Herkku-puhelin
Liian tiukat farkut
Kesämies

Usein kuulee väitettävän, että miehet jakautuisivat naisten suhteen kahteen kategoriaan: tissi- ja peppumiehiin. Väite ei ole totta, ei ainakaan noin mustavalkoisessa muodossa. Suurin osa miehistä on kiinnostunut sekä rinnoista että pyllyistä. Näin on myös omalla kohdallani. Naisen rinnat ovat todella miellyttävää katseltavaa - olo on usein tukala, kun naisen kanssa keskustellessa pitää katsella kohteliaasti silmiin, vaikka katse yrittää väkisin valahtaa jonkin verran alemmaksi.

Mutta jos on aivan pakko tehdä valinta, niin minun suurin kiinnostuksen kohteeni ovat sittenkin takamukset. Maailmassa ei ole sykähdyttävämpää näkymää kuin naisellisen muodokas, askelluksen tahdissa viettelevästi keinahteleva takapuoli.

Varsinkin kesä on Suomessa otollista aikaa vastakkaisen sukupuolen sulojen ihailemiseen. Ihmiset, jotka joutuvat olosuhteiden pakosta suurimman osan vuodesta pukeutumaan paksuihin ja peittäviin vaatteisiin, pääsevät viimein kuoriutumaan ylimääräisistä vaatekerroistaan. Kadulla kävellessään näkee ympärillään toinen toistaan hehkeämpiä kaunottaria. Vastaan tulevien naisten kasvoja ja rintoja tulee toki vilkuiltua, mutta herrasmies ei voi jäädä niitä tuijottamaan. Sen sijaan hyvännäköisiä pyllyjä on mahdollista ihailla vaikka kuinka pitkään, naisilla kun ei ole silmiä selässään.

Mutta jos tuo katseleminen nautintoa, niin yhtä lailla sitä voi saada päästessään itse silmäilyn kohteeksi. Mikäli huomaan jonkun kauniimman sukupuolen edustajan riisuvan minua katseellaan, se ei haittaa vaan tuntuu päinvastoin hyvältä. Juuri siksi olen tänäkin kuumana suvipäivänä pyrkinyt pukeutumaan kesäkaupungin erotiikkaa tihkuvan ilmapiirin vaatimalla tavalla. Kasvoillani on parin päivän rento parransänki, paitani pari ylintä nappia olen jättänyt auki esitelläkseni hieman rintakarvojani. Tumman karvoitukseni ansiosta sänki ja rintakarvat erottuvat hyvin. Vaikka nykyajan metroseksuaalit ajelevat kroppansa karvattomiksi, niin tiedän että miehekäs parransänki ja rintakehän karvoitus miellyttävät edelleen monen naisen silmää.

Tärkeimmät katseenkääntäjät löytyvät kuitenkin alempaa, sillä olen vetänyt jalkoihini melkoisen tiukat farkut. Aktiivisen urheiluharrastuksen ansiosta takamukseni on timmissä kunnossa, ja nautin voidessani esitellä sitä naisille. Tiukat farkut eivät ole kaikkein mukavimmat käyttää, enkä niitä läheskään aina pue ylleni, mutta joskus tekee hyvää kulkea kaupungilla takapuolta sopivasti esittelevissä housuissa. Minua suoraan sanoen kiihottaa ajatus siitä, että ehkä tälläkin hetkellä joku takanani kulkeva nainen katselee tyytyväisenä kireiden farkkujen verhoamaa persettäni. Etumukseenkin hieman tiukemmat housut tuovat tiettyä muhkeutta, sillä ne eivät kokonaan kätke miehisen elimen haaroihin aiheuttamaa kohoumaa. Ei mitään liiallista, vaan hyvän maun rajoissa, kuitenkin niin että jonkinlaisia maskuliinisia muotoja on naisten katseiden tavoitettavissa.

Olen housut päälle pukiessani ajatellut ensisijaisesti takamukseni esittelemistä, ja yksinkertaisesti vain sullonut etumuksen vehkeet farkkujen sisään asiaa sen enempää pohtimatta, mitä nyt kadulla kävellessä pallit vähän muljahtelevat jalkojen välissä. Mutta kun kuumalla kesäkadulla vastaan tulee koko ajan kevyesti pukeutuneita neitokaisia, alkaa viriilin miehen jalkojen välissä herkästi tapahtua. Ja juuri niin minulle on nyt käymässä. Naisia katsellessani kaluni alkaa väkisinkin jäykistyä ja housujen etumukseen muodostuu yhä selvemmin erottuvaa ylimääräistä muhkeutta.

Kaikilta vastaan tulevilta naisilta asiaintila ei jää huomaamatta. Monien katseet putoavat vaistomaisesti hetkeksi alemmas heidän havaitessaan vastaansa kävelevän miehen haaroissa paisuvaa kokoa ja näköä. Jotkut naiset punastuvat ja katsovat äkkiä muualle. Toiset ovat kuin eivät olisi mitään huomanneetkaan. Rohkeimmat suovat minulle pienen flirttailevan hymyn. Selvästikin joitain naisia miellyttää kovasti nähdä kireiden pakaroiden ja lihasten lisäksi myös housunlahkeessa erottuvaa ylimääräistä pullistumaa. Varsin monella naisella on kesäisen pilvettömän sään johdosta silmillään tummat aurinkolasit. Mieleeni nousee kysymys, mitä niiden antaman näkösuojan takana mahtaakaan tapahtua. Silmäilevätköhän naiset aurinkolasiensa suojista häpeilemättömästi vastaan tulevien miesten etumuksia ja niiden mahdollista ylimääräistä pullotusta.

Vartaloani tutkailevat naiselliset katseet saavat minut siinä määrin kuumenemaan, että kaluni kasvaa jo suorastaa säädyttömiin mittoihin. Kullini ei housujen kireyden takia pääse vapaasti nousemaan pystyyn, mutta farkkukankaan tiukkuus ei myöskään peitä paljon mitään. Lähes parikymmensenttisessä mitassaan kaluni pullottaa housuissa jo sen verran näkyvästi, ettei tilani varmasti jää enää kenellekään epäselväksi. Rajansa sentään kaikella - vaikka kevyt pukeutuminen kuuluu kuumana kesäpäivänä asiaan, niin omassa housunlahkeessa täydessä mitassaan sojottava mulkku saa rohkeimmankin miehen häveliääksi.

Onneksi kaupungilla riittää pakopaikkoja, ja livahdankin ihmisvilinästä erääseen kadunvarren kahvilaan. En kehtaa mennä kassaneidin puheille kalu housuissa pullistellen, joten siirryn peliautomaatin luokse ja panen pari kolikkoa sisään, sen ääressä pelaillessani olen nimittäin selkä kassalle päin. Tosin tajuan samassa, että tällä tavalla selin ollessani kassaneiti pääsee vapaasti tsekkailemaan katseltavakseen tarjoutunutta tiukkaa miehistä farkkupersettä, eikä se oivallus auta minua rauhoittumaan. Nyt taitaa mennä jonkun verran rahaa tähän pelikoneeseen ennen kuin kyrpäni palautuu sellaiseen olotilaan, että kehtaan tästä taas lähteä.

Pian kahvilaan astuu kuitenkin sisään vanhempi herrasmies, ja kassaneidin palvellessa häntä sujahdan nopeasti istumaan suojaisaan nurkkapöytään. Kaluni on jo armollisesti löystynyt enää puolijäykäksi, joten ehkä pian uskallan taas siirtyä ihmisten ilmoille.

Kahvilan ovi aukeaa ja uusi asiakas astuu sisään. Vilkaisen ovelle lyhyesti ja välinpitämättömästi, mutta kun näkymä todella ehtii aivoihini, käännän katseeni uudelleen tulijaan enkä saa sitä enää käännettyä pois. Sydän tykyttää äkkiä kiihkeämmin ja kaluni alkaa nopeasti jäykistyä uudelleen. Kahvilaan astunut nainen on pukeutunut hellesään vaatimalla tavalla vartaloaan turhaan peittelemättä, eikä hänellä olekaan kerrassaan mitään häpeilemisen aihetta. Pitkät hiukset valuvat puoleenväliin selkää, lyhythihaisen paidan alla erottuvat mukavan terhakkaat rinnat.

Mutta mikä parasta, naisella on jaloissaan todella tiukat farkut jotka esittelevät anteliaasti hänen pyllyään. Nainen vie ostoksensa kahvilan kassalle, ja hänen siellä asioidessaan saatan vapaasti tuijottaa hänen peppuaan. Nainen varmasti tietää pyllynsä muotojen olevan miesten mieleen. Tuollaista takamusta kun keinuttaa kadulla kulkiessaan, voi olla varma siitä että monen miehen housut käyvät ahtaiksi.

Nainen kääntyy kassalla asioituaan niin nopeasti, että saa katseeni kiinni, ennen kuin ehdin kääntää sen pois. Hän selvästikin tajuaa saaneensa osakseen ihailevaa silmäilyä. Naisen katse puolestaan tarkastaa minut, ja tuomio on ilmeisen hyväksyvä. Hän suo minulle pienen hymyn. Samalla hän varmistaa lopullisesti sen, että kaluni seisoo taas housunlahkeessa täysimittaisena, kun hän istahtaa viereiseen pöytään ja alkaa siemailla kahviaan. Pari pientä vilkaisua minun suuntaani kertovat siitä, että hänkin on kiinnostunut naapuripöydän antimista. Aivan kuin hän olisi vilkaissut jalkovälinikin suuntaan…

Asiaa sen enempää miettimättä päätän tarjota hänelle hieman katseltavaa kahvihetken ratoksi. Olenhan minäkin saanut ihailla hänen kiinteitä pakaroitaan, ettei vaan nainen olisi ihan tahallaan pyllistänyt tuolla kahvilan kassalla hieman liikaa nostaessaan kuppiaan, tarjotakseen peppuaan miesten katsottavaksi.

Istun jo valmiiksi hänen suuntaansa, ja niinpä vain avaan haarojani. Ei täysin auki mutta niin, että kaikki näkyy jos vain kiinnostaa katsoa. Samalla siirrän vastahakoisesti oman katseeni ikkunasta ulos katuvilinään antaakseni naiselle mahdollisuuden katsoa vapaasti haaroihini. Kaluni seisoo isona ja kivikovana lahkeessa, ja istuessani tuolilla tällä tavalla haarat auki myös pallini pullottavat muhkeina housuissa. Toivon että nainen pitää näkymästä.

Kahvinsa juotuaan nainen nousee tuolilta ja alkaa tehdä lähtöä. Lähtiessään nainen katsahtaa vielä minun suuntaani ja väläyttää todella kauniin hymyn, joka saa polveni notkahtamaan. Naisen pylly keinahtelee hänen pois kävellessään siihen malliin, että se saa ihmiskunnan miespuoliset jäsenet seisomaan kunnioittavasti asennossa.

Jos tämä olisi jokin hulvaton seksifantasia, niin tässä vaiheessa lähtisin naisen perään ja ohjaisin hänet kadun sijasta kahvilan vessaan. Siellä riisuutuisimme nopeasti, minä nostaisin naisen selkä seinää vasten ja hän levittäisi jalkansa kylkieni ympärille, ja sitten alkaisin työntää kovana seisovaa kulliani hänen jalkojensa välissä läpimärkänä sykkivään pilluun. Työntelisin urahdellen kaluani yhä syvemmälle häneen, ja nainen voihkisi niin, että kahvilan kassaneidit ja vanhat herrasmiehetkin kuulisivat kaiken ja kiihottuisivat myös. Rietas, eläimellisen villi nussiminen jatkuisi pitkään kaluni työntöjen tahdittaessa naisen lanteiden liikkeitä. Lopulta tämä irstaan anonyymi kahvilapano huipentuisi naisen äänekkääseen kiljaisuun voimakkaan orgasmin vallatessa hänet, ja minun jalkovälini uskomattomat paineet purkautuisivat vihdoinkin.

Mutta koska kyseessä ei ole armahtavaan laukeamiseen päättyvä seksifantasia vaan totinen todellisuus, mitään tällaista ei tietenkään tapahdu. Nainen katoaa ovesta ulos katuvilinään, minä jään kahvilan nurkkapöytään istumaan kalu housunlahkeessa kovana pullottaen. Minua panettaa niin että melkein kipeää tekee.

Voin lohduttautua ainoastaan sillä, että naisella ei ole varmaan yhtään tämän helpompaa. Kahvilahetken aikana koettu näkymä komean miehen housunlahkeessa pullistelevaan isokokoiseen mulkkuun on saanut hänen pimppinsä herahtamaan läpimäräksi, ja nyt halu polttaa kuumana naisen jalkovälissä hänen kävellessään kadulla. Asiaa ei helpota tietoisuus miesten katseista jotka seuraavat ihailevina hänen pyllyään, katseista jotka hän on piukoilla farkuillaan saanut härnättyä entistäkin himokkaammiksi. Tätähän hän on juuri halunnutkin, nauttinut voidessaan kiusata miehiä keikuttamalla kireiden farkkujen verhoamaa takamustaan. Mutta nyt tilanne saa hänen omassa jalkovälissään tuntuvan sykkeen entistäkin pakahduttavammaksi. Hän ei pysty tyydyttämään sitä ihmisten ilmoilla liikkuessaan, se ei ehkä onnistu koko päivänä vaan vasta illemmalla kotona, siihen saakka nainen joutuu olemaan koko päivän jatkuvassa polttavassa kiimassa.

Näin minä ainakin toivon, sillä mikäpä olisi parempaa kuin saada naisen pimppi valumaan oikein märkänä ja pikkuhousut kastumaan kunnolla. Jos naiset tuntevat samanlaista miellyttävää kuumotusta nähdessään kadulla tiukkoja pakaralihaksia ja etumusten kohoumia, kuin me miehet tunnemme rintojen ja peppujen muotojen johdosta, niin tasoissahan tässä ollaan.

Kassaneiti katselee tähän suuntaan jo vähän sen näköisenä, että kahvilassa ei ole tarkoitus oleilla jos ei mitään osta. Nousen kahvilan pöydästä lähteäkseni kassaneidin suuntaan, vaikka vasemman housunlahkeeni ylimääräinen muhkea pullotus ei ole kaikonnut minnekään.

Ja taas mennään…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute