Herkku-puhelin
Pano Pendolinossa
Yrittäjä

Olen yksityisyrittäjä ja kalenteri täyttyy usein palavereista Helsingissä. Niin tänäkin syyskuun torstaina. Ostin lipun ykkösluokkaan, jotta säästyisin ikävystyttävien kanssamatkustajien jorinoilta. Tälläkin kertaa Pendolino Helsingistä Jyväskylään oli ykkösluokan osalta lähes tyhjä. Ykkösluokan perällä on kokouskäyttöön vuokrattavissa oleva vaununosa jonne päätin mennä, jotta saan luettua rauhassa työasioita kannettavaltani.

Pasilan aseman jälkeen kokousosaston ovi aukesi ja ajattelin että konnari tulee häätämään minut pois. Tällä kertaa onni oli puolellani ja tulija oli business-henkisesti pukeutunut nuori vaaleahiuksinen nainen, jonka opin myöhemmin tuntemaan nimellä Nina. Kiinnitin heti huomion naisen kauniisiin kasvoihin ja tyylikkääseen pukeutumiseen, joka vetosi minuun. Takin ja pitkien nahkahansikkaiden alta paljastui nainen tummassa jakkupuvussa, mukanaan myös arvokkaan näköinen olkalaukku ja muovikassi jonka sisällöstä pääsisin nauttimaan myöhemmin. Jalassa hänellä oli tyylikkäät polvipituiset mustat stilettosaappaat korkeilla koroilla, koroilla joilla useampi nainen ei kävelisi viittä minuuttia pidempään. Nina huomasi vaeltelevan katseeni ja kiinnijäämiseni palkittiin merkitsevällä hymyllä. Onneksi Nina ei sentään huomannut kohoumaa puvun housujeni etumuksessa.

Aluksi keskustelimme niitä näitä ja jossain vaiheessa puhe siirtyi työasioihin. Kerroin omasta yrittäjän työstäni ja kuinka näinä vaikeina aikoina piti yrittää tehdä kauppaa. Nina oli töissä mainostoimistossa ja totesi hänkin että kampanjaa myydessä piti käyttää hyväksi koko viehätysvoimansa. Yhdyin samaan katsellessani Ninan auki olevaan ylänappia ja totesin asian vahingossa ääneen. Jälleen kerran jäin kiinni katseestani eivätkä samaan yhteyteen liittämäni sanat helpottaneet tilannetta. Sopersin jotain pukeutumisen tärkeydestä ja kehuin Ninan tyyliä.

Nina kysyi puolihuolimattomasti että mistä pidin erityisesti hänen tyylissään. Jälleen kerran Ninan ilme oli ilkikurisen hymyilevä, mutta en sanailuni lomassa huomannut sitä. Olen heikkona liikenaisiin jotka pukeutuvat korkokenkiin tai saappaisiin ja pukeutuvat businesshenkisen tyylikkäästi. Ninan ilmestyessä vaunuun olin myös miettinyt lyhyen hetken miltä tuntuisi saada hierontaa noilta nahkakäsineiltä. Ajatuksistani huolimatta vastasin kuitenkin jotain viattoman yleistä jakkupuvun asiallisuudesta. Olisihan sitä pitänyt arvata että nainen luki ajatuksiani, mutta luulin onnistuneeni valehtelussa. Yllätyinkin kun Nina nosti teräväkärkisen ja korkealla korolla varustetun saappaansa viereeni penkille ja kysyi mitä pidin hänen saappaistaan. Nina sai varmasti visuaalisen vastauksen katsomalla pullottavia housujani mutta vastasin että saappaat olivat oikein tyylikkäät ja sanoin arvostavani naisia jotka kävelevät toimistopäivän tuollaisilla jalantappajilla. Katsoin edelleen vieressäni penkillä olevaa saapasta ja minun oli hetken hiljaisuuden jälkeen todettava että saappaat olivat mielestäni katseen kääntäjät myös eroottisessa mielessä. Ninaa hymyilytti ja hän kertoi kuinka Pasilan aseman jälkeen oli huomannut lasittuneen katseeni harhailevan aivan jossain muualla kuin hänen silmissään.

Tikkurilan jälkeen peräosaston ovi kävi jälleen ja pelkäsin hetken että mielenkiintoinen keskustelutuokio vesittyy jonkun liikemiehen paukkaamiseen samaan tilaan. Nina siirsi nopeasti jalkansa pois penkiltä. Onneksi kyseessä oli konduktööri joka tarkisti lippuni nopeasti. Nina maksoi matkansa luottokortilla ja VR:n laitteet tuntien kortin lukemisessa oli ongelmia. Vanhempi konduktööri käytti ylimääräisen ajan häpeilemättä Ninan vartalon tarkasteluun. Lähtiessään hän toivotti minulle "Viihdyttävää matkaa" ja Ninalle "kaunista päivän jatkoa" äänellä josta kuului himo.

Naureskelimme yhdessä konduktöörille ja myönsin että Nina oli katseenvangitsija miehelle kuin miehelle. Keskustelu alkoi rentoutua ja mennä aika levottomaksi ja mietin että tilannetta voisi edistää olut tai siideri ravintolavaunussa. Nina myöntyi ajatukseen ja olimme jolähdössä kohti ravintolavaunua kunnes huomasin ongelman. Housuni etumus pullotti edelleen niin voimakkaasti ettei seisokkia piilotellut millään. Levottoman keskustelun jatkoksi sopi hyvin toteamukseni että "täytyy odottaa turvotuksen laskemista tai tehdä asialle jotain muuta" painotuksen ollessa lauseen lopussa. Nina ymmärsi vinkin ja oli riettaasta ilmeestä päätellen itsekin odottanut aloitetta.

Nina totesi että hänellä on jano ja että ongelmalleni pitää tehdä jotain ja nopeasti. Siirryin ykkösluokan takaosan palaverikopin keskellä olevalle pöydälle istumaan ja Nina laski housuni nilkkoihin, joskin seisokki haittasi hieman riisumista. Kyrpäni ponnahti esiin ja seisoi juhlallisesti uskomattoman kauniiden kasvojen tarkkailtavana. Itsekin ihmettelin kuinka kyrpäni näytti jopa normaalia isommalta, mutta se oli seuran ansiota. Nina kostutti syljellään vehkeeni ja tarttui kaksin käsin varteen aloittaen kiusallisen hitaan liikkeen. Nautinto oli alusta alkaen melkoinen ja pitkä kuivakausi tuntui. Jo parin minuutin käsityön jälkeen tuntui että lasti oli lähdössä lentoon. Koitin välillä miettiä epäeroottisia asioita jotta saisin lisäaikaa. Pahin vaihe menikin ohi ja tuntui että spermat eivät olleet ihan hetkeen lähdössä liikkeelle. Sain nauttia rauhassa, kun Nina runkkasi liukasta kyrpääni maisemien vaihtuessa ikkunassa.

Maisemien tiirailu keskeytyi kuitenkin kun tuntoaistit kertoivat viestiä alapäästä. Siirsin katseeni alas ja vajaa parikymmentäsenttinen kyrpäni oli lähes kokonaan Ninan herkkusuussa. Nina oli siirtänyt kätensä pusseilleni ja ahmi kyrpääni suuhunsa pitkin hartain vedoin. En voinut uskoa että tapaamani kaunis businessnainen oli edessäni suu täynnä vehjettä. En enää pystynyt siirtymään epäeroottisiin aatoksiin ja tunsin kuinka lasti oli lähdössä minä hetkenä hyvänsä.

Nina vuorotteli käsi- ja suuhoidon välillä ja varoitin Ninaa että kohta oli yllätys tulossa. Nina ei ilmeisesti ottanut varoitusta todesta riittävän nopeasti ja ensimmäinen lasti spermaa lensi kaaressa Ninan laseille ja otsalle. Toinen ammus lennätti valkoiset mällit Ninan poskelle ja leualle. Vasta kolmannen kohdalla Nina ehti tajuta tapahtuneen ja kyrpäni katosi Ninan suuhun. Otin kiinni takaraivosta ja painon kyrpäni pohjaan asti pumpaten loput lastista kurkkuun. Olo ja näky olivat herkullisia. Totaalinen laukeaminen ja kaunis businessnainen spermat naamallaan oli sellainen yhdistelmä että päässä meinasi sumeta.

Tyynenrauhallisesti Nina pyyhki kasvojaan paperiin ja totesi että olisi parempi jos hakisin juomat ravintolavaunusta silä Ninalla oli tarvetta ehostaa ulkonäköään vaikka minulle tämäkin näky oli mieleen. Tavoite oli saavutettu ja turvotus laskenut joten pystyin viattomin mielin kävelemään ravintolavaunuun. Poskien punoitus oli ehkä ainoa asia joka kertoi jotain tapahtuneesta. Ravintolavaunussa oli ruuhkaa mutta pienen odotuksen jälkeen kävelin kohti ykkösluokkaa siideri ja olut mukanani. Matkalla tajusin että olimme unohtaneet lukita oven "panoluolaamme" ja kuka tahansa olisi voinut yllättää meidät.

Millainen näky minua odotti palatessani ja millaista kyytiä Nina sai... siitä tarinan mahdollisessa toisessa osassa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute