Herkku-puhelin
Uuden poikamiehen arkea
Exmies

Saanko tulla uudelleen, kun sinulle sopii? Dina kysyi, kun avasin hänelle takaoven. Vastasin salaperäisesti taputtaen häntä takapuolesta. ”Ehkä voit, jos kohtalo sallii”.

Suljettuani oven en voinut olla hymyilemättä itsekseni, sillä tunsin olevani onnekas. Saanko todellakin nautinnollista seksiä useammalta naisesta ja vielä siten, että naiset pyytävät saada tulla luokseni. Uskomatonta, sillä olen asunut omassa kämpässä vasta kaksi kuukautta päätettyämme erota vaimoni kanssa.

Exän kanssa meillä ei enää sujunut kuin seksi ja se olikin ainoa asia jonka saimme vietyä korkeammalle tasolle lapsien ohella. Exä onkin käynyt naimassa minua, kun hänellä sattuu tekemään mieli ja jostain syystä en osannut kieltäytyäkään, varsinkin kun alkuun tuota seksiä ei ollut muutenkaan liikaa tarjolla. Saan toki syyttää siitä itseänikin, koska en sitä kovin aktiivisesti ollut hakenutkaan.

Avioliittomme aikana exä sai minut kyllä kiimaiseksi ja laukeaminen hänen kanssaan oli nautinnollista, mutta aina se kuitenkin loppujen lopuksi tapahtui hänen ehdoillaan. Eromme jälkeen olen saanut myös omaa mielipidettäni kuuluviin ja olen saanut rakastella häntä juuri siten kuin olen aina halunnut. Exä on joutunut nöyrtymään periaatteistaan ja olen saanut nautiskella hänestä monin eri tavoin. Kummastuksekseni hänelle on käynyt kaikki mitä olen rohjennut ehdottaa, toki tilannetta auttaa se että en harrasta mitään kummallisuuksia vaan nautin, kun saan naisen hurmokselliseen tilaan.

Tilanne Dinan kanssa alkoi kehittyä kaksi viikkoa sitten, kun hän pyysi naapuriaan auttamaan ostamansa pakastimen kannossa. Saatuamme pakastimen sisään Dina pyysi minut kanssaan kahville. Dina oli hiukan alle kolmekymppinen vaalea viehättävä nainen. Tiesin Dinan asuvan yksin ja olimme myös hyvänpäivän tuttuja, koska näimme melkein päivittäin pienessä rivitaloyhtiössä. Olin toki katsellut hänen herkullista olemustaan miehisin silmin, mutta en ollut mitenkään unelmoinut hänen rehevistä rinnoistaan johtuen 15 vuoden ikäerosta.

Yllättäen kuitenkin Dina alkoi kahvin lomassa kysellä naisesta, joka kävi säännöllisen epäsäännöllisesti luonani. Rehellisesti sanoinkin Dinalle hänen olevan ex-vaimoni. Meinasin tukehtua kahviini Dinan kommentoidessa, että hän käy naimassa kanssani. Myönsin asian, mutta en voinut olla kysymättä, että kuinka hän oli niin hyvin perillä asiasta.

Mustasukkaisella äänensävyllä Dina kertoi erään talomme ”tietotoimiston” seuranneen tilannetta. Seksiepäilyt Dinalle vahvistui vasta, kun hän myönsi kuulleensa exän voihkintaa tuuletusikkunasta, joka oli jäänyt auki.

Kahvittelumme loppu sujui rennosti ”tietotoimiston” tuohuille naureskellessa. Herrasmiehenä en kuitenkaan yrittänyt mitenkään flirttailla Dinan kanssa ja vaan tyydyin kahviin. Lähtiessäni Dina kuitenkin ujosti sanoi, että häntä kiinnostaa sama mikä ex-vaimoanikin. En osannut sanoa muuta kuin – ”Olen kovin imarreltu sinunlaisesi naisen huomiosta”.

Tilanteen jälkeen exänikin oli jo kerran ehtinyt käydä luonani. Kuten olin pitänyt tapana, halusin jokaisella kerralla kokea jotain juttua uutta hänen kanssaan. Exä otti suihinkin pyytämättäni, seikka jota hän ei liittomme aikana suostunut tekemään edes pyynnöstäni. Sain naida häntä takaapäin heti kun halusin. Voihkien hän pyysi saada lisää ja takoi peppuaan vasten etumustani. Exä kääntyi pyynnöstäni selälleen ja nostaessani reisiä ylemmäksi hän tarrasi polvitaipeisiinsa ja tarjosi häpynsä naitavakseni, juuri siten kuin ajatuksissani olin monesti liittomme aikana toivonut. Huutaen hän pyysi minua tulemaan sisälleen ja panevan rajusti. Rakastelumme kestävät usein hyvin pitkään ja exä sai rakastelumme aikana useita orgasmeja. Voipuneina makasimme sängylläni. Tunsin olevani Mies, jota nainen halusi ja joka pystyi tyydyttämään hänet. Levättyämme tuntui erikoiselta se, että peseydyttyään hän puki päällensä ja suukon annettuaan poistui paikalta heippa huudon kera. Usein hän katseli minua pukiessaan, muttei sanonut mitään. Avoimesti hän esitteli paikkojaan pukiessaan ja en voinutkaan olla huokaamatta hänen kumartuessa ottamaan lattialla olevia pikkuhousujaan. Häpy oli kiihottavan turvoksissa ja se näytti erittäin seksikkäältä, kuin sanoen ethän unohda minua. Olihan sama häpy jo liiankin tuttu näky, mutta koskaan aikaisemmin se ollut antautunut sellaisella nautinnolla, kuin nyt kahden kuukauden aikana oli käynyt.

Dinan ja vaimon lisäksi myös eräs Anna oli kiinnostunut samasta asiasta, jonka vuoksi Dina oli tullut luokseni. Anna on minua vielä melkein kymmenen vuotta vanhempi, mutta silti erittäin hyvin säilynyt. Olemme tekemisissä päivittäin ja salaa hän on flirttaillut kanssani. Hän on usein kuiskannut korvaani, että haluaisi minunlaiseni miehen sänkyynsä. Olenkin kuiskannut takaisin, että ehkä toiveesi vielä toteutuu. Kiihottavasti rintojaan selkääni pitkin kuljettaen, hän on poistunut paikalta hiljaa hyräillen. Täytyy myöntää, että jokin hänessä kiihottaa minua ja ehkä vielä kutsunkin hänet ”iltapalalle”.

Sitten se tapahtui, jota en tosissani osannut edes odottaa. Eräänä perjantai iltana ovikello soi ja avattuani oven siellä seisoi Dina viinipullo kädessään. Hänellä oli jalassaan tiukat farkut ja kauluspaita, josta oli ylhäältä riittävästi auki, että rinnat näkyivät. – Otin pullosta jo yhden lasillisen ja arvelin, että voisin yhtä hyvin tarjota siitä muillekin, hän selitteli. - Olin juuri katsomassa joka perjantaista rentoutuspakettia eli ”hauskoja kotivideoita” sain sanottua ja pyysin hänet sisään. Kaadoin molemmille lasilliset ja katsoimme ohjelman loppuun. Huomasin Dinan poskien punoittavan ja arvasin sen johtuvan viinistä sekä jännityksestä. En oikein tiennyt kuinka toimisin ja sanoinkin hänelle rehellisesti, että en osaa tehdä aloitetta kun en ole 20 vuoteen saanut muita naisia koskea. Dina sanoi myös, että hän on hyvin kokematon seksin suhteen ja toivoo minun tulevan vierelleen. Se riittikin minulle ja meninkin hänen vierelleen ja laitoin käden hänen reidelleen. Dina kääntyi huokaisten puoleeni ja suutelimme arkaillen. Dina tuntui kiihkeältä ja en voinut olla laittamatta kättäni hänen rinnoilleen ja tunsin kuinka Dina äänteli mielihyvästä. Kiihkeitten suudelmien jälkeen vein Dinan makuuhuoneeseen ja suukotellen riisuin hänet. Dina avasi vuoteen ja minä riisuin itseni katsellen hänen upeita linjojaan. Sen huomattuaan Dina meni kiusoittelevasti peiton alle piiloon ja pyysi sinne seuraksi. Ah miten upean pehmeältä ja kiinteältä hänen vartalonsa tuntui, suukottelin ihania rintoja ja hyväilin hänen reisiensä sisäpintoja, kunnes hän pyysi minua tulemaan sisälleen. En voinut olla kokeilematta myös häpyä, joka oli tuuhean karvoituksen peitossa. Hänen häpynsä oli valtavan liukas ja hellällä otteella peniksestäni hän veti minut päälleen. Ottaen huomioon sen, etten ollut saanut vierasta naista 20 vuoteen tuntui rakastelu hänen kanssaan ihan mukavalta. Dina oli kuin muissa maailmoissa, kun hyväilin, suutelin ja rakastelin hänen vartaloaan.

En osannut ehdottaa muuta asentoa, mutta kivasti Dina kiskoi minua itseään vasten, joten arvelin hänenkin haluavan tehdä sen näin. Dinalla oli suuriksi rinnoiksi ihmeellisen kiinteät ja niiden heiluminen työntöjeni tahdissa saikin minut laukeamisen partaalle. Dinan huomattua laukeamiseni lähestyvän, pyysi hän nopeuttamaan tahtiani vielä hiukan ja tulemaan sisälleen.

Makasimme hiljaa vierekkäin ja hyväillessäni hänen selkäänsä ajattelin mielessäni, Dinan kanssa voisi harrastaa seksiä enemmänkin. Jostain syystä uskoin, kun Dina kertoi edellisen kerran olleen kolme vuotta sitten. Hän oli ollut avoliitossa ja mies oli ollut törkeä häntä kohtaan. En halunnut sillä kertaa udella enempää.

Ensimmäinen kerta Dinan kanssa oli siis ihan hyvä, eli salaa ajattelin että Dina voisi minun puolestani tulla uudelleenkin. Dina sanoikin ennen pesulle menoa, että häntä kiihottaa tietää mitä teen ex-vaimolleni, kun hän tulee aina uudelleen luokseni.

Olen nyt asunut 4 kuukautta yksikseni ja minulla 3 vakipanoa, joiden kanssa vietän todella laatuaikaa. Dinan kanssa on ollut erittäin nautinnollisia hetkiä ja exän kanssa olen jatkanut patoutumieni purkua, sekä Annan kanssa hieman erilaista ja rauhallisen hellää rakastelua.

En enää tässä jaksa kirjoittaa tapauksesta ja se onkin uuden tarinan paikka, jossa exä sanoi erään kerran jälkeen, että hän haluaisi tulla yöksi luokseni ja rakastella useita kertoja. Uhkaavasti varoitin häntä, että jos tulet niin hommaan käsiraudat ja laitan sinut käsistä sekä jaloista kiinni sängyn päätyyn. Teen sinulle juttuja, joita et osaa edes kuvitella. Pienenä vinkkinä sanon, että se sauva joka sinulla on kotona on vain puolet siitä jonka tungen häpyysi ja vatkaan sitä siellä…. –Ihanaa vastasi exä ja sanoi, että muista olla valmiina sillä se saattaa tapahtua piankin. Seuraavana arkipäivänä tilasin todella suuren sauvan ja arvatkaa sainko todistaa olevani uhkaukseni takana…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute