Herkku-puhelin
Yöuinnilla
Martin

Olin nuorena miehenä komennustöissä noin 3 kk isolla tehdaslaitoksella. Työmatka oli 85km yhteen suuntaan, silloinen tyttökaveri muutti 300 km päähän joten panimme suhteen jäihin. Työmaaruokalaa piti lihavahko vanhapiika Heljä, kysyin kerran tietäisikö hän majapaikkaa.

Sattuipa hyvin hän voisi majoittaa, olisi vähän seuraa joskus ja pientä apua tarvittaessa. Heljä asui maatalossa pienen järven rannalla, kaukana muista taloista hänellä oli lehmä ja jokunen kana.

Asuttuani jonkin aikaa talonpäädyssä omalla sisään käynnillä, Heljä kutsui kahville iltasella. Jossain välissä keskustelu siirtyi toiseen sukupuoleen, Heljän kohdalla hän alkoi itkemään siirryin pöydän toiselle puolelle lohduttamaan.

Totesin ettei hänellä ollut rinsikoita ollenkaan sen verran väljä vaatetus oli, halatessamme toisiamme Heljä alkoi huohottamaan huomasin kuinka nännit olivat koholla. Totesimme kellon olevan paljon lähdin omalle puolelle, yöllä n. 4 aikaan heräsin tarpeille.

Koska yö oli lämmin päätin käydä uimassa ollessani hiestä märkä, riisuin nakuksi Heljä ei ollut saanut nukuttua vaan oli tullut pihalle, kuultuaan veden loisketta oli mennyt navetan ikkunan taa. Hetken laiturille katseltuaan hän alkoi hieroa pilluaan, kun olin noussut siihen, olin jo poistunut kun Heljä riensi veteen vedessä nainen pesi itseään hellästi joka paikasta.

Kuivattuaan tuo lihavahko nainen tuli koputtamaan ovelleni, saisinko tulla nukkumaan kanssasi, nainen asettui taakseni minuun kiinni tunsin kookkaat tissit selkääni vasten. Aamulla tunsin toisen nännin hierovan selkääni olin mukamas nukkuvani odotin mitä tapahtuu, pikkuhiljaa kulliani alettiin hieroa varovasti siirrin käteni naisen pakaralle sieltä jalkoväliin joka alkoi olla märkä pillunesteistä.

Heljä pyysi minut päälleen tule ensin tissien väliin että näen kullisi ja tunnen sen, ekan lastin hän halusi tisseilleen osa lensi naamallekin, koska siitä oli vuosia kun hän oli viimeksi nauttinut nainnista. Kävimme uimassa ja menimme heinälatoon seuraavaksi siellä oli pieni laveri jonka päälle Heljä meni nelinkontin sain hyvin nuolla pillun, välillä siirryin tisseille jotka roikkuivat ihanasti.

Välillä menin naiseni eteen että hän sai kullin suuhunsa, lopuksi naimme heinäkasassa meinasi alussa olla hankalaa mutta oli upeaa kun lähti sujumaan.

Muutaman vuoden päästä päätin pitää taukoa ja asuin Heljän kanssa. Taloon muutti pian myös pariksi vuodeksi lihava venakko pakoon miestään. Saunoimme usein kolmistaan ja sain joskus jäädä kaksistaan hänen kanssaan pitemmäksi aikaa kylpemään.

Ymmärrätte miksi Heljä sanoi kerran pitäähän vierastakin helpottaa haluissa kun näkee alastoman miehen vieressä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute