Herkku-puhelin
Kimpassa kivempaa
Haave65

Jenni on yksinhuoltaja ja oli minun salarakas. Minä taas naimisissa, jossa seksi oli harvinaista ja tylsää. Jennin kanssa kaikki oli toisin. Kaikki yhteinen aika oli pelkkää seksiä. Tuntui, että mikään ei riitä.

Eräänä talvena Jenni meni yksin tuttavapariskunnan mökille kylään. Toisena päivänä hän soitti minulle ja pyysi, että tulisin käymään. Olin heti valmis, koska tiesin mitä olin saamassa. Soitin vaimolle, että töissä on ongelmia ja joudun jäämään ylitöihin. Heti soiton jälkeen singahdin autolla kohti mökkiä.

Mökille tultuani Jenni hyppäsi kaulaani ja vei minut takkahuoneeseen, jossa Sari ja Aki istuskelivat. Siinä jutellessa silittelimme Jennin kanssa toisiamme. Sitten emme pystyneet enää vain istuskelemaan vaan aloimme suudella. Äkkiä Jenni nousi syliini hajareisin, suoraan jäykän kaluni päälle. Riisuin Jennin puseron ja rintsikat ja aloin suutelemaan hänen rintojaan. Nuolin ja ahmin niitä suuhuni. Nännit kovenivat ihanasti suussani. Jenni riisui puseron päältäni ja alkoi nuolla ylävartaloani. Samalla hän polvistui eteeni ja alkoi avata housujani. Vilkaisin Saria ja Akia, jotka katsoivat meitä ihmeissään, mutta hyvin kiinnostuneina. Vieraiden ihmisten katselu kiihotti minua entisestään. Jenni oli riisunut jo housuni ja nyt alkoi lähteä hitaasti myös kalsarit. Jäykkänä punottava kyrpäni ponnahti esiin ja huokaisten hän tarrautui siihen molemmin käsin. Jenni nuoli sitä varresta huipulle ja takaisin. Sitten hän upotti sen lähes kokonaan suuhunsa. Aaaah... huokailin kun Jenni aloitti suuhun runkkaamisen.

Jenni otti housunsa pois, nousi takaisin syliini ja ohjasin kyrpäni kuumille häpyhuulille. Hitaasti hän painautui sen päälle ja upposin kokonaan hänen kosteaan pilluunsa. Lantiota keinuttaen hän sai kyrpäni tulemaan lähes ulos ja takaisin sisään. Vilkaisin taas isäntäpariskuntaa ja nyt katsoin minä ihmeissäni. He nimittäin olivat samassa asennossa ja näin aitopaikalta takaapäin kuinka kyrpä upposi sisään ja ulos. Apua... olin hurmoksessa. Tarrauduin Jenni takapuoleen ja kiihdytin hänen tahtiaan. Sitten sisälläni räjähti. Tuntui että hajoan kappaleiksi nautinnosta. Koko vartalo oli kuin tulessa, kun purkauduin Jennin sisään. Samaan aikaan Jenni vartalo värisi ja hän huokaili orgasmin huipulla. Viereinen parikin saavutti huippunsa ja naureskelimme toisillemme mukavasta esityksestä.

Sitten lähdimme porukalla saunaan ja kävimme myös lumihangessa pyörähtämässä. Saunan jälkeen aloin Akin kanssa paistamaan makkaraa takassa. Tytöt istuivat kulmasohvalla vierekkäin. Jenni oli joskus kertonut, että hänen yksi fantasia on sekstailla toisen naisen kanssa. Arvelin, että hänellä oli se nyt mielessä. Nimittäin hänen kätensä siirtyi varovasti Sarin sisäreidelle. Sari ei vastustellut, vaan alkoi hyväillä Jennin rintoja. Kohta he jo suutelivat ja hyväilivät toisiaan. Jenni kaatoi Sarin selälleen ja siirtyi hänen jalkojensa väliin. Näin kuinka ihanan kiihottavalta Sarin pillu näytti. Se oli avonainen ja kostea. Jennikin sitä ihaili hetken ja alkoi sitten varovasti imeskeli häpyhuulia. Varovaisuus vaihtui äkkiä kiihkeäksi nuolemiseksi, kun hän pääsi kiimaisen pillunesteen makuun. Jenni pyöritteli kasvojansa pitkin ja poikin, välillä hän upotti kielen mahdollisimman syvälle, sitten hän alkoi nuolla klitorista. Sari kiemurteli valtavassa hurmoksessa eikä mennyt kauaa, kun hän jo laukesi nautinnolliseen huutoon.

Minä ja Aki seurasimme esitystä kalut jäykkänä ja halusimme mukaan. Jenni oli sopivasti takapuoli pystyssä, joten siirryin hänen taakse ja työnnyn hitaasti sisään. Ihanan märkä pillu imaisi minut saman tien sisään ja huokailimme yhteen ääneen. Aki meni Jennin eteen ja tarjosi hänelle mahtikaluaan. Jenni tarrautui siihen himokkaasti ja ahmi siitä suuhunsa. Sarikaan ei jäänyt toimettomaksi, vaan alkoi toisella kädellä hyväillä Jennin rintoja ja toisella klitorista. Jenni oli aivan huumassa ja kukapa ei olisi kun kuusi kättä hyväilee pitkin vartaloa ja kaksi kyrpää on sisällä. Jennin pillu alkoi supistella ja vartalo värähteli. Suusta kuului ininää, sen minkä kyrvän imemiseltä pystyi. Samalla Aki laukesi. Osan spermasta Jenni otti suihin, osan kasvoille. Tämä oli viimeinen niitti Jennille. Hän huusi nautinnossa ja koko vartalo värisi kuin haavanlehti. En ole koskaan nähnyt Jenniä niin valtavassa hurmostilassa. Kyrpäni alkoi turpoamaan ja tunsin kuinka orgasmi lähestyi minuakin. Työntelin entistä voimakkaammin ja sitten purkauduin nautinnollisin huudoin syvälle sisään.

Kaaduimme kaikki päällekkäin sohvalle. Suutelimme toisiamme ja pikkuhiljaa hengitys tasaantui. Oli ihanan raukea olo ja oloa paransi vielä se, että tätä kimppakivaa on kohta tarjolla lisää. Sari jo katseli minua sillä silmällä, että mulle kans...

Palautteita naiset kiitos !

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute