Herkku-puhelin
Kokemus Levillä
Aviomies

Olemme vaimoni kanssa olleet jo parikymmentä vuotta yhdessä ja nyt molemmat 40v hujakoilla. Yhteiselo on sujunut hienosti ja perhekin hyvällä mallilla lasten kera. Molemmat olemme onnistuneet tahoillamme hieman menestymäänkin, joten melko tasapainoista elämää saatu viettää. Omasta itsestämme olemme myös pitäneet hyvää huolta, lähinnä ahkeran liikunnan avulla...uskaltaisin kuvailla meitä sporttiseksi, mukavaksi ja tyylikkääksikin pariksi. Vaimoni Anna on siis 41v 169/60 kokoinen mukavilla rinnoilla varustettu vetävän näköinen nainen...olenpa joskus kuullut häntä sanottaneen 'pantavaksi' tapaukseksikin... Ajattelin jakaa tässä erään viime talven kokemuksemme:

Otimme erään viikonlopun vain toisiamme varten ja lensimme kevättalvella Lapin hangille, ilman lapsia. Tarkoitus oli hieman rentoutua ja ottaa hieman omaa aikaa. Kyseessä pidennetty viikonloppu lasketellen ja hieman viihdettäkin, kuten tapana noissa paikoissa on. Innokkaina laskettelijoina vietimme päivät rinteessä ja iltaisin nautiskelimme hyvästä ruuasta viineineen.

Lauantaina iltana paikalla esiintyi suosittu artisti ja tiesimme että yökerhossa riittäisi menoa. Päätimme viettää silloin iltaa hieman pitemmän kaavan kautta ja hankin meille ennakkoliput jonottamisen välttämiseksi, sillä tiesimme väkeä riittävän tungokseen saakka. Päivä kului tavanomaisesti rinteistä nauttien, mutta lopettelimme hieman aiemmin ja siirryimme riehakkaaseen after-ski paikkaan.

Jotka Levillä ovat vierailleet, tietäväkin minkälainen meno kevättalvella after-ski paikassa on... Ihmiset kiskovat surutta juomaa, tanssivat pöydillä ja pitävät täysin estottomasti hauskaa...riehakasta touhua positiivisessa mielessä. Sinne siis mekin tungeksimme mukaan. Muutaman juoman jälkeen juttuseuraakin oli löytynyt ja tunnelma hauska. Yllättäen törmäsimme vanhaan tuttuumme, joka oli vieraana erään suurehkon yrityksen porukassa. Siirryimme vaimoni kanssa seurueen luokse ja jatkoimme ilakointia muitten mukana. Ennen kuin ehdimme esittäytyä, innokkaimmat kerkisivät kommentoimaan tyyliin 'mistä noita namupaloja saa hakea ja olisko tollasia jossain lisää'...vaimoni näytti tyytyväiseltä saamastaan huomiosta ja yritti hymyillä mukana.

Tuttumme ja muut vieraat olivat kuitenkin jo lähdössä takaisin kotiin ja odottelivat vain noutoa lentokentälle. Vauhti näytti porukassa olevan kuitenkin edelleen päällä ja selvisi, että porukan turnaus oli kestänyt jo neljättä päivää... Ryhmän isäntänä oli ehkä hieman yli viisissäkymmenissä oleva herrasmies, joka kertoi joutuvansa jäämään vielä seuraavaakin vierasryhmää isännöimään - tosin tiedossa oli sentään yksi välipäivä. Kohta kuljetus saapui ja mölyävä äijäryhmä häipyi vain isännän, Jannen, jäädessä paikalle. Juttelimme niitä näitä ja selvisi, että Jannen yhtiöllä oli Levillä 400m2 uutuuttaan kiiltävä edustuskelomökki, jossa tärkeimpiä asiakkaita pyöriteltiin. Janne kertoi jäävänsä vielä toisenkin ryhmän isännäksi, mutta ryhmä saapuisi vasta maanantaina joten saisi palautua hieman. Otimme siinä yhdessä vielä pari kierrosta ja sitten lähdimme vaimoni kanssa laittautumaan iltaa varten, Janne lähtiessä omille teilleen.

Päästyämme omaan sviittiimme avasin hyvän punaviinin ja nautimme sitä hiljakseen jutellen. Hetken päästä olikin ilta tuloillaan ja itse olin vielä aikeissa mennä pikaisesti saunomaan ennen kuin menisimme illalliselle. Anna totesi käyvänsä ensin vain pikaisesti suihkussa ja laittautuvansa saunoessani iltaa varten.

Kun tulin saunasta oli näkymä todella mieluinen: Anna oli saanut ehostuksen valmiiksi ja pujottautui juuri upean seksikkääseen mustaan mekkoon...ehdin nähdä vilaukselta seksikkäät alushousut ja stay-upit, ennen kuin ne peittyivät mekon alle. Vaimoni tietää todella mistä pidän ja hemmottelee minua välillä pukeutumalla herkullisesti...nam! Kaluni värähti, kun en voinut olla ajattelematta mihin ilta todennäköisesti päättyy. Halusin malttaa mieleni, sillä ajatus että joutuisin koko illan odottelemaan ennen kuin saan nauttia vaimostani vain lisäsi kiihotuksen tunnetta...sekin oli osa leikkiämme. Anna käveli luokseni lanteet keinua, painautui minuun ja antoi märän suudelman suulleni, samalla tunsin kuinka hänen kätensä liukui kovettuvaa kaluani kohti. Hellästi hän hyväili nyt jo kivikovaa kaluani pyyhkeen päältä ja kuiskasi korvaani kuinka aikoo nauttia minusta myöhemmin. Yritin ujuttaa samalla kättäni mekon alle, mutta päättäväisesti hymyillen vaimoni siirsi sen pois.. sanoi 'malta mielesi' ja vetäisi pyyhkeeni pois. Seisoin siinä vailla rihman kiertämää hieman hölmistyneenä ja kalu kivikovana. Anna istui sohvalle silmät kiiluen ja otti viinilasin käteensä...toisella kädellä hän vielä hieman härnäsi kaluani, totesi olevansa melko puutteessa ja sanoi haluavansa myöhemmin tänään oikein kunnolla... Lopuksi vaimoni otti kaluni samettiseen suuhunsa, pyöräytti pehmeää kieltään terskalla ja kehotti hymyillen pukeutumaan ettemme myöhästy illallispöytävarauksestamme. Niinpä vaivoin tungin kaluni vaatteisiin rauhoittumaan ja lähdimme syömään.

Ravintolassa saimme pöydän hyvältä paikalta, enkä voinut olla huomaamatta miesten vilkuilua vaimoni suuntaan kun kävelimme tarjoilijan perässä paikoillemme. Annan mekko oli sopivasti vartalon myötäinen paljastaen naisellisen olemuksen ja jaloissa vaimollani oli melko korkeakorkoiset pitkävartiset mustat saappaat. Hot.

Pöytään päästyämme tilasimme alkudrinkit ja syvennyimme hetkeksi listaan. Saimme valintamme valmiiksi ja tilasin samalla pullon erittäin hyvää punaviiniä. Kilistäessämme hauskalle illalle tunsin koputuksen olkapäässäni. Ystävämme seurueen isäntä Janne oli sattumoisin valinnut saman illallispaikan itselleen. Kättelimme ja vaimoni sai asiaankuuluvat poskisuudelmat halauksineen - olin huomaavinani Jannenkin taholta kiinnostuneen ja hieman pitkäksi venähtäneen katseen vaimoni suuntaan. Janne ehdotti kohteliaasti, että ellei meillä ollut mitään erikoista olisimme tervetulleet hänen pöytäänsä - kun kerran illasti yksinään. Kysyin mitä mieltä Anna oli ja hänelle asia sopi, joten vaihdoimme pöytää.

Dinner meni jutustellessa milloin mistäkin ja Janne osoittautui olevan samoilla aaltopituuksilla kanssamme. Ilta oli jo melko pitkällä ja olimme viihtyneet paikalla muutamia tunteja. Hiljalleen ryhdyimme Annan kanssa tekemään lähtöä 'yökerhoon', jossa siis oli esiintymisvuorossa kaikki villitsevä Jean S. Vaimoni nousi käydäkseen naistenhuoneessa ja huomasin kuinka Janne seurasi katseellaan Annan keinuvaa lantiota. Annan palattua nousimme ja mennessämme kaikki ulos, kysäisin vielä Jannelta josko hän haluaisi tulla mukaamme ainakin hetkeksi katsomaan bändiä. Janne puntaroi asiaa muutaman sekunnin ja päätti lähteä vielä 'yhdelle'. Sain erään paikallisen yrittäjätuttavani kautta Jannellekin vielä lipun jo loppuunmyydylle keikalle ja siirryimme täyteen ahdettuun ravintolaan.

Nautiskelimme menosta, juomista ja musiikista. Ilta eteni ja rento fiilis nautittujen juomien kanssa teki todella tehtävänsä. Kaikilla tuntui olevan todella hauskaa ja illanvietto sen kuin kiihtyi. Anna tahtoi vähän väliä tanssimaan ja pyörittelimme vaimoani kohta vuorotahtiin tanssilattialla. Vientiä olisi näyttänyt olevan enemmänkin, mutta Anna torjui muut yrittäjät päättäväisesti. Annan keikistellessä kohti naistenhuonetta katselimme molemmat pöydästämme hänen jälkeensä. Illanvietosta selvästi rohkaistuneena Janne totesi minun olevan onnenpekka, kun noin 'upean kissan' olin onnistunut pyydystämään. Kiittelin kohtelaisuudesta tietenkin hyvilläni ja jostain syystä kehaisin vielä vaimoni petitaitojakin. Janne kuittasi asian naurahduksella ja sanoi ettei muuta ollut ajatellutkaan.

Kohta Anna käveli keimaillen takaisin emmekä voineet olla naureskelematta äskeistä keskusteluamme. Vaimoni ihmetteli hymyillen mitä oikein myhäilemme ja vastailin jotain epämääräistä sexystä vaimostani...Anna katsoi katsahti minua ja sitten Jannea kysyvästi. Kohta taas Anna oli kinuamassa tanssimaan ja sälytin vastuun Jannelle. Katselin pöydästämme kuinka he pyörivät tanssilattialla ja huomasin kuinka Jannen kädet välillä vaelsivat vaimoni kyljillä. Ihmetyksekseni mustasukkaisuuden sijaan näkymä tuntui hieman kiihottavalta. Seksikäs vaimoni keimaili tanssilattialla itseään yli kymmenen vuotta vanhemmalle miehelle minun katsellessa etäämmältä. Näkymä oli melkoinen ja edelleen ihmettelin omaa reaktiotani, halusin nähdä lisää... Valitettavasti biisi päättyi ja he olivat lähdössä kohti pöytäämme. Puolivälissä matkaa alkoi kuitenkin rauhallisempi kappale ja näin Jannen sanovan jotain vaimolleni. Anna kääntyi ja he jatkoivat tanssimista uuden hitaan kappaleen tahdissa. Katselin omituisen fiiliksen vallassa, kuinka Janne piti vaimoani vartaloaan vasten heidän keinuessaan tanssilattialla. Anna piti itseään Jannen lähellä ja minusta näytti kuin vaimoni olisi hiljalleen hieronut itseään Jannea vasten...pystyin vaivoin hillitsemään kaluani, niin kiihottavalta tilanne silmissäni näytti.

Kappale loppui ja pari palasi pöytäämme, Anna oli hieman poissaolevan näköinen ja Janne hetken päästä jatkoi normaalia jutustelua. Kohta alkoi jälleen hidas kappale soimaan ja Anna pyysi tällä kerralla minua tanssimaan. Tanssiessamme hän suuteli minua tavoistaan poiketen tanssilattialla erittäin kiihkeästi ja painautui sen jälkeen varataloani vasten. Kohta Anna kuiskasi käheästi korvaani 'Olisin melko valmis lähtemään...haluan kaluasi...'. Melko rohkeaa puhetta tavallisesti kohtuullisen siveältä vaimoltani. Sitten vaimoni jatkoi hieman naurahtaen: 'onkohan toi Janne muuten hieman naisen puutteessa...' 'Kuinka niin', kysyin ja ihmettelin aihetta. Anna jatkoi: 'no...tuota....tanssiessamme äsken tunsin selvästi kuinka hän...'innostui' Kysyin mitä hän oikein tarkoittaa ja vaimoni vastasi 'no tunsin itseäni vasten täysin selvästi kuinka Jannen kalu seisoi....eikä muuten ole kaikkein pienin kalu...' Sanat aiheuttivat salamointia päässäni, kun ajattelin äsken näkemääni kohtausta kuinka vaimoni oli painautuneena vieraan miehen kovaa kalua vasten...ja kuinka lähes tuntematon mies oli käyttänyt hyväkseen oman vaimoni vartaloa hieroakseen kovaa kaluaan häneen. Samalla huomasin kuinka oma kaluni alkoi mielikuvista paisua, enkä voinut sitä enää hillitä. Vedin Annan nyt itseäni vasten ja hän vastasi jälleen kunnon suudelmalla. Sain kysyttyä kiimasta sumealla äänellä, miltä hänestä itsestään oli tuntunut, kun oli huomannut Jannen kovan kalun. Hetken hiljaisuuden jälkeen vaimoni kuiskasi korvaani hennosti: '...kiihottavalta...' ja suutelimme jälleen Annan hieroessa itseään nyt omaa kovana seisovaa kaluani vasten. Jatkoimme tanssiamme hiljaisuuden vallitessa kappaleen loppuun ja lähdimme kohti pöytäämme.

Pöytään palatessamme yritin käyttäytyä täysin normaalisti ja jatkaa jutustelua siitä mihin jäimme. Anna kuitenkin yllätti jälleen ja hivutti pöydän suojassa kättään hiljalleen kohti kaluani. Kauaa ei itsehillintäni riittänyt, vaan ehdotin vaimolleni että olisiko aika siirtyä yöpuulle. Nousimme ja teimme lähtöä, mielessäni välähteli jo kuinka kohta saan nauttia vaimoni suloista. Janne nousi myös ja sanoi itsekin lähtevänsä firmansa jättimäiseen edustusmökkiin...

Taksijonoa ei vielä ollut muodostunut ja autojonon keulilla oli tilataksi odottamassa asiakkaita. Päätimme jakaa taksin, sillä olimme lähdössä samaan suuntaan. Istuimme vaimoni kanssa vieretysten kasvot menosuuntaan ja Janne istahti vastapäätämme. Anna risti säärensä mielestäni flirttailevan hitaasti ja mekon helman alta näkyi nyt selvänä stay-upien pitsireunus. Janne oli myös huomannut seikan ja hieman häkeltyi kun tajusi minunkin huomanneen pitkittyneen katseensa. Taksin lähtiessä liikkeelle vaimoni sanoi Jannelle, 'että taitaa olla mukavaa kun pääsee välillä rauhassa lepäämäänkin ilman meluavaa revohkaa'. Uusi ystävämme vastasi, ettei se enää 'tässä konkurssissa tunnu missään...itse asiassa olisitte erittäin tervetulleita nauttimaan lasillisen tai pari, jos vielä jaksatte'. Itse olisin ollut täysin valmis peuhaamaan seksikkään vaimoni kanssa omaan sviittiimme, mutta kuulin vierestäni Annan myöntyvän pyyntöön.

Janne oli innoissaan ja Annakin tuntui olevan jotenkin vauhdissa. En viitsinyt ruveta mököttämään, joten päätin ottaa positiivisen asenteen viiveeseen ja nauttia hyvästä seurasta juomineen. Taksi kaarsi mielettömän upean kelohonkalinnan pihaan ja siirryimme sisälle viimeisen päälle laitettuun oleskelutilaan. Janne esitteli huvilan pikaisesti ja siirryimme olohuoneeseen. Isäntämme laittoi musiikkia ja ryhtyi tarjoilemaan juomia...Annalle tietenkin Shampanjaa ja itse otin tuhdin annoksen hyvää whiskyä. Istahdin upottavaan laiskanlinnaan juomani kanssa, Anna ja Janne istuivat sohvalla. Huomasin vaimoni jutuista hänen olevan normaalia enemmän hiprakassa ja shampanja näytti yhä maistuvan. Anna käväisi WC:ssä ja palasi sohvalle, istuessaan hän antoi mekon liukua melko ylös paljastaen nyt stay-upien pitsin lähes kokonaan. Huomasin myös mekon edessä olevien nappien auenneen aiempaa enemmän antaen hyvän näkymän rintojen kaareen...wau mikä näky!

Saman oli huomannut myös isäntämme ja vilkuili aina puhuessaan vaimoni suloja 'salaa'. Anna flirttaili nyt avoimesti Jannen kanssa antaen hieman normaalia enemmän näköalaa... Edelleen olin täysin ihmeissäni omasta reaktiostani, vaimoni käytös ei aiheuttanut lainkaan mustasukkaisuuden pistoja - päin vastoin jotenkin tilanne jopa kiihotti mieltäni. Sitten Anna halusi jälleen tanssia ja pyysi Jannea seuraksi tanssimaan. Katselin tuolista heidän tanssiaan ja kohta he tanssivat jälleen toisiaan vasten. Olin aivan varma, että Janne taas hieroi kaluaan vaimoani vasten...huomasin olevani aivan törkeässä kiimassa.

Tanssiessaan he kääntyivät siten, että Janne oli selin minuun ja näin vaimoni kasvot isäntämme olkapään yli. Anna piti silmiään puoliksi ummessa ja ilme oli aivan yhtä nautinnollisen näköinen, kuin hän olisi juuri nauttimassa seksistä. Samassa vaimoni avasi silmänsä ja katsoi suoraan minuun - harvoin olen nähnyt häntä niin kiimaisen oloisena kuin tuolla hetkellä. Vaimoni kädet seikkailivat estottomasti Jannen hartioilla, selällä ja takapuolella selvästi vetäen miestä itseään vasten. Huomasin Jannen suutelevan vaimoni kaulaa ja käsien liukuvan ympäri Annan vartaloa. Itse en enää moista kestänyt, vaan kävelin Annan taakse. Janne säpsähti ja oli vetäytymässä pois, kun näytin että jatkakaa vain. Tulin aivan kiinni vaimooni, painoin kivikovan kaluni hänen peppuaan vasten ja suutelin niskaa. Janne hieroi kaluaan ilmeisesti etupuolella ja vaimoni hamusi miehen huulia. Hetken olimme siinä tiiviinä pakettina ja kiima huoneessa oli käsinkosketeltavaa. Sitten nostin vaimoni mekkoa hitaasti ja vedin sen kokonaan Annan pään yli. Janne tuijotti kalu housuissa pullottaen seksikästä vaimoani, joka nyt oli verhoutuneena vain alusasuihin ja saappaisiinsa.

Olin edelleen Annan selkäpuolella ja kiimainen vaimoni painoi takapuoltaan jälleen kivikovaa kaluani vasten. Irrottauduin hänestä ja työnsin Annan hitaasti vasten Jannea avaten samalla vaimoni rintaliivit. En koskaan unohda sitä aivan mielettömän kiihottavaa näkyä, kun vieraan miehen käsi hyväili vaimoni paljasta rintaa. Vaimoni ynähteli täydessä kiimassa ja suuteli isäntäämme kiihkeästi suoraan suulle. Heidän suudellessaan vedin jo aivan märiksi kastuneen stringitkin vaimoni jalasta...huh mikä näky: Vaimoni suutelee antaumuksella yli kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa silmieni edessä, täysin valmiina antautumaan tuolle miehelle. Janne oli täysin tilanteen tasalla ja hyväili vaimoni vartaloa joka puolelta, äänistä päätellen Anna taisi saada ensimmäisen orgasminsa siinä välissämme pelkistä hyväilyistä.

Janne otti tilanteen haltuun ja johdatti meidät suureen makuuhuoneeseen. Anna kääntyi puoleeni ja katsoi kuin kysyäkseen onko kaikki ok. Suutelin vaimoani suulle ja hiljalleen ohjasin muhkealle vuoteelle selälleen. Levitin Annan reidet ja suutelin hitaasti kaulasta alaspäin nöpöttäville nänneille, vatsalle ja liu,utin kieltäni kohti jo valmiiksi litimärkää pillua. Huomasin, että Janne oli myös riisunut ja samalla kun annoin Annalle kunnon kielikylpyä, isäntämme hyväili ja suuteli vaimoni rintoja. Annoin kieleni liukua hitaasti vaimoni pillulla ja lopulta pyörittelin kielellä klitoriksen ympärillä. Voihke yltyi ja tiesin orgasmin olevan tuloillaan. Kiusasin Annan hitaasti muutaman kerran aivan orgasmin kynnykselle ja annoin jälleen hieman rauhoittua...en ole koskaan nähnyt häntä yhtä kiimaisena. Anna kiemurteli sängyllä ja aneli saada kalua sisäänsä...

Kun nousin ylös riisuakseni, näin Jannen kiipeävän polvilleen vaimoni jalkoväliin ja levittävän vaimoni reisiä yhä enemmän auki. Anna myötäili auliisti ja tarjoutui isäntämme naitavaksi avaten reitensä täysin levälleen. Vasta nyt huomasin Jannen muhkean ja paksun kalun. Vaimoni tuijotti lasittunein silmin Jannen kookasta ylväänä seisovaa kullia ja hieroi sitä toisella kädellään. Sitten Anna katsahti minuun ja sanoi 'kulta saanhan nauttia hetken Jannen kalusta'... Olin omasta kiihkostani lähes mykkänä...vaivoin sain nyökättyä. Janne alkoi omistajan elkein hyväillä vaimoani ja asetella jättikaluaan Annan valmiina odottavan pillun huulille. Pääni sisällä velloi, olin juuri todistamaisillani erästä maailman kiihottavinta näkyä, sitä kun oma vaimo antautuu vieraan miehen naitavaksi. Tiesin, että asia minua kiihottaa, mutta tähän saakka kaikki oli ollut vain fantasiaa. Sydämeni hakkasi, kurkkua kuivasi ja halusin vain että tuo vieras kalu tyydyttää vaimoni. Näkymä on palanut mieleeni: Janne ryhtyi nautinnollisen hitaasti painamaan muhkeaa elintään vaimooni, Anna sulki silmänsä ja huokaili nauttien joka solullaan Jannen kalun tuomasta tunteesta. En voinut koskeakaan omaan kivikovana seisovaan kaluuni, sillä olisin lauennut sekunneissa. Janne ryhtyi kiihdyttämään hiljalleen tahtiaan ja käsitteli vaimoani kuin omaansa. Isäntämme suuteli Annaa suulle ja leipoi tämän rintoja. Vaimoni näytti nauttivan tilanteesta täysillä ja unohti minun olevan huoneessa. Anna kietoi kiimaisena voihkien säärensä Jannen ympärille, aivan mieletön näkymä. Kauaa ei Anna Jannen suurta kalua kestänyt ennen ensimmäistä orgasmiaan. Vaimoni voihke muuttui hiljalleen nyyhkytyksenomaiseksi ja oli lopulta kuin pelkkää huutoa, en ole koskaan nähnyt hänen laukeavan yhtä voimakkaasti. Janne antoi vaimoni hieman rauhoittua ja veti sitten kalunsa pois. Anna kehräsi kuin kissa Jannen käsittelyssä ja kääntyi auliisti kontalleen isäntämme pyynnöstä.

Janne asettui vaimoni taakse, otti toisella kädellä Annan lantiosta kiinni ja survaisi kerralla kalunsa pillun pohjaan saakka. Anna oli heti juonessa mukana ja tuntui jälleen nauttivan käsittelystään. Itse hieroin toisella kädellä Annan rintoja ja hyväilin toisella herkkunappulaa. Huomasin vaimoni reaktiosta, että huippu alkaa jälleen lähestymään joten vetäydyin katselemaan näytelmää. Janne painoi nyt täydellä kiihkolla ja Anna vikisi hänen otteessaan. Katselin, kuinka Janne suuri kalu painui kiiltävänä kerta toisensa jälkeen upean vaimoni sisään...hetken kuluttua Janne alkoi osoittaa laukeamisen merkkejä, Anna huomasi tämän ja hoki puoliksi huutaen: 'anna tulla kulta...tule...haluan kaiken syvälle, sisälle'. Tämä taisi olla liikaa uudelle ystävällemme ja lähetti orgasmin matkaan. Itse hyväilin hiljalleen kaluani samalla kun vieras mies vieressäni murahtaen laukesi vaimoni pilluun. Näytti siltä kuin Janne olisi pumpannut siemeniänsä vaimooni ainakin minuutin, samalla Anna laukesi toistamiseen melkoisen voihkeen säestämänä. En osaa sanoin kuvata sitä kiiman tunnetta, sitä kiihottuneisuuden astetta, kun näin toisen vaimoni laukeavan toisen miehen käsittelyssä. Yhtä lailla pääni meinasi räjähtää, kun tajusin toisen miehen ampuvan lastinsa omaan vaimooni itse katsellessani sitä vierestä. Huh.

Hetken päästä Janne vetäytyi vaimostani ja Anna kääntyi jälleen selälleen. Vaimoni levitti minulle kutsuvasti reisiään ja näky oli aivan mieletön: Jannen paksu sperma valui Annan pillusta ja koko jalkoväli kiilteli liukkaudesta. Asettauduin näkymää ihaillen oman vaimoni jalkoväliin ja suutelin häntä suulle. Anna veti minua takapuolestani lähemmäksi ja kaluni pää hieroi liukkaita pillunhuulia. Painoin hieman alaspäin ja tunsin kuinka kaluni liukui itsestään täydelliseen liukkauteen. Tunne oli mieletön: tunsin omalla kalullani toisen miehen kuuman sperman vaimoni pillussa. Jokaisella työnnöllä kaluni liukui auki nussitussa ja vierasta spermaa täynnä olevassa pillussa. Anna silitteli kylkiäni ja huokaili korvaani kuinka hyvältä tuntuu saada kunnolla kalua....kuinka hyvältä tuntui saada Jannen upeaa suurta kalua. Vaimoni kuiskuttelut vain kiihottivat minua lisää. Sitten Janne ryhtyi hiljalleen hyväilemään ja suutelemaan Annan rintoja samalla kun itse nautiskelin vaimoni pillusta. Annaakin asetelma tuntui kiihottavan ja hän veti isäntämme suudelmaan. Näky oli minulle liikaa ja räjähdin sellaiseen orgasmiin, että luulin tajuntani lähtevän. Spermaa tuli varmaan selkärangasta saakka ja vaimonikin tuntui vielä laukeavan.

Hetken kuluttua vetäydyin raukeasta vaimostani ja kierähdin sängylle. Janne teki lähtöä huoneesta ja sanoi, että voimme hyvin jäädä lepäämään loppuyöksi siihen, hän itse meni nukkumaan johonkin toiseen talon makuuhuoneista. Nukahdimme Annan kanssa sylikkäin varmaan heti.

Aamun koittaessa heräsin, kun rakkoni meinasi räjähtää. Hetken kesti, kunnes ymmärsin missä olin ja muistin mitä oli tapahtunut. Tajusin olevani yksin vuoteessa ja ajattelin Annankin nousseen suihkuun tai tarpeilleen. Nousin etsimään veskiä, jonka löysinkin heti makuuhuoneen oven vierestä. Helpotettuani oloani menin takaisin sänkyyn. Ihmettelin hetken missähän Anna mahtaa olla, mutta taisin torkahtaa melko nopeasti.

Havahduin siihen, kun vaimoni hiippaili huoneeseen ja sujahti takaisin peiton alle viereeni. Vedin hänet vartaloani vasten ja kysyin missä hän oli ollut. Melko pitkän hiljaisuuden jälkeen Anna kääntyi, suuteli minua ja kuiskasi ettei voinut vastustaa kiusausta. Hän oli ollut menossa juomaan, kun Janne oli tullut kalu puolitangossa WC:stä vastaan. Mitään puhumatta Janne oli taluttanut vaimoni sänkyynsä ja nainut vielä kerran oikein kunnolla. Anna kuiskasi halunneensa vielä kerran tuntea tuon jättiaisan pillussaan. Kertoessaan tätä vaimoni oli ottanut kivikovan kaluni käteensä ja runkkaili sitä hiljakseen. Kuuntelin kiiman vallassa kuinka vaimoni kertoi nauttineensa jälleen kerran Jannen suuresta kalusta ja nautin itse samalla saamastani käsihoidosta... Kauaa en enää kestänyt Annan kuiskutuksia vaan laukesin vaimoni päälle ja käsille...

Hetken päästä nousimme ylös, kävimme yhdessä suihkussa ja tilasimme taksin. Hyvästelimme Jannen ja sovimme, ettei asiaa huudella julkisesti. Anna antoi vielä kunnon suudelman Jannelle oviaukossa juuri taksin tullessa pihaan...kuski hieman ihmetteli näkymää, mutta ei vaivautunut kommentoimaan. Tapahtuma on todella saanut maustetta seksiimme sen jälkeen...

Kommentteja saa antaa, erityisesti jos samanlaisia kokemuksia tai edes haaveita

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute