Herkku-puhelin
Työ tekee vapaaksi
lukkomuna

Vaimoni ottaa kaulapannan seinältä ja vislaa. Ponkaisen salamana ylös lattialle tehdyltä pediltä. Kiirehdin hänen eteen polvilleni. Nivusissani tekee gutaa. Hän laittaa mustan niittipannan paikoilleen ja pukee kaluani kiertävän siveysvyön peitoksi kesäsortsit. T-paita, futissukat ja lippalakki täydentävät simppelin olemukseni. "Muuten rankkuri voisi viedä sut", hän kommentoi pantaa sipaisten samalla hiuksia peilin edessä.

Olen pitkin iltapäivää seuraillut toiveikkaana vaimoni toimia. Vaahtokylvyn ja ihon parfymoinin jälkeen hän ajoi säärikarvansa ja muotoili häpynsä. Häpyhuulten yläpuolelle jäi kaistale senttistä naisenkarvaa muotoiltuna V-, niinkuin vittu-muotoon. Hän istui tuolille eteeni ja nosti reiden toisen päälle loihtien yläpuoleni näyn jollaiset olivat aiheuttaneet sietämätöntä kihelmöintiä jo monta päivää. Nainen jonka vartalo ja katse vetää kyrväkkäitä miehiä puoleensa kuin magneetti antoi tehtäväkseni lakata varpaankyntensä. Kynsilakkapurkki kädessäni maalasin ne syntisen punaisiksi. Olen ollut lukittuna kaksi viikkoa. Kaikki merkit viittavat siehen että saisin tänään tilaisuuden tyhjentää kihelmöivät pussini. Se riippuisi tietenkin siitä miten hyvin hoitaisin osani. Muovinen, kiveksien taakse lukittu holkki estää minua runkkaamasta. Vaimo maalasi huulensa punaiseksi ja luomensa violetin siniseksi. Ripset saivat mustan värin ja posket kirkkaan punan. Pieni peili kasvojensa edessä hän mutristeli huuliaan ja räpsytteli ripsiään. "Luuletko että onnistut tänään?". Nyökkäilen, minun on pakko - Seuraavat kaksi viikkoa tekisivät minut hulluksi.

Lähdemme kävelemään kohti hotellia. Vaimoni ottaa aistikkaita askelia korkeissa koroissaan. Naisellinen lantio keinuu kuin magneetti. Kaulapantani on peitetty partiohuivilla. Kuljen hänen sivulla, askelen jäljessä tehden aina tietä vastaantuleville miehille. Komeiden raamikkaiden uroiden kohdalla vaimoni heittää ilmaan flirtin. Minun tehtävä on vilkuilla taakse ja kertoa kuinka himokkaasti miehet tuijottavat lantionmyötäinen hameen korostamaa persettä. Punainen jakkupuku ei paljasta sen alle puettua korsettia ja sukkanauhaliivejä eikä pitsikirjailtuja rintaliivejä. Eikä se paljasta myöskään sitä että askel askeleelta kostuva vittu huljuu suojatta helteisessä kesäsäässä.

Vaimoni ottaa puhelun. Keskustelu on innostunutta. "Se tuli?! Ai ku ihanaa. Mitä sanot, kannatti iskeä:)". "Voi odottakaa meillä menee vielä muutama minuutti". "Ottakaa vaikka lasilliset. Nii, ihan tosi. Ja riläx, kaikki menee hyvin". "Tuo pellekö? Se ei oo saanu kahteen viikkoon:-/". "Eiku ihan oikeesti mua ihan hävettää sen puolesta.". "Niin, se sun konttorirotta. Se on joka kerta onnistunut". "Ja tämä", hän katsoo minuun. Painan pääni alas kohti lenkkareita. Poskiani punoittaa. "Mitä? Vaihdetaan piskejä?", vaimoni ratkeaa nauruun. "Sä otit ne kuvat mukaan? Ai ku kiva.", keskustelu jatkuu. Minuutit matelevat, kortteli korttelilta kiimani kasvaa. Mitä jos en onnistu tänäänkään?

He käyttävät toistensa poikakavereita. Tämä joka nyt hotellihuoneessa odottaa on vaimoni uusin löytö parin viikon takaa. Tai minä heidät toisillensa esittelin. Vaimoni vei minut diskoon ja käski minun käydä pyytämässä baaritiskillä istuva musta nuori mies istumaan looshiimme. Muistan kuinka kiusaantunut olin, aluksi oikoessani väärinkäsitystä että olisin itse hänestä kiinnostunut ja lopuksi siitä että pöydässäni istui nainen, vaimoni joka tahtoisi tutustua häneen. "Dude, I understand", hän sanoi lopuksi ja naurahti kumeasti. Kannoin drinkkejä pöytään ja seurasin vierestä hetki hetkeltä intiimimmäksi käyvää seurustelua. Vaimoni potkaisi nilkaani ja katsoi minua merkityksellisesti. Tiesin mitä minun oli tehtävä. Siirryin miehen viereen. "Saat tehdä vaimoni kanssa mitä haluat. Toivon että annat sille nautintoa, niinkuin naiselle, oikein kunnolla". Viimeisten sanojen änkyttäminen nostatti punan poskilleni. Mies veti vaimoni perässään parketille. Silmiähivelevän, kosteaan suudelmaan päättyneen hitaan jälkeen minut toimitettiin kotiin. Vaimoni jäi nojaamaan miehen yläkroppaan, käsi tämän polvella. Kiusakseni (ja kiihotuksekseni) hän nosti reiden hitaasti toisen päälle kun astuin alas tasanteelta. Kaistale valkoista lihaa paljastui minihameen ja saumasukkien välistä. Strobovalojen välke teki vaimoni katseesta kylmääkin kylmemmän: "Mene jo pois, mene, mene, mene".

Tätä on jatkunut nyt jo yli kolme vuotta. Liittomme alussa nelikymppinen vaimo tyytyi pieneen kaluuni mutta muistot ex-miehestä saivat hänet vääntelehtimään levottomasti yön pitkinä tunteina. Joskus huomasin hänen masturboivan salaa kun hän jo oletti minun nukahtaneen. Vaimoni ex oli ollut ronski, vieraissa hyppäävä pukki mutta onnistunut kerta toisensa jälkeen suostuttelemaan vaimoni suurella kyrvällään takaisin luokseen. Kunnes lopulta löysi nuoren naisen jonka pani paksuksi ja jäi sille tielleen. Vaimoni toipui tuosta iskusta mutta kosto mieskuntaa kohtaan jäi elämään.

Hän tapasi pian minut, vuosia nuoremman miehen ja muutimme yhteen. Pitkään hänelle riitti se että sai esitellä uuden valloituksensa vanhoille ystävilleen ja sukulaisilleen. Hän kulki ylpeänä vierelläni kaupungilla. Kuvittelin että hän on elämäni nainen ja erehdyin kosimaan. Alkuhuumaa kesti vuoden päivät. Kyllästyttyään läheisyyteni tuomaan turvaan hän alkoi kulkea "Naisten seksuaalinen hyvinvointi"-seminaareissa joita myöhemmin perverssiksi hyväksikäyttäjäksi paljastunut miesterapeutti veti. Siellä hän kohtasi muita saman kohtalon kokeneita naisia ja alkoi luoda verkostoa jonka ainoa yhdistävä tekijä oli himon ja hekuman maksimointi. Yksin ja uusien ystäviensä tukemana hän sai minut vakuuttuneeksi siitä että se mitä minulle tarjottiin oli parasta mitä saatoin koskaan saada. "Et kai sä kuvittele että kukaan nainen tyytyisi sun pikku piliin?", hän kysyi iltana joka sinetöi kohtaloni. Iltana jolloin otin uuden elämäni vastaan sellaisena kuin se minulle annettiin - Päätös jolle en enää silloin enkä tänäkään päivänä osannut vaihtoehtoja kuvitella.

Huoneen ovi on jätetty raolleen, vaimoni astuu edelläni eteiseen. Sisältä kuuluu vahvaa vierasperäistä miehistä aksenttia ja tutun kuuluista kiherrystä. Se on Jaana, vaimoni ystävätär. Naisten jälleennäkemisen riemu on käsin kosketeltava. Jaana, punatukkainen kovakatseinen narttu on vetänyt jalkaansa tiukkoja kurveja korostavat, edestä nuorekkaasti kulutuspestyt farkut. Hän on vasta 26-vuotias mutta miehensä jo yli 40. "He eivät enää nai", kertoi vaimoni. Minulle ei kerrottu miksei tämän pitkiä päiviä konttorilla puurtava mies saa enää nauttia vaimon herkusta. Minun syy jopötää muovisen kukkakuvioidun putken sisällä: "Beibipatukka, 8 cm miehisen kyrvän parodiaa". "Mitä sillä sitten on enää väliä", ajattelin kun vaimoni kertoi ehtonsa: "Joko turha pili piilooon tai sen kantaja pihalle!". Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Naiset halaavat toisiiaan. Mustat rintsikat pikottavat Jaanan vaalean pitsipaidan alta. Farkkujen päälle ulottuva somistus korostaa lantion kurvikkuutta. Nainen on pienessä hiprakassa. "Näytä ne kuvat, ettei unohdu", vaimoni sanoo ja heittää lentosuukon huoneen perälle. Jaana kaivaa taskustaa nipun valokuvia ja ojentaa ne vaimolleni. Tämä tarkastelee otoksia huolellisesti luoden välillä merkitsevän silmäyksen ystävättäreensä. Parin kuvan kohdalla hän painaa kätensä suunsa eteen ja vetää Jaanan viereensä. He tirskuvat kuin teinitytöt ja supisevat toisilleen vilkuillen samalla minua. Painan katseeni lattiaan, mitä tahansa noissa kuvissa olisikin se ei kuuluisi minulle. Ehkä säästyisin enemmältä nöyryytykseltä jos olisin vain hiljaa.

Autan jakkupuvun vaimoni päältä ja riisuudun itsekin. Vain reiden yläosaan ulottuva sensuelli yöpaita peitää naiseni privaatit alueet. Huoneen hämärässä nurkassa istuu mies josta erotan vain kropan ääriviivat ja silmän valkuaiset. Hän tutkiii meitä katseellaan. Valkoiset hampaat välkähtävät hymyssä kun katse kohtaa nivustaipeeni. Muistan miehen vahingoniloisen ilmeen kun jätin hänet pari viikkoa sitten kahden vaimoni kanssa ravintolaan. Naiset supisevat keskenään ja kääntyvät sitten miehen puoleen. Tämä nousee ylös ja ojentaa kätensä. Suuri musta olemus täyttää huoneen. Mies on varmaankin koripalloilija kropan lihaksikkudesta ja varren mitasta päätellen. Leveät hartiat kohoavat hentojen naisten takaa, tunnen itseni kovin pieneksi.

Vaimoni ohjaa ystävättärensä miestä kohti. Tämä katsoo vielä kerran epävarmasti taaksepäin ja ottaa sitten askelen kohti mustaa urosta. "Jaana, darling", mies sanoo ja ottaa naisen syleilyynsä. Nainen vapisee jännityksestä ja kiihtymyksestä. Vaimoni laittaa hihnan kiinni pantaani. Työni alkaa nyt.

Mies kääntää naisen selkä itseään vastaan ja alkaa hyväillä tämän persettä. Kävelen varovaisesti naisen eteen ja alan aukaista paidan nappeja. Yritän olla mahdollisimman huomaamaton. Yhtä tärkeää kuin että hoidan osani on se etten häiritse paria. Heidän on saatava tehdä se häiriöttä, olen vain pelkkä avustaja. Jaana hengittää raskaasti ja hänen silmät ovat kiinni. Mies imee naisen kaulaa ja hieroo tämän vittua farkkukankaan läpi. Kun viimeinenkin nappi on avattu mies kääntää naisen takaisin itseään vasten. He alkavat suudella. Miehen kädet sivelevät naisen niskaa ja hän valuttaa pitsisen paidan pitkin valkoisia olkavarsia. Autan yläkropan paljaaksi, pujotan hihat käsivarsien ja ranteiden kautta irti. Avaan rintsikoiden hakaset, mies valuttaa ne lattialle. Polvistun noukkimaan ne maasta enkä malta olla painamasta niitä kasvoilleni. Lienee viimeinen ilta kun Jaana voi käyttää nuoren naisen raikasta tuoksua. Jatkossa parfyymin olisi oltava väkevän vahvaa peittääkseen mustaa kyrpää janoavan nartun kitkerän pistävä haju. Satun katsomaan ylös. Miehen elin on jo kasvanut mittoihin jotka saisivat kenen tahansa naisen haukkomaan henkeään.

Jaana on silminnähden kiihottunut. Hän katsoo nyt uhmakkaasti kohti miestä ja potkii housut lattialle. Mies repäisee pikkarit hänen jaloista ja vetää niiden läpi pitkän henkäyksen. "Hmm...", kuului irstas myhäily. Jaana tärisee kiimoissaan miehen edessä. Katson himoiten pinkkejä pitsisiä alushousuja, kumpa saisin edes koskettaa niitä. Kuin lukien ajatukseni hän sanoi: "I hate seeing that white ass naked". Mies repäisee hampaillaan reiäin pikkareiden etuosaan. "You put these on, dude". Katson kysyvästi vaimoani. "No, kuulit kyllä". Otan pikkarit kuin varkain miehen kädestä ja pujotan ne jalkaani. Kukkakuvioitu putki työntyy ulos miehen repimästä reiästä; kuin pienen pieni kalukukkaro.

Mies nostaa naisen sängylle ja jää seisomaan vuoteen viereen. "Kulta, siirry ihan keskelle. Patja on pehmeämpi siitä kohden", vaimoni opastaa. Hänellä on täysi työ pitää hihnasta kiinni sillä tempoilen jo malttamattomana. Tiedän että onnistumiseni punnitaan pian. "Piski!", hän komentaa ja nykäisee lieasta. Pieni kaluni jöpöttää jännityksestä. Ei himosta ellei sellaiseksi lasketa himoa omaan käteen, nylkyttimeen jolla lypsän siemenet ulos pilistä. Jaana vetää polvensa kiinni rintaansa ja hänen paljaaksi ajeltu vittu aukeaa eteeni. Häpyhuulet ovat punaisen turvonneet, vitun haju tulvii sieraimiini. Syöksyn imemään ja nuolemaan tuota vakoa, valmistamaan sen liukkaaksi, isoa kyrvälle soveliaaksi reiäksi. Vaimoni kiristää liekaani: "Sievästi". Pujotan kädet tiukan perseen alle ja alan nuolla klitorista. Jaana inisee ja hieroo rintojaan. Mies vetelee pitkiä rauhallisia vetoja pitkin kyrpänsä vartta. Hän tuntee voimansa ja valtansa nähdessään kuinka valkoinen aisuri valmistelee heimonsa narttua mustan oriin astuttavaksi. Miehen sormet eivät edes ulotu tuon jättiaisan ympärille, pelkään että se tuhoaa nuoren, raikkaan naisen lopullisesti.

Vaimoni hakee käsilaukustaan liukastevoidepullon ja alkaa sivellä liukastetta miehen kyrvän ympärille. Hän jakaa kai kanssani saman huolen sillä hän komentaa minua avaamaan häpyä sormillani. Ehkä hän vanhempana ja kokeneempana naisena kuitenkin tietää mihin mittoihin tulviva vulva tarvittaessa venyy. Työnnän sormen ja toisenkin sisään mutta kolmas ei kunnolla mahdu. Miehen terska työntyy ulos tupestaan, kyrpä sojottaa kuin panssarivaunun tykki - suuntana kohde joka on päättänyt pitää asemansa loppuun saakka.

Vaimoni vetää minut ulommas ja kiinnittää liean pöydän jalkaan. Jään läähättämään polvilleni lattialle. Pillun aromit kiihoittivat myös minua, jöpöttävä pili puristuu vasten holkkia. Kotona olisin jo huutanut vaimoani apuun. Vaikka apu tarkoittikin raahaamista niskavilloista pesuhuoneeseen ja kylmää nivusiin suunnattua vesisuihkua. "Sun täytyy oppia hillitsemään itses", tapaa vaimoni aina sanoa samalla kun hieroo vittuaan ja työntää sormensa nenäni eteen.

Vaimo ottaa Jaanaa kädestä kiinni. "Haluathan tätä varmasti? Johnilla on valtavan kokoinen", hän kysyy. "Vittuun pienimunaiset kyrpänaamat! Anna sen tehdä se loppuun saakka", nainen huutaa. Mies laskeutuu Jaanan päälle ja ohjaa toisella kädellä kyrvän vitun huulille. Aluksi näyttää siltä kuin aukkoa ei edes löydy kunnes terska asettuu oikeaan kohtaan. Nainen voihkaisee tuskaisesti. Vaimoni puristaa Jaanan kättä. "Rentoudu rakas, hengitä ihan rauhallisesti". Toinen työntö ja terska muljahtaa pykälän syvemmälle. Vaimoni pyyhkii hikeä Jaanan otsalta tämän vaikeroidessa jättikyrvän alla. "Aih, vittu se on niin iso". "Kyllä sä pystyt kulta, ota ihan rauhallisesti. Ja mee sä auttaan takaa!", hän komentaa.

Temmon itseni irti ja ryömin miehen reisien väliin. Hän on vääntänyt naisen ihan levälleen joten mahdun hyvin tekemään osani. Työnnän kädet hävyn liepeille ja levitän aukkoa kämmenilläni ja peukaloillani. Kyrpä pääsee nyt työntymään syvemmälle ja he tekevät ensimmäiset naintiliikkeet. Edessäni löyhkää musta, pahanhajuinen elin jonka ympärille valkoinen tiukka liha pingottuu. Pistävän voimakas, vitusta tihkuva erite tekee oloni tukalaksi mutta vielä tukalammaksi tiedän oloni käyvän ellen nyt onnistu. Kätilöin kyrpää punaisena venyvään aukkooon, työntö työnnöltä musta aisa pääsee syvemmälle kohteeseensa. Liukaste kiiltää naisen persposkissa saakka ja sen teho on uskomaton. Nainen joka vuosituhansien aikana on astunut vain laumastaan antautuu nyt edessäni vieraan rodun mittoihin. Ja minä, heimoni naisia mustan lihan makuun saatteleva petturi autan miestä tekemään tahtonsa. Tuossa on se mitta johon valkoisen naaraan on nyt ja vastedes pystyttävä!

He vaihtavat asentoa, Jaana kääntyy miehen päälle niin että tiukka perse soutaa tämän silmien edessä. Mies puristelee pakaroita ja hieroo naisen selkää. Musta, vahva kyrvättäjä on kuin onkin voittanut naisen luottamuksen puolelleen. Hän antaa miehen muokata itsestään mieleisensä, tehdä kehostaan mustan kyrvän mittoihin sopiva valkoinen reikä. Vaimoni hymyilee tyytyväisenä: "Voi kun upeaa Jaana, nyt sä tiedät". Hän alkaa imeä ystävättärensä rintoja ja hieroa klitorista kyrvän yläpuolelta. Jaanan katseessa on jo onnistumisen riemua, ylpeyttäkin. Vain satunnaiset irvistykset kertovat siitä ettei tuskan ja nautinnon rajaa ole vielä kokonaan ylitetty. "Paikka", vaimoni komentaa ja taputtaa patjaa. Ryömin selälläni mehevän perseen alle.

Vaimoni vetää yöpaidan päältään ja hänen seksikkäät hepeneet paljastuvat. Jaana hymyilee ihastuneesti ja vetää vaimoni tiukkaan syleilyyn. Mustat reidet puristuvat olkavarsieni ympärille. Työnnän kieleni ulos ja tunnen kuinka kostea liha painuu sen ympärille. Hävyn yläpuolelle jätetty karvakolmio painuu nenääni ja vaimo päästää pitkän huokauksen. Hän alkaa liikutella lantiotaan. Silitän ja puristelen vaimoni reisiä, yitän antaa hänelle sen mihin kykenen. He suutelevat toisiaan, Jaana ja vaimoni - Kypsä rietas rouva jonka opastuksella nuoresta naisesta ollaan tekemässä miestään ja sukuaan pettävä huora!

He huohottavat ja voihkivat, vaimoni imee Jaanan kaulaa ja rintoja. Mustat sormet puristavat nuoren naisen persettä ohjaten sen liikkumaan haluttuun tahtiin. Vieläkin, minuuttien jälkeen ensimmäisestä työnnöstä mies avaa naisen aukkoa peukaloillaan; venyttää nuorta häpyä raivaten näin kaiken tarvitsemansa tilan mahtavalle kyrvälleen. Työni tulos näkyy takaviistossa; karvaton, valkoinen vittu venyneenä luonnottoman suureksi reiäksi. En tunne oloani kovin ylpeäksi mutta tiedän ettei minulla ollut vaihtoehtoja - Joko Jaana ja jättikyrvän runtelema reikä tai minä ja muoviholkissa kituva pili.

Vaimoni laskeutuu selälleen vierelleni ja vetää Jaanan perässään. Nainen alkaa tottuneesti nuolla vaimoni vittua. Sitä he ovat kai tehneet monesti aiemminkin ja kaiken nyt tapahtuneen jälkeen se tuntuu luonnollistakin luonnollisimmalta asialta. Mies on noussut Jaanan taakse ja työntelee kyrpäänsä tämän sisään. He ovat suoraan yläpuolellani, miehen polvi ohimoni vieressä. Nyrkin kokoisen kivespussin sisällä muljahtelevat kivekset, kuin rystyset. Ne pullistelevat siemeniä jotka pian singahtaisivat syvälle kohdun uumeniin. Vaimoni voihkii äänekkäästi ja Jaana korisee, suu poskipieliä myöten vaimoni vitussa. Yritän runkata mutta tunnen vain kuinka muovinen holkki vetää kiveksieni yläpuolella olevaa rengasta tiukemmalle. Kiimani kasvaa kasvamistaan, onnistumiseni on työntö työnnöltä lähempänä.

Musta kiiltävä kyrpä soutaa ylläpuolellani Jaanan vitussa. Kulli luistaa nyt jo hyvin mutta naisen voihkina on tuskaisen rivoa. Tätä kiimaa hän ei ole koskaan aiemmin kokenut; kiimaa jota valkoisen naisen ei olisi koskaan kuulunutkaan kokea! Vaimoni runkkaa estottomasti Jaanan suulla. Jäntevät pohkeet tahdittavat naisen pään liikettä. Huone haisee hielle ja naisten vituista tulviville nesteille. Miehen murahdukset säestävät Jaanan persposkista kuuluvia läiskähdyksiä. Hän puristaa naisen lantiota kovempaa ja kovempaa kunnes karjaisee ja upottaa kyntensä nussimaansa lihaan. Kivekset painuvat nivustaipeeseen saakka ja kyrpä alkaa syöstä spermaa naisen sisään. Mies karjuu ja huutaa lauseita joita en ymmärrä. Vaimoni lukitsee reitensä Jaanan pään ympärille ja päästää hänkin ilmoille orgastisen purkauksen. Jaana rohisee kahden kouristelevan kropan välissä; väsynyt, kesytetty vittu ottaa miehen purkauksen vastaan.

Kun ensimmäinen noro pirskahtaa naisen sisältä olen jo avannut suuni apposen ammolleen. Karvas sperma valuu kurkkuuni, yskin ja nielen. Kivekset pumppaavat lastin toisen perään naisen sisään josta se valuu suoraan suuhuni. Olen heidän alusvatinsa, ynisen ja maiskuttelen. Tämä on tieni onneen. Kohta saisin kosketella itseäni, kielletty muuttuisi taas sallituksi.

Mies vetäytyy irti ja Jaana nousee polvilleen. Edessäni on punainen aukko jota reunustaa valkoinen liiste. Näky sekoittaa pääni kokonaan ja yritän runkata lukittua munaani. Vasta vaimon läimäys kämmenselkääni saa minut tajuamaan että työni on vielä saattamatta loppuun. Jaana on alkanut hieroa klitoristaan, hän ei ole vielä lauennut.

Nainen laskeutuu päälleni ja alkaa hieroa häpyään vasten suutani. Äskeisestä käsittelystä venynyt vittu leviää huulteni ympärille, turhaan yritän saada klitorista huulteni väliin. Nainen tietää saavansa minusta irti eniten kun kontrolli on kokonaan hänellä itsellään. Sormet hierovat klitorista ja käsi puristelee rintoja. Tunnen vaimoni määrätietoisen otteen kiveksieni ympärillä ja käskyn: "Kieli ulos piski!".

Työnnän kieleni ulos ja Jaana painaa klitoriksensa sen ja sormensa väliin. Näin hän minut haluaa. Alan liikutella kieltäni samalla kun nainen hieroo häpyään. Naisen lantio värähtelee ja viimeisetkin vitun uumeniin singotut siemenet valuvat suuhuni. Kitkerä mahla leviää pitkin kasvojani. "Lisää, enemmän, pitemmälle, anna saatanan runkku sitä kieltä", nainen voihkii. Vaimoni tehostaa ystävättärensä sanoja puristamalla pallejani. Voihkaisen kivusta ja kuin adrenaliiniruiskeen saaneena venytän kieltäni pidemmälle. Olen jo turtunut vitusta tulviviin nesteisiin, nielen nöyrästi joka tipan. Jaana painelee yhä voimakkaammin vittuaan kieltäni vasten ja liikuttaa lantiotaan korkeammassa kaaressa. Tuo on se kiiman riivaama liha joka minun pitää tehdä tyytyväiseksi jotta pääsen omaan paratiisiini.

Orgasmin aallot pyyhkivät naisen yli ja hän painaa perseen naamalleni. Kieleni värisee kuin dildo ja kuulen kuinka nainen huutaa nautinnosta. Vaimoni päästää irti kiveksistäni ja vetää ystävättärensä kuumaan syleilyyn. "Nyt sä tiedät, nyt sä tiedät. Ei nysämunaa enää koskaan, ei koskaan", hän hokee Jaanan korvaan ja onnen kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Möreä ääni naurahtaa sivusta: "Nice fucking bitches". Palkitsemiseni aika on käsillä.

"No, onnistuiko se?", vaimo kysyy. Katselen heitä arasti lattialta ja toivon parasta. Jaana nyökkää posket hehkuen ja tulee luokseni. Hän pyörittää lukon ensimmäisen numeron. Seuraavaksi on vuorossa mustaa kyrpäänsä hetkuttava mies. Hän tulee luokseni ja pyörittää toisen numeron. "Poor dude", hän murahtaa. Lopuksi vaimoni tulee luokseni. Valittuna on numerot 007 mutta lukko ei aukeaa. Räplään sitä hermostuneesti ja anelen katseellani vaimoani vapauttamaan minut. Hän naurahtaa: "Ei, et ole 007. Mikä sä oot?". Aivoni polkevat tyhjää, vaihtoehtoja on yhdeksän enkä keksi vastausta. Hän kysyy muilta: "Mikä tämä tässä on?", ja osoittaa piliäni. Hetken on hiljaista, kumpikaan ei vastaa mitään mutta yhtäkkiä Jaana painaa kämmenen suunsa eteen. Hän on purskahtamaisillaan nauruun. "Nolla, se on täysi nolla!", hän hihkaisee ja repeää hysteeeriseen nauruun. Mies vetää naisen kiinni kylkeensä ja yhtyy nauruun. Hymyilen ja irvistelen huulet vapisten heitä miellyttääkseni, alistettuna ja heikkona. Tärisevin käsin valitsen viimeisen numeron, kaluni on vihdoinkin vapaa.

Kuin lupaa kysyen katson vaimoani ja alan hieroa kaluani. Tunne on niin sanoinkuvaamattoman ihana etten kunnolla edes tajua kun vaimoni tarttuu kiinni käsivarrestani ja ohjaa ovelle. Hän antaa käteeni mukin ja työntää ovesta ulos: "Et sotke paikkoja". Siinä seison hotellin käytävällä pinkkiset naisten alusvaatteet jalassani ja niittinen panta kaulassani. Hoksaan käytävälle unohtuneen pöydän, menen sen alle piiloon ja alan runkata. Pöytäliina antaa jonkisenlaisen suojan jonka turvin uskallan jatkaa kiellettyä puuhaani. Huoneemme ovi käy. Äkkiä sitte, meillä ei ole koko päivää aikaa", huutaa vaimoni ja heittää kuvat käytävälle - Todisteet kieroutuneesta elämästämme lentävät ympäriinsä. Yksi niistä tippuu eteeni. Takaviistosta otetussa kuvassa vaimoni ottaa vierasta kyrpää sisäänsä. Saumasukkien rietastamat reidet ovat vääntyneet vahvojen reisien alle. Sirot nilkat ulottuvat vaivoin vahvojen pakaroiden ympärille. Kuvan alareunassa on päiväys kahden viikon takaa. Mustasukkaisuuden puuska lyö ylitseni nähdessäni kuinka nuori kyvykäs mies nussii naistani.

Tämä on kai Jaanan poikakaveri. Ja kuvaajana kai Jaanan konttoristimies, samaan osaan alistettu kuin minut. Punttisalilla treenattu solariumin ruskistama kroppa nauttii naisesta joka tarjoaa itseään vieraalle, ei rahasta vaan himosta; kostosta ja katkeruudesta pienikaluiselle miehelle joka on vienyt niin monta vuotta hänen kiimaisimmasta naisiästään. Häpeä kasvaa sisälläni ja sen myötä masokistinen mielihyvä. Vielä vuosienkin jälkeen vieras kalu vaimoni vitussa ja tietoisuus riittämättömyydestäni saa tuskan ja kiihkon yltymään sisälläni. Huoneesta kuuluu miehen möreän voimakas ääni, lasien kilistelyä ja naisten elostelun räävistyttämä nauru.

Runkkaan kaluani ja kuulen korkokenkien napseen lähestyvän käytävältä. Kaksi naista rupattelee rattoisasti keskenään. On alkuilta, he kai ovat menossa terassille. "Mitä kuvia täällä, kato". Toinen kumartuu niin että näen takaviistosta lyhyen hameenhelman vaivoin peittämät mehevät reidet. Korkokengät joiden remmit risteävät pohkeen alaosan saakka tekevät näystä entistäkin riettaamman. "Kato, tää äijä. Mitä sillä on munissa? Joku lukko".

Korvissani humisee. Tunnen kuinka häpeä salpaa rintani. Poskiani kuumottaa. Kiihottuneempana kuin koskaan jatkan runkkaamista. "Kato tässä, se nuolee... hyi. kato, se nuolee. Tuon naisen vitusta valuu. Hyyyyiiiiii...". Nainen hyppii tasajalkaa korkokengillään. "Ja kato tässä, mitä sen otsaan on kirjoitettu. AISURI". "Eih... apua mä kuolen". He kirkuvat aivan hysteerisinä.

Raotan hieman pöytäliinaa jotta näen heidät kokonaan. He ovat parhaassa nussimisiässä olevia hyväkroppaisia naisia jotka ovat lähteneet hakemaan kyrpää kesähelteen polttamaan vittuunsa. Tiukat, vartalonmyötäiset mekot ovat kuin avoin kutsu tulla naimaan. Mielikuvat lihaksikkaista kyrväkkäistä uroista heidän päällään ja takanaan tulvivat mieleeni. Kahden viikon pato murtuu sisälläni ja valkoinen neste ryöpsähtelee kuppiin edessäni. Huohotan ääneen, tuskin he kuulevat nyt mitään. Ja vaikka kuulisivatkin se lisäisi vain nautintoani sillä tämä on minun osani ja sen mukanaan tuoma pilkka ja häpeä on suurin nautinto jonka kuvitella saatan. Näin minä elän.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute