Herkku-puhelin
Vaimon saappaan alla
Kyvytön

Valitettavasti seuraava on fiktiota,ainakin toistaiseksi :)

-----------------------

Olin tavannut vaimoni neljä vuotta sitten netti-ilmoituksen kautta ja lyhyen seurustelun jälkeen päädyimme naimisiin, pikkuporvarilliseen kulissiavioliittoon, jonka todellinen luonne näyttäytyi kotioloissa ja vaimoni valitsemassa seurassa. Olin jo alunperin etsinyt elämänkumppanikseni sadistista Naista ja 24/7 suhdetta. Ulkopuolisille näyttäydyimme kuitenkin tavallisena avioparina kummankin ammatin ja ns. sosiaalisen aseman vuoksi. Vaimoni oli lääkäri ja itse toimin valtion virassa.

Ensimmäisten treffien jälkeen oli selvää, että Elinasta tulisi orjuuttajani. Hän omasi poikkeuksellisen häijyn mielikuvituksen ja tuntui olevan seksuaalisesti poikkeuksellisen aktiivinen. Hän teki heti aluksi selväksi, että tulisi rajoittamaan orjansa seksuaalisuutta tahtonsa mukaan, pitäisi rakastajia ja mahdollisesti tilapäisiä lisäorjia tarpeelliseksi katsomassaan laajuudessa. Elina oli minua viisi senttiä pidempi, salilla hauikset hankkinut pitkähiuksinen blondi, jonka tyrmäävästi meikattuja kasvoja ihaillessa suostuin enemmälti harkitsematta kaikkiin ehtoihin.

Elina halusi ensimmäiseksi varmistaa, että hänen orjansa ei pystyisi kiihottumaan ja saamaan seisokkia luvatta. Toisille treffeillemme kotiinsa hän oli ottanut työpaikaltaan steriilejä neuloja ja siteitä, sekä hankkinut pieniä metallisia renkaita, joissa oli ruuviholkki, joilla ne sai umpinaisiksi renkaiksi. Elina käski minut riisuuntumaan ja johdatti sen jälkeen kalusta taluttamalla minut talonsa kellariin, jossa oli avonainen, tiilivuorattu huone ja karkeatekoinen, lankuista rakennettu pöytä. Jouduin pöydälle selinmakuulle ja Elina kiinnitti sekä käteni että jalkani lankkupöytään tehden kaiken pyristelyn turhaksi. Pieni, 16-senttinen kaluni oli noussut seisokkiin, olihan tilanne kiihottava ja Valtiattareni uskomattoman kaunis. Elina totesi ennen toimenpidettä, että olin juuri osoittanut käytökselläni, että kaluni tulee saattaa vaarattomaksi, koska en sitä pysty paremmin hallitsemaan.

Elina laittoi minulle suukapulan ja avasi neulapaketit. Varoittamatta hän läpsäisi kiveksilleni voimalla, jolloin tähdet säkenoivät silmissäni ja yritin huutaa, vaikka turhaahan se suukapuloituna oli. Elinan toivoma vaikutus läpsäisyllä kuitenkin oli, kaluni veltostui välittömästi. Elina sitoi veltostuneen miehuuteni juurestaan kumiletkulla ja kiristi sen tuskallisen tiukalle. Hän oli kertonut aikovansa laittaa minulle lävistykset, muttei ollut kertonut toimenpiteestä sen tarkemmin. Ensimmäinen neula työnnettiin terskan aukosta alaspäin. Se kirpaisi pahasti, eikä reiän teon jälkeinen renkaan asennus ollut yhtään sen miellyttävämpää.

Esinahkaan ja kivespusseihin sekä niiden taakse Elina työnsi neulat sekä vielä kaksi neulaa häpykumpuun kullin juureen. Jokainen rei'itys sai sitten samanlaisen renkaan. Vaikka desinfiointiaine oli hieman kirveltänyt ennen rei'ittämistä, se ei ollut mitään siihen verrattuna, kun Elina nyt kaatoi haavoille ainetta suoraan pullosta. Ulisin suukapulaani samalla kun Elina liimasi pikaliimalla renkaiden kierteet ja kiersi holkit kiinni. Pallien taakse olevaan renkaaseen oli lisäksi laitettu lyhyt ketjun pätkä. Kaluni sinersi jo kiristyssiteestä ja helpotus oli suunnaton, kun Elina vapautti siteen. Kaluni hän kuitenkin lukitsi esinahkaan laitetuista renkaista kullin juuressa oleviin renkaisiin pienellä lukolla ja pallien takaa olevasta renkaasta lähtevä ketju lukittiin terskan lävistäneeseen renkaaseen. Löysä pieni kaluni oli nyt lukittu asentoon, jossa vain terska oikeastaan näkyi. Elina ihaili naureskellen kättensä jälkeä ja kehotti minua pitämään lähiviikot erityistä huolta alapään hygieniasta. Jos haavat tulehtuisivat, saisin mennä toiselle lääkärille vaivoineni.

------------------

Tarina jatkuu....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute