Herkku-puhelin
Erilainen laivapano
Mark_29

Olen kierrellyt laivan jo useaan otteeseen ympäri kun löydän itseni jälleen yökerhon baaritiskin äärestä. Annan katseeni kiertää pitkin tanssilattiaa ja pöytiä etsien mukavannäköisiä naisia. Yhdessä nurkkapöydässä istuva blondi kiinnittää huomioni; vähän minua vanhempi, olkapäille ulottuvat hiukset, uhkea rintavarustus ja avokaulainen toppi, kauniit silmät. Vahinko vain että naisen seurana istuu joku mies. En kuitenkaan jaksa enää lähteä kiertelemään, vaan jään tiskille notkumaan ja vilkuilen samalla tuota nurkkapöydän kaunistusta.

Jonkun ajan kuluttua saan katsekontaktin naiseen ja hymyilen niin flirttailevasti kuin osaan. Yllätyksekseni nainen vastaa hymyyni ja jää katselemaan minua avoimesti, välittämättä miesseuralaisestaan. Päätän piruuttani yrittää saada tuota naista tanssimaan. Siemaisen tuoppini tyhjäksi ja kävelen nurkkapöytään. Matkalla näen kuinka nainen mittailee minua katseellaan. Kun pääsen heidän pöytänsä viereen, huomaan harmikseni että kummallakin on sormus nimettömässään. En kuitenkaan enää peräänny vaan kysyn mahdollisimman huolettomasti, lähtisikö rouva tanssimaan. Yllätyksekseni saan myöntävän vastauksen, joten saatan daamini ruuhkaiselle tanssilattialle. Mies jää vain katselemaan peräämme.

Lattialla on todella ahdasta joten joudumme tanssimaan ihan toisissamme kiinni. Hän on pidempi kuin aluksi luulin, melkein minun mittaiseni. Koska arvelen ettei tästä yhtä tanssia kummempaa seuraa, viihdytän itseäni katselemalla avoimesti hänen rintojensa kaarta ja pyöreän lantion liikettä. Ensimmäistä tanssia seuraava kappale on hidas ja nainen tarttuu minua käsistä ja vetää minut syliinsä. Yllätyn vähän, mutta sitten otan kunnolla hänestä kiinni ja jatkan tanssia. Tajuan että minulla alkaa seistä. Pehmeiden rintojen paino minua vastaan ja hänen hajuvetensä tuoksu ovat vain liikaa. Olemme koko ajan niin lähekkäin että hänen on pakko huomata seisokkini. Päätän olla ujostelematta ja lasken toisen käteni naisen pyöreälle takapuolelle. Koska hän ei siirrä kättäni pois, vedän häntä tiukemmin lantiotani vasten jotta hän varmasti tajuaa mikä vaikutus hänellä on minuun.

Kappaleen loputtua nainen äkkiä astuu kauemmas ja tarttuu minua kädestä. Hän vetää minut kädestäni perässään, ulos yökerhosta ja suoraan hissiin. Hissin ovien sulkeutuessa hän painautuu minua vasten ja antaa minulle pitkän ja märän suudelman. Sitten hissi pysähtyy jonnekin hyttikerroksiin. "Haluaisit sä tulla mun hyttiin?" nainen kysyy punastuen. Nyökkään ja yritän hämmästyneenä mutista jotain fiksua. Nainen johdattaa minut perässään hyttinsä ovelle. "Kuule, tää voi kuulostaa vähän oudolta mutta mulla olis yks juttu", nainen aloittaa. "Mun mies, se joka oli siinä pöydässä kun sä hait mua tanssimaan, muistatko? Niin se on antanut mulle luvan olla vieraan miehen kanssa jos se saa itse olla katsomassa. Eli mitä sä sanot, sopisko se sulle?" hän jatkaa. "Eli mä saisin naida sua tuolla, mutta sun mies olis siinä jossain vieressä?" Mietin hetken tilannetta joka tosiaan tuntuu vähän oudolta. Mutta päätän kuitenkin suostua, sen verran pahasti haluan päästä edessäni seisovan blondin pöksyihin. "No, ok. Mutta se vaan katsoo meitä, ja mä saan tehdä sulle niinkuin itse haluan." "Selvä, mä käyn kertoo sille. Odota tässä." Nainen katoaa hyttiin ja minä jään käytävälle ihmettelemään että mihin sitä on tullut lähdettyä.

Pian ovi aukeaa ja nainen vetää minut peremmälle. Hytissä on hyvin hämärää, ainoa valo tulee raollaan olevasta kylppärin ovesta. Hytin keskellä on kaksoisvuode ja takanurkassa nojatuoli jossa istuu joku mies vaatteet päällä. Päätän olla katselematta miestä ja ottaa tilanteen haltuuni. "Mikä sun nimi on?" kysyn naiselta. "Minna", saan vastaukseksi. "Okei Minna, mä olen Mika. Ekaks mä haluan että sä riisuudut niin että sulla on vaan alusvaatteet päällä." Minna vain nyökkää ja alkaa rauhallisesti riisuutua. Kengät ja toppi lentävät ensimmäisenä lattialle. Minulla alkaa uudestaan seistä kun näen mustien push-up -liivien tukemat isot rinnat ja hameen alta paljastuvat mustat pikkuhousut ja stay-upit. "Ota rintaliivit pois", käsken ja alan samalla itse riisua. Minna seisoo upeat isot tissit paljaana edessäni kun riisun itseni alushoususilleni. "Istu siihen sängylle." Hieron housujen läpi kaluani kun astelen Minnan eteen. "Ota multa suihin", käsken. Minna vetää alushousuni hitaasti alas ja kova kullini ponnahtaa vapaaksi. Epäröimättä hän tarttuu kaluni varteen ja vetää hitaasti esinahan taakse. Tummanpunainen terska sykkii sydämenlyöntieni tahdissa aivan naisen silmien edessä. Hän nostaa kullini pystyyn ja nuolaisee ajeltuja pussejani. Sitten hän upottaa kyrpäni syvälle kuumaan suuhunsa. Nautin suihinotosta suunnattomasti, tämä nainen tietää kyllä mitä tekee. Katselen lumoutuneena Minnan työskentelyä kaluni kimpussa.

Pian kuitenkin vedän kyrpäni hänen suustaan ja polvistun hänen eteensä. Tartun hänen pikkuhousuihinsa ja vedän ne hitaasti jalasta. Levitän vaaleita reisiä ja jään ihailemaan edessäni näkyvää pillua. Vaaleat häpykarvat on ajeltu häpyhuulien ympäriltä aivan sileiksi, mutta häpykumpua koristaa tuuhea mätäs. Pillunhuulet kiiltelevät jo kosteudesta ja pystyn haistamaan kiiman tuoksun joka tulee Minnan haaroista. Työnnän Minnan olkapäistä makuulle niin että jalat jäävät sängyn reunan yli ja kumarrun nuolemaan häntä. Nuolen pitkään ja hartaasti klitorista ennen kuin otan sormeni mukaan. Käytän välillä yhtä, välillä kahta sormea hänen sisällään. Työntelen niitä syvälle kuumaan ja litimärkään pilluun, välillä tartun häpyhuuliin ja avaan niitä jotta pääsen nuolemaan syvemmältä. Minna huokailee, voihkii ja ynisee melkein koko ajan.

Nousen seisomaan Minnan eteen ja nostan hänen nilkkansa olkapäilleni. Joudun kumartumaan ja joustamaan polvistani jotta saan laskettua kyrpäni hänen pillulleen. "Auta mut sisään", komennan. Minna tarttuu kyrpääni ja ohjaa sen märälle vaolleen. Katsomme toisiamme silmiin kun ensimmäisen kerran työnnyn häneen. Sen jälkeen alan naida tasaista tahtia. Katselen kuinka hänen raskaat rintansa heiluvat työntöjeni tahdissa ja kuinka tumma kyrpäni uppoaa vaaleiden pillunkarvojen kehystämään vittuun kerta toisensa jälkeen. Mia painaa käden klitorikselleen ja hieroo itseään samalla kun katselee olkansa yli nojatuolissa istuvaa miestään. Häntä selvästi kiihottaa olla vieraan miehen pantavana samalla kun hänen oma aviomiehensä voi vain katsella. Huomaan että mies on ottanut oman kalunsa housuistaan ja hitain liikkein runkkaa itseään samalla kun katselee meidän naimapuuhiamme.

Jalkani alkavat täristä hankalasta asennosta ja tunnen ettei laukeaminen ole muutenkaan kaukana. Käsken Minnan kääntymään ympäri, nyt nussittaisiin takaapäin. Minna kääntyy nelinkontin sängyn laidalle ja tarjoaa upeaa persettään minulle. Sormeilen hänen vittuaan muutaman hetken, mutta sitten työnnän kullini taas juurta myöten sisälle. Tartun kaksin käsin Minnaa lanteista ja alan naida. Kiihdytän tahtia ja pian hytissä kuuluu vain yhteen osuvien vartaloiden läiske ja Minnan vitussa kirnuavan kyrpäni litinä. Alamme molemmat huohottaa yhä kovempaa ja Minna voihkii ilmeisesti orgasmin lähestyessä. Tunnen kuinka lasti alkaa lähteä liikkeelle munistani ja survon kulliani niin syvälle Minnan pilluun kuin pystyn. Murahdan kuuluvasti kun suihkutan kuuman spermaryöpyn viimeistä pisaraa myöten kuumana supistelevaan reikään.

Vetäydyn irti ja istahdan sängyn laidalle tasaamaan hengitystäni. "Se teki hyvää", huokaan. Minna kääntyy selälleen ja levittää haaransa. Katselen kuinka spermani valuu hitaasti hänen pillustaan lakanoille. "No, mä taidan lähteä. Teillä on varmaan juteltavaa tai hommia..." Pukeudun ja katselen raukeana sängyllä makailevaa naista joka hymyilee edelleen nojatuolissa istuvalle miehelleen. "Moido. Ajattelin mennä aamulla ysin kattaukseen meriaamiaiselle, joten sieltä mut löytää jos vielä kiinnostaa”, sanon ennen poistumistani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute