Herkku-puhelin
Vaihto-oppilaana Espanjassa
Chica

Olin juuri täyttänyt 18 ja lähdin vaihto-oppilaaksi vuodeksi Espanjaan. Lentäessäni kohti Barcelonaa, mietin minkälainen isäntäperheeni olisi. Minulle oli kerrottu sen olevan pariskunta, neljänkymmenen huitteissa kummatkin. Vain yksi lapsi, poika, joka oli juuri tämän samaisen vuoden Suomessa minun perheessäni. Hyvä, ajattelin, on mukava saada vähän lomaa siitä kotona pyörivästä sirkuksesta; perheessämme on viisi lasta minun lisäkseni.

Lentokentällä seisoivat mies ja nainen, pidellen pahvinpalasta jossa luki "Silja Lampiala", minun nimeni. Tarkastelin paria kiirestä kantapäähän lähestyessäni heitä: Nainen oli ehkäpä minua muutaman sentin lyhyempi, pieni ja siroluinen. Suora pikimusta tukka kehysti kauniita, pehmeitä ja ystävällisiä kasvoja. Naisen vieressä seisova mies kiinnitti heti huomioni; miehellä oli jykevät ja uskomattoman nuorekkaat ja komeat kasvot ikäisekseen. Hän oli pitkä ja hyväkroppainen, sen huomasi, vaikka hänellä oli päällään farkut ja kauluspaita. Hän harrasti varmasti urheilua. Tervehdin pariskuntaa espanjaksi ja nainen, joka esittäytyi Susanaksi, sulki minut heti lämpimään halaukseen. Hän suukotti minua molemmille poskille, jonka jälkeen mies esittäytyi minulle Alexiksi ja halasi samoin minua. Hänen leuan sänki kutitti poskeani kun vaihdoimme poskisuudelmat. "Olemme odottaneet sinua", Alex sanoi ja katsoi intensiivisesti tummanruskeilla silmillään.

Susana sai tuntemaan oloni todella tervetulleeksi. Hän oli ottanut jopa viikon lomaa töistä takiani. Ensimmäisten päivien aikana hän valmisti herkkuja, kierrätti minua pitkin kaupunkia ja esitteli minut perhetutuilleen. Alex ei ollut mukanamme, yleensä hän istui työhuoneessaan. Illallisella Susana ja minä juttelimme englanniksi, välillä Alex esitti espanjaksi kysymyksiä jotka Susana tulkkasi minulle.

Kun Susana jälleen alkoi käydä töissä, hänen ollessa iltavuorossa olimme Alexin kanssa kotona kahden. Puhuin vain vähän Espanjaa, joten kommunikointimme oli vaikeaa. Yleensä puhuimme vain tavallisimpia, Alex kysyi minkälainen päivä oli koulussa, sainko uusia ystäviä sun muuta. Nautin ajasta kun istuimme kahdestaan ruokapöydässä, istuimme sohvalla katsomassa visailua tv:stä tai kun hän iltapäivällä haki minut autolla koulusta. Espanjassa oli paljon hyvännäköisiä miehiä, mutta iltaisin kun sormeni hakeutuivat hyväilemään jalkoväliäni, ajattelin Alexia. Ajattelin hänen huumaavaa tuoksuaan, raamikasta kehoaan..

Eräänä iltana taas ollessamme kahdestaan ruokapöydässä, olin pukenut vain koettaakseni herättää Alexin huomion, päälleni valkoisen topin - enkä rintaliivejä alle. Muuhun vartalooni nähden isot rintani olivat terhakkaat ja tummanruskeat nännit nöpöttivät ylöspäin. Heti istuessani pöytään Alexia vastapäätä huomasin hänen katseen karkaavan povelleni, ja viipyvän siellä hieman liian pitkään. Sitten hän rykäisi ja hermostuneesti hymyillen otti lautaseni ja lappasi siihen paellaa. Söimme hiljaisuudessa. Välillä vaihtaessani jalkojeni asentoa pöydän alla kosketin muka vahingossa pöydän alla säärelläni Alexin jalkaa. Nautin tästä tilanteesta täysin siemauksin.

Susanan iltavuorojen jatkuessa olin alkanut säännöllisesti harrastaa Alexin "härnäämistä". Joskus saatoin unohtaa käytetyt, tuoksuvat pikkuhousuni kylpyhuoneeseen näkyvälle paikalle, ja aina kun näin tein huomasin Alexin viipyvän kylpyhuoneessa hieman pidempään kuin tavallisesti. Kun Alex tuli vastaan joinakin iltoina vaikka käytävässä pelkät boxerit jalassaan, annoin hänen huomata kuinka himokas katseeni viipyili hänen jalkovälissään. Ajattelin, miltä tuntuisi kun hän upottaisi selvästi ison kyrpänsä tiukkaan pilluuni..

Eräänä yönä, Susanan ollessa työmatkalla Madridissa, heräsin kun Alex astui hiljaa huoneeni avonaisesta ovesta sisään. Esitin nukkuvaa. Alex vaan seisoi ensiksi ovensuussa, katsellen minua. Päälläni oli pelkkä satiininen yömekko, makasin selälläni jalat hieman harallaan - pikkuhousut olin jättänyt pois. Alex tuli ja istuutui varovasti sänkyni reunalle. Hänen kätensä laskeutui reidelleni, ja se liikkui hiljaa reittäni ylöspäin. Tunsin kuinka pilluni alkoi kostua Alexin kosketuksesta. Hänen sormensa jäivät posliinipilluni huulille. Yhtä hänen sormeaan, hän ihan vähän upotti sisälle pilluuni, kunnes veti sen pois, nousi nopeasti sängyltäni ja lähti huoneesta sulkien oven perässään.

Seuraavana aamuna istuessamme kolmistaan aamiaispöydässä, Alex ei suonut minulle katsettakaan. Kun tulin koulusta kotiin ja Susana oli lähtenyt töihin, hän ei tervehtinyt. Vain pieni vaivautunut hymy. Minä sen sijaan esitin aivan tavallista, kuin en olisi ollut tietoinenkaan tapahtuneesta. Tuonakin päivänä ihailin vain Alexin tajuttoman seksikästä ulkomuotoa ja silloin ajattelin, että tuon miehen kyrpää minä haluan.

Samana iltana mennessäni suihkuun, sain idean. Pelkkä pyyhe päälläni menin keskeyttämään Alexin paperityöt hänen työhuoneeseen. "Suihkusta ei tule vettä", sanoin espanjaksi, tietäen että heillä on ennenkin tapahtunut näin ja pienellä säädöllä sen saisi taas kuntoon. Alex huokaisi ja painoi läppärinsä kiinni. Hän vilkaisi vain nopeasti pelkän pyyhkeen verhoamaa vartaloani kulkiessaan ohitseni kylpyhuoneeseen. Alex laittoi suihkun päälle ja katsoi täydellisesti virtaavaa vettä ja sitten minua. "Oho", sanoin. "Voinkin sitten jatkaa", kuiskasin ja pudotin pyyhkeen päältäni. Astuin suihkun alle ja aloin pestä saippualla itseäni. Rintojani.. Jalkoväliäni.. Alex jäi katselemaan ovelle. Tiesin, hän ei voi vastustaa kiusausta. Sammutin suihkun ja kävelin alastomana Alexin luo. Käteni hakeutui hieromaan hänen jo jähmettynyttä kaluaan, ja painoin vartaloni hänen omaansa vasten. Alex empi ensiksi, mutta sitten hän suuteli minua. Himokkaasti. Hän oli tajuttoman hyvä suutelija. Hänen kätensä kietoutuivat ympärilleni.. Hän hyväili rintojani, puristeli niitä.. Ja sitten ahnaasti otti toisen rintani suuhunsa ja imi. Hänen toinen kätensä liikkui mahaani pitkin kohti posliinipilluani ja upposi sitten sinne. Voihkaisin syvään. Miten pitkään olin unelmoinut tästä.. Hänen sormensa meni sisään ja ulos.. Nopeasti. Voihkin jo suureen ääneen. Hän laittoi minut makaamaan lattialle ja asettui naama jalkoväliini. Hänen taidokas kielensä ilmestyi häpyhuulilleni ja upposi sisälleni.. AHHH.. Olin aivan kosteana, Alex nuoleskeli pimppimehujani innokkaasti. Sitten minä avasin Alexin vyötä ja sitten hän ottikin housunsa pois. Paitakin lähti ja sen jälkeen minä riisuin hänen boxerinsa. Hänen ISO, kova kyrpänsä pongahti esille herkullisena. Imaisin sen suuhuni ja nuolin sitä himokkaasti. Vetelin esinahkaa edestakaisin, nuolin terskaa.. Rakastin Alexin matalaa voihkintaa. "Haluan sinut, nyt", hän sanoi lujasti, nosti minut syliinsä ja painoi vasten seinää. Suutelimme, ja hän ohjasi kullinsa häpyhuulilleni. Yhdellä varmalla ja nopealla työnnöllä se iso ihanuus upposi minun tiukkaan pilluuni.. "MMMMMMMMMMMH AAAAHh..", voihkin kovasti, kun hän alkoi työntelemään kulliansa minuun yhä nopeammin. Samalla hän imi rintojani ahnaasti. Katsoin takanamme olevasta peilistä Alexin tiukkoja pakaroita jotka työskentelivät kun hänen kyrpänsä upposi yhä uudelleen ja uudelleen minuun. Voimakkaan orgasmin pauloissa huusin lujaa, tukistin samalla Alexin niskahiuksia. Hän katsoi minua erittäin kiimaisesti ja sitten itsekin voihkaisi kovaa ja laukesi lämpimänä sisälleni. Huohottaen irtaannuimme toisistamme ja suutelimme. Menimme yhdessä suihkuun. Tyytyväisenä hymyillen pesimme toisemme... Eikä se ollut viimeinen pesukerta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute