Herkku-puhelin
Öisiä kuvaviestejä
JT

Muutama viikko sitten minulle sattui hieman hämmentävä tapaus. Naimistahan siitä tuli, mutta ei siinä suinkaan kaikki. Oli heinäkuun alku ja keskiviikkoilta yökerhossa. Baari oli täynnä, kiihkein kesälomasesonki oli tainnut juuri alkaa. Seuraani lyöttäytyi nuori nätti nainen joka esitteli itsensä Hannaksi. Päädyimme tanssimaan hitaita ja Hannan painautussa minua vasten käteni lähtivät tutkimusmatkalle kohti pakaroita. Pikaisen tutkimuksen jälkeen Hannan vartalo vaikutti todella hyvin muodostuneelta. Ja lopulta tutustuin myös Hannan pehmeisiin huuliin.

Vietimme illan yhdessä valomerkkiin asti. Sitten Hanna yhtäkkiä alkoi itkemään. Hanna kertoi jotain outoa tarinaa ja lähdimme narikan kautta ulos. Hanna antoi minulle puhelinnumeronsa ja soitti sitten poikaystävälleen ja pyysi poikaystävää hakemaan hänet kotiin. Ajattelin että se siitä sitten, yritin iskeä varattua naista joka tuli katumapäälle, mutta vielä ennen kuin lähdin taksitolpalle Hanna antoi jäähyväissuudelman. Joka tuntui turhan kiihkeältä varatun naisen antamaksi.

"Laita minulle ihan oikeasti tekstiviestiä heti huomenna", Hanna vielä pyysi ennen kuin moikkasin ja lähdin taksijonoon.

Seuraavana päivänä en keksinyt mitään tekemistä pikkukrapulan painaessa vielä päälle. Hannan viimeiset sanat pyörivät kuitenkin mielessäni. Sekä Hannan perse. Tissit. Mustat hiukset. Kasvot. Otin puhelimen ja kirjoitin tekstiviestin. "Moi! Mikä on olo? Voittaako elämä?". Mietin hetken ja lähetin sitten viestin. Neutraali viesti, heitin pallon Hannalle.

Hanna vastasi. Minä vastasin jälleen hänelle. Vaihtelimme tekstiviestejä pitkin päivää. Ja sitten Hanna ehdotti että tapaisimme huomenna, eli perjantaina samassa paikassa. Eikä minulla ollut mitään sitä vastaan.

Perjantai-ilta tuli ja menin jälleen siihen yökerhoon sovittuun aikaan. Koska olin toissapäivänä hieman humalassa, en ollut ihan varma tunnistanko Hannan. Nätit kasvot jäivät mieleen mutta miten paljon muistikuvassani oli humalan kaunistavaa vaikutusta? Katselin ympärilleni ja sitten näin Hannan kävelevän minua kohti lantio keinahdellen. Myhäilin tyytyväisenä katsellessani Hannaa. Hänellä oli tiukka valkoinen toppi, musta minihame ja reisisaappaat.

Hanna suuteli minua ja veti minut mukanaan tiskille. Hän tarjosi minulle ensimmäisen oluen. Siirryimme pian myös tanssilattialle ja Hanna kävi kovin tuttavallisesti minua vasten. Mietin vähän että mikä mahtaa olla illan ohjelma ja Hannan suunnitelmat. Varattu nainen kuitenkin kyseessä.

Emme ehtinyt viihtyä yökerhossa montaa tuntia kun Hanna kysyi että voitaisiinko mennä jatkoille. Hän sanoi että poikaystävä on kotona mutta hänestä ei tarvitse välittää mitään. Niinpä lähdimme taksilla minun luokseni.

Kotiini päästyämme Hanna heitti heti saappaansa pois. Tavallaan harmillista, ne näyttivät kuitenkin hänen päällään syntisen hyviltä. Otin jääkaapista oluet molemmille mutta niiden nauttiminen unohtui kun illan ohjelma alkoi selvitä minullekin.

Minun istuessani sohvalla Hanna kävi syliini istumaan ja alkoi suutelemaan minua. Kiihkeästi. Hannan kädet tarttuivat niskahiuksiini, minä taas otin kiinni Hannan pakaroista. Käteni vaelsivat alaspäin ja nostivat Hannan hameen helman vyötärölle. Kädessäni olivat tiukat treenatut pakarat joita mustat stringit eivät paljoa peittäneet.

Kaluni alkoi kovettua ja Hanna taisi huomata että joku tökkii häntä alhaalta päin. "Sinulla on varmaan makuuhuone jossain", Hanna sanoi.

Siirryimme pikaisesti makuuhuoneen puolelle. Heitimme vaatteet pois ennen kuin tartuimme seisten toisiimme. Käteni meni taas suoraan Hannan pakaroille kun jatkoimme suudelmaa siitä mihin jäimme. Välillemme tuli kuitenkin jotain. Se oli kova, paksu ja se nousi minun nivusistani.

Hanna kyykistyi tutkimaan kaluani. Hanna veteli ensin hennolla kädellään muutaman kerran esinahkaa ennen kuin otti kullin pään hellästi huuliensa väliin. Sitten hän imaisi kullini kokonaan suuhunsa ja aloitti nautinnollisen hitaan liikkeen edes takaisin. Tartuin Hannaa hänen hiuksistaan ja nautin hitaasta suuhun nussimisesta.

Tämän alkaessa tuntua jo liian hyvältä pyysin Hannaa lopettamaan koska en halunnut laueta vielä. Enkä hänen suuhunsa.

- Mene sängylle, haluan nuolla sua, sanoin Hannalle.

Hanna nousi sängylle, kävi selälleen makaamaan ja avasi reitensä paljastaen täysin posliinin pillun. Nousin sängylle Hannan jalkojen väliin ja ihmettelin hetken aikaa tuota jumalaisen kaunista karvatonta pillua. Lipaisin ensin varovasti häpyhuulien välistä ja totesin paikkojen jo hieman kostuneen. Levitin sormillani huulia ja nuoleskelin innolla vakoa. Sitten nousin kohti klitorista ja aloitin sen "lypsämisen". Hanna huohotti nautinnosta ja siirsin käteni Hannan pakaroiden alle nostaen pillua vielä paremmin esille. Käteni pakaroilla ja suuni pillulla. Elämän suuria nautintoja.

- Tule mun sisään, Hanna pyysi.

Nousin Hannan päälle, suutelin häntä ja hän ohjasi kädellään kullini pillunsa huulille. Työnnyin sisään, pillu oli kosteuden liukastama ja tiukka. Työnnyin hitaasti pohjaan asti ja Hanna kiersi säärensä minun pakaroitteni päälle. Aloin nussimaan edes takaisin Hannan pillua. Hanna puristi käsillään napakat tissinsä yhteen, suutelin Hannan nännejä, kaulaa ja huulia. Hanna voihki ja huohotti.

Sitten mieleeni tuli että Hannan tiukkoja pakaroita pitää päästä tutkimaan lisää. Halusin ottaa Hannan takaa päin. Hanna kävi sängylle kontalleen ja minä menin hänen taakseen. Näykkäisin toisesta pakarasta ennen kuin asetuin astuttamaan tuota kiimaista naista. Kaluni upposi taas tuohon kosteaan vakoon ja Hanna voihkaisi tyytyväisenä. Tartuin pakaroista kiinni molemmin käsin ja aloin vedellä täyttä vauhtia. Hanna painoi voihkien päänsä patjaan ja hyväili klitoristaan. Vaikka Hannan pyöreä perse on todella tiukassa kunnossa, pakarat hytkyivät nussimisen tahtiin ja sehän näyttää hyvältä. Niin tiukkoja pakaroita ei taida ollakaan jotka eivät tässä vauhdissa höllyisi.

Hanna alkoi huohottamaan ja voihkimaan yhä kovemmin samalla kun hänen sormensa jauhoivat klitoriksellaan entistä vauhdikkaammin. Taisi tyttö olla lähestymässä orgasmia. Ja niinhän siinä kävi. Yhtäkkiä Hanna nosti hassusti toisen kätensä pystyyn, ikään kuin pyytäen minua pysäyttämään, ja alkoi vinkumaan. Minä painoin kyrpäni pillun pohjille ja nautin pillun sykkimisestä Hannan orgasmin iskiessä. Vaikea siinä oli pidätellä omaakin laukeamista mutta pystyin kuitenkin.

Lopulta Hannan orgasmi tasoittui ja posket punaisina ja raukean näköisenä hän nousi polvilleen seisomaan. Kullini oli vielä hänen pillussaan. Halasin häntä takaa päin, nipistelin nännejä ja suutelin hänen kaulaansa hänen taivuttaessa tyytyväisenä päätään taaksepäin.

- Haluatko sinäkin tulla, Hanna kysyi.
- No tietysti, vastasin.
- Käypä selällesi, voisin vaikka ratsastaa.

Kävin sängylle selälleni ja Hanna asettui haarojeni päälle. Hanna ohjasi kullini pillunsa huulille ja laskeutui hitaasti istumaan kullin päälle ottaen kyrpäni kerralla pohjaan asti. Hanna alkoi ratsastamaan kiihdyttäen tahtia ja minusta alkoi tuntua siltä että en kestää enää kauaa.

"Minä laukean kohta", huohotin Hannalle. Samalla mielessäni pyöri ajatus siitä että kyllähän tässä olisi kortsua pitänyt käyttää kun tuntemattoman varatun naisen kanssa nussittiin ja vähintään pitäisi spermat ruiskutella muualle kuin pilluun. Mutta Hanna vastasi "laukea mun sisään", joten se siitä. Sehän se on paras paikka ja Hanna tiesi varmaan oman ehkäisy-tilanteensa paremmin kuin minä.

Hanna laskeutui aivan pohjaa myöten istumaan kaluni päälle, kumartui suutelemaan minua ja alkoi pyörittämään lantiotaan. Ja se riitti. Hannan rintojen hivellessä rintojani karjahdin ja kaluni alkoi sykkimään Hannan pillussa ja syöksemään spermaa syvälle pillun perukoille. Kaluni sykki lisää ja lisää ja tuntui siltä että taju lähtee.

Makasin voipuneena ja Hanna jatkoi hellää suukottelua. Tunsin että pillusta alkaa valua spermaa kaluani pitkin ja Hanna kierähti päältäni pois sängylle selälleen.

- Ota kännykällä kuva, Hanna pyysi.
- Anteeksi mitä?
- Ota kännykällä kuva mun pillusta.

Kaivoin kännykän lattialta löytyvien housujeni taskusta. Hanna istui takanojassa sängyllä reidet levitettyinä ja levitteli sormillaan pillun huulia joiden välistä sperma valui lakanoille. Napsin muutaman kuvan, yksi oli lähikuva spermaa valuvasta pillusta, yhdessä kokovartalokuvassa Hanna levitteli pillun huuliaan ja toisessa vilkutti iloisesti kameralle.

- Lainaas vähän sitä kännykkää, Hanna sanoi.

Ajattelin että Hanna haluaa vain nähdä kuvat joten annoin kännykän Hannalle ja Hanna kävi makaamaan selällään sängyllä. Hannan näkytellessä kännykkää kävin jääkaapilta hakemassa kaksi olutpulloa. Aiemmin avatut oluet olivat jo väljähtäneet. Tullessani takaisin Hanna näkytti vielä kännykkääni.

- Lähetin kuvaviestin poikaystävälla.
- Mitääää?
- No katso itse, Hanna sanoi kiero hymy huulillaan.

Otin kännykän ja katsoin lähetettyjä viestejä. Viimeisin lähetetty viesti oli tosiaankin kuvaviesti, juuri nappaamani kuva Hannan spermaa valuvasta pillusta, se kuva jossa Hanna vilkuttaa iloisesti kameralle. Tekstinä kuvaviestissä oli "Sain juuri vierasta paksua kullia ja otin kuuman spermalastin pilluuni. t. H"

Melkoista menoa, mietin itsekseni.

Annoin toisen olutpullon Hannalle ja kävimme sängylle makaamaan. Suutelimme toisiamme joka puolelta ja välillä ehdimme ottamaan oluthuikkaakin. Sitten Hannan kännykkä piippasi jossain. Hanna nousi sängyltä, kävi eteisestä käsilaukkunsa ja kaivoi kännykkänsä esille. Hanna näkytteli hetken kännykäänsä ja näytti juuri tulleen viestin. Kuvaviestissä näkyi miehen kulli joka on juuri ruiskinut spermat vatsalle. Tekstinä "kiitos! :)"

- Terveisiä poikaystävältäni, Hanna sanoi hymyillen.

Melkoista menoa, mietin jälleen itsekseni. Tyttö käy vieraissa ja lähettää sitten kuvan spermaisesta pillustaan kotona odottavalle poikaystävälleen joka runkkaa ja laittaa kuvan takaisin tytölleen.

Hanna jäi yöksi luokseni ja aamulla suoritimme vielä krapulapanon. Laukesin lusikka-asennossa Hannan pilluun hänen rintoja puristellen. Tämän jälkeen menin käymään vessassa ja vessasta palatessani Hanna oli jo kiireellä laittamassa niukkoja vaatteita päälleen. Hanna suuteli hyvästiksi ja lähti kotiin.

Minä kävin vielä nukkumaan krapulaa pois mutta heräsin jonkin ajan kuluttua kun kännykkäni piippasi viestin merkiksi. Katsoin kännykkääni ja viesti oli Hannalta. Kuvaviestissä Hanna makasi ilmeisesti kotonaan sängyllä ja pillusta valui spermalasti. Viestissä oli tekstinä "Mulla oli vielä sun spermat pillussa kun poikaystävä latasi oman lastinsa sisään! t. H"

Melkoista menoa...

Tämä tapahtui siis runsas kuukausi sitten. En ole kuullut Hannasta viimeisen kuvaviestin jälkeen mitään. Hanna ei ole ottanut yhteyttä enkä itse ole "uskaltanut" ottaa yhteyttä. Olen kyllä miettinyt että mikä Hannan ja hänen poikaystävänsä motiivi on, mutta olkoon mikä on. Vaikka olisin ollut pelkkä pelinappula heidän seksifantasioissaan, otan roolini tyynenä vastaan. Aika erikoinen elämys tämä oli kuitenkin minullekin. En varmastikaan ole ainoa vastaavaan tapahtumasarjaan Hannan kanssa joutunut.

On sangen epätodennäköistä että sinä Hanna sattuisit lukemaan tätä, mutta mikäli luet, olisi todella hauskaa lukea oma versiosi tarinasta. Tai jos joku muu Hannan "uhri" sattuisi lukemaan ja kertomaan miten hänelle kävi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute