Herkku-puhelin
Kaverin saunassa
Rogue

Lauteilla istuessa hän alkoi sivellä rintojani hellästi. En oikein tiennyt kuinka siihen olisi pitänyt reagoida ja yritin olla välinpitämätön. Kuitenkin sisälläni kulki hyvän olon väristyksiä ja jalkovälissäni tuntui enteilevää kuumotusta. Koska itsekin olin jonkin verran ottanut, annoin hänen jatkaa ja nautin kosketuksesta ihollani ja rinnoissani.

Hän veti minut eteensä istumaan, ja käsi siirtyi jalkoväliini. Hänen sormensa kiihottivat taitavasti mutta hellästi toisen käden hyväillessä rintojani. Jalkovälini kostui entisestään ja hengitys kävi raskaaksi. Kiihotus tuntui muuttuvan sietämättömäksi mutta silti se kiihotti minua aina vain enemmän. Pyysin häntä lopettamaan hetkeksi etten laukeaisi - vielä.

Hän jatkoi rintojeni hyväilyä ja suutelimme kiihkeästi. Jonkin ajan kuluttua hän meni alas lauteilta - hänen peniksenä oli jo ottanut hyvän asennon - ja meni suukotellen vatsaani jalkojeni väliin. Hänen kielensä kiihotti todella taitavasti, työnsin märkää pilluani yhä lähemmäs hänen suutaan ja laukesin hänelle. Hän nousi ylös, hymyili kauniisti ja kysyi: "Onhan sulla ehkäisy kunnossa?" Nyökkäsin ja ynähdin jotain "joo, on." vastaukseksi. Hän suuteli minua kiihkeästi suulle ja vei varovasti värähdellessäni oman kalunsa sisälleni, suudellen ja hyväillen koko ajan rintojani.

Varovasti työntelemällä hän alkoi naimaan minua, kiihotukseni alkaen uudelleen. Hän työnteli hitaasti ja tunsin kalun paisuvan sisälläni. Yritin levittää jalkojani mahdollisimman paljon ja saada hänet mahdollisimman syvälle sisälleni. Lopulta hän laukesi sisälleni, minun lauetessa samanaikaisesti. Olimme hetken sylikkäin, hyväillen ja suukotellen toisiamme koko ajan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute