Herkku-puhelin
Arkista mökkielämää, osa 6 - risusavotta
lauraCD

Rakas lukijani. Kiitos kaikesta siitä lämmittävästä (ihan sananmukaisesti) palautteesta jota olen saanut. Kiitos myös kaikille kuvansa uhranneille. Minua innostaa saada kuvia sinusta ja sinun ystävistäsi. On myös ollut mahtavaa tutustua muutamaan lukijaan paremmin, olen aina avoinna (mikä kielikuva) uusille tuttavuuksille..

Mutta jälleen on aika sukeltaa tarinaan...

Tällä kertaa kaikki alkoi siitä, kun olimme Timon kanssa raivaamassa tonttiemme takaosan risukkoa. Sää oli polttavan kuuma ja olimme rehkineet jo tunnin. Leikkelimme risuja vesurilla ja keräsimme ne pinoihin myöhempää hakettamista varten. Se mikä oli alun perin näyttänyt helpolta ja nopealta hommalta paljastui vaikeaksi ja raskaaksi tehtäväksi. Aurinko paistoi polttavana loppukesän taivaalta ja hikoilimme niin, että vaatteemme olivat aivan likomärkiä. Päätin keventää varustusta hiukan ja otin muut vaatteet pois, jättäen mustat tiukat alushousut. Olen jo pari vuotta käyttänyt tiukkoja silkiltä tuntuvia kiiltäviä alushousuja jotka ovat erittäin työistuvia. Huikkasin Timolle, että tulisi rasvaamaan selkäni aurinkovoiteella.

Timo keskeytti työt ja lähestyi. Hyvä jumala hän näytti miehekkään ihanalta. Hiki valui otsalta ja oli kastellut koko tumman paidan läpikotaisin. Jalassa oli väljät shortsit jotka olivat myös jos isoissa hikilaikuissa. Hän käveli letkeän rennosti ja katseli minua kuin aikoisi …. No, olimme harrastaneet monimuotoista seksiä jo kuukausien ajan ja Timo oli helposti syttyvää lajia. Riitti, että jotain kiimaista oli näköpiirissä ja jo hän oli valmiina. Timo lähestyi...

Tarjosin aurinkovoidepurkkia ja taioin anovan ilmeen kasvolleni ja elehdin voitelemista. Tiesin että tämä saa hänet villiksi. Hän oli hieronut minua jo useaan kertaan hierontaöljyillä ja … Mitäpä sitä selittelemään. Timo innostui näistä aina käsittämättömästi. Aluksi ylävartalo ja niska.. sitten jalat, sen jälkeen etumus ja erityistä painoa kyrvälleni joka siinä vaiheessa oli jo täydessä tanassa. Hänen kätensä levittivät voimakkaan miehekkäästi liukasta hierontaöljyä kyrvälleni ja samalla veteli kyrpääni edestakaisin… Mahtavaa .. mahtavaa. Sen jälkeen hänen kätensä siirtyivät vaativasti pepulleni. Ja sitten mentiin. Aluksi hän levitti öljyä hellästi ja pikkuhiljaa muutti otetta painokkaammaksi. Lopuksi hän leipoi kuumaa peppuani kuin se olisi ollut taikinamöykky. Pikkuhiljaa nuo painokkaat kädet lähestyivät peppureikääni….

Takaisin tähän päivään. Timo otti hiljaa aurinkovoidetölkin ja alkoi levittää voidetta. Kuten ennen, aluksi ylävartaloon, sitten jalkoihin. Sitten yhdellä napakalla nykäisyllä housut nilkkoihin ja… No, siltä varalta että aurinko sattuisi paistamaan peppureikääni se ei ainakaan heti pala. Senverran huolellisesti se voideltiin.

Sitten Timo heitti itsekin hikiset vaatteet pois. Ilman eri keskustelua aloin voitelemaan häntä. Otin voidetta käsiini ja aloin hellästi levittää sitä hänen hartioilleen. Timo on iso mies. Aika roteva, ei mitenkään pyöreä. Hänen leveät hartiansa ovat lihaksikkaat ja lihakset erottuvat hyvin selvästi. Olimme tehneet töitä jo sen verran, että hänen oli verrytellyt itsensä aika makean näköiseksi. Voide levisi mukavasti ja sai hänen selkänsä näyttämään entistä kiiltävämmältä. Mahtavaa. Oli kuin olisin hieronut kreikkalaista jumalaa ja hän oli kokonaan minun omaisuuttani. Hieroin aurinkovoidetta hänen lihaksiinsa, tunsin kuinka jokainen lihas oli erillinen, sykkivä osansa. Pikkuhiljaa siirryin alemmas. Hänen vatsansa ei ollut ihan pyykkilauta, mutta lihaksikas ja litteä. Mahtavaa. Sitten jalat ja siirryin peppupuolelle. Levitin voidetta hänen kuumaan peppuunsa. Lihaksikas peppu värisi kätteni otteessa ja hänen kyrpänsä oli jo aivan sinipunainen. Terska muistutti herkkutattia. Aika hyvä ilmaisu. Herkkutattia jossa on iso kärki. Leveä terska ja tiukan kireän näköinen, jokainen suoni erikseen näkyvänä, juuri sopivan kaarevana yläviistoon. Mahtavaa ja vielä kerran aivan mahtavaa. Otin herkun hellästi suuhuni ja pyörittelin kieltäni tatin ympärillä. Se maistui voimakkaasti miehekkäältä hieltä. Aivan mahtavaa. Pyörittelin kieltäni, imin voimakkaasti ja samalla toinen käteni tarttui hänen kyrpänsä varresta. Aloin tekemään hitaita edestakaisia liikkeitä ja samalla jatkoin pepun öljyämistä…. Kuulin kaukaisuudesta Timon huohotuksen ja sen, että hän soperteli jotain sanoja ’ kiesus, jatka’… Kiihdytin vauhtia ja painoin sormeni hänen peppureikäänsä. Otin terskan suustani ja tungin toisenkin sormen hänen peppuunsa. Toisen käden liike kyrvän varressa alkoi olla jo hillitöntä veivaamista…..

Sitten se tapahtui. Matalasti urahtaen Timo sai. Hänen kyrvästään lennähti iso lasti spermaa kasvoilleni ja suuhuni. Hänen kyrpänsä sykki kädessäni ja peppureikä puristeli sormiani…. Näin kuinka hänen pallinsa olivat tiukasti vetäytyneet jalkoväliin ja …

Ihanaa. Aivan mahtavaa.. Ulkoilmassa naiminen on aivan mahtavaa. Linnut laulavat, aurinko paistaa ja tuulen vire raikastaa... Lepäsimme pienen hetken ja jatkoimme sitten töitä. Homma sujui aika heikosti, mutta kenellä se kiire olisi.

Mitä sitten tapahtui? Lue seuraava osa ja kirjoita palautetta minulle :-)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute