Herkku-puhelin
Muuttoapu
ladytiina

Meille Marjan kanssa oli tullut pahaksi tavaksi jättää nussiminen päälle, eli se johti poissaoloihin ja lopuksi potkuihin yhteisestä työpaikastamme. Myin taloni ja muutin pois toisin sanottuna korpeen uusi työmatkani on noin 45 km asun kylässä jossa ei ole paljon mitään. Voitte uskoa, että puute on ollut kamala. Kerron kuitenkin viimeisestä panostani Marjan kanssa ennen muuttoani.

Tavarat olivat jo laatikoissa Marja tuli avuksi pakkaamaan ja kantamaan laatikoita vuokraamani pakuun. Tupakkatauolla tuli puheeksi kaikki ne sessiot mitä olimme kokeneet talossani, väkisinkin alkoi farkkuni elämään ja Marja huomasi pullotukseni. Hän painautui minua vasten ja suuteli minua tunsin hänen etumuksensa omaani vasten ja hänen kiihkeä hengityksensä tuntui kuumana suussani. Kuin itsestään kätemme kaivautui toistemme sepaluksista sisään. Runkkasimme toisiamme ja suutelimme kiihkeästi. - Vittu kun tekis mieli tyttöillä sun kanssa vielä kerran, Marja huohotti. Vastasin kiihkeästi huohottaen: mie tiiän missä laatikossa ne vaatteet on. Revimme laatikon auki ja aloimme valkkaamaan vaatetusta.

Mustat avonaiset verkkosukkahousut samaa väriä pitsi rintsikat ja pikkuruiset stringit löytyi helpoimmin. Niiden päälle nitkuttelin tosi tiukan ja tosi lyhyen mustan nahkaminin, pukeutuminen oli hankalaa koska suurimmat kalusteet oli jo viety varsinkin pitkien punaisten reisisaappaiden pukeminen seisaaltaan oli lähes haaste. Kuitenkin pääsin katselemaan itseäni suuresta peilistä asetellen punaruskeaa kiharoitua peruukkia päähäni. Marja oli pukeutunut ns laatikko huoneessa joten mulla ei ollut hajuakaan mitä hänellä oli päällään.

Korkojen kopina kuulosti monin kertailta tyhjissä huoneissa, kuitenkin vanha tuttu tunne täytti minut jälleen kaluni oli ponnahtanut pöksyjen sisältä ja hankasi nyt satiinista hameen vuorta vasten joka kahisi joka askeleelle ja hiveli jokaista paljasta kohtaani tuon ihanan hameen alla. Marja seisoi olkkarin oven pieleen nojaten ja kysyi värinää äänessään -kelpaako?Hänellä oli lila nahkahameeni ja mustat korkkarit, kauniit sääret oli verhoiltu mustilla saumasukilla ja hameen kauluksen alta pilkotti musta lantiokorsettini. Hameen etumusta katsoessani päättelin ettei hänellä ollut pikkareita ollenkaan tai sitten hänen kalunsa oli tehnyt kiihottuneen pakoliikkeen aivan kuten minunkin. Vaatteeni ei istuneet hänelle yhtä hyvin kuin mulle mutta en antanut hieman suurien punaisten rintsikoiden häiritä sitä vastoin musta Kleopatra-peruukkini oli mahtavan näköinen tuon lesborakastajattareni päässä. Meikit olivat kateissa muttemme antaneet sen estää meitä ottamasta toisiamme.

Suutelimme hyväillen toistemme peppuja, painauduimme vastakkain ja tunsimme kiiman hameiden sisällä. Kaikki äänet ja liikkeet kaikuivat ympärillämme moninkertaisina tyhjässä asunnossa. Marja laskeutui kontalleen eteeni ja alkoi nuolla saappaitani, katsoin tuota kiihottavaa näkyä ja nipistelin nännejäni jonka vaikutuksen pitsiset liivini moninkertaistivat karheudellaan. Marja nuoli saappaiden varsia ja pian reisieni sisäpintoja läheten hameeni helmaa ja sen alla odottavaa kovaa kaluani. - Käänny selin, Marja kuiskasi ja tein työtä käskettyä, olimme suuren peilin edessä ja näin kuinka Marja nuoli peppuani hameen läpi ja katseli itseään. Koukistin selkääni ja katselin tuota kiimaista touhua, välillä Marja läpsi pyllyäni varsinkin silloin kun katsoin peilistä häntä. Nostin hamettani kiiman vallassa ja huohotin -kulta nuole pyllyreikää. Marjan kieli löysi herkän paikkani ja alkoi leikkiä sillä. Välillä kieli porautui sisääni, laskeuduin hiljaa ynisten kontalleni ja koetin olla laukeamatta kun Marja nuoli persettäni ja läpsi pakaroitani saman aikaisesti. -Nussi minua jooko, huusin Marjalle mutta Marja ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa, korkeintaan hän työnsi sormensa sisääni ja sanoi: saatanan lutka viettelit minut ja sain potkut perseesi takia! - Saat kyllä maksaa siitä, nussin sut puhki siitä hyvästä! Se lupaus kuulosti todella hyvältä, mutta tiesin ettei se toteudu ihan herkästi. Marja lopetti touhunsa ja käski minut selälleen, tottelin ja niinpä hän tuli seisomaan hajareisin pääni päälle. Katselin hameen alle ja totesin Marjan pikkupöksyjen jääneen laatikkoon. Hamettaan rullaten ylös päin hän härnäsi minua välillä laskien kovat pallinsa kieleni ulottuville mutta taas nousten ylös. Sain käskyn nousta polvilleni.

Marja tuli eteeni selin ja alkoi keikutella pyllyään edessäni. Kuulin satiinin kahinan ja kuvittelin sen ihanan pepun kiertävän kiekkoa hameen sisällä. - Tekiskö mieli mieli tulla mun pöksyihin? - Ei sulla ole pöksyjä, mutta haluisin äkkiä hameen alle! - Ota se pois nopeesti, Marja sanoi ja kumartui eteenpäin, avasin hameen vetskarin hampaillani ja aloin kitkutella tiukkaa hametta pois. Kaunis takamus paljastui hameen alta ja välittömästi iskin siihen kiinni. Nuolin, suukottelin ja näykin pakaroita hampaillani kiihkeästi. Marja painoi päätäni reikää kohti ja minä raivasin kielelleni tilaa levittäen pakaroita irti toisistaan. Reikä ei ollut aivan puhdas mutta en välittänyt olin niin kiimassa, annoin kieleni seilata pitkin ryppyjä ja painoin sitä jopa hieman sisäänkin. Marja kääntyi ympäri ja työnsi lantiotaan ahnetta suutani kohti, otin pallit käsittelyyni nuolin niitä terävästi ja lopuksi hotkaisin ne kokonaan suuhuni. Marja keikutti lantiotaan ja piteli kiinni päästäni samalla kun imin hänen kassejaan. Terska oli paisunut valtavaksi, ympäröin sen huulillani ja imin kunnes päästin koko komeuden suuhuni, kuumana ja sykkivänä. Tunsin jokaisen paisuneen verisuonen huulillani ja kielelläni, samalla Marjan peppua puristellen annoin hänen nussia suutani kiihtyvää vauhtia. - Voi vittu multa tulee kohta aaahaaah aaah vooiiih vvvhhttuuuu aaaahn aaah aaaaah! Marja laukesi suoraan suuhuni, suuni oli puolillaan spermaa jota valui suustani leualle ja siitä rintsikoilleni ja hameelleni, en jaksanut enkä ehtinyt niellä kaikkea. Marja laskeutui eteeni polvilleen ja suuteli minun spermaista suutani imien osan lastistaan suuhunsa. - Kiitos kulta, hän huohotti. Olin hiukan pettynyt koska olin toivonut saavani Marjan kovaa kalua pyllyyni ja mikä nautinto olisi ollut ottaa koko lasti suolen sisäisesti, hyvä näinkin varsinkin kun Marja alkoi välittömästi hivellä reisieni sisäpintoja suudellen herkkää kaulaani ja imien fritsuja.

Marjan käsi hakeutui pikkuhiljaa hameeni alle ja löysi kaluni, joka oli ollut käyttö kunnossa alusta alkaen. Kosketus oli kuin sähköisku värähdin voimakkaasti ja kauhukseni huomasin kaksi tuijottavaa silmää makkarin oven raossa. Huudahdin kauhistuneena: lopeta Make täällä on joku!Siinä unohtui tyttöilynimikin paniikki oli niin suuri. Talon uusi omistaja seisoi oven raossa ja yritti tunkea housuihinsa seisovaa kaluaan, jota oli runkannut katsoessaan meidän leikkejämme. - Anteeksi ei ollu tarkoitus keskeyttää, mutta kun täällä piti olla jo talo tyhjänä. Änkytti Ilkka talon uusi omistaja. Emme osanneet sanoa oikein mitään, tiesin Ilkan olevan eronnut mies noin 55-vuotias vähä reppana mutta muuten suht komea kaveri, olimmehan tavanneet aiemmin. Onneksi Marja oli reippaampi kuin minä ja hän kysyikin pokkana: tais meidän touhu näyttää hyvältä kun pisti setän noin runkkaamaan? - Eihän siinä mitään jos nuoret miehet joskus vähä ööööh tuota... - Harrastavat tyttölempeä keskenään, täydensi Marja ponnekkaasti. - Niin tuota ty tyt tyttölempeä joo niin tuota. Pikkuhiljaa tilanne alkoi huvittaa minuakin ja rohkaistuin sanoen - Tässä muuton lomassa alkoi tehä mieli ja tässä sitä ollaan.

Ilkka suhtautui näkemäänsä aika rennosti ja tunnusti olleensa joskus poikien kanssa. -Kyllä minäkin joskus armeijassa tuota kokeilin eikä se sen hassumpaa ollu. Jotenkin rohkaisin mieleni ja menin keimaillen Ilkan eteen sopertaen: jos sinulla tekee mieli niin voisin antaa talokaupan kunniaksi. Muistin nimittäin puutteessa olevan peppuni ja muistelin Ilkan runkanneen oven raossa katsellen minua suuhun pantavana lutkana.

Ilkka oli epävarma mutta kun laskeuduin hänen eteensä hame kahisten kyykkyyn ja avasin puoliksi kiinni olleen vetskarin, ei hän vastustellutkaan. Kaivoin puolijäykän aisan ulos ja aloin runkata sitä kovemmaksi. Marja katsoi yllättyneenä touhuani ja alkoi hyväillä omaa kyrpäänsä ja meni Ilkan luo alkaen kannatella hänen kovenevaa kaluaan ottaessani sitä suuhuni. - Haluutko Ilkka pukea jotain mukavaa päälles? Marja kysyi hiplaten Ilkan rintaa. -e En tiiiä aah aah kai siihtä jootain jo aah os löytyy. Menimme olkkariin, mutta Ilkka ei perustanut tyttöjen vaatteista joten hänelle puettiin nahkahihnabody jossa pallit ja kalu tulee tiukan teräsrenkaan sisään. Loppujen lopuksi Ilkka näytti aika namulta noissa hinttivaljaissa, jotka olin hankkinut joskus, varsinkin jo kovana ollut kulli koveni entisestään renkaan puristuksessa. Jatkoin kalun imemistä kyykky asennossa jossa hameeni kiristi peppuni äärimmilleen. Koetin upottaa tuon komean 22 senttisen kokonaan suuhuni ja melkein onnistuin siinä tukehtumatta, se maistui ihanalta ja oli kova ilmeisesti Ile ei ollut saanut pitkään aikaan koska kiemurteli ja voihki aivan valtavasti. Tällä kertaa pidin varani ja lopetin imemisen ennen Ilkan laukeamista hyvissä ajoin. Perseeni vaati munaa joten nousin ylös ja sanoin -Ilkka pane minua ole kiltti pane kovaa. Marjakin halusi minun saavan peppuuni joten kannusti Ilkkaa. - Nussi Tiinalta aivot pellolle nussi, jooko? On se sen verran porno ja huorahtava. Ja vihdoinkin minä pääsin pantavaksi, Marja riisui hameeni joka oli kiristänyt kokoajan ja tehnyt oloni tukalaksi. Menin kontalleni keikutin peppuani kiimaisena ja ulahtelin kun kylmä liukkari kosketti reikääni. Sisääni työnnettiin ensin sormia kaksi sitten kolme jopa neljä sormea venytti reikääni tuolle Ilkan mahtavalle kakskakkoselle. Kun Marja levitti pakaroitani ja Ilkka painoi aisansa sisään en voinut muuta kuin huutaa. Marja ehätti tukkimaan suuni omalla kalullaan joka oli taas juhlakunnossa.

Kyrpää tuli kahdesta suunnasta yritin selvitä niistä molemmista kunnialla vaikeaa se oli sillä kun toinen kalu alkoi olla hallinnassani niin toinen tuntui taas paremmalta. Päässäni humisi näin tähtiä olin jumalauta puoli sokea niin ihanalta se tuntui. Marja oli herkällä päällä jo toisen kerran nielin hänen mällinsä kun hän karjuen linkosi koko lastin suuhuni. En yrittänytkään niellä satsia koska Ilkan kyrpä perseessäni vei koko huomioni. Ja sitten kuin olisi ammuttu suoleen Ilkka laukesi tuntui kuin olisin liikahtanut eteenpäin lastin voimasta joka täytti suoleni, taivas se tuntui ihanalta.

Ilkan kalu pehmeni sisälläni sykkien ja minä jännittelin reikääni tuota ihanaa vartta vasten, mutta en ollut saanut vielä ja onneksi tyttökaverini Marja muisti sen. Minut käännettiin selälleen ja molemmat pojat kävi kovan kaluni kimppuun, he imivät vuorotellen, he sormettivat peppuani vuorotellen tai yhtä aikaa sillä en ollut ollenkaan varma mitä jalkojeni välissä tapahtui olin aivan hämärän rajamailla. Kunnes sitten aloin voihkia tai pikemminkin huutaa, Marja tuli ja kannatteli päätäni hokien -kulta anna tulla anna tulla anna tulla kestä kuin nainen rakas anna tulla. Ja silloin minä huusin, Ilkka työnsi neljä sormea sisääni ja imi terskaani siten ettei pisaraakaan roiskunut, samaan hetkellä kun laukesin niin Marja suuteli minua ettei tyhjässä talossa kaikuva karjuminen herättäisi huomiota.

En ole tavannut Ilkkaa sen jälkeen vaikka mieli kyllä tekis syy on se kaskakkonen. Mutta Marjan kanssa soitellaan edelleenkin yleensä ainakin mulla on silloin hame päällä ja dildo käden ulottuvilla.

Pliis siskot auttakaa minua kun asun täällä korven keskellä... Terv. Tiina, pusi pusi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute