Herkku-puhelin
Röyhkeä
Helminauha

Voi paska! Leffa vasta alkoi, ja vielä reilut kaksi tuntia edessä, miten hitossa selviän kotiin saakka? Kuumissani kiemurtelen penkillä, kun leffan miespääosa pienen pienellä eleellä (ja jumalaisella ulkonäöllä, uh) aiheutti ei-niin-pienen kosteusvaurion haarovälissäni. Onneksi sali oli melkein tyhjä, ja sain istua lähes yksikseni takarivissä, joku mies sattui siihen muutaman penkin päähän. Onnekseni leffa eteni hyvää vauhtia eikä enää niin vihjailevan eroottisissa merkeissä, että sain rauhoitettua itseni, vaikkakaan tämä kyseinen kosteusvaurio ei ottanut kuivaakseen. Leffa loppui, ja kävellessäni ulos leffateatterista kohti ratikkapysäkkiä, samalla rivillä istunut mies suuntasi viereeni ja hymyili pientä vinoa hymyä.

"Mitä pidit leffasta?" Mies kysyi matalalla äänellä. Hieman ihmettelin (ja pakko kai myöntää, epäilin miehen tarkoitusperiä), ja siihen perisuomalaiseen tyyliin meinasin tokaista ystävällisesti ja avoimesti 'mitäs se sulle oikeastaan kuuluu'. Onnistuin kuitenkin hillitsemään kieleni, ja päätin kerrankin kokeilla tätä kummallista eteläeurooppalaista tapaa - mikä se sana olikaan? - 'small talkia', ja onnistuin loihtimaan suht ystävällisen hymyn huulilleni kun vastasin: "Pidin hyvinkin paljon." Äkkiä muistin perinteiset hyvät käytöstavat, ja lisäsin: "Entä itse?". "Olihan tuo aika hyvä", mies tokaisee. Saavumme ratikkapysäkille, ja ujo hiljaisuus laskeutuu. Mielessäni mietin mitä helvettiä nyt tekisi, ärsyttävää tollanen kun joku vaan tulee juttelemaan ja sitten yhtäkkiä onkin ihan hiljaa. Mitä mun pitäis siinä vaiheessa muka tehdä, itsehän aloitti! Sitä paitsi olen aina ollut huono tässä, aina yhtä ujo ja aina yhtä pihalla. Jos kerta pitää tulla juttelemaan, niin hoitaisi sitten sen kunnialla loppuun! Vaan onhan tuo herra kuitenkin sen verran komea näky, ettei sillä nyt niin kiire ole kaikota.. Yhtäkkiä outo ja harvinainen tyttömäisyys iski, ja tunsin melkein punastuvani. Ihan vain siksi, että joku suloinen poika tuli juttelemaan, naurettavaa! Vaikka muuten saatankin olla välillä puhelias tapaus, nämä tilanteet ovat aina yhtä tuskaa, sillä kaikki fiksut tai edes vähemmän fiksut puheenaiheet ja käytettävät lauseet katoavat mielestäni kuin salama. En voi sanoa mitään, mikä ei kuulostaisi täysin typerältä. Olen myös kivuliaan tietoinen kaikista kauneusvirheistäni, aivan kuin jo edellämainittu ei riittäisi.

Onneksi mies pelastaa itsetuhoisen tilanteeni. Tosin ei ehkä ihan toivomallani tavalla.. "Saanko kysyä, mitä sä oikein säpsähdit siinä alussa? Pakostakin huomasin kun inahdit jotain ja penkkirivi värähti", mies kysyy näennäisen viattomasti, mutta ilkikurinen tuike silmäkulmassaan. Kuumeisesti ajattelen mitä helvettiä vastata vaikuttamatta täysin idiootilta samalla kun kosteusvaurio muistuttaa olemassaoloaan uudella aallolla, kun näky siitä seksijumalasta vilahtaa ohi silmieni. Mitä vittua se tota nyt keksi kysyä?! Ja vielä ivallisesti, jumalauta.. Taisi ajatukseni näkyä naamaltani, sillä mies väläyttää uuden vinon (ja aika tavalla seksikkään, hitto vie) hymyn. "Tais osua ja upota. Ei siinä mitään, olisin kai itekin kiemurrellut penkissä, jos olisin nainen", mies naurahtaa. Silmissäni välähtää veren puna. "Mitä helvettiä sä puhut? Ei mitään tajua.. Puhutko sä kaikille noin vittumaisesti?" Äyskäisen loukattuna ja nolona, sillä oikeassahan mies oli. Mutta sillä ei silti ollut mitään asiaa puhua tuntemattomille toin röyhkeästi, jumalauta mikä nilkki. Olishan se pitänyt arvata, joku saatanan hulluhan se on, kun tulee juttelemaan. Miksi en vain pitäytynyt siinä tavanomaisessa kylmän etäisessä vastaustyylissäni..

Ja vielä kehtaa jatkaa röyhkeetä linjaa! "Meinaatko, ettei näin tapahtunu? Älähän nyt tuohdu siinä, näkeehän sen naamasta!" Tässä vaiheessa meinasin jo läväyttää avokämmenellä. "Soo, tamma! Mun olis varmaan pitänyt ottaa sut siinä paikassa, ettet olis noin piukeena siinä." JUMALAUTA. Ja uusi kosteusvaurio. "Tsoh. Älä vielä innostu", mies sanoo hiljaa matalalla äänellään tullen yhtäkkiä aivan lähelleni, aivan kuin lukien ajatukseni siitä läimäyttämisestä, joka kävi uudestaan mielessä. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kasvoni hehkuivat ja samoin teki myös joku toinenkin paikka. Olin kuin lamautunut siinä seistessäni selkä pysäkin seinää vasten miehen tullessa hitaasti kiinnemmäs, miehen tuoksun kutitellessa nenääni ja silmien naulatessa minut paikoilleni. "Säästetään sitä vähän myöhemmälle.. Kiihkeä nainen, sitä mä kuollakseni kaipaankin", hän murisi aivan korvani vieressä, hengityksen polttaessa kaulaani. "Mikäli sulle käy, mä tuun sun mukaan ja-", hän jätti lauseen ilmaan roikkumaan. Ihan kuin tässä vaiheessa kykenisin enää estelemään, vaikka mies kuroisi tässä ja nyt hameeni helmat korviin ja nussisi vuotavan tussuni puhki keskellä keskustaa, ratikkapysäkin seinää vasten. Saatoin vain ynähtää hengästyneenä, kunnes kuin unessa huidoin ratikan pysähdyksiin ja kiipesimme kyytiin. Jäimme aivan vaunun perälle, minä nojasin takin selkämyksen kylmää kaidetta vasten miehen painautuessa kiinni minuun, hamutessa huulillaan kaulaani ja kuiskiessa kiihottavia sanoja korvaani.

Jäimme kyydistä ja kapusimme kotiovelleni. Sain ihmeen sulavasti oven auki, ja heilahdimme sisään miehen painaessa minut sulkeutuvaa ovea vasten. Ovi kolahti kiinni kumeasti rappukäytävässä kaikuen. Odotin vain tulevaa, miehen lupausta, en osannut muutakaan. Takit tippuivat lattialle, kengät kolisivat eteisen nurkkaan, ja peruutin miehen ohjauksessa peremmälle asuntoon kunnes pysähdyin sohvan selkänojaan. Mies riisui paitani ja hameeni, avasi rintaliivit, valutti hipsterit pois seuraten huulillaan perässä. Koko vartaloani kihelmöi odotuksesta, kun mies valui polvilleen ja painoi hellät huulensa kummulleni. Nojasin sohvan selkänojaan, puoliksi istuin sen päälle, ja mies ohjasi nostamaan toista jalkaani erilleen. Märkä kieli lipaisi häpyhuuliani ja niiden välistä pilkahtavaa klitorista, uudestaan, kädet kulkivat reisillä, toinen eksyi kielen mukaan häpyhuulia tutkailemaan. Olin jo aivan märkä, mies olisi voinut saman tien tunkeutua sisääni kovalla kalullaan, mutta ensin sisään sujahtikin kaksi sormea, niin hellästi ja niin varmasti. Saatoin vain huokailla, nojatessani sohvaan, miehen tukan pörrötessä reisieni välissä.

Nyt kieli teki jo liian hyvää ja olin jo vauhdilla lähenemässä orgasmia, kun mies kiusaten nousikin ylös ja jätti leikin kesken. Paita katosin hänenkin päältään, pääsin ihailemaan tummaa panovanaa navalta kadoten farkkujen alle. Vyön solki kalahti lattiaan, kun hän pudotti farkut jalastaan ja sain silmilleni lisää kiihoketta. Mustat tiukat boxerit eivät jättäneet paljoa arvailemisen varaan, kun hyvän kokoinen kalu pullisteli yrittäessään vapauteen. Valuin polvilleni, samoin teki ne mustat boxeritkin, ja komea kalu pääsi kunnolla asemiin. Sillä hetkellä yksikään muu kalu ei olisi ollut yhtä täydellinen. Tai ehkäpä sillä hetkellä joka ikinen kalu olisi ollut yhtä täydellinen, sen verran kiimassa olin ja halusin vain saada kyrvän käyttöön. Terska helotti punaisena, suonet risteilivät kalun varrella ja koko miehuus tuntui hohkaavan lämpöä. Lumoutuneena sivelin kädelläni sen samettista pintaa, kiedoin sormeni sen ympärille ja aloitin hitailla vedoilla, ihan vain ihaillen. Muutaman vedon jälkeen en malttanut enää odotella, vaan lipaisin huuliani ja maistelin terskaa, suolaista.. Kieleni kasteli kalun vartta, huuleni puristuivat sen ympärille ja aloittivat liukuvan imun käden hieroessa tyvestä, toisen kosketellessa kiveksiä. Kaksi kiinteää palloa, siistit karvoista, raskaina ja täynnä.. Imin kalua syvemmälle suuhuni, puolessa välissä, vielä pidemmältä.. Kuulin miehen raskaat hengähdykset, huokaukset, "..älä vaan lopeta..". Nopeutin tahtia koko ajan, tiukensin otettani kalun tyvessä, hieroin kiveksiä, kiihotuin enemmän miehen huokailuista, halusin tehdä hänelle niin hyvää.

Hän nosti minut seisomaan, antoi märän suudelman ja puristi pakaroitani tiukalla otteella. Hän kuljetti minut makuuhuoneeseen, käänsi selin häneen ja painoi nojaamaan sängyn päätyä vasten. Jäin kiimoissani odottamaan mitä tuleman pitää. Mies availi vaatekaappini ovia ja laatikoita, kunnes päätyi 'leluosastolle'. "Mmm sähän tuhma tamma olet", mies hymisi, matala ääni sai sykkeet kulkemaan pillussani. "Na-a käännä katsees, mä haluan nähdä kun sä säpsähdät.. taas", enkä voinut kuin totella. Kuten ennustettu, säpsähdin tuntiessani viileän suihkauksen pepullani ja pillullani, ehdin ihmetellä etäisesti mihin muka liukastetta tarvitsen, johan tässä hukutaan kohta. "Just noin, säikky kissa", hän naurahti. "Mitähän tuhmia sä leikit näiden lelujes kanssa, kun oot yksin.. Hyvän kokonen valikoima", mies hymisi ja tunsin pientä nolotusta. On jotenkin hyvin alaston olo, kun joku saa tietää mistä kaikesta saatatkaan pitää, siis ihan ilmankin tätä alastomana pyllistelyä. Vaikka saattaa pystyäkin puoli vitsillä sanomaan jotain pikkutuhmaa mieltymyksistään, on se kuitenkin eri juttu kun joku oikeasti näkee että asiaan on hankittu ihan välineitäkin pelkkien puheiden lisäksi. No siis, asiasta voin kertoa vain oman, yksineläjän versioni.

Mutta nolostukseni jäi pian kauas taakse, kun tunsin jonkin esineen pakarallani. Mies siveli sillä molempia pakaroitani, liu'utti sitä liukasteessa pyöritellen pitkin peppuvakoani, dippasi vähän vuotavaan sopukkaani. Siellä esineen ei kuitenkaan ollut tarkoitus toimia, vaan se kulki takaisin ylöspäin peppureiälleni, painautui pikkuhiljaa enemmän ja enemmän sisään, edestakaisilla työnnöillä avasi persettäni enemmän, ja tuntui hiton hyvältä. Ynisin ja huokailin, kun tappi vihdoin ohitti paksuimmalta osaltaan piukan rei'än suun, ja liukui paikalleen. Tunsin itseni likaisen tuhmaksi seisoessani perse tyrkyllä tuntemattoman miehen edessä, tappi peppureiässäni ja pillun valuessa omia liukasteitaan jo reisille saakka. "Noin, vielä kun tässä olisi se hännän huiska ni olisit aito tamma", mies naureskeli ja siveli hellästi sormillaan peppuvakoani. Sormi painautui pillunsuulle, tuntui ihanan tiukalta. Toinenkin sormi painautui edes takaisin liukuen sisääni, se sai minut ynisemään kuuluvammin, anna jo sitä kyrpää.. Työnsin persettäni sormia vasten vaativammin, tehden miehelle selväksi että halusin lisää.

Sormet liukuivat ulos liukkaasta tussustani, sain ne suuhuni maisteltaviksi, imin ne puhtaiksi. Mies nappasi tapin tyvestä kiinni, ja alkoi hitaasti hivuttaa sitä ulos. Oli varmasti kiihottava näky, kun paksuin osa pullahti viimein ulos ja reiän suu supistui äkkiä kiinnemmäs. Tappi liukui taas edes takaisin veyttäen vähän kerrallaan reikää, saaden minut huokailemaan kahta kovempaa. "Taidat tykätä kun persees on täynnä", mies hymisee matalalla äänellään aina korvani vieressä. "Oih.." karkaa vaimeana huuliltani, kun tappi liukuu taas lukkiutuen paikalleen. Mies nostaa minut etukumarasta pystyyn, perseeni tuntuu niin täydeltä tapin pilkottaessa pakaroideni välistä. Hän ohjaa minut sängylle kontalleni, tunnen kuuman kielen lipaisevan pilluvakoani alhaalta ylös jääden kutittelemaan pinkeetä välilihaa. Tussuni sykähtelee jo ihan omia aikojaan, tai ehkäpä sydämensykkeeni tuntuu vain niin voimakkaana. Mies kierähtää alleni, lasken toisen polveni hänen ylitseen ja hän asettelee kovana seisovan kyrpänsä pillunhuulilleni. Hän on liukastanut kalunsa varren aina tyveä myöten, joten voin vaivatta laskeutua alemmas, seivästää itseni tiukkana hänen kalunsa ympärille, tapin tuntuessa perseessäni syntisen hyvälle ja pilluni huutaessa kireyttään kalun ympärillä. Kun kalu on tyveä myöten sisällä, lähden hitaasti nousemaan ylemmäs, vähän kerrallaan kasvatan liikettä ja ratsastan kalulla nopeuttaen pikkuhiljaa, totuttaen kireän pilluni ihanaan kaluun. Tekisi mieli ulista ääneen, mutta suustani ei kuulu kuin raskasta hengitystä ja satunnaisia inahduksia, kun kalu uppoaa aivan pohjaan saakka. Tussuni tuntuu niin kireältä, ahh.

Mies alkaa lykkiä lanteillaan vähän kerrallaan liikettäni vastaan, nopeutamme rytmiä koko ajan, reiteni alkavat olla jo ihan maitohapoilla. Lopulta hän nappaa tiukasti käsillään vyötäröni ympäri kiinni niin, etten voi enää liikkua ylös alas, ja alkaa voimalla paukuttaa kaluaan pillusta sisään. Jo valmiiksi lähellä orgasmia ollessani tämä hurja meno rikkoo vallit, ja valtava paine pakkautuu alavatsaani kasvaen nopeasti ja räjähtäen lopulta hurjaksi orgasmiksi, tekee melkein kipeää kun pilluni ja perseeni molemmat sykkien puristelevat täytteitään. Lopulta hän armahtaa pilluni ja lopettaa hurjan nussimisen, että voin rauhoittua. Hän kierähtää altani, ja jään perse pystyssä nojaamaan naama peittoa vasten ja hengitystä tasaten. Hän katselee kuinka tappi perseessäni liikahtelee rauhoittuvan sykkimisen mukana, hän tarttuu siihen kiinni ja lähtee vetämään sitä hitaasti ulos. Inahdan voipuneena, kun tappi vihdoin poistuu perseestäni, rei'än suu supistelee heikosti. Tunnen sormen hellästi sivelevän rei'än suuta, tunnustellen ja levittäen liukkautta sen ympärille. Hän nousee sängylle ja kumartuu päälleni, painautuu selkääni vasten ja hellästi sivelee käsivarsiani, kylkiäni. Tunnen kuinka yhä kovana seisova kalu painautuu peppuvakooni, tuntuen liukkaalta.

Kun olen vielä aikani rauhoittunut orgasmistani, nostan päätäni ja hamuan hänen kasvojaan. Hän painaa kostean suudelman suulleni, vastaan siihen yhtä kiihkeänä, valmiina jatkamaan. Hitain liikkein, vähän kerrallaan alamme taas liikkua asemiin. Nousen kyynärpäiden varaan, perse yhä pystyssä ja tussu valuvana. Hän kohottautuu selästäni, hakee sormillaan liukkautta pillustani ja sivelee sitä lisää peppureikäni ympärille, painaa sormensa sisäpuolelle ja tunnustelee. Kulli solahtaa hetkeksi pilluun, mutta saman tien kiipeää liukastettuna peppureiälle, ja alkaa painumaan sisälle. Rentoutan perseeni, ja pian terska solahtaa sisään, pysähtyen hetkeksi antaen perseeni tottua tunkeilijaan. Pienillä liikkeillä hän upottaa kalunsa yhä syvemmälle perseeseeni, ynisen kiimaisena hänen allaan, nännien hipoessa peiton pintaa. Mies on taas kiinni selässäni, kulli kyntää persettäni, ja hänen kätensä liukuvat kylkiä pitkin rinnoille, puristaa ne hellästi otteeseensa. Pusken perseelläni miehen kyrpää vasten, vastaten liikkeeseen, päästäen kyrvän vielä vähän syvemmälle. Nännini saa kauan kaipaamaansa huomiota miehen sormien välissä, hellästi hän nipistelee niitä vuoron perään saaden minut inahtelemaan. Meno nopeutuu ja mies kyntää persettäni yhä kovemmin, kovakouraisemmin, kiihottavammin. Hän pitää tiukasti kiinni rinnoistani, puristaa niitä melkein tehden kipeää.

Olen taas lähellä orgasmia, ja tällä kertaa tiedän hänen saavan myös. Hänen kätensä hamuaa klitalle ja aloittaa vinhan pyörityksen, nyt minun on jo pakko huutaa, kun kohoan orgasmiini valtavalla vauhdilla. Perseeni pumppaa kullia hurjalla vauhdilla, ja miehen sormet ah niin ihanasti pahoinpitelevät klitoristani, ja lopulta räjähdän taas. Peppuni sykkii voimakkaan orgasmin kourissa, ja tunnen kuinka miehen kalu paisuu ja alkaa sykkiä kermaansa syvälle perseeseeni. Hän paukauttaa kalunsa joka sykäyksellä syvälle ja ruiskauttaa siemenensä loppuun. Hengästyneinä lysähdämme päällekkäin makaamaan, hän vetäytyy perseestäni pois pullauttaen perässään tahmean kerman reikäni suulle. Haukon henkeäni rajusti tyydytettynä. Ei kyllä ihan joka kerta saa yhtä mahtavaa menoa, ajattelen.

*****

Pitkästä aikaa jonkin sortin tarinaa. Edelleen pitäydyn fiktiossa, ja vaikka kuinka saisin hyviä tarjouksia niin ei, en toteuta näitä fantasioitani, mitä muuten haaveilisin? :D

Kiitos palautteesta, ja anteeksipyyntöni mutta en vastaa palautteisiin. Niitä on silti hauska lukea, eli saa jatkossakin kertoa mielipiteensä.

P.S. Vieläkö pysyn tyylilleni uskollisena, vanhempi mies? ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute