Herkku-puhelin
Ensimmäinen kerta alistettuna
Pikku narttu

Kävelin kaikuvalla ja ruuhkaisella rautatieasemalla. Olin istunut juuri kolme tuntia junassa, käveleminen oli hankalaa, koska jalkani olivat puuduksissa ja jaloissani korkeat piikkikorkoiset kengät. Vilkaisin kelloani, olin juuri sopivasti ajoissa. Nyt vain etsisin sinut kioskin vierestä, jossa olimme sopineet tapaavamme.

Päälläni oli piikkikorkoisten kenkieni lisäksi, musta minihame, mustat läpinäkyvää kangasta olevat hipsterit ja mustat rintojani korostavat rintaliivit. Niin ja toppi jossa oli edessä vetoketju. Näin sinun kävelevän vasemmalta, katselin sinua. Pitkä, lihaksikas, lyhythiuksinen ja pitkä mies, aivan kuten kuvassa.

Kävelet luokseni, tervehdit. Sydämeni lyö ainakin sataa, olen jännittynyt. Yritän tervehtiä mahdollisimman normaalisti, katsoa silmiin ja hymyillä. Tule, mennään autolleni sanot. Minä kipitän perässäsi, jännittyneenä ja ehkä hieman peloissani. Istumme autoosi, muistutat minua, että voin lopettaa leikkimme missä vaiheessa vain ja kysyt olenko varma tästä.

Olen, vastaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun uskaltaudun tapaamaan netissä tapaamani ihmistä ja ensimmäinen kerta, kun kokeilisin rajuja leikkejä. Tiesin mitä odottaa, mutta en tiennyt mitä kestäisin ja mitä tarkalleen haluisin. Hyvä, pikkunarttuni, sanot ja hymyilet. Lähdet ajamaan. Alat hyväillä toisella kädellä reisiäni, tunnen kiihottuvani. Ihan kuin en olisi ollut tarpeeksi kiihottunut ilman kosketustasi.

Ota housusi pois ja anna ne minulle käsket. Nostan takapuoltani hiukan ja alan hivuttaa alushousujani pois. Ojennan ne sinulle häpeillen, en tahdo, että huomaat kuinka pikkunarttusi on valunut ja sotkenut housunsa aivan märäksi.

Pikkunarttuhan on oikein kiimainen ja tuhma pikkupillu, hymähdät. En vastaa mitään, katselen ulos ikkunasta. Pysähdymme ison omakotitalon pihaan. Kiinnität käteni selän taakse käsiraudoilla, ne tuntuvat kylmiltä, kuumaa ihoani vasten. Kaulaani laitat mustan kaulapannan josta lähtee hihna, minusta laitat sen aivan liian kireälle ja tuntuu, että happi loppuu. Käsket minut ulos autosta ja kävelemään ovelle. Hävettää, mitä jos joku näkee?

Eteisessä työnnän minut seinää vasten, revit hameeni pois ja avaat toppini vetoketjun. Rintaliiveistäni leikkaan olkaimet poikki, jotta saat ne pois päältäni. Katso alaspäin narttu, käsket. Minä katson, miksen muistanut tätä, miksi? Katselet alastonta vartaloani, minä mietin mitä pidät minusta. Laitat oikeaan rintaani nipistimen. Sattuu sanon. Pikkunarttu on hiljaa nyt sanot ja vedät nipistimen rinnastani irti, se sattuu vielä enemmän kuin sen paikalleen laittaminen, puren poskeani.

Kiihotukseni vain kasvaa. Kiihotukseni näkyy varmasti jo reisillänikin. Nyt laitat nipistimet uudestaan, molempiin rintoihini. Vedät niistä hitaasti minua lattiaan päin. Makaan lattialla peppu pystyssä ja poski lattiaa vasten. Laitat silmilleni jotain, jotta en näe. Yhtäkkiä tunnen lyönnin pepullani, älähdän. Säikähdyksestä.

Huora taitaa tarvita jotain suuhunsa, kun ei osaa olla hiljaa sanot. Pian suussani on pallo, joudun hengittämään nenän kautta. Nieleminenkään ei onnistu huomaan ja kuolani alkaa valua lattialle. Peppuni saa taas iskun, älähdän, mutta eihän minusta kuulu mitään. Kolmas, sattuu. Neljäs, viides, kuudes... Sattuu, kihelmöi. Lyö vielä, tahdon.

Kipu saa kyyneleet kihoamaan silmiini, nyt tahdon sinun jo lopettavan. Jatkat, en tiedä kuinka kauan, mutta yhtäkkiä lyöt minua suoraan pillulle. Huudan pallooni. Lyöt toisen ja kolmannenkin kerran. Pikkunarttu taitaa haluta jotain sisäänsä? kysyt. Yritän nyökyttää ja vastata palloni takaa, kyllä.

Työnnät sormen ja toisenkin sisääni, alat liikutella niitä edestakaisin, tuntuu taivaalliselta. Lopetat aivan liian pian. Aloitat hyväilemään kipeää peppuani ja pian anustani. Työnnät sormeasi hitaasti anukseeni. Ei ei ei sinne, ei sinne mahdu huudan, mielessäni. Työnnät sormeasi sisään hitaasti. Sattuu. Pian sormi on jo kokonaan sisälläni, pian huomaan, että en edes huomaa sitä, kunnes alat työntää toista sormea sisälleni. Sattuu. Tuntuu, että anukseni repeää.

Kosketat klitoristani, värähdän. Alat hieromaan, että tuntuu hyvältä. Työnnyt sisääni kiusaavan hitaasti. Tunnen olevani täynnä. Alat hivuttaa kolmatta sormea anukseeni. Minä repeän, ei saa, sattuu, repeän. Työnnät sormesi kuitenkin sisääni. Perseeni supistelee kolmen sormesi ympärillä tiukkana. Tuntuu, että repeän kohta.

Alat naimaan minua hitain vedoin ja kiihdytät koko ajan. Pian kolme sormeasi alkavat tuntua hyvälle. Värisen, sydämeni lyö tuhatta ja sataa. Olen täysin kiimassa ja vallassasi. Tunnen kuinka työnnyt syvälle minuun. Pumppaat myös sormiasi perseessäni. Tuntuu hyvälle. Pian tunnen ensimmäisen orgasmin lähestyvän. Selkäni taipuu kaarelle ja huudan pallooni.

Lopetat, tulet luokseni otat siteen silmiltäni ja pallon pois suustani. Puhdista, pikkunarttu sanot ja työnnät sormesi suuhuni. Oksettaa, alan kuitenkin vastentahtoisesti nuolla perseessäni olleita sormia. Ällöttää... Seuraavaksi työnnät suuhuni vielä kovana seisovan kalusi, työnnät sen syvälle kurkkuuni ja yökkään. Otat hiuksistani kiinni ja alat naimaan minua rajusti suuhun. Yritän liikutella kieltäni kalullasi. Kalusi alkaa sykkimään ja pian laukeat. Nielen kiltisti kaiken. Hyvä narttu sanot ja silität hiuksiani.

Otat kiinni hihnastani ja talutat minut olohuoneeseen. Laitat minut kiinni seinällä olevaan tankoon, niin että istun lattialla ja käteni ovat hiukan ylhäällä.

Otat jostain vibraattorin, laitat sen päälle ja sisälleni. Sitten laitat minulle suupallon. Pikkunarttu odottaa siinä kiltisti sanot, sammutat valot ja kuulen ulko-oven käyvän. Vibraattori sisälläni tekee työtään ja tunnen kiihottuvani. Olen niin lähellä orgasmia, mutta en kuitenkaan. Kädet alkavat puutua.

Tule jo isäntäni ajattelen. Ja jään odottamaan...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute