Nyt leikitään vähän. Sä olet mun orja ja sidon sut kiinni mun sänkyyn.” Sängyn kaikkiin nurkkiin oli asetettu valmiiksi mustat nahkaremmit sitomista varten. Katja selitti minulle sääntöjä joita noudattamalla molemmilla olisi turvallista ja hauskaa. Turvasana olisi ”romantiikka” ja sitä voisi käyttää jos alkaisi pelottaa tai jotain, hän jatkoi.

”Mutta kun mä en kestä kipua” sanoin epätoivoisesti.

”Lupaan etten satuta sua, päinvastoin” Katja rauhoitteli. ”Lupaan, että tulet nauttimaan varmasti. Ja nyt riisuudut! ” hän käski tomerasti. Minulla oli armoton seisokki, kun otin vaatteita päältäni. Katja katsoi alastonta vartaloani ja nautti tilanteesta. Hän astui lähemmäksi ja heilautti ruoskaansa punaisena seisovaa kulliani vasten. Hätkähdin, vaikka isku oli hiljainen.

”Tuhma poika, miten se nyt noin seisoo! Sinua on heti rangaistava” hän sanoi ääni paksuna. Käteni sidottiin selän taakse kiinni käsiraudoilla. Tämä oli paljon kiihottavampaa kuin serkkutytön kanssa puuhastelut heinäladossa.

”Noin, nyt olet ihan avuton”. Viileä käsi otti kiveksistä kiinni ja veti niitä alaspäin voimalla vetäen seisokkini vaakatasoon. Iho kullissa kiristyi ja esinahka vetäytyi taakse. Ruoska viuhahti ilmassa ja iskeytyi kullinvarteen. Isku oli edelleen hellä ja varovainen. Olin sidottuna, kauniin nuoren naisen armoilla ja kullissa tuntui hyvältä. Katja puristeli kiveksiä voimakkaasti enkä voinut kuin voihkia.

”Ooooh Katja, oih hellästi…” yritin, mutta ote kiveksistä koveni heti.

”Hiljaa orja! Nyt olet hiljaa tai saat katua” Katja uhkasi. Olin taivaassa! Ruoskan iskut jatkuivat ja Katja puristeli kiveksiäni napakasti.

”Minusta sinä olet aika pieni. Täytyy saada se isommaksi” tuumi Katja ja lopetti ruoskimisen. Hän otti kaapistaan vinyylihanskat, liukastusainetta ja anustapin sekä käski minut asettumaan sängylle niin, että jalat jäivät ulkopuolelle. Pakarani olivat sopivasti sängyn reunalla kun hän siveli liukastusainetta peräaukkooni. Katsoin hieman huolestuneena Katjan touhuja olkani yli ja hän arvasi ajatukseni.

”Älä huoli, en satuta sinua. Olen hellä” Katja lupasi pehmeällä äänellä ja pelkoni katosi. Yritin rentoutua ja huokaisin syvään. Samalla yksi sormi työntyi sisääni. Kohta sen seuraksi työntyi toinen ja kolmas. Katja työnsi sormiaan syvemmälle ja alkoi hieroa eturauhastani sormillaan. Ensin tuntui epämukavalle, mutta sitten tuntui hyvältä. Oli pakko valittaa ääneen. Ilmeisesti voihkiminen oli sallittua, koska Katja ei torunut tällä kertaa. Hetken sormet hankasivat eturauhasta tarmokkaasti, mutta vetäytyivät, ennekuin olin lähelläkään orgasmia. Tunsin anustapin työntyvän hitaasti, mutta määrätietoisesti sisääni. Paine kullissani koveni, enkä voinut olla voihkaisematta kun paksuin kohta työntyi sisääni. Katja irrotti käsiraudat ja käski sängylle leveään haara-asentoon. Asetuin sängylle makuulle ja tottuneesti hän sitoi kädet ja jalat kiinni tiukasti. Katsoin seisokkiani, joka oli isompi ja punaisempi kuin koskaan. Katja tuli päälleni ja suuteli minua kuumalla suullaan. Hän tuoksui hyvälle. Seisokkini oli välissämme ja painautui Katjan vatsaa vasten.

Katja irrottautui suudelmasta ja nousi sängystä. Hän riisui PVC-hameensa paljastaen kauniin ja kurvikkaan vartalonsa. Rinnat olivat pienet, mutta niin pystyt ja reisien välissä oli siististi parturoitu karvoitus. Yöpöydän lokerosta hän otti vielä penisrenkaan ja penispumpun. Tarvikkeet hän jätti jalkojeni väliin ja tuli nelinkontin päälleni. Hitaasti hän laskeutui hajareisin niin, että tunsin kullini koskettavan turvonneita häpyhuulia. Penikseni oli kiihottumisesta liukas ja hyväili häpyhuulia ylös ja alas Katjan avustamana. Hän sulki silmänsä ja nautti kun kullini painautui syvemmälle huulien väliin hieroen vuorotellen klitorista ja vuorotellen pillunsuuta. Nostin päätäni ja ihailin kaunista naista nautinnossaan. Katja avasi silmänsä ja huomasi kuinka tuijotin hänen pystyjä rintojaan.

Hymyillen hän nousi ylemmäksi ja alkoi kiusoitella rinnoillaan. Hän laskeutui hitaasti alemmaksi, melkein kosketusetäisyydelle, tarjoten yhtä rintaa kerrallaan. Pystyin kielenpäällä juuri ja juuri hyväilemään nänniä ja nännipihaa saamatta kuitenkaan tuntumaa ihanaan rinnan pehmeyteen. Katja nautti vallastaan ja pakotti minut nuolemaan nännejään halunsa mukaan niskani äärimmilleen ojentuneena. Vihdoin hän armahti ja antoi imeä rintojaan kuin pikkulapsen. Ilmeisesti Katjalla oli herkät rinnat koska hän alkoi voihkia ja liikehtiä levottomasti hetken kuluttua.

”Ja nyt poika nuolet minua” Katja määräsi asettuen hajareisin kasvojeni yläpuolelle. Kaunis pillu laskeutui melkein naamaani kiinni ja haistoin Katjan kiiman. Kuuliaisesti aloin nuolla turvonneita häpyhuulia pitkin vedoin edestakaisin. Katja liikutti lantiotaan antaen vinkkejä siitä miten hän halusi tulla nuolluksi ja minä tottelin innokkaasti. Tämä oli hurjinta ja ihaninta mitä minulle ikinä oli tapahtunut. Goottityttö pakotti nuolemaan pilluaan miten tahtoi ja minä vikisin. Kovana seisova klitoris työntyi esiin ja kohtasi vikkelän kieleni. Keskityin piiskaamaan tätä herkkunappulaa kielelläni Katjan voihkiessa yläpuolellani. Välillä nuolin vaativasti häpyhuulien välistä palaten taas ylpeänä seisovalle klitorikselle. Juuri ennen orgasmiaan Katja otti kovana seisovan kullini suuhunsa ja imi ja puri sitä vuorotellen puristellen samalla kiveksiäni armottomasti. Reidet täristen hän purkautui suuhuni ja minä nuolin minkä voin Katjan koko paino kasvoillani.

Hetken toivuttuaan Katja nousi päältäni ja asetti penisrenkaan tiukalle kullini juureen. Sitten hän pumppasi tyhjiöpumpulla elimeni täysin uusin mittoihin, antoi olla hetken ja poisti pumpun. Renkaan puristuksesta johtuen ei kullini koko juurikaan laskenut. Kondomin laitettuaan hän asettui hajareisin kullini yläpuolelle ja alkoi hitaasti laskeutua alaspäin. Tottuneesti Katja ohjasi kullini pilluunsa ja laskeutui alaspäin hyvin hitaasti. Tämä kiihotti selvästi tyttöä, joka alkoi voihkia ja vingahdella ennen kuin oli edes puolivälissä paisunutta kulliani. Äkisti hän aloitti rajun ratsastuksen keskittyen täysin omaan nautintoonsa. Oli hetkessä orgasmin partaalla enkä pystynyt estämään purkautumistani. Kullini alkoi nytkiä ja ruiskuttaa spermaa Katjan kiljahdellessa nautinnosta päälläni. Tiukka pillu puristeli paisunutta kulliani ja molemmat nauttivat täysin rinnoin. Käteni tempoilivat sidoksissa ja terhakkaat rinnat heiluivat kiihottavasti nainnin tahdissa. Katja nojasi käsillään rintakehääni vasten ja nautti jälkiorgasmeista. Rauhoituttuaan hän nojautui julmasti hymyillen taaksepäin ja puristeli kiveksiäni saaden minut voihkimaan lievästä kivusta ja nautinnosta.

Saippuoin Katjan kiinteää vartaloa nautinnollisesti höyryävän suihkun alla. Suutelimme toisiamme pitkään ja hartaasti. Pehmeät ja liukkaat kädet vaelsivat vartalollani saaden kullini nostamaan taas päätään. Katja kumartui alas ja imaisi kullini kokonaan lämpimään suuhunsa. Ihana kieli pyöri terskan ympärillä ja kohta olin täydessä erektiossa. Kuivasimme toisemme ja siirryimme taas makuuhuoneeseen jatkamaan leikkejämme. Kaapistaan hän kaivoi jälleen uuden seksilelun, joita siellä totisesti tuntui olevan. Puettuaan mustat sukkanauhaliivit, verkkosukat ja seksikkäät rintaliivit Katja pujottautui stap-on dildoonsa ja komensi minut sänkyyn hieroen samalla liukastetta mustaan tekopenikseen.

”Ehdin nussia sinulta aivot pellolle ennekuin Pia saapuu. Hänkin haluaa tutustua uuteen orjaani” tämä kaunotar kehräsi ja upotti sormensa sisääni runkaten samalla kovana seisovaa kulliani hellästi.

”Pia saa imeä sua samalla, mutta et saa tulla ilman lupaa. Se ei ole saanut hetkeen kullia ja on aika kiimassa ” julisti Katja ja asettui taakseni pitäen tekopeniksestään kiinni.

”Mä rakastan sinua” sanoin.

”Niin mäkin sua, kulta” kehräsi Katja ja työntyi hellästi sisääni. Tästä tulisi pitkä, mutta ihana yö!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute