Herkku-puhelin
XXL
XXL-ilo

Olin tavannut chatissa kiinnostavan naisen, jonka kanssa jutut tuntuivat kulkevat samanhenkisesti, mukavan suorapuheinen tapaus. Ja mikä vielä parempaa, hän kuvaili itseään termillä XXL, joka ainakin minulla saa vatsanpohjaan tietyn värinän aikaiseksi. Pidän nimittäin tavattomasti runsaista pullukkanaisista.

Olimme sopineet treffit iltapäiväksi erääseen keskustan rauhalliseen ravintolaan, jonne sitten suunnistin työpaikaltani hyvissä ajoin poistuen. Ja totta tosiaan, melko täsmällisesti paikalle saapuikin kuvauksen mukainen nainen, pituutta noin 160 cm, mutta paksu kuin mikä, varsinkin lantiosta... painoa saattoi olla hyvinkin yli sata kiloa. Massaa oli riittänyt mukavasti rintoihinkin, jotka pullistivat puseroa. Ja se lantio... leveä, muodokas. Kasvot olivat pyöreät, nuorekkaat, meikkiä kevyesti, hiukset vaaleat, puolipitkät. Kädet kuitenkin melko pienet, kynnet hyvin hoidetut ja punaisiksi lakatut.

Esittäydyin hänelle ja ehdotin, että asettuisimme baarin takaosaan, jonne baaritiskiltä ei ollut suoraa näkyvyyttä. Noudin vielä tiskiltä meille juomat ja istuuduin hänen viereensä mukavasti lokosessa sijaitsevan sohvaan. Juttelimme aluksi niitä näitä, mutta aloin pian heitellä keskusteluun eroottisempia aiheita. No, kankeaahan se oli, tuntemattoman ihmisen kanssa. Sariksi esittäytynyt nainen hymähti, ja sanoi että ainahan tämä on yhtä hankalaa...

Väitin ettei se nyt niinkään aina ollut, ja ehdotin esimerkin vuoksi häntä siirtymään hiukan lähemmäksi. Hän nojautui lähemmäs ja vein vasemman käsivarteni hänen harteillensa. Suutelimme varovasti, tunnustellen fiiliksiä... sitten syvempään, kielet kosketellen. Hän tuntui kiihtyvän helposti ja todella nauttivan kontaktista. Tovin päästä pidimme hengitystauon.

– Mmmm... pidätkö todella tämän kokoisesta...? hän kysyi, epävarmana, vaikka olin hänelle kertonut mieltymyksistäni. Otin häntä hellästi kädestä ja vein sen housuihini nousseelle pullotukselle.

– Mitäs luulet...?

Hän hymyili ja liikutti kättään hieman hyväillen kovana pullistelevaa kaluani. Kuljetin kättäni hänen muotojaan pitkin hänen rinnoilleen jatkaessamme suutelemista. Jälleen hänen hengityksensä kiihtyi kun koskettelimme toisiamme.

– Mitäs nyt sitten? hän kysyi vetäessämme taas henkeä.

– Mitäpä jos menisimme luoksesi..? ehdotin.

Hän suostui ja niin poistuimme ravintolasta hetken lasketusajan jälkeen, jos nyt ei käsi kädessä, sillä koskaanhan ei voi tietää kuka näkee, mutta lähekkäin kuitenkin, ja suuntasimme kohti itäistä kaupunginosaa.

Eteisessä päällimmäiset vaatteet riisuttuamme halasimme ja suutelimme. On aivan mahtava tunne, kun saa kietoa kätensä tuollaisen mahtavan vartalon ympärille, vartalon, jonka ympäri kädet eivät edes riitä. Nautin hänen pehmeydestään, muodoista joita tuntui riittävän joka puolella.

Pikkuhiljaa olimme ajautuneet sohvalle, jossa suutelimme intohimoisesti. Avasin hänen puseronsa ja keplottelin hänen rintansa esille, puristelin niitä, kiusasin terhakkaasti nöpöttäviä pieniä nännejä. Pian käteni löysivät tiensä myös hänen housujensa sisään, jossa märkä ja kuuma vako odotti kosketustani. Sormieni tunnustelivat hänen märkyyttään ja löysivät nystyrän, jonka koskettelu sai Sarin päästelemään pieniä huokailuja ja voihkeita.

– Avaa housuni, käskin käheästi Saria. Hänen pieni kätensä avasi vetoketjuni ja kaivoi jo paisuneen kaluni esille ja hyväili sitä.

– Ahhh... kätesi tuntuu taivaalliselta..., huokaisin hänen korvaansa ja suutelin häntä kädet täynnä hänen runsauttaan hänen kätensä liikkuessa hitaasti ylös alas varttani pitkin. Avasin vyöni ja siirsin housujani alemmas. Lempeästi mutta lujasti tartuin hänen hiuksiinsa ja painoin hänen päänsä alas kohti odottavaa kulliani. Sari avasi pienen sievän suunsa ja kullini pää katosi hänen punattujen huuliensa väliin. Tunsin kielen tunnustelevan ja hyväilevän terskaani ja minun oli pakko voihkaista mielihyvästä. Kullini katosi syvemmälle tuohon ihanaan suuhun minun pidellessäni tiukasti kiinni hänen upeasta pullukkavartalostaan. Hetken kuluttua ohjasin hänen kätensä palleilleni ja pyysin häntä hyväilemään samalla kynsillään niitä.

En kestänyt kauaa hänen edestakaisin liikkuvaa hyväilevää suutansa, vaan minun oli pyydettävä häntä lopettamaan ajoissa. Nousin sohvalta ja riisuin vaatteeni. Sitten polvistuin hänen eteensä ja riisuin häneltä ensin rintaliivit ja sitten vedin hänen housunsa kokonaan pois. Suutelin hänen upeita rintojaan imien nännejä. Levitin hänen paksut reitensä ja suutelin niiden sisäpintaa. Pillu oli trimmattu kauniiksi huomasin painautuessani hänen reisiensä väliin suutelemaan tuota kaunista paikkaa. Sari työnsi auliisti pyllynsä lähemmäksi sohvan reunaa, joten pääsin hyväilemään kielelläni pieniä sieviä häpyhuulia, jotka olivat avautuneet toivottamaan minut tervetulleeksi. Maistelin häntä ja painoin sitten suuni tiukasti hänen hävyllensä etsien sen pienen nappulan, josta tiesin naisen nautinnon tulevan. Sari haukkoi henkeään ja uikutti kieleni löytäessä hänen herkät kohtansa. Hänen kätensä pitivät hiuksistani kiinni ja painoivat suuni tiukasti oikeaan kohtaan. Hänen vartalonsa värisi kun kieleni teki hänelle hyvää.

Aika katosi jonnekin, mutta jonkin ajan kuluttua päätin siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Nostin pääni hänen märkyydestään, suutelin häntä, nousin ylös ja kehotin siirtymään makuuhuoneeseen. Otin hänen hiuksistaan kiinni ja hän käveli edellä sänkyä kohti, minä perässä kulli pystyssä heiluen. Hän pyörähti sängylle rinnat upeasti heilahtaen. Ohjasin hänen suunsa vielä hetkeksi imemään kulliani ja rullasin sitten varaamani kondomin päälle. Levitin hänen reitensä aivan levälleen ja nousin hänen päällensä.

Painoin kaluni hitaasti Sariin, ensin vain terskan, pysähtyen hetkeksi nauttimaan tuntemuksesta, sitten syvemmälle. Hän tuntui taivaallisen hyvältä. Liikuin hänessä hiljalleen ja painauduin sitten pohjaan asti katsoen samalla Saria silmiin. Hänen suunsa oli puoliavoin, katse täynnä halua. Alkaessani liikkua hänessä kiivaammin tunsin miten hänen vartalonsa hyllyi allani kiihottavasti. Hän kietoi kätensä tiukasti ympärilleni ja häneltä pääsi pieniä kiihottavia voihkaisuja. Suutelin häntä ja kerroin hänelle miten hyvältä hän tuntui. Painoin käteni väliimme ja kiihotin häntä koskettelemalla. Jatkoimme panemista nauttien toisistamme täysillä, minä koskettaen hänen klitoristaan yhä vaativammin. Hän haukkoi henkeään ja häneltä pääsi kiljahdus hänen saavuttaessa huippunsa. Tämä sai minutkin laukeamaan urahtaen ja tähtiä nähden.

Lepäilimme sylikkäin. Hyväilin välillä hänen uhkeita muotojaan, suutelimme. Saatoimme jopa nukahtaa hetkeksi. Aika tuntui pysähtyneen. Jossain vaiheessa kuitenkin Sarin käsi hyväili nivusiani, kynnet raapivat kaluni vartta ja pallieni ihoa ja kullini alkoi tästä käsittelystä rohkaistuneena osoittaa toipumisen merkkejä. Sari siirtyi alemmas ja alkoi nuolla kaluani, otti sitten tiukan otteen palleistani niin että kynnet todella tuntuivat, ja alkoi ottaa suihin antaumuksella. Koetin liikahtaa, mutta Sari tiukensi otettaan palleistani niin että kynnet pureutuivat nahkaan, nosti suunsa kulliltani ja käski: – Shhh... hiljaa... paikka.

Ja jatkoi hidasta, nautinnollista imemistään. Sitten hän kääntyi irrottamatta otettaan palleistani, asettui päälleni niin että pillu painautui suutani vasten, puristi varoittavasti kädellään ja määräsi: – Nyt nuole!

Tottelin mukisematta. Tottakai. Nuolin häntä antaumuksella, työnsin kieleni hänen sisäänsä ja sain tyydytykseni kuulla hänen huokauksensa antaessani klitorikselle hyväilyjä. Hetken kuluttua hän siirtyi hiukan niin että hänen peppunsa tuli kasvojeni kohdalle. Tajusin hänen edelleen odottavan kielihoitoa ja suutelin tottelevaisesti hänen ruusunnuppuaan.

– Nuole sitä...!

Tottelin ja hyväilin kielelläni hänen anustaan.

– Kieli sisään sinne...

Kuulin hänen voihkivan kieleni liikkuessa hänen anuksensa aukolla. Olin itsekin aivan kovana ja kiihottunut. Sari imaisi kullini suuhunsa antaen sille viime karaisun ja kääntyi sitten jälleen ympäri, edelleen pitäen pallejani tiukasti otteessaan. Hän nousi päälleni ja ohjasi kaluni sisäänsä ja aloitti villin ratsastuksen. Ote palleistani oli jo hellittänyt, nyt molemmat käden painoivat rintakehääni niin etten voinut liikkua. Sarin paino piti kyllä muutenkin huolen etten olisikaan päässyt minnekään. Hamusin hänen rintansa käsiini, puristelin niitä, vedin nänneistä ja katsoin miten tuo upea nainen nautti. Pääsin viimein itsekin hiukan liikkumaan hänen allansa ja puskin ylöspäin alavartalollani liikkuen hänen sisällään yhä kiihtyvällä vauhdilla. Sarin paino siirtyi painamaan yhä enemmän ylävartaloani, joka oli aivan pinteessä ja liikkumaton, mutta kullini liikkui nyt vapaasti sisään ulos hänessä. Hän suuteli minua märästi, voihki ja ulisi yhä kiihtyvällä tahdilla ja sai aivan rakettimaisen orgasmin. Jyskytin itse vielä viime metrit ja sain jälleen säkenöivän orgasmin, joka varmasti kuului naapuriin asti.
--------------------

Tarina on osittain tosi, osittain hiukan väritetty ;-)
Jos olet tuollainen nainen ja haluaisit tuollaista tapaamista, ota toki yhteyttä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute