Herkku-puhelin
B-rapun Niina
sam02

Katselen vaate kasaa lattialla. Taas olisi pyykkipäivä. Tylsää mutta pakollista. Kerään pyykit koriin ja otan mukaan pesuaineet. Suuntaan kohti talon pyykkitupaa. Avaan oven ja suustani pääsee kirosana. Kone on käynnissä. Tottakai joudun odottamaan. Katselen koneen kelloa. 15min vielä. Istun penkille seinän viereen odottamaan. Juuri kun meinaan ottaa kännykän esiin ja soittaa jollekin ajan kuluksi ovi aukeaa. Sisään astuu naapurirapun nuori nainen. Naimisissa, ajattelen. Olin nähnyt hänet muutaman kerran miehensä kanssa pihalla. Mukiin menevän näköinen pakkaus. Terhakat rinnat pilkistivät paidan alta. Selvästikään tyttö ei käyttänyt rintsikoita. Enempää en ehtiny katsella kun tyttö aloitti puhumisen. " Moi. Ei noissa kauaa enää mee." pirteä ääni sanoi ja samalla käsi osoitti konetta. "No ei mulla ole kiirettä." sanoin uskottavasti. " Ja nyt varsinkaan kun sain seuraa." jatkoin ja hymyilin sanojeni vakuudeksi. Tyttö katsoi minua arvioiden ja totesi" No ainahan seura kelpaa." Ja ennenkuin huomasinkaan oli hän jo istumassa vierelläni. " Mä oon Niina. Tost B-rapusta." Esittelin itseni ja kokeilin onko tytöllä huumorintajua." Ai sä oot b-rapun tyttöjä." Niina katsoi hetken ja tirskahti nauruun. " Juu niin oon sanan monessa merkityksessä" Meinasin punastua. En ehtinyt sanomaan mitään kun Niina jo jatkoi:" Mites sun laita. Sähän asut A-rapus. Kiinnostaako lainkaan tällaiset B-rapun tytöt." Yskähdin.

"No tottahan toki." Vastasin ja yritin samalla hymyillä niin hyvin kuin osasin.

Niina nousi penkiltä. Ihmettelin että mihin tyttö aikoi kun konekin pesi vielä pyykkejä. Hän käveli suoraan ovelle ja väänsi sen takalukkoon. Marssi takaisin eteeni. " No nyt sulla on tilaisuus näyttää. Pidätkö oikeasti B-rapun tytöistä." Katsoin Niinaa silmiin ja nousin ylös. Otin tytön syleilyyn ja samalla suutelin. Tytön kieli alkoi samantien leikkiä suussani. Pienet kädet vaelsi selässäni alaspäin ja puristivat peppuani. "Sul on kiva peppu. Oon monesti katsellu sun perään tossa pihalla." Niina kuiskasi korvaani. Tunsin miten kalu alkoi kovettumaan housuissani. Päätin lisätä vauhtia. Ei mennyt kuin hetki ja olin riisunut tytön. Todella namu pakkaus ajattelin kun katsoin Niinaa. Pian sain omatkin vaatteet pois. Niina istui penkille ja veti minut lähemmäksi. " Mä haluun maistaa tätä." Niina otti kädellään kiinni kovasta kalustani. Ja pian se olikin jo tytön suussa kokonaan. Suu tuntui upealta. Lämmin ja pehmeä. Ja samalla vaativa. Imu oli kovaa. Katsoin alaspäin miten tyttö yritti suorastaan niellä kaluani. Tunne oli uskomaton. Yritin miettiä jotain ihan muuta etten olisi heti lauennut. "Saat laueta suuhun jos haluat. Mutta mä haluaisin et panet mua kunnol. En ole saanut munaa moneen päivään." Tyttö sanoi imemisen välis. "No sit pitää asia korjata" totesin. Irtauduin tytön suusta ja nostin tytön ylös ja samantien käänsin hänet polvilleen penkille. Kokeilin sormella tytön pillua. se oli liukas ja lämmin. Sormi upposi helposti sisään. Hetken aikaa runkkasin sormilla tuota tiukkaa pillua. "Pane mua" Niina sanoi samalla kun sormet oli sisällä. Vedin sormet ulos ja aloin sovitella kalua pillun huulille. Litinän säestyksellä upotin kaluni märkään vakoon. Vedin pitkiä vetoja. Hiljaiseen tahtiin. Niina vaikeroi. Huohotus. Minun ja Niinan täytti huoneen. Pidin lantiosta kiinni ja lisäsin tahtia. Niina voihki kovaan ääneen. Katselin miten kutsuvasti tytön peppureikä supisteli panon tahdissa. En malttanut pitää sormia erossa. Kostutin sormea pillun kosteudessa ja aloin upottamaan sitä peppuun. Tyttö ei hätkähtänyt vaan työntyi sormea vastaan. Pian se olikin jo kokonaan tytön pepussa. Voihke kiihtyi. "Pane mua sinne." En vastustanut ajatusta. Olihan hän sanonut olevansa B-rapun tyttö. Otin kalun ulos ja kostutin sormilla ja pillumehuilla tytön peppureikää. Pian jo sovittelin kaluani reiälle. Ei tarvinnut tehdä oikeastaan mitään sillä Niina työntyi vastaan ja pian jo tunsin miten kaluni oli tytön pepussa. Se tuntui uskomattoman kireältä ja hyvältä. Selvästi Niina myös nautti tilanteesta. Huomasin miten tytön käsi hieroi pillua samalla kun panin rajusti peppua. Kauaa ei mennyt kun Niina alkoi kiemurtelemaan alla. Voihke muuttui ulinaksi ja tyttö meni melkein hervottomaksi. Itseltäni alkoi myös tulemaan. Laukeaminen oli raju. Työnnyin syvälle tytön peppuun ja laskin spermani syvälle sisään.

Olimme hetken ihan paikoillaan. Tasasimme hengitystä.

"Hitto et teki hyvää."Niina keskeytti hiljaisuuden. Samalla nousimme ylös ja aloimme pukemaan. " Oli kyl uskomatoman hyvää" totesin kun samalla Niina keräsi pyykkejään koneesta joka oli ajat sitten lopettanut pesemisen. "Hyviä pyykkihetkiä. " Niina sanoi hymyillen kun astui ovesta. Hymyilin takaisin ja sanoin:" No on ainakin tähän asti ollu elämän paras pyykkihetki." Ovi painui kiinni ja itse aloin laittamaan pyykkejä koneeseen. Olo oli mahtava. Juuri kun meinasin laittaa ensimmäiset vaatteet koneeseen. Huomasin että sinne oli jäänyt yhdet punaiset stringit. Otin ne käteeni ja päätin palauttaa sopivan tilaisuuden tullen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute