Herkku-puhelin
Vaimosta tuli juhannusemäntä...
Aviomies

Olimme jo pienoiseksi perinteeksi muodostuneessa juhannusjuhlan vietossa ystäväpariskuntamme suurella mökillä viime vuonna. Meitä on yleensä paikalla yhteensä neljä perhettä/pariskuntaa, mutta tällä kerralla yksi pariskunta oli joutunut jäämään pois. Isäntäpari, Petri 41 ja Jutta 38, molemmat sporttisia, välittömiä ja huoliteltuja. Tea ja Ari muutaman vuoden nuorempia (31 ja 32) ja oikein hauskannäköisiä. Minä (42 ja Hanne 40) olemme myös pitäneet vartaloistamme huolta ahkeran liikunnan avulla ja vaimoni vieläkin onnistuu keräämään katseita muilta miehiltä. Pitkästä aikaa kyseessä oli pelkästään aikuisten juhannus, lapset olivat kavereidensa luona tai kuka missäkin hoidossa/leirillä... Niinpä juomaakin oli varattu ihan riittämiin eikä ainakaan meillä miehillä kauaa kestänyt kun ensimmäiset oluet olivat jo hyvää vauhtia menoillaan...

Olimme siis kaikki osuneet paikalle suunnitelman mukaan melko samanaikaisesti. Naiset puuhailivat omiaan välttämättömien petaus- ym puuhien parissa ja me miehet tietenkin ähelsimme saunan + puuhommien kanssa. Toki tulilientäkin maisteltiin ja tunnelma oli rento.

Palailimme Peten ja Arin kanssa saunalta, kun mökiltä päin kuului kimeä kirkaisu. Karautimme juosten paikalle ja näky oli lohduton. Jutta istui maassa itkua pidellen ja piteli selvästi vääntynyttä nilkkaansa - joka turposi hetki hetkeltä. Jutta oli puistellut jotain peittoa ja horjahtanut kuistilta muljauttaen samalla nilkkansa pahasti... Pikadiagnoosimme oli joko nivelside tai jopa pieni murtuma. Joka tapauksessa vaatisi pikaista lääkärinhoitoa, ainakin siellä käyntiä.

Miehistä ei yllättäen ollut kukaan enää ajokunnossa. Myös Hanne ja Juttakin olivat ehtineet pari viinilasia kumota, mutta onneksi Tea oli vielä ensimmäisen siiderinsä puolivälissä - siis kykenevä kuskiksi. Petri soitti lähimpään sairaalaan ja varmisti, että sinne kannatti tapauksen vuoksi lähteä. Ensiapu vahvisti epäilyjämme ja kehoitti Juttaa tulemaan kuvauttamaan nilkkansa mahdollisimman nopeasti. Tea tarjoutui siis kuskiksi ja kuunteli Peten ajo-ohjeet, matkaa olisi vain 80km suuntaan.

Lähtiessään Jutta ja Tea vielä huikkasivat, että syökää ja juokaa rauhassa... Kyllä he ehtivät vielä juhliin mukaan viimeistään seuraavana päivänä. Ja olisihan meillä vielä yksi emäntä pitämässä huolta, tarkoittaen vaimoani Hannea. Auto katosi tien päähän ja kohta moottorin äänikin vaimeni.

Päätimme jatkaa juhannuskuvioita niin normaalisti, kuin pystyisimme...olihan Jutankin ohjeet sellaiset. Naukkailimme juomia, pelailimme jotain pihapelejä ja virittelimme grilli-illallista. Saunaakin tietysti lämmitettiin oikein pitkän kaavan mukaan ja aika kului kuin siivillä. Viimein Tea soitti ja kertoi uutiset: Jutan pitäisi kipsata, mutta odotteluun menisi pahimmillaan vielä muutama tunti...kello oli jo pitkälle yli yhdeksän, joten Teakin päätti jäädä odottelemaan. Vaimoni Hanne ilmoitti käyvänsä tässä vaiheessa pikapikaa saunomassa, että voisi sitten järjestellä rauhassa ruokailua miesten kylpiessä. Hanne sai kaikilta tietenkin asiaankuuluvat selänpesu ym ehdotukset, mutta kuittasi ne vain hymyllään

Jonkin ajan kuluttua Tea soitti uudemman kerran ja kertoi, että jalka saataisiinkin pakettiin vasta aamulla...he jäisivät siis sairaalan hoiteisiin yöksi. Huomasin hienoista pettymystä seurueessamme, mutta jo nautitut juomat ja muuten hilpeä tunnelma sai nopeasti taas juhlafiiliksen nousuun. Kohta sanapuhdas vaimoni palasikin pihapiiriin, joten lähdimme Peten ja Arin kanssa löylyttelemään. Puhe kääntyi nopeasti äijä-juttuihin ja nopeasti naisiin. Naukkailimme pukuhuoneessa oluita ja whiskyä vertaillen kukin omia naisvartaloihanteita. Ehkä syynä oli hyvän nousuhumalan tuoma rohkeus tai sitten naisväen vähyys, mutta Pete intoutui kehumaan vaimoni Hannen suloja. Erityisesti Peten mieleen olivat Hannen rinnat ja kapea vyötärö. Arikin yltyi kehumaan vaimoni takapuolta melko herkulliseksi, joka oli kuulemma aina kiva piristys näkökentässä. Molemmat tietenkin yrittivät esittää kohteliaita, mutta kyllä huomasin ihan aitoakin kiinnostusta seksikkääseen vaimooni. Ihmettelin omaa reaktiotani puheisiin: sen sijaan, että olisin tuntenut mustasukkaisuutta huomasin toisten miesten suorasukaisten arvioiden vaimostani jopa hieman kiihottavan itseäni...halusin kuulla hieman lisää ja kohta keskustelimme aivan avoimesti Hannen suloista - ja jopa siitä mistä hän yleensä nauttii sängyssä.

Siirryimme saunan lauteille ja olin huomaavinani että kaikkien kalut eivät ihan täydessä lepotilassa enää olleet, erityisesti Peten kalu vaappui melkein puoliseisokissa. Ehkäpä puheet vaimostani kiihottivat muitakin. Hetken tunnelma oli hieman vaivaantuneempi ja löimme kiukaalle kunnon löylyt. Siirryimme sitten järven kautta vilvoittelemaan saunan kuistille ja olut oli tietenkin lopuillaan. Hanne hääri pihalla kattaen pöytää ym, huikkasin josko hän voisi tuoda muutaman huurteisen ja sopihan se. Kohta vaimoni sipsutteli kohti saunaa jääkylmät oluet sylissään. Ari oli vielä uimassa ja istuimme Peten kanssa kuistilla ilman rihmankiertämää, kun vaimoni asteli kuistille kantamuksineen. Hanne ojenteli oluita liioitellun hitaasti ja ajattelin että hän nautti näkymistä melko estottomasti. Ollessaan lähtemäisillään takaisin, hän tokaisi että olisi sittenkin pitänyt ottaa vastaan ne selänpesutarjoukset...Pete ennätti vastaamaan, että ehtiihän tuota vielä myöhemminkin. Ilmassa kävi selvä sähköisku ja aika tuntui hetkeksi pysähtyvän. Vaikka molempien heitot oli tarkoitettu vitsiksi, oli kummankin äänensävyssä myös hieman tunnustelevaa 'totuuttakin'... Itse huomasin taas saman reaktion, ajatus kiihotti mustasukkaisuuden sijaan ja tunsin hieman kalunikin värähtävän kun huomasin vaimoni vielä kerran vilkaisevan Peten melko paksua kalua. Hanne kääntyi lähteäkseen ja törmäsi litimärkään Ariin, joka oli juuri palannut uimareissultaan. Näky oli melko kiihottava, kun vaimoni otti vaistomaisesti kiinni Arin lantiolta ettei menettäisi tasapainoaan. Alaston Ari häkeltyi ja nappasi vaimostani myös kiinni, hetken he olivat toisiaan vasten ja nyt huomasin vaimoni todellisen hämmennyksen. Jotain hän mumisi ja lähti kohti pihaa posket punoittaen. Katselimme keikkuvaa takapuolta ja mielestäni liike oli nyt hieman enemmän viekoittelevaa kuin normaalisti.

Saunan päätteeksi pääsimme vihdoin syömään ja kaikki ahmivat hyvää ruokaa innolla...eikä juomapuoltakaan kukaan enää jarrutellut. Hanne hääri urhoollisesti emäntänä ja saikin osakseen melkoisesti innokkaita apureita, olihan vaimoni nyt ainoa nainen pihapiirissä... Päätimme täräyttää kokkoon tulet ja siirryimme rantakallioille. Pete viritteli vielä musiikkia taustalle ja railakas juhannusjuhla jatkui riehakkaasti kokon loimutessa. Jossain vaiheessa Hanne valitteli, että kun Tea ja Jutta puuttuivat, ei hänellä ollut 'tanssiin-yllyttäjäseuraa'. Tietenkin Hanne kohta kampesi minua tanssimaan kanssaan ja kohta oli juhannustanssitkin järjestyksessä. Pete ja Ari istuivat hieman orpoina katsellen touhuamme, joten ehdotin Hannelle että hän huomioisi nyt kolmen miehen tanssittamisen, niin me sitten hemmottelisimme häntä kolmen miehen voimin.

Vaimolleni tämä tuntui sopivan ja kaikki vuorotellen pyörähtelivät musiikin tahdissa. Juomingitkin jatkuivat ja meno alkoi olla melko rentoa. Hanne tuntui innostuvan hetki hetkeltä enemmän ja niin taisimme muutkin. Jututkin tietenkin kääntyivät hieman ronskimmiksi ja jotenkin vaimoni nautti osastaan olla ainoa nainen keräten kaikkien miesten jakamattoman huomion itselleen. Huomasin, kuinka pari ylintä paidannappiakin oli vaivihkaa avautunut ja vaimoni antoi miesten ihailla sulojaan melko estottomastikin. Edelleen ihmettelin, kuinka asia vain kiihotti minua vailla mustasukkaisuuden häivää. Huomasin kyllä Arin ja Peten avoimen katseen Hannen rinotoihin tai seksikkäästi keikkuvaan takapuoleen tämän liihotellessa ohi, mutta annoin olla ja nautin itsekin showsta.

Välillä soi hieman hitaampi musiikki ja Hanne vonkasi tanssimaan... lopulta Pete 'suostui' ja hiljalleen he vaipuivat toisiinsa keskittyen tanssin lumoihin, Pete veti vaimoani lähemmäs ja Hanne painoi lantionsa aivan kiinni häneen. Näky oli todella eroottinen, näin vaimostani että hän oli kiihottumassa... Peten vilkaisi minuun ja nyökkäsin ikäänkuin suostumukseni. Sen jälkeen ystävämme kädet lähtivät vaeltamaan vaimoni vartalolla hyväillen tätä kaikkialta. Hanne painoi silmänsä kiinni ja suuteli Peteä kesken tanssin, Pete vastasi suudelmaan ja samalla hieroi täysin estoitta vaimoni vasenta rintaa...

Sanoin Arille, että eiköhän työnnetä kokon jäänteet järveen ja mennä sisätiloihin jatkamaan. Hiillos ja pieni hiipuva liekki sihahteli kun varmistelimme tulen sammumista. Lähdimme kohti mökkiä ja Hanne painautui kylkeeni. Vaimoni kyseli että en kai pahastunut hänen käytöksestään ja vastasin vain innostuneeni näystä. Hanne hymyili takaisin ja suutelimme ahnaasti hetken. Mökissä sitten 'kuulutin', että vaimoni täytyisi varmaan huolehtia meidän miesten tarpeista nyt yksinään, kun muut naiset olivat estyneet aviovelvoitteitaan hoitamaan... Hanne punastui ja vastasi melkein kuulumattomalla äänellä 'täytyy kai auttaa poloisia miehiä hädässä'. Voin vannoa vaimoni olleen tuolloin kiimaisemman oloinen ja näköinen kuin koskaan aiemmin. Nännit nöpöttivät ohutta paitaa vasten, hän tuntui hieman värisevänkin ja posket punottivat.

Siirryin vaimoni taakse, painoin kevyen suudelman hänen niskaansa ja ryhdyin availemaan hänen paidan nappeja. Ari ja Pete istuivat edessämme hiljaa seuraten silmä kovana vaimoni paljastuvia rintoja. Riisuin Hannen siinä kokonaan ja kohta molemmat ystävämme ryhtyivät kanssani hyväilemään nyt alastonta vaimoani. Hanne voihki kiimasta silmät suljettuina ja hänen hengityksensä oli melkein huohotusta. Yhteensä kuusi kättä hiveli vaimoni vartaloa joka puolelta ja kolme kieltä seikkaili iholla. Päätimme siirtyä makuuhuoneeseen ja ohjasin vaimoni sängylle selälleen. Hanne levitti reitensä avoimeksi ja liu'utin kieltäni hänen reittään pitkin kohti kiiltelevää pillua. Samalla Pete suuteli vaimoani suulle ja Ari imaisi toisen nänni suuhunsa. Hanne oli aivan litimärkä, suorastaan valuvan märkä pillu oli siinä silmieni edessä. Hiljalleen annoin kieleni liukua vaimoni jalkovälissä juuri siten kuin hän siitä nauttii. Hämmästyksekseni Hanne laukesi ensimmäiseen orgasmiinsa todella nopeasti, en edes ollut kunnolla koskenut Hannen klitorikseenkaan vielä, mutta luultavasti tilanteen kiihottavuus vei hänet mennessään...

Nousin itse pois sängyltä ja jäin siihen viereen seuraamaan mitä tapahtuu. Vaimoni oli yhä kiimasta sekaisin, ja hän pyysi kuiskaavalla äänellä Peteä sisäänsä. Pete asettui vaimoni jalkoväliin ja ryhtyi ohjaamaan kivikovana seisovaa kaluaan vaimoni pilluun. Vasta nyt kiinnitin huomiota ystävämme kaluun ja se oli melkoisen suuri, paksu ja muhkea elin, täydet pallit roikkuivat tyvessä valmiina ampumaan lastinsa vaimooni. Samaan aikaan Ari nousi polvilleen vaimoni vieressä ja tarjosi omaa kaluaan Hannen imettäväksi. Näky oli huimaava, kun näin ensimmäistä kertaa vaimoni ottavan suuhunsa vieraan miehen kalun...silmieni edessä. Hanne ilmeestä päätellen tehtävä oli mieluinen, eikä Arikaan tuntunut kohtelua valittavan. Hanne suuhoito keskeytyi hetkeksi kun Peten suuri kulli painautui vaimoni sisään. Katselin kiimasta sekaisena sitä näkyä: Oma rakas vaimo makaa sängyllä riettaasti kahden 'vieraan' miehen välissä täysin antautuneena. Peten paksu kalu liukui Hannen litimärkään pilluun sentti sentiltä, aivan uskomattoman seksikäs näky... Vaimoni ilme kertoi kaiken, Hanne haukkoi henkeä silmät kiinni ja Peten hidas rytmikäs naiminen näytti tuottavan suunnatonta nautintoa. Välillä Hanne muisti Arin kalunkin ja jatkoi imutusta. Itse katselin näytelmää täysin haltioituneena ja runkkailin kaluani hiljalleen vieressä. Uskomatonta.

Kauaa ei vaimoni tuntunut Peten isoa kalua kestävän ja huomasin kuinka orgasmi alkoi tehdä tuloaan... Hanne piehtaroi sängyllä kuin astuttavana oleva tamma ja pikku uikutus oli vaihtunut melkein jatkuvaan nautinnon voihkintaan. Sitten se tuli, aivan mielettömän näköinen orgasmi, vaimoni melkein nousi istumaan ja huusi suoraa huutoa koko vartalon täristessä kuin horkassa. Laukeaminen tuntui kestävän ikuisuuden...samalla huomasin Petenkin lähestyvän huippuaan ja hän kiihdytti vielä tahtiaan. Hanne värähteli edelleen omasta orgasmistaan kun Pete junttasi suuren kyrpänsä vaimoni pillun pohjaan saakka ja ryhtyi pumppaamaan muristen lastiaan sisälle. Itse en enää uskaltanut koskeakaan kaluuni, sillä olisin lauennut hipaisustakin. Oli vaivan järjettömän kiihottavaa nähdä kuinka toinen mies laukaisi vaimoni ja sen jälkeen ampui oman lastinsa syvälle vaimoni pilluun.

Pete nousi pois Hanne päältä ja nyt jo veltostuva kalu vaappuen lähti pesulle... Ari käänsi vaimoni kontalleen eteensä puhumatta mitään ja survaisi kerralla oman kivikovan kalunsa vaimoni pilluun. Hanne pitää joskus hieman kovakouraisesta käsittelystä, etenkin takaapäin, ja tuntui että Ari olisi lukenut hänen ajatuksiaan. Ari nappasi vaimoni hiuksista kiinni, veti päätä hieman taaksepäin ja nussi rajulla tahdilla. Itse siirryin hieromaan Hannen rintoja ja hivelsin välillä vaimoni klitorista... Kohta alkoi kuulua tuttu voihke ja uikutus, kun Hanne lähestyi jälleen laukeamistaan...uiktus muuttui ulinaksi ja jälleen vaimoni räjähti vieraan miehen käsittelyssä...itse meinasin laueta pelkästä ajatuksesta. Ari kiihdytti hieman tahtia ja ryhtyi hänkin murahtaen pumppaamaan lastiaan vaimooni... Hetken siinä tasaannuttuaan hän suuteli Hannea niskaan kuiskasi kiitoksensa, vilkaisi minuun ja poistui makuuhuoneestamme.

Hanne kääntyi selälleen todella nussitun näköisenä: hikikarpalot kiiltelivät kropalla, hiukset täysin sekaisin ja hienoinen meikki tuhraantuneena. Suutelin kiimaisena hänen vartaloaan ympäriinsä ja mielessäni vilkkuivat äskeiset tapahtumat. Vaimoni pillu oli myös todella saaneen näköinen, valtavat määrät spermaa valui lakanoille, reisille ja takapuolelle. aivan järjettömän kiihottavaa... Pehmeällä äänellä vaimoni pyysi minutkin tulemaan sisäänsä. Samalla kun nousin ylemmäs liukui kaluni pää kuin itsestään vaimoni turpeille ja auki nussituille pillunhuulille. Niin liukas hän oli toisten miesten spermasta, ettei kaluani tarvinnut ohjata lainkaan kädellä - vaan se liukui sisään täysin itsestään. Vaimoni kuiski minulle olleensa vain apuna miehille, kun omat vaimot olivat poissa...liikuin aivan hitaasti tuossa mielettömän hyvältä tuntuvassa liukkaassa pillussa. Hanne jatkoi kuiskailuaan ja ryhtyi kehumaan kuinka upeita orgasmeja hän oli saanut...etenkin Peten suuresta kalusta. Vaimoni kädet silittelivät kupeitani samalla ja tunsin lähestyväni huippua. Sitten Hanne kysyi tuntuuko hyvältä naida omaa vaimoa toisten miesten liukkailla...miltä näytti kun joku muu nai omaa vaimoa.... En kestänyt enää hetkeäkään, vaan kirjaimellisesti räjähdin vaimoni sisään, Hanne laukesi samaan aikaan vielä kerran ja tuntui kuin oma orgasmini olis kestänyt minuutin....Hengityksen tasaannuttua käperryimme toisiimme ja nukahdimme tyydytettyinä....

Aamuhämärissä havahduin unestani pakottavaan kusihätään...samalla huomasin, että Hanne oli noussut myös...luultavasti hänkin on mennyt wc:hen tai pesulle. Kello oli vasta hieman yli kuusi, joten yritin liikuskella mahdollisimman hiljaa. Mökki on varustettu kunnon viemäröinnillä, joten vesiklosetti ja suihkutkin löytyvät molemmista kerroksista. Kävin wc:ssä, otin pika suihkun ja olin aikeissa painua takaisin sänkyyn, kun kuulin alakerrasta epämääräistä ääntä. Päähänpistosta päätin vilkaista mistä on kysymys ja laskeuduin rappusia...kunnes tajusin mitä äänet olivat... Etenin hiljaa äänten suuntaan, kohti Peten ja Jutan suurta makuuhuonetta. Varoen kurkistin ovensuusta ja näkymä paloi mieleeni heti: vaimoni ratsasti Peten päällä selkä oven suuntaan ja molemmat huohottivat nautiskellen. Oma kaluni pamahti aivan täyteen seisokkiin katsellessani tätä näytelmää...Hannen pillu hyväili Peten suurta kalua nautinnollisen näköisesti kerta toisen jälkeen hänen noustessaan ja laskiessaan ystävämme päällä. Peten kädet selvästi hyväilivät ja puristelivat vaimoni rintoja, välillä laskeutuen puristelemaan pakaroita. Kohta Hanne kiihdytti tahtiaan ja painautui Peten rintaa vasten. Vaimoni voihkinta voimistui vähitellen ja samaa voi sanoa Petenkin ääntelystä. Näky oli jälleen aivan uskomaton...siinä oma vaimoni oli taas toisen miehen päällä nauttimassa tämän kalusta aivan estottomasti, runkkailin näkymän edessä hiljalleen ja olin tulla käsilleni. Kiima oli ottamassa molemmista otteensa ja vaimoni puoliksi huusi kuinka ihanalta Peten suuri kulli tuntuu, samalla hän alkoi jälleen vapista orgasminsa kourissa. Pete kiihdytti tahtiaan ja laukesi taas tutusti murahtaen, pumpaten lastinsa Hannen pillun perukoille. Hetken kuluttua he suukottelivat kevyesti ja tajusin Hannen tekevän lähtöä...

Livahdin itsekin mahdollisimman äänettömästi takaisin yläkertaan käytössämme olleeseen makuuhuoneeseen, menin sänkyyn ja tekeydyin nukkuvaksi. Hanne hiippaili hetken päästä viereeni ja sujahti puhumatta mitään sänkyyn... Ihmettelin asiaa hieman ja meinasin siitä kysyäkin, mutta päätin antaa hänen pitää pikku seikkailunsa omanaan - jos niin tahtoi. Olihan noita joskus itsellänikin ollut... Oma kaluni seisoi silti yhä kun rautakanki ja olo oli jo tukala. Onneksi vaimoni hivuttautui lähelleni ja painoi takapuoltaan minua vasten...huomasi silloin tietenkin seisovan kaluni. Hanne otti kalustani kiinni ja ohjasi sen Peten spermasta liukkaan pillunsa huulille. Samalla hän toivotteli hyvää huomenta ja sujautti kaluni litimärkään pilluunsa. Otin lantiosta kiinni ja ryhdyin naimaan vaimoani oikein kunnolla, Hanne voihki ja kertoi kuinka tuntuu hyvälle. 'Ihmettelin' vaimoni liukkautta ja hän vain totesi olevansa niin kiimassa...huh jotenkin sekin, että hän jätti kertomatta naineensa juuri Peten kanssa vain kiihotti siinä hetkessä lisää ja tuttu kutina alkoi tuntua kiveksissäni. Käänsin Hannen vielä eteeni ja otin hänet takaapäin oikein kunnolla, tarrasin hiuksista kiinni ja kysyin kävikö hän alhaalla...hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi voihkien: 'kävin...kävin, halusin vielä kerran saada sitä Peten isoa kalua'... Sen sanottuaan Hanne vavahti ja räjähti jälleen orgasmiin. Se oli minullekin liikaa ja laukesin selkärankaani myöten rakkaan vaimoni sisään...tunsin kuinka spermaa vain tuli ja tuli. Lopulta lysähdimme sänkyyn ja nukahdimme hetkeksi.

Nousimme kuitenkin melko nopeasti aamuaskareille ja pesulle aivan normaalisti. Aamupalat ym hoidettiin kaikkien kesken ilman sen kummempia kainosteluita tai muitakaan ihmettelyitä. Illan riennoista ei myöskään sen kummemmin juteltu, sovittiin vain että se jää vain meidän neljän tietoon eikä Ari tai Pete avaudu edes vaimoilleen asiasta... Myöhemmin Tea ja Juttakin saapuivat sairaalareissulta ja juhannusta jatkettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan, tosin hieman siveämmin :) Meille vaimoni kanssa tämä kuitenkin antoi melkoista kipinää makuuhuoneeseen...

Palautetta saa antaa ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute