Herkku-puhelin
Liftari pinteessä
Monni

Anne oli 26-vuotias keskipitkät vaaleat hiukset omaava sinisilmäinen rokkarityttö ja oli nyt matkalla ruisrockiin tapaamaan kavereitaan ja jossa hänen poikaystävänsäkin oli odottamassa. Anne oli käyttänyt kaikki rahansa punaviiniin ja luotti nyt siihen, että saisi liftattua kyydin paikanpäälle.

Ylleen Anne oli pukenut polviin saakka ulottuvan mustan ja ilmavan hameen jonka alta pilkottivat verkkosukat. Mustan hihattoman topin kanssa oli verkkosukkien kanssa yhteensopivat melkein olkapäihin ulottuvat verkkokäsineet. Pituutta Anne sai melkein 15 sentin koroilla olevista nahkasaappaista jotka ulottuivat aina polviin saakka.

Näillä varusteilla kyydin liftaamisen pitäisi olla helppo tehtävä, Anne ajatteli itsekseen.

Eipä Annen tarvinnut kävellä pitkääkään matkaa tien vierustalla kun punainen henkilöauto pysähtyi hänen viereensä. Esa oli matkalla töistä kotiin kun oli huomannut tien vierustalla olevan kauniin tummiin pukeutuneen liftaritytön. Hän pysähtyi välittömästi ja nähdessään Annen auton sivuikkunan vieressä hieman paremmin, Esa oli tyrmääntyä liftaritytön kauneudesta.

-"Mihin matka?" Esa kysyi verkkaisesti.

-"Ruisrockkiin, voisitko sä heittää mut?" Anne vastasi kasvoillaan seksikäs hymy.

Esa mietti hetken ja tuli siihen päätökseen, että tätä tyttöä oli pakko saada. Hän oli ollut jo pitemmän aikaa töistä kiireinen, eikä ollut ehtinyt viettää laatuaikaa kenenkään kanssa. Ja nyt Esan valtasi valtava halu.

-"Joo, totta kai. Hyppää kyytiin" Esa sanoi viekkaasti ja muisteli olisiko takaluukussa vielä kaverin polttareiden jäljiltä aikuisten leluja.

Esa, oli 28-vuotias pitkät tummat hiukset omaava 190 senttinen harteikas hevarimies. Esa oli töistä lähtiessään ehtinyt pukemaan arkivaatteet päälle joihin kuului mustat farkut, armeijakuvioitu hihaton paita joka paljasti Esan käsivarsissa olevia tatuointeja ja maihinnousukengät. Anne yleisesti ottaen oli viehtynyt Esan kaltaisiin miehiin ja normaalisti olisikin jo flirttailemassa tälle, mutta nyt Annella oli mies odottamassa ruisrockissa.

-"Sä oot todella kaunis. Luuletko, että voitais tavata huomenna siellä ruisrockissa?" Esa kysyi itsevarmalla äänellä.

-"Kiitos, mut ei kiitos.. Mulla on mies odottamassa siellä" Anne täräytti kylmällä äänellä, mutta samalla Annen sisällä kuumotti tämän komean miehen kohteliaisuus.

-"Vai niin" Esa tokaisi pettyneesti ja samalla alkoi suunnitella seuraavaa siirtoaan. Anne oli liian kaunis, että Esa olisi voinut päästää tilaisuuden käsistään.

-"Mulla alkaa olla bensa vähissä, mä poikkean huoltoasemalle tankkaamaan" Esa totesi.

Samalla kun käänsi auton pienemmälle hiekkatielle.

-"Mihin sä nyt?" Anne sanoi nopeasti ja ennen kuin Anne ehti toista lausetta alottaa

Esa keskeytti: -"Tää oikasee sinne huoltsikalle"

Anne epäluuloistaan huolimatta päätti luottaa Esaan. Eihän Anne ollut näillä alueilla ennen liikkunut. ja nyt tuijotteli uteliaana ikkunasta ulos. Eipä mennyt kuin viisi minuuttia mutkaista soratietä kun Esa kääntyi pienemmälle metsurin tekemälle tielle metsänlaitaan.

-"Mulla on takaluukussa karkkipussi, hetki vaan" Esa sanoi nopeasti.

Samalla kun Esa käveli auton taakse, Anne nousi autosta ja sytytti tupakan. Esa kaiveli löytämiään pusseja takaluukusta ja huomasi ilokseen polttaripussin vielä olevan paikoillaan. Hän vilkaisi nopeasti Anneen ja piilotti tarvitsemansa asiat taskuihinsa. Anne oli päässyt puoleenväliin polttamassaan tupakassa kun Esa käveli hänen luoksensa päättäväinen ilme kasvoillaan.

-"Tiedätkö? Ihan tuntemattomien kyytiin ei kannata nousta jos ei ole valmis kantamaan seurauksia." Esa sanoi kylmän viileästi ja samalla otti Annea kädestä kiinni tiukasti ja painoi hänet autoa vasten.

-"Mitä sä nyt? Eiiih.. Päästä irti!" Anne parkaisi.

-"Turha yrittää rimpuilla, Sä olet mun lelu nyt" Esa murahti samalla kun väänsi Annen toisenkin käden hänen selkänsä taakse.

Anne ei mahtanut mitään Esan voimille ja pian Anne tunsi kuinka Esa asetti hänen ranteisiinsa käsiraudat jotka pitivät kylmän metallisen narinan liukuessaan kiinni. Anne yritti vielä rimpuilla, mutta käsiraudoista johtuva kipu hänen ranteissaan sai rimpuilut loppumaan lyhyeen. Esa avasi auton takaoven ja otti Annea tiukasti hiuksista kiinni.

-"Eiih.. Päästä mut menemään.. päästä irti!" Anne huudahteli mutta samalla hän tunsi haarovälissään kuumotusta. Anne oli salaisesti unelmoinut rajusta kohtelusta ja nyt tämän Komean Esan käsittely sai hänet halukkaaksi, mutta vasten tahtoaan.

-"Hiljaa!, niinku sanoin. Sä olet mun lelu nyt." Esa korotti ääntään samalla kun pakotti Annen takapenkille vatsalleen hiuksista ohjaamalla.

Esa istahti itsekin auton takapenkille Annen perässä ja nosti tämän myöskin istumaan. Esa otti Annea isolla kämmenellään kurkusta kiinni ja heristi tämän päätä edestakaisin hieman ihan kuin vallan merkiksi, kuitenkaan kuristamatta pahasti. Annelta tirahti toisesta silmästä kyynel, joka juoksi vilkkaasti Annen nukenomaisia kasvoja pitkin ja samalla sai suustaan lauseen: -"Mitä sä meinaat tehdä mulle?"

Esa virnisti omahyväisesti kun kaivoi taskustaan suukapulan jossa oli nahkaiset pään ympäri tarkoitetut soljet.

-"Mä alan kyllästymään sun kysymyksiisi, Hiljaa nyt" Esa sanoi samalla kun asetti suukapulan paikalleen annen suuhun.

-"Ei sun tarvi huolissasi olla, mä otan nyt mitä mä haluan ja kun sä oot kiltisti niin mä päästän sut sitten menemään. Onko asia selvä?". Esa kuiskasi pelosta tärisevän Annen korvaan.

Anne nyökkäsi hermostuneesti Esalle ja tunsi kuinka hän oli aivan läpikotaisin kastellut pikkupöksynsä. Häntä hävetti, että kohta Esa saisi aivan varmasti selville että häntä kiihottaa moinen raju kohtelu. Samalla Annen mielessä kuljeskeli ristiriitaisia ajatuksia siitä, kuinka hän on varattu mutta nyt jollain perverssillä tavalla nauttii siitä, että vieras mies on siepannut hänet ja meinaa tehdä hänelle luoja ties minkälaisia asioita.

Annen ajatuksenjuoksu katkesi kun Esa voimakkaasti repäisi Annen topin hänen rintojensa päältä alas. Anne ei ollut edes pukenut rintaliivejä tänään kun oli ajatellut miehensä kiihottuvan topin läpi paistavista nänneistä. Niinpä hänen rintansa olivat kokonaan paljaat siinä Esan katseen edessä. Esa kahmaisi väkivaltaisesti Annen toisen rinnan käteensä ja hieroi sitä kiihkeästi.

-"Sulla on just niin upeat rinnat ku kuvittelin.." Esa murahti ja samalla otti Annen nännin etusormen ja peukalonsa väliin.

-"Aiiiiimmmpppff" Anne parkaisi kun Esa väänsi nänniä voimakkaasti myötäpäivään.

-"Sä oot ollut tuhma tyttö, ja sua on rangaistava" Esa hymyili vinosti.

Esa päästi nännistä irti, ja otti Annea hiuksista kiinni ja veti tämän pään takakenoon niin että Annen rinnat työntyivät terhakkaasti eteenpäin. Samalla kun esa piti Annea tässä asennossa, hän löi avokämmenellään Annea rinnoille. Jokainen lyönti sai annen parahtamaan kivusta mutta samalla kiihottumaan äärirajoille saakka. Anne nautti avuttomuuden ja alistumisen tunteesta kuitenkin näyttämättä tätä Esalle.

Anne ehti vetämään henkeä kun Esa irrotti otteensa Annen hiuksista ja kaivoi taskustaan pyykkipoikia.

-"Tiedätkö mihin nämä menee?" Esa kysyi raskaalla, kiihottuneella hengityksellä.

Anne pudisteli päätään hermostuneesti.

Esa otti jälleen Annen rinnan käteensä, ja nipsautti pyykkipojan Annen kiihottuneisuudesta törröttävään nänniin. Kipu vaelsi pitkin Annen kehoa, saaden Annen kuitenkin kostumaan entisestään.

-"Sä et saa nauttia tästä kuitenkaan liikaa, Sä olet mun lelu, lelut ei nauti, lelut miellyttää.." Esa sanoi samalla kun napsautti toisen pyykkipojan Annen toiseen nänniin.

Esa vei kätensä Annen haaroväliin ja nosti hametta hieman reisiä pitkin ylöspäin paljastaen Annen aamulla pukemat mustat sukkanauhaliivit ja satiiniset mustat stringit.

Annella oli likainen olo, Hän oli pukenut seksikkäät alusvaatteet tuhmat mielessään aamulla, mutta hänellä ei ollut tietoakaan kuinka villiä menoa hänelle oli tiedossa.

-"Ai sä oot pukenut oikein mua varten?" Esa sanoi viekas virne kasvoillaan.

Annea hävetti, koska kaiken lisäksi, että hänellä oli moiset alusvaatteet oli hän vielä läpimärkä Esan kohtelusta. Ja pian Esa sen saisi selville..

Esa siveli Annen reisiä hitaasti ja antaumuksella samalla kun tarkkaili Annen pyykkipojilla koristeltuja rintoja. Hän tunsi, kuinka kohta hänen housunsa repeäisivät paineesta, mutta päätti kuitenkin nauttia tästä mahdollisimman pitkään. Se ei todellakaan ollut joka päivä, kun noin kaunis tyttö oli Esan leluna vaikka Esa olikin kokenut moisten leikkien saralla.

Anne värähti kun Esa alkoi hivuttamaan Annen satiinisia pikkupöksyjä hänen reisiään pitkin aina polviin saakka.

-"Levitä reidet!" Esa jyrähti käskevästi.

Anne epäröi hetken häpeissään, mutta vilkaistuaan Esan päättäväisiä silmiä, Alkoi hän hitaasti avata reisiään hengityksensä kiihtyessä.

Anne tunsi kuinka hänen sydämmensä löi tuhatta ja sataa. Hän oli jo täysin unohtanut miehensä joka odotti ruisrockissa ja nyt hän ei voinut muuta kuin totella tuota komeaa miestä. Annen kasvoille nousi puna, kun hän tajusi Esan pian huomaavan hänen kiihottuneisuutensa.

-"Noin sitä pitää" Esa tokaisi ehkä jopa isällisesti.

Esa kahmaisi Annea haarovälistä ja upotti sormensa mitään kyselemättä Annen sisälle.

-"Oho, hetkinen.. Sä taidatkin oikein haluta tätä?" Esa naurahti.

-"Tuhma tuhma tyttö!" Esa vielä lisäsi.

Esa otti sormensa pois Annen sisältä, ja löi tätä avokämmenellä haaroväliin josta pääsi terävä läpsähdys ilmoille samalla kun Anne päästi lyhyen kiljahduksen. Esa jatkoi rangaistusta vielä hyvän tovin, läpsimällä Annea haaroväliin hellästi, mutta tarpeeksi kovalla voimalla, että Anne vavahteli kivusta.

Anne tunsi kuinka jokainen lyönti hänen haaroväliinsä sai hänet vavahtamaan ja samalla hänen rinnoissaan olevat pyykkipojat liikahtivat tuoden lisää kivun väristyksiä hänelle. Anne ei osannut erottaa, oliko läpsimisestä johtuva tunne kipua vai seksuaalista nautintoa mutta siitä Anne oli varma, että hän nautti suunnattomasti Esan käsittelystä.

Pian Esa otti Annea taas hiuksista kiinni, ja löi tuntuvasti avokämmenellä tätä poskelle.

-"Nyt laitetaan sut vatsallesi"

Anne tunsi kuinka Esa veti hänet hiuksista vatsalleen samalla kun Esa nousi autosta ylös.

Esa kiersi auton toiselle puolelle samalla kaapaten takaluukusta isohkon ja pienemmän tekopeniksen sekä tyynyn. Esa avasi auton oven ja käski Annea nostamaan pyllyään kohti auton kattoa. Ja Anne teki työtä käskettyä. Esa asetti takaluukusta ottamansa tyynyn Annen vatsan alle niin, että Annen pylly oli koholla koko ajan.

-"Katsotaas mitä täältä löytyy" Esa tokaisi kun hivutti hametta ylös.

Annen paljaaksi ajeltu pillu paistoi kiinteiden pakaroiden keskeltä Annen pikkupöksyjen ollessa vielä polvitaipeissa.

-"uhhh" Esa huokaisi ja tunsi kuinka olisi voinut laueta hetkenä minä hyvänsä.

Esa otti pienemmän tekopeniksen ja painoi sen nopeasti ja varoittamatta Annen piukalta tuntuvaan pyllyyn.

-"Mpppfffhhhh!!" Anne parahti kun tunsi jotain kylmää painuvan vielä hetki takaperin neitseelliseen pyllyynsä. Tunnetta seurasi kova läimähdys kun Esan kämmen osui Annen pakaraan voimalla.

-"Mä annan sulle nyt kymmenen lyöntiä, ja sä lasket ne kaikki. Ykkösestä kymppiin." Esa komensi.

-"Ykfi" Anne mumisi suukapula suussaan ja yllätti itsensäkin kuinka hän halusi miellyttää Esaa. Hänen suustaan valui suukapulan takia kuolaa auton penkille kun hän laski Esan lyöntejä mutta tuntui kiihottuvan jopa siitä koska oli niin avuton asian suhteen.

Kymmenen iskun jälkeen Esa otti isomman tekopeniksen ja painoi sen Annen sisään vielä pienemmän ollessa pyllyssä. Esa alkoi liikuttaa surisevaa vekotinta annen sisällä edes takaisin nopeaan tahtiin. Anne ei voinut muuta kuin voihkia ja kuolata lisää auton penkille Esan työstäessä varmasti Annen molempia reikiä. Annen vastusteluista huolimatta, Hän laukesi auttamattomasti Esan taitavissa käsissä. Esaa puolestaan kiihotti Annen orgasmintäyteinen mutta suukapulan rajoittama voihkinta ja ulina.

Anne ei ollut koskaan saanut niin voimakasta orgasmia, ja rinnoissa vielä kiinni olevien pyykkipoikien aiheuttama kipu muuttui mielettömäksi nautinnoksi orgasmin ajaksi.

Ja nyt orgasmin jälkeen Annen valtasi jälleen himo, Hän halusi saada Esan sisälleen ja nosteli kiimaisesti pyllyään samalla kun Esa veti tekopenikset pois Annesta. Kuitenkin Annen yllätykseksi, Esa kiersi taas auton toiselle puolelle ja avasi oven.

-"Ei karkkia mahan täydeltä" Esa virnuili samalla kun otti Annelta pois suukapulaa.

Esa nosti Annea niin, että hänen päänsä oli ulkona autosta mutta kuitenkin edelleen makasi vatsallaan auton takapenkillä.

-"Nai mua, ole kiltti!" Anne uikutti himoa täynnä olevalla äänellä ja katsoi Esaa kuin koiranpennun silmillä"

-"Kyllä mä sua nain, mutta suuhun." Esa tokaisi ja seurasi kuinka Annen silmät laajenivat hämmästyksestä ja ehkä jopa pelosta.

Esa avasi vyönsä soljen ja tiputti housunsa nilkkoihin. Anne katsoi kauhunsekaisin tuntein, kuinka hänen edessään kohosi valtava elin. Esa otti Annea hiuksista kiinni ja veti tämän pään pystyyn samalla kun painoi elimensä Annen pieneltä tuntuvaan suuhun.

Esa alkoi liikuttaa lantiotaan hitaasti ja pitkillä vedoilla antaen itsensä painua aina Annen kurkkuun saakka. Anne kakoi tuskissaan kun meinasi tukehtua hitaasti mutta varmasti liikkuvaan elimeen.

-"Sä pidät kiihottavaa ääntä kun yskit tuolla lailla" Esa sanoi ja kiihdytti tahtia.

Pian Anne tunsi, kuinka lämmintä nestettä tulvi hänen suuhunsa ja kurkkuun samalla kun Esa murahteli nautinnosta.

-"Nielet kaikki sitten" Esa sai sanotuksi orgasmin keskeltä.

Anne ei voinut muuta kuin totella ja hän yritti parhaansa niellä samalla kun Esan elin liikkui vielä hänen suussaan.

Pian Esa vetäytyi Annen suusta ja silitteli tämän päätä.

-"Hmmh, kiitos. Sä oot ollu kiltti tyttö."

Esa keräsi tarvikkeet takaisin takaluukkuun, ja irrotti Annen käsiraudoista. Annelle ei tullut enää mieleenkään lähteä pinkomaan pakoon vaan hän veti päättäväisesti pikkupöksynsä takaisin jalkaan ja meni istumaan etupenkille paikat kuumottaen. Esa löi takaluukun kiinni ja käynnisti auton. Hetkeä myöhemmin Pari saapui ruisrockin alueelle.. Koko matkan aikana he eivät olleet vaihtaneet sanaakaan keskenään ja juuri kun Anne avasi oven..

-"Niin mun nimi on muuten Esa" Esa virkkoi nopeasti.

-"Anne.." Tyttö sanoi ujosti..

-"Niin luuletko että voitais tavata huomenna täällä?" Esa hymyili pilke silmäkulmassaan.

-"Kyllä kiitos.." Anne sanoi viekkaasti hymyillen, samalla punan noustessa poskille." Palautetta otetaan innolla vastaan! Ja jos vaikka haluaisit samanlaista kohtelua mitä Anne sai, Rohkeasti vaan kysymään. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute