Herkku-puhelin
Ihana vaimoni
uskollinen

Olemme yli 40 v pari ja naimisissakin olemme olleet jo 20 vuotta. Vaimoni on edelleen mielestäni maailman seksikkäin nainen - toki ikä alkaa näkyä mutta pienet kiinteät rinnat, pyöreä kaunis peppu ja upeat jalat häikäisevät edelleen mieleni. Olemme olleet vaimoni kanssa toisillemme uskollisia aina - niin uskon ja omalta kohdaltani tiedän. Toki olemme laskeneet leikkiä parinvaihdosta ym. mutta olemme aina riittäneet toisillemme.

Viimeisen vuoden aikana seksielämämme on hiljentynyt, emme ole rakastelleet kuin muutaman kerran. Minä haluaisin useammin mutta vaimoni ei... hän torjuu minut ystävällisesti. En ole vihainen, en katkera... mutta vaikeaa minun on välillä vaimoani katsella, varsinkin kun hän viihtyy kotioloissa vähissä vaatteissa ja pukeutuu muutenkin erittäin seksikkäästi.

Kun aloitimme kesäloman tänä vuonna, päätimme heti viettää koko loman mökillä ja korjailla vanhoja piharakennuksia. Lämmitimme saunan lähes joka ilta ja pesimme remonttihiet pois, istuimme terassilla ja nautiskelimme viileitä juomia. Tunnelma oli hyvä vaikka saunan jälkeen alastomana tai pelkissä pikkuhousuissaan terassilla istuva vaimoni sai haluni kasvamaan äärimmilleen ja kuitenkin haluni torjuttiin jatkuvasti.

Saatuamme vanhan aittarakennuksen päällisin puolin kuntoon tilasimme ammattimiehen tekemään rakennukseen uudet lattiat. Lattiamies oli komea noin 30v. Rami, joka olikin työteliäs ja miellyttävä kaveri. Lattiaurakan ollessa loppuvaiheessa Rami ilmoitti yhtenä iltapäivänä tekevänsä pitkän päivän ja tulevansa sitten aamulla viimeistelemään ja keräämään tarvikkeensa. Vaimoni sanoi Ramille: "Voithan jäädä tänne parvelle nukkumaan niin ei tarvitse ajella edestakaisin, saat homman paremmin valmiiksi. Ja illalla sitten voidaan lämmittää harjakaissauna ja ottaa harjakaisoluet, eikö niin Sami." Vaimoni vilkaisi minuun ja minä olin tietysti samaa mieltä. Ramille tarjous kelpasi ja minä aloin saunan lämmitykseen, vaimoni alkoi tehdä meille iltapalaa ja Rami siirtyi lattiahommiin.

Kun sauna oli lämmin, menimme vaimoni Tarjan kanssa saunaan. Tarja kävi muutamankin kerran alasti uimassa ja huomasin Ramin seisovan pariin otteeseen aitan ovella katselemassa. Hymyilin, tiesin Tarjan olevan kaunista katseltavaa ja olin tottunut muiden miesten vilkuilevan vaimoani sillä silmällä. Pian Tarja lopetti saunomisen ja kehotti minua kutsumaan Ramin saunaan. Rami tulikin ja Tarja istuskeli terassilla lyhyt satiininen yöpaita päällään vilvoittelemassa kun me Ramin kanssa saunoimme. Pian mekin siirryimme terassille saunajuomille pyyhkeet lanteilla. Tarja istui korituolissa jalat kevyesti harallaan ja huomasin Ramin katseen välillä viivähtävän Tarjan reisillä ja yöpaidan alla. Tarjalla oli yöpaidan alla vain ohuet valkoiset pöksyt, joiden läpi tumma häpykarvoitus näkyi. Huomasin Ramin siirtävän kätensä pyyhkeen päälle syliinsä. Pahus, kaverillahan seisoi ja hän yritti peitellä sitä. Olikohan Tarja huomannut?

Tarja nousi hakemaan meille syötävää ja laskiessaan tarjotinta terassin pöydälle Tarjan rinnat olivat yöpaidan kaulaukosta vapaasti nähtävissä. Rami nielaisi ja katsoi syvälle Tarjan paidan sisään. Tilanteessa oli mielestäni kiihottavaa sähköä ja myös minä jouduin peittelemään seisokkiani. Ilta kuitenkin jatkui ihan normaaleissa merkeissä, peseydyimme Ramin kanssa ja pukeuduimme ennen paluuta terassille. Napostellessamme Tarjan tekemää iltapalaa ja availlessamme uusia olutpulloja huomasin kyllä Tarjan huolettomasti liikehtivän, kumartelevan ja istuskelevan siten, että mahdollisimman usein joko rinnat, peppu tai vaalean satiinin peittämä karvoitus vilahtelivat Ramin ja myös minun silmiini. Olin hivenen hämilläni, kiihottunut ja odotin jotain erikoista tapahtuvaksi. Pettymyksekseni kuitenkin Tarja pian toivotteli meille hyvät yöt, sanoi Ramille petin olevan valmiina parvella ja lähti makuuhuoneeseemme. "Kun tulet nukkumaan Sami, jätä ovi auki, on niin kuuma että tukehdumme muuten." Vastasin myöntävästi ja jäin vielä hetkeksi Ramin kanssa jutustelemaan.

"Upea nainen tuo Tarja, olet onnekas mies!" tokaisi Sami kun jäimme kahden. Myöntelin mutta ajattelin mielessäni että olisitkohan samaa mieltä jos tietäisit, että seksielämää meillä ei juuri ole. En kuitenkaan ääneen sanonut mitään. Pian mekin päätimme siirtyä nukkumaan ja Rami kömpi makuuhuoneemme yläpuolella olevalle parvelle ja minä Tarjan viereen. Luulin Tarjan nukkuvan joten yllätyin kun hän tarttui hetken kuluttua käteeni ja vei sen jalkojensa väliin." Sami, hyväile minua vähän..." hän kuiskasi. Liikutin kättäni satiinipöksyjen päällä ja tunsin Tarjan olevan niin märkä, että pöksytkin olivat läpikosteat. Yritin työntää sormeani pöksyjen alle kun Tarja sanoi: "Haluaisin mutta ei me voida nyt, Rami kuulee... huomenna sitten rakkaani." Hän työnsi käteni pois, suuteli minua suulle ja kääntyi kyljelleen. Jäin siihen kalu kivikovana haaveilemaan seuraavasta päivästä.

Olin nukahtanut ja heräsin valon välähdykseen. Oliko ulkona alkanut salamoida? Koitin selventää unenpöppöräistä päätäni ja huomasin Tarjankin havahtuneen. Hän makasi tyypillisessä nukkuma-asennossaan jalat kippurassa, yöpaita rullautuneena navan yläpuolelle pakarat kauniisti pyöristyneenä valkoisia seitinohuita pöksyjä vasten. "Mikä välähti?" kysyin Tarjalta. Tarja nousi istumaan: "Nuku sinä vain", hän sanoi. "Minä käyn katsomassa." Tarja nousi ylös ja käveli tupaan, minä jäin sänkyyn makaamaan. Kuulin Tarjan laskevan vettä keittiössä ja sitten kuulin parven portaiden narahtavan. "Rami," kuulin Tarjan kuiskaavan. "olitko sinä äsken makuuhuoneemme ovella?" Kuulin vain mutinaa ja sitten lisää portaiden narahtelua. "Näytä!" kuulin Tarjan äänen sanovan. "Mitä aioit tehdä kuvalla?" Ymmärsin, että Rami oli ilmeisesti ottanut kännykkäkamerallaan kuvan Tarjasta tämän nukkuessa. Kuulin lisää mutinaa ja sitten yllätyksekseni kuulin Tarjan kikattavan ja kuiskailevan jotain. Nousin ylös ja hiivin parven portaille. Tarja istui parvella Ramin vieressä katsoen tämän kännykän näyttöä, Rami istui vuoteellaan alasti kalu julmetussa seisokissa.

"Mitä täällä tapahtuu?" kysyin. Tarja kääntyi minuun päin. "Rami otti pepustani kuvia ja runkkaili täällä niitä katsellen", hän sanoi hymyillen. Sitten hän yllätyksekseni tarttui yöpaidan helmaansa ja vetäisi paidan pois päältään." Olisiko mukavampi runkata, jos olisi elävä malli?" hän kysyi kikattaen katsoen Ramiin ja sitten minuun. "Tule tänne Sami." Kiipesin portaat kokonaan ylös ja katsoin, miten Rami alkoi hitaasti runkata ahmien katseellaan Tarjan rintoja, häpyä ja pakaroita. Tarja kääntyili hitaasti keimaillen ja tarttui kaluuni alushousujen läpi. "Sinäkin... kultaseni. Runkkaa sinäkin." Tarja veti alushousuni alas vapauttaen seisovan kaluni. Ajatukset ja tunteet myllersivät päässäni kun tartuin toisella kädellä kaluuni ja toisella puristin Tarjan pakaraa samalla katsellen miten Ramin runkkaus kiihtyi.

Tarja irrotti käteni pakaraltaan, laskeutui polvilleen minun ja vuoteellaan istuvan Ramin väliin, katsoi minua ja tarttui toisella kädellään minun kaluuni, toisella Ramin kaluun. "Haluaisin, että te molemmat naitte minua." hän sanoi katsoen minua suoraan silmiin. Nyökkäsin ja Tarja irrotti saman tien otteensa kalustani kääntyen Ramin puoleen. "Sinä ensiksi." hän sanoi ja painoi kasvonsa Ramin jalkoväliin ottaen miehen kalun suuhunsa. Seisoin kalu kädessä puolen metrin päässä katsomassa miten vaimoni imi toisen miehen kalua kiimasta kosteiden pöksyjen peittämä peppu pyöreänä minua kohden. Työnsin sormeni Tarjan pöksyjen alle märkään pilluun ja liikuttelin sitä samassa tahdissa kuin Tarja imi Ramin kalua ja itse runkkasin omaani.

Pian Tarja nousi, laski pöksynsä alas ja nousi Ramin päälle upottaen kalun sisäänsä. Otin Tarjan pöksyt lattialta, painoin ne kasvojani vasten ja nuuhkin kiiman tuoksua katsellessani vaimoni ratsastusta vieraan miehen kalulla. Pian Rami purkautui korahtaen Tarjan sisään ja Tarja vaikersi omaa nautintoaan. Molemmat makasivat huohottaen toisiaan vasten hetken, sitten Tarja kierähti Ramin päältä ja asettui eteeni kontilleen. Olin niin kiihottunut että laukesin saman tien kun työnnyin Tarjaan takaa päin. Tarja huokaisi pettyneenä mutta kääntyi suutelemaan minua kun vetäydyin hänen sisältään.

"Kiitos rakas", hän kuiskasi ja nappasi yöpaitansa käteensä, laskeutui portaat alas ja käveli saunalle. Katselimme Ramin kanssa hölmistyneenä toisiamme, kummallakin kosteana kiiltelevä puoliveltto kalu paljaana. Sitten sanoin: "Jaa, pesulle varmaan minäkin, hyvää yötä." ja laskeuduin portaat ja meni saunalle Tarjan perässä. Tarja tuli pesuhuoneessa vastaan, hymyili minulle ja suuteli poskeani. "Hyvää yötä, kultaseni". Pesin kaluni, menin Tarjan viereen nukkumaan ja aamulla kukaan meistä ei maininnut yön tapahtumia. Rami hoiti lattiaurakkansa loppuun ja katosi elämästämme. Tarjan kanssa seksielämä on nyt uudelleen syntynyttä ja kerran Tarja myönsi kiihottuvansa ajattelemalla sitä, että jossain Rami runkkaa katsellen ottamiaan kuvia Tarjan pepusta, muistellen tuon yhden yön tapahtumia ja nuuhkien niitä Tarjan pöksyjä, jotka hävisivät parven lattialta Ramin mukana.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute