Herkku-puhelin
Ravintolan vessa
irstaat

NAINEN
Illan hämärtyessä pukeudun nätteihin vaatteisiin ja lähden taivaltamaan kohti kaupungin valoja. Pimeys laittaa mielikuvitukseni liikkeelle saaden minut säpsähtelemään. Nopeutan askeleitani ja saavunkin pian keskustaan. Astun sisään hämärään ravintolaan. Tilaan juoman, jääden tiskille tarkkailemaan ihmisiä. Huomaan erään miehen vilkuilevan minua välillä, hän saa minut tuntemaan itseni haluttavaksi ja rohkenen hymyilemään hänelle ilkikurisesti. Eikä kauaakaan kun hän jo tarjoutuu seuraani, ja pikku puutteessa en pistä sitä laisinkaan pahaksi. Jokin sisälläni aavistaa, että tänään voisi olla SE päivä. Mies ei kysy nimeäni, enkä minä hänen. Keskustelemme kunnes jutut kääntymään pikkuhiljaa seksiin. Mies kertoo olevansa puutteessa ja iskee minulle silmää. Voiko asiaa suoremmin ilmaista, alan olla jo aika märkä. Kysyn häneltä millaisesta seksistä hän tykkää, mutta en saa vastausta. Tunnen kuinka käsi hivelee reiteni sisäpintaa kuin pyytäen ottamaan selvää. Olen levoton. Hän kumartuu puoleeni ja kuiskaa korvaani, "Saanko näyttää sinulle?". Hän hengittää kaulaani odottaen. Mies nykäisee minua kädestä ja lähden kävelemään hänen peräänsä. Tuntuu kuin jalkani eivät kantaisi, tahdon tuota vierasta miestä enkä näe mitään muuta ympärilläni. Seuraan kiimaisena hänen selkäänsä toisten ihmisten ohitse. Pian minut nykäistään miesten vessaan, eikä vessassa näyttäisi olevan ketään muita.

MIES
Istun vessassa kun kuulen oven käyvän. En kiinnitä siihen juurikaan huomiota, ennen kuin kuulen huohotusta. Oven raosta näen kuinka nainen ottaa suihin. Sisälläni syttyy välitön reaktio. Käteni hakeutuu kalulleni ja alan hitaasti runkkailla. Tällaista tilaisuutta ei usein suoda, live seksiä. Nainen istuu nyt pöydällä jalat levällään, hän näyttää houkuttelevalta ja kiimaiselta. Tämä outo pariskunta saa minut aivan hekuman partaalle. Kaluni seisoo ihanasti, kun runkkailen piilopaikassani ja katselen heitä. Tilanne on kuitenkin nopeasti ohi ja nainen näyttää jäävän kuin puille paljaille. Mies halusi näköjään vain tyydyttää omat halunsa.

NAINEN
Edessäni seisoo kalu kädessään mies jota olen himoinnut, hän laskee kätensä pääni päälle vetäen minut imuttamaan kaluaan. Teen sen mielelläni. hänellä seisoo ihanasti. Hänen kalunsa on puhdas ja komea, paisunutta terskaa myöten. Mies komentaa minut istumaan haarat levälleen pöytätasolle, hän katselee posliini pimppaani. Kokeilee sormella pehmeää vasta ajeltua tavaraani, joka on hänen toimestaan aivan valuvan märkä. Mies ei halua viivytellä, hän todella on puutteessa ja haluaa pillua. Turvonnut terska uppoaa hetkessä kosteaan kiimaiseen pilluuni ja alkaa eläimellinen nylkytys. Aaah hän on niin kiihottunut että kalu tekee tosi hyvää. En tosin ehdi siitä kauaa nauttia kun hän jo laukeaa sisääni. Säikähdän, eihän tämä näin pitänyt mennä. Mies vetäisee kalun housuihinsa ja häipyy sanaakaan sanomatta. Jään haukkomaan kuin kala kuivalle maalle. Tuskin ehdin pettymystäni tajuta kun huomaan vessassa olevan toisenkin miehen. Hän runkkaa seisokissa olevaa kaluaan hitaasti edestakaisin katsoen anovasti. "Tyydytä minut" Minä sanon hänelle ja hän kutsuu minut vessakoppiin kanssaan. Istun ratsaille ja suorastaan valun mahlaa hänen päälleen. Tunnen olevani epätoivoinen ja irstas kun panen jo toista tuntematonta miestä tänä iltana. Kuulen oven taas käyvän mutta en ehdi välittää siitä. Olen niin kiimainen että laukean hänen ihanalle herrasmiehen kalulleen ja hetki tämän jälkeen hän kysyy saako laueta sisään. Ajattelen että eiköhän suurin vahinko ole jo tapahtunut ja annan hänelle luvan. Mies kiihottuu jo pelkästä ajatuksesta niin paljon että laukeaa samantien ja tunnen kuinka ihanat lämpimät ruiskaukset leviävät sisääni. Kalu sykkii ihanasti. Kun suurin kiihko yltämme laantuu, katsomme toisiamme hämillämme emmekä tiedä mitä sanoa.

MIES
Istumme sisäkkäin vessassa. Katsomme toisiamme hämillämme ja hiljaa, kunnes nainen kysyy joko lähdetään kotiin? Tottakai suostun, lähdemme samantien. En malta odottaa kotiin pääsyä, että saan nuolla toisen miehen spermat pois rakkaani pillusta. Hän saa kertoa minulle irstaat yksityiskohdat panosta, vaikka suurimman osanhan minä jo tiedänkin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute