Herkku-puhelin
Musta auttaja
Se heikompi

Huom. Tässä novellissa on käytetty etnisyysmielessä sanaa neekeri, jolla ei kuitenkaan ole haluttu loukata ketään.

Avovaimoni Hilkka oli yllättäen innostunut käymään jossakin joogaryhmän tapaisessa. Olihan sillä joku erikoinen nimikin, jota en koskaan oppinut muistamaan. Aluksi en ollut jaksanut kiinnittää asiaan suurempaa huomiota. Minulle oli ihan ok, että naisellani oli oma harrastus, jonka tervehdyttävää vaikutusta hän aina välillä jaksoi ylistää minullekin. En tiennyt tarkasti, mitä tuolla ryhmäsessiossa tapahtui, mutta siro ja notkea avovaimoni tuntui muuttuvan entistä kauniimmaksi ja taipuisammaksi sen ansiosta. Parhaiten se tuli ilmi seksiä harrastaessamme. Kokeilimme mitä villeimpiä asentoja ja lopputulos oli joka kerta aivan mahtava.

Kun Hilkka oli jatkanut harrastustaan parin kuukauden ajan, hän tuli kerran huolissaan kotiin ja alkoi selittää, että ryhmänvetäjältä menisi kämppä alta. Hän oli luvannut kysyä minulta, voisimmeko me majoittaa Wongon. Luulen, että se oli vain lempinimi. Sanoin kyllä heti, että ei meille mitään alivuokralaisia mahtuisi, ja muutenkin vierastin itämaista yllätystulijaa. Hilkka korjasi heti, ettei Wongo ollut mistään idästä vaan etelästä, Afrikasta saakka. Aloin ihmetellä asiaa, sillä luulin joogan tulleen jostakin idän suunnalta. Hilkka selitti vilkkaasti, ettei hänen harrastuksensa mitään varsinaista joogaa ollutkaan vaan jotakin ihme afrikkalaista rentoutumisrituaalia.

”Mutta ei se nyt oo pääpointti. Wongolta menee asunto alta ja sen pitää ainakin pariksi viikoksi saada majoitus. Mä lupasin jo melkein sille, että se voi tulla meille. Se on ihan kiva tyyppi, kyllä sä sen kanssa tuut toimeen”, avovaimoni pälisi eikä antanut minulle suunvuoroa.

”Ei hitto, en mä oikein tiedä…”, minä epäröin ja alkoi pikku hiljaa vituttaa koko juttu.

”No hei, ei siitä mitään vaivaa oo meille. Wongo on tosi mukava ja rauhallinen. Siis ihan tosi kiva. Kyllä se löytää kohta uuden kämpän. Mä soitan sille, että se voi tulla meille, jooko? No niin, mä soitan nyt, älä sano enää mitään”, touhusi Hilkka ja painui parvekkeelle kännykkä korvallaan.

Siinä minä vain katselin lasin läpi, kun avovaimoni soitti rituaaliryhmänsä vetäjälle ja kutsui tämän minulle tuntemattoman neekerin meille määrättömäksi ajaksi punkkaamaan. Sinä iltana ei meillä harrastettu seksiä eikä seuraavana aamunakaan, kun oltiin pienissä erimielisyyksissä. Kun tulin töistä, oli omassa kodissamme täysi muutto käynnissä. Sisään kannettiin kummallisia tavaroita, joita ei onneksi ollut kovin paljon. Silti niistä kertyi aikamoinen röykkiö olohuoneemme nurkkaan.

Iso, mustaihoinen ja kaljuksi ajeltu afrikkalaismies laski oudon näköisen puutangon käsistään ja tuli kättelemään minua. Kättä ojentaessani ajattelin, että siinä oli nyt uusi kämppäkaverimme Wongo. Minun käteni hävisi miehen suuren lapion sisään. Wongon naamalla oli rauhallinen ilme ja ihan hyväntahtoinen hymy. Panin merkille eriskummallisen leveän nenän ja laveat sieraimet. Minun täytyi katsoa koko ajan ylöspäin, kun rituaalimenoilla treenattu mies oli niin kookas.

”Ai te oottekin jo tutustuneet! Tosi kiva! Eikö Wongo ookin hyvä tyyppi, kulta?” kuului Hilkan iloinen ääni, kun hän sulki oven parin muuttomiehen mentyä.

”Vaikeetahan sitä vielä on sanoa, mutta kai tässä toimeen tullaan…”, minä mutisin ja avovaimoni pukkasi minua tuohtuneena kyynärpäällään.

Jotenkin onnistuin saamaan unen päästä kiinni sinä iltana, vaikka olohuoneeseen patjalle majoittui täysin outo vieras, joka oli vieläpä ulkomailta tullut. Luotin kuitenkin naiseni tietoihin Wongosta, ettei mies esimerkiksi ryöstäisi meitä yön aikana puhtaiksi. Yö sujui hyvin. Kävin kerran kusella ja varmistin, että musta mies nukkui sikeästi patjallaan. Sen jälkeen rauhoituin huomattavasti.

Aamulla koin hämmästyksen. Lähdin unisena kohti keittiötä ja törmäsin ilkialastomaan Wongoon, joka oli hyvää vauhtia hauduttamassa jotakin kummallisen tuoksuista yrttiteetä. Mies oli täysin virkeä ja tyyni, vaikka hän seisoi edessäni ilman mitään vaatetusta. Aluksi neekeri oli selin minuun, mutta kääntyi samalla hetkellä kaikessa rauhassa nostamaan kuppeja pöytään. Silmäni juuttuivat miehen munavarustukseen. Karkeakarvaisesta sykkyräpehkosta roikkui julmettu kulli suurine, tummine nahkapusseineen. Unisuuteni hävisi siinä hetkessä. Wongo huomasi takuulla minun äimistykseni, mutta jatkoi aamutoimiaan leppoisasti vehkeet rentoina heilahdellen.

Minun täytyi lähteä varoittamaan Hilkkaa, joka vielä puki ja meikkasi itseään makuuhuoneessamme. Syöksyin sisään huoneeseen ja läimäytin oven järkyttyneenä kiinni. Hilkka säikähti minun äkillistä tuloani ja kyseli, mitä ihmettä oli tapahtunut.

”Helvetti, et ikinä usko! Se neekeri touhuaa meidän keittiössä munasillaan! Iso mulkku roikkuu paljaana! Ei jumalauta, mikä jätkä!” minä vaahtosin ja tunsin pulssini jyskyttävän kiihdyksissä.

”Rauhotuhan nyt, muru. Wongolla on vaan sellanen tapa”, Hilkka sanoi kevyesti ja jatkoi ripsivärin laittamista.

”Miten sä voit sanoa noin? Ihan ku tää nyt olis jotenkin normaalia!” minä hikeennyin ja harpoin edestakaisin, kun olin niin kauhistunut.

”No oonhan mä tottunut näkemään Wongon alastomana. Mut on sillä kyllä tosi iso… No hei, onhan se ollut alasti joskus siellä rituaaliryhmässä. Se kuuluu juttuun”, selitti Hilkka edelleen rauhallisena.

”Mitä vittua?! Missä sä oikein oot käynyt?!” minä huusin.

”Rauhotu nyt! Wongo alkaa kohta ihmetellä! Ei me muut olla oltu alasti kuin ehkä kerran. Ei siinä mitään eroottista ollut. Se oli rentoutumista. Sellasta jännää”, avovaimoni yritti selittää.

”Voi helvetti… Sä kyllä lopetat käymästä tollasissa jutuissa! Ja tuo neekeri saa kyllä lähteä meiltä!” minä vaadin vihaisena.

”Joo joo, kyllä se lähtee ihan kohta, kunhan löytää uuden kämpän. Älä nyt vaahtoa siinä! En mä lopeta mun harrastusta! Sellasta säkään et sentään pysty määräämään!” naiseni ilmoitti jo hiukan kiivastuneena, niin että kapeat kulmakarvat kipristyivät loukattuun ilmeeseen.

Olisin halunnut huutaa sisälmykseni ulos ja heittää sen jälkeen mustan miehen pihalle kodistamme, mutta painuin vessaan aamutoimilleni. Kustessani tunsin päästäväni pahimpia paineita pihalle. Yhtäkkiä toiletin ovi aukesi. Pelästyin tosissani, kun Wongo tunkeutui edelleen alastomana sisään samaan koppiin. Olin vanhasta tottumuksesta unohtanut laittaa oven lukkoon.

”Sinä älä hermostu”, mies tyynnytteli minua ja levitteli suuria käsiään hyväntahtoisesti.

”Perkele!” minä ärähdin ja olin koko ajan varpaillani.

”Minä ajan parta. Ei mitään hätä. Me voidaan samalla tässä olla. Tutustua”, Wongo selitti ja huomasin hänen vilkaisevan kaluani, joka roikkui näkyvillä keskeytyneen kusemisen takia.

”No ei hitossa voida!” minä kiljaisin kuin murrosikäisen äänellä ja tunsin samalla itseni alempiarvoiseksi kookkaan vieraan edessä.

”Sinulla paha voima tukossa. Pato. Onko patossa se sana? Tukossa. Sinä tarvita minun apua”, lepytteli Wongo minua ja vilkaisi taas kikkeliäni, joka kalpeni armottomasti hänen oman julman kyrpänsä edessä.

”Sinun on penis vähän pieni. Mutta onko erektio isompi?” kysyi neekeri minulta päin naamaa uteliaalla ilmeellä.

”Mitä helvettiä?!” minä huusin nolattuna.

”Rauhoitu, rauhoitu sinä. Minä autan. Penis tärkeä me miehille. Rentouttaa yhtyminen naiseen. Pois paha voima purkautuu. Hyvä voima myös tulee silloin”, esitteli musta mies tietojaan.

”Saatana, minä en jää kuuntelemaan enempää!” murahdin ja ryntäsin ulos vessasta.

”Älä suutu! Sinä suuttuu ihan helposti”, mumisi Wongo perääni.

Yritin voittaa avovaimoni pikaisen aamiaisen aikana puolelleni, koska neekerin käytös omassa kodissani oli minusta äärimmäisen törkeää ja paskamaista. Mutta kauhukseni Hilkka asettui Wongon puolelle. Huomasin naiseni hurahtaneen täysin mustan miehen toimittamiin rituaalirentoutumisiin, joista tuntui löytyvän apu kaikenmaailman maallisiin ongelmiin. Aloin kyllä epäillä, oliko koko touhussa edes kyse mistään afrikkalaisesta traditiosta vai oliko kaikki vain Wongon itse keksimää hämäystä, jonka avulla hän pääsi lähempiin kontakteihin hyväuskoisten suomalaisnaisten kanssa.

Huusin Hilkalle, että lähtisin töihin samaa matkaa, mutta naiseni ehti jo mennä edeltä. En halunnut jäädä enää neekeriystävämme kanssa kahden, koska koin hänet suureksi uhaksi itselleni. Hänen suuri ja pelottava kyrpänsä oli se pahin uhka, joka ärsytti minua suunnattomasti. Vitutti suuresti jättää tuollainen mulkunheiluttaja omaan kotiin koko päiväksi, kun piti lähteä itse duuniin. Eihän mieheen voinut luottaa yhtään, helvetti soikoon.

Wongo yritti vielä takkia niskaan repiessäni sössöttää minulle jotakin käsittämätöntä, joka meni yli tajuntani.

”Kuule, kuule sinä. Minä voida auttaa. Minä tiedän, mitä haluaa nainen. Minä tiedän. Minä autan. Kuule, kuule. Minun heimossa tapana, kotimaassa, kenellä isoin penis, se yhtyy naiseen. Isoin penis on päälliköllä. Nyt minulla isompi kuin sinulla. Minä autan. Minä tiedän, mikä auttaa huono ilmaan. Kotona huono ilma. Hilkka vihainen sinulle, minä autan”, pulputti neekeri ja hymyili päälle paksuilla huulillaan.

”Tuki nyt jo turpasi! Sinä lähdet kyllä täältä, se on varmaa! Sinä et auta mitään! Etkä tee yhtään mitään!” minä ärisin ja purin hampaani kiukuissani yhteen, ennen kuin paiskasin oven jäljessäni kiinni ja juoksin avovaimoni perään.

Koko työpäivä meni ihan vituksi suoraan sanottuna. Mistään ei tullut mitään, kun vitutti vain koko ajan. Yritin miettiä, mitä musta mies kotonamme parhaillaan puuhasi. Koetin pohtia sitäkin, mitä se oikein oli selittänyt auttamisesta. Sillä oli ollut käsittämätön halu auttaa minua jossakin, ymmärtääkseni Hilkan lepyttämisessä. Enitenhän minua vitutti penisvertailu. Wongo oli sanonut ääneen sen, joka minua rassasi jo muutenkin. Minun suomalainen kaluni ei pärjännyt edes lepomitoissa neekerin mahtavalle kullille. Se oli jo löysänä roikkuessaan pidempi ja paksumpi kuin minulla seisokissa. Ei mies sellaista kestä katsella, kun musta jätkä vieläpä on majoittunut omaan kotiin.

Jouduin kulkemaan kotiin bussilla, koska Hilkalla oli autovuoro. Kirosin, ettemme olleet vielä voineet hankkia toista autoa, mikä oli ollut suunnitelmissa. Jo valmiiksi vittuuntuneena avasin kotioven ja painuin sisään. Nenäni haistoi heti jotakin vastenmielistä ilmassa. Haju vain voimistui, kun riisuin kiireellä takkiani ja kenkiäni. Vessasta kuului kohinaa. Joku oli suihkussa. Lotinasta päätellen siellä oli Wongo. Aloin haistaa jo kitkerän, afrikkalaisen hien hajun, joka pisti adrenaliinini kohisemaan.

Kauhistuneena haistelin vieläkin tarkemmin ja aloin erottaa lemussa myös selvästi pillun ja eritteiden hajun. Huomasin makuuhuoneen oven olevan kummallisesti raollaan, vaikka se yleensä oli päivisin aivan auki. Menin vauhdilla sisään ja mitä näinkään. Rakas avovaimoni Hilkka makasi haarat levällään myllätyissä lakanoissa parivuoteessamme. Hän hengitti voimakkaasti punaisiksi puserretut tissit kohoillen ja kääntyi katsomaan minua raukeana eikä edes säikähtänyt yhtään. Hän ei näyttänyt laisinkaan häpeävän, vaikka minä seisoin siinä suu auki ja kauhistuin aina vain enemmän tajutessani, mitä oli juuri äsken tapahtunut. Neekeri oli nussinut hurjasti Hilkkaa omassa vuoteessamme!

”PERKELE!” kuului huutoni varmasti läpi talon.

Harpoin edestakaisin hiotessani enkä saanut yhtään selvää sanaa sillä hetkellä sanottua. Hilkka vain makasi reidet avoimena ja tavara repsottaen eikä puhunut sanaakaan. Pillua oli nussittu aivan tosissaan. Se oli levinnyt ja reuhahtanut irvokkaan näköisesti avoinaiseksi lihapiirakaksi. Täytettäkin oli heitetty reilusti sisään. Olin todella järkyttynyt. Aloin purra nyrkkiäni tuijottaessani pantua vittua, joka sykki punaisena ja runnottuna edessäni. Voimakkaasti haisevaa, paksua spermaa oli joka paikassa. Sitä oli naiseni pimppi täynnä, häpyhuulet limaisina ja lakanat märkinä. Wongo oli purkanut lastit isoista palleistaan suoraan minun avovaimoni vittuun!

Neekeri tuli juuri silloin suihkusta kyrpä taas kerran paljaana roikkuen. Terska mollotti erityisen paksuna ja lauenneen näköisenä. Hyökkäsin vihaisena miestä kohti ja yritin hakata tämän. Mutta Wongolla oli niksinsä, ja parilla napautuksella arkoihin paikkoihin hän selätti minut. Tunsin hyvin pian oloni jotenkin alistuneeksi ja unenomaiseksi. En osannut enää taistella vastaan enkä oman naiseni puolesta. Wongo oli minua vahvempi paitsi ruumiillisesti myös henkisesti. En tiedä, kuinka hän sen teki, mutta hänen onnistui osoittaa minulle, kuka oli nyt päällikkö.

”Nyt kun sinä rauhoittunut, minä selittää. Kuule. Minä vain autan. Tämä on hyvä apu. Hilkka tyytyväinen. Hyvin tyytyväinen on. Minä tyydytin. Paha voima poissa nyt. Sinä ei osannut tyydyttää omaa naista. Minun pitänyt auttaa. Ja minä on päällikkö nyt, koska isompi penis minulla. Sinulla pienempi on penis. Sinä saada yhtyä minun jälkeen. Heimossa laki”, Wongo selvitti lauhkealla äänellä.

Olin ihmeellisessä horroksessa ja otin vain voimattomana kaiken vastaan, mitä sitten seurasi. En osannut enää huutaa ja räyhätä enkä panna vastaan vahvalle neekerille. Tunsin Hilkan ja Wongon alkavan riisua minua alastomaksi. Annoin heidän riisua, koska minulta oli ihan yllättäen mennyt kaikki halu elämään. Kohta avovaimoni pieni käsi alkoi vaatia munaani jäykistymään. Hilkka vatkasi ja veteli niin kauan, että sain seisokin. Kuulin Wongon myöntelevän ja olevan tyytyväinen, vaikka penikseni olikin edelleen pieni hänen mielestään. En jaksanut enää raivostua siitäkään, koska asialle ei mahtanut mitään.

Sitten avovaimoni nousi isolla, mustalla kyrvällä nussitun pillunsa kanssa päälleni. Minä vain makasin muna pystyssä ja tuijotin tapahtumia kuin hullu. Tunsin kuumien ja niljaisten pillunhuulien koskettavan esiin vedettyä terskaani. Hilkka laskeutui varovasti yhä alemmas ja munani painui vaivattomasti väljäksi levinneeseen torttuun. Se oli limainen ja liukas. Vieraan sukuaineen haju tunkeutui nenääni. Neekeri oli nainut aviovaimoni tiukan vaon piloille julmetulla lerssillään, koska entinen tiukkuus oli tiessään. Mutta en jaksanut välittää siitä sillä hetkellä. Olin ihan pihalla enkä tahtonutkaan voimistua.

Hilkka alkoi ratsastaa kalullani niin, että Wongon mälliset spermat lotisivat ja tursuivat joka puolelle. Pillu oli holtiton ja löysä. Se lypsytteli ja imeskeli kikkeliäni kuin jokin vanha, hampaaton suu. Wongo seurasi leveästi hymyillen vieressä ja levitti huoneeseen läsnäolollaan ihmeellistä levollisuutta. Hilkka nylkytti ja ratsasti ja vaati pillunlihoillaan minua purkautumaan samaan soppaan, jonka Wongo oli sylkäissyt häneen mahtavasta kullistaan. En mahtanut mitään, kun kaluni alkoi herkistyä. Elimeni sykki ja nytkähteli naisen lihoissa. Hilkka huomasi sen ja ratsasti entistä kiivaammin päälläni. Huomasin Wongon katselevan tyytyväisenä yhdyntäämme ryhmänohjaajanamme ja päällikkönämme, kun tilanne kehittyi voimakkaasti.

Aloin tahtomattani päästellä ääniä, kun rupesin olemaan tuloillani. Hilkka inisi ja lypsi spermaisella pillullaan minut huipentuvaan loppuun. Voimakas olemassaolon tunne palautui äkisti sisälleni, kun tunsin neekerin puristavan tuntuvasti palleistani isolla kourallaan. Se oli lopullinen ja terävä käsky laueta yhteiseen naiseemme. Samalla sain orgasmin ja parahdin äänekkäästi yrittäen pystyyn avovaimoni alta. Hilkka painoi minut kiljahtaen takaisin selälleni ja otti vitullaan vastaan minunkin mitättömät nesteruiskeeni. Ei niistä ollut mihinkään afrikkalaisen lastin rinnalla, vaikka naiseni sisukset alkoivatkin täristä laukeamisen merkkinä. Elimet värisivät yhdessä ja mustan miehen vieras siemenneste löyhkäsi joka puolella.

Wongo oli erittäin tyytyväinen. Hilkka hymyili voipuneena kahdet lastit herkistyneessä pillussaan. Minä olin ihan sekaisin. Sillä hetkellä en halunnut tietää, mitä kaikkea elämässäni vielä tapahtuisi.


Ihan vapaasti palautetta, kiitos.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute