Herkku-puhelin
Syksyinen viikonloppuvapaa
nuori kersantti

Oli ihan tavallinen viikonloppu vapaalla jalalla ja vaihde valittuna viihteelle. Minä, 20v ihan normaali jätkä omine ongelmineen, fantasioineen ja muine ominaisuuksineen, ja pari kaveriani olimme tällä hetkellä paikallisessa hieman vanhemman väen suosimassa yökerhossa istumassa ja vaihtamassa viikon kuulumisia tuolta armeijan vihreistä. Kuka oli ollut tetsaamassa ja kuka nukkunut koko viikon ja muuta vastaavaa.

Koska oma palvelukseni alkaa olla jo lopussa niin ajallisesti kuin mielenkiinnonkin puolesta niin en enää jaksanut kuunnella samoja keulimistarinoita uudestaan, sillä niitä on jauhettu jo vuoden alusta asti, vaan siirryin baaritiskille hakemaan lisää mieltä ja ruumista turruttavaa hyvän olon eliksiiriä. Palatessani pöytään minut pysäytti tyrmäävä katse sivupöydästä...

Sinä, n. 35-vuotias tyrmäävän kaunis, suomalaiseksi hyvin ruskettunut, pitkillä tummilla hiuksilla ja sopivan pyöreillä muodoilla varustettu joka pojan unelma, liki tyrmäsit minut pelkällä katseellasi. Vielä kun nousit pöydästä, tulit viereeni ja siirsit käteni harteillesi ja saatoit minut pois yökerhosta ulkoilman syksyiseen koleuteen niin en edes huomannut ulkoilman viileyttä tilanteen "kuumuuden" ansiosta. Vasta taksijonossa tokenin sen verran että pystyin änkyttämään muutaman kysymyksen ilmoille, mutta et vastannut sanallakaan, vaan vaimensit puheeni lyhyellä mutta intensiivisellä katseellasi suurilla, kauniilla sinisillä silmilläsi.

Taksissa sanoit vain osoitteen ja vilkuilit hieman hermostuneesti ympärillesi kuitenkin aina välillä luoden vietteleviä ja erittäin tehokkaita katseita minuun. Kun välillä sain siirrettyä oman katseeni pois silmistäsi aloin tutkailla kehoasi. Olit hieman lyhyempi kuin minä eli noin 175 senttinen, hieman jo pyöreyttä kerännyt mutta edelleen sopusuhtainen nainen. Ja nyt siis olimme matkalla luoksesi... Kun taksi pysähtyi määränpäähänsä, maksun suoritettuani nousimme autosta ja lähdimme kävelemään kohti omakotitalon etuovea.

Ennen ovea kuitenkin pysähdyin ja kysyin ja loit kysyvän katseen minuun. Totesin että tämä on mahdollista vaan elokuvissa, johon vastasit kiihkeällä suudelmalla sanomatta sanaakaan. En päästänyt sinua irrottautumaan vaan vastasin ahnaasti. Irrottautumatta toisistamme sait oven avattua ja päädyimme eteiseen jossa kompastuin mattoon ja rojahdimme lattialle... Jäit päälleni ja tunsin kuuman kehosi painautuneena omaani vasten. Heitit nopeasti oman takkisi ja muut ulkovaatteet pois. Minulla sen sijaan oli kevyt pusakka, josta kuoriuduin me-ajassa, kenkien seuratessa perässä samaa vauhtia. Suutelimme edelleen ahnaasti ja kierimme lattialla yhtenä pallona samalla toisiltamme vaatteita riisuen. Kun molemmilla oli enää alin kerros päällä pyörähdin 69:n

Ensiksi raotin pikkuhousujasi ja huomasin kiihottavan kiihdytysraidan muuten posliiniksi ajellun alueen keskellä. Pienen kutittelun jälkeen siirryin ahnaasti nuolemaan klitorista ja samalla voihkaisit äänekkäästi. Jätin klitan kuitenkin hetkeksi rauhaan ja siirryin hieman alemmas samalla suukotellen reisien sisäpintoja ja siitä suoraan huulille pitkillä vedoilla siirtyen. Selvästi nautit tilanteesta sillä jumalainen suuhoitosi, jota minulle, ja 18 senttiselle komeudelleni soit, taukosi hetkeksi vain jatkuakseen muutaman sekunnin päästä entistä raivokkaampana. Viikon eristyksissä eläneenä tunsin että tätä kyytiä en kestä kauaa vaan ensimmäinen, massiivinen lasti lähti jo liikkeelle. Tunsit kehoni värinän ja tiesit mitä on tulossa, mutta määrä yllätti ja vaikka valmistauduit nielemään kaiken niin osa kuitenkin purskahti yli suoraan poskellesi. Kun toivoin räjähdyksestä niin jatkoin nuolemista samalla toisella kädellä hieroen klitorista ja toisella kädellä työnsin sormea sisääsi. Nousit hetkeksi istumaan naamalleni ja kehosi jännittyi, samalla siirryin kielelläni klitorikselle ja työsin toisen sormen sisääsi. Vartalosi jännittyi kaarelle ja hetken päästä lysähdit päälleni voipuneena.

Siirryin pois altasi, nostin sinut syliini ja kannoin makuuhuoneeseen. Olin toipunut laukeamisesta hyvin nopeasti ja miehuuteni oli paisunut entistä ehompana uuteen juhlakuntoon. En kuitenkaan vielä tunkeutunut sisääsi vaan jatkoin nuolemistasi. Painoit käsilläsi pääni voimakkaasti häpyäsi vasten ja samalla jatkoin nuolemista ja aloin sormillani hyväillä jumalallista peppuasi, johon vastasit voihkimalla ääneen. Seuraavaksi kuitenkin komensit minut ylös ja käskit minut sisääsi. Ensin kiusoittelin peniksellä klitoristasi ja huulia, jonka jälkeen työnnyin liioitellun hitaasti sisääsi aina pohjaan asti. Huomasin ilmeestäsi että tajuntasi ei enää ollut tällä planeetalla... Aloitin liikkumaan hitaasti sisälläsi samalla hieroen tähän mennessä aivan liian pienelle huomiolle jääneitä rintojasi. Nännit törröttivät vaativina kohti kattoa ja villiinnyit aivan totaalisesti. Lukitsit jaloillasi minut paikalleen ja kiemurtelit lantiollasi minut jo toisen laukeamisen partaalle. Sain kuitenkin juuri ja juuri itseni vapaaksi ennen totaalista tajunnan menetystä. Menin itse makaamaan sängylle ja tulit vaativana päälleni ja aloitit välittömästi hurjan ratsastuksen. Hieroin edelleen rintojasi ja painoin sinut omaa kehoani vasten, jotta pääsisin suutelemaan sinua. Samalla otin temmon omiin käsiini ja kiljahtaen kehosi jännittyi taas kaarelle ja tunsin kuinka kolosi alkoi supistelemaan vaativasti. Oma kestoni romahti samalla ja laukesin suoraan sisääsi.

Kun molemmat toivuimme hetken päästä nukahdimme sylikkäin ja heräsimme vasta päivällä...

Ja tarinahan oli puhdasta fiktiota, haluatko lisää tai tehdä siitä totta? Pistäpä palautetta...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute