Herkku-puhelin
Naamiohuvit, Osa1
Mariia

- Oletteko valmis, rakas tyttäreni? Isä puristaa kättäni hetkeä ennen ovien avautumista ja juhlien alkua. - Olen valmis, vastaan isää rohkeasti silmiin katsoen. - Muistakaa, rakas tyttäreni, että tänään saatte tehdä mitä ikinä haluatte, isä sanoo hymyillen. Sillä nainen tulee täysi- ikäiseksi vain kerran ja nämä ovat teidän juhlanne, joissa teillä on oikeus tehdä mitä tahansa. - Minä muistan, isä, vastaan kuuliaisen tyttären tavoin.

Salassa, tiukan korsetin, valkoisten helmien ja tummansinisen tanssiaispuvun alla sydämeni hakkaa kiihtyneenä. Vapauden riemu, jota tuskin uskallan uskoa todeksi, kipristelee mahanpohjassani. Saan tehdä tänään ja huomenna, syksyn suurena metsästyspäivänä mitä haluan, toistuu mielessäni yhä uudelleen.

Kaikki on kuin satua, kuin salaa luostarikoulussa tyttöjen patjojen alle piilotettujen ranskalaisten ja hollantilaisten roskaromaanien tarinaa. Kipristely mahanpohjassani muistuttaa lukemieni kirjojen aiheuttamaa suloista jännitystä. Tämä ilta on minun, enkä tule tuottamaan isälleni pettymystä.

Tahdon kiihkeästi osoittaa hänelle, että osaan olla kuin hieno hyvin kasvatettu nainen, joka valitsee viisaasti, eikä käytä väärin edes isänsä luottavaisena antamaa vapautta. Hengähdän syvään viulujen alkaessa soida, ovien auetessa vieraiden tulla.

Virallisten esittelytanssiaisteni teemana ovat naamiaiset, tällä hetkellä muodikkaimmat juhlat koko valtakunnassa. Kasvoillani on sinisillä sulilla koristeltu lintunaamio, sillä tämän illan aion olla yhtä viehättävä, kiehtova ja viettelevä kuin satujen sinilintu, joka opastaa rakastavaiset toistensa luo ja päästää pulaan joutuneet sankarittaret ulos lukkojen takaa.

Keinahtelen käsivarsilta toisille tanssin pyörteissä. Koska olen saanut luvan ajatella asiaa vapaasti, huomaan ympärilläni kokonaisen pelin, jota vieraat pelaavat keskenään. Katseiden, tanssin varjolla tapahtuvien kosketusten ja kiihtyneen hengityksen koukerot saavat poskeni polttamaan ja tiedän sen näkyvän naamion alta, sillä se ei peitä kuin kasvojeni yläosan.

Toistaiseksi en ole löytänyt ketään, jonka kanssa haluaisin muuta kuin nauttia tanssista ja vapauteni riemusta. Kylmiä ja kuumia alltoja lipuu lävitseni tanssipartnerieni käsien haleutuessa ristiselkääni ja kuin vahingossa toisinaan takamukselleni. Lopulta minun on pakko vetäytyä hengähtämään hetkeksi ja päätän mennä parvekkeelle vilvoittelemaan ja miettimään seuraavaa siirtoani.

Tuijotan parvekkeelta tummuneeseen yöhön ja värisen syksyn koleassa tuulessa. On vainajienpäivän aatto, syksyn toiseksi viimeinen ilta ja tuulessa tuntuu jo talven purevuus. Yhtäkkiä ristiselässäni tuntuu käsi, niin lämmin, että se lähes polttaa kaikkien kangaskerrostenkin lävitse. Harteilleni kietoutuu paksu samettinen viitta, josta uhoaa kiehtova alkoholin, tupakan ja hevosten sekainen miehinen tuoksu.

Kiedon kiitollisena lämpimän kankaan tiukasti harteideni ympärille. Lämmin käsi tukee yhä selkääni. Vilkaisen vasemmalle sivulleni, jossa seisoo pitkä, mustalaisasuun puettu mies. Hänellä on tummat kiharat hiukset, jotka valuvat alas mustan röyhelöpaidan ja kirjailtujen liivien selkään, kasvoilla ei ole naamiota, mutta sen sijaan miehellä on lyhyt leukaparta ja viikset. Hän on nähnyt suuren vaivan käydäkseen aidosta kiertolaisesta, sillä yksikään sivistynyt mies ei näinä aikoina pidä minkäänlaista partaa.

- Mitä noin kaunis lintu tekee yksin näin kylmällä parvekkeella? Te kuuluisitte kultaiseen häkkiin, kunniapaikalle kamarin koristukseksi, lämpimään pesään kaikkien ylellisyyksien keskelle. - Kaikki linnut kaipaavat vapautta ja raitista ilmaa voidakseen hyvin, vastaan rohkeasti. Mies kääntyy katsomaan minua. Hänellä on tummat, keltaiseen vivahtavat silmät, kalpeat, vahvapiirteiset kasvot ja pehmeän näköiset, punaiset huulet.

- Yksikään lintu ei kuitenkaan kestä elävänä liikaa kylmyyttä, mies sanoo ja astuu lähemmäs. Painaudun sydän takoen vasten parvekkeen kaidetta. Muukalainen on kuin suoraan tyttökoulun kielletyistä kirjoista ja omista hurjimmista unelmistani, tumma, viettelevä ja hieman pelottava. - Lämmitä minua sitten, etten kuole kylmyyteen, kuiskaan ja tunnen miten poskeni lehahtavat kuumiksi uskaliaisuuteni ansiosta.

Toivon kovasti miehen suutelevan minua. Riemukseni hän tarttuukin käsiini, mutta ei annakaan minun kietoa niitä ympärilleen. Sen sijaan hän kohottaa toisen käteni tyylikkäästi ja suutelee kämmenselkääni. Kosketus saa minut sävähtämään, tunnen kuinka sydämeni takoo hurjasti kylkiäni vasten. - Palveluksessanne, kaunis sinilintuni.

Miehen toinen käsi lipuu viitan alla ylös selkääni ja puristaa minua lähemmäs. Hän irrottaa otteensa kädestäni ja annan sen kietoutua hänen vyötärönsä ympärille. Tunnen miten jännitys alamahassani voimistuu ja purkautuu ulos tahtomattani voimakkaina henkäyksinä, kun miehen huulet tavoittavat suuni.

Suu on pehmeä ja luja yhtä aikaa. Se lähettää kuumia sävähdyksiä syvälle vatsaani ja saa minut haukkomaan henkeä. Huuleni raottuvat vaistomaisesti, kaipaan lisää tätä ihanuutta, haluan tietää voiko tuntemalleni suloisuudelle olla jatkoa, voiko se vahvistua. Miehen toinen käsi lipuu ylös niskaani ja haparoi tietä hiusteni lomaan tiukasta kampauksesta välittämättä.

Painaudun ihan lähelle miestä, janoan hänen lämpöään, joka tuntuu suloiselta kylmän ilman vastapainona. Kiedon käteni hänen kaulaansa vaikka se ei oikeastaan ole sopivaa. Pääni taipuu taakse, kun miehen lämmin kieli hipaisee huuliani. Tunnen kylmän metallin selässäni, olen niin lähellä kaidetta. En palele, miehen lämpö ja kädet ovat saaneet veren kiertämään kohisten ja kuumentaneet ihoni vaatteiden alla.

Kankaiden lävitsekin tunnen, että myös miehen sydän takoo nopeasti ja tunnen hänen hengityksensä kuumina puhalluksina kasvoillani. Miehen huulet erkaantuvat omiltani ja hän naurahtaa pehmeästi taivuttaessaan päätäni taakse hiuksistani nykäisemällä. Tukistus tuntuu kivun sijaan nautinnolliselta ja taivutan päätäni kuuliaisesti.

- Nyt lintu, hän sanoo käheästi minua silmiin katsoen, nyt suudellaan kunnolla. Silmäni rävähtävät auki, kun miehen suu valloittaa omani. Lämmin kieli tunkeutuu suuhuni ja sivelee kieltäni. Se saa polveni notkahtamaan niin, että pysyn pystyssä vain miehen kaulassa roikkuen. Kurkustani purkautuu tukahtunut valitus, hiusteni kiskomisesta aiheutuvan kivun ja suudelman ihanuuden synnyttämä.

Yhtäkkiä tapahtuu kaksi asiaa. Kuulen sydämeni takomisen ja kohinan lävitsekin miten joku kikattava nainen ja monta miesten ääntä lähestyy parveketta. Sen pelästyttämänä mieleeni nousevat yhtäkkiä koulun opettajattaren paheksuvat silmät ja pistävä tuijotus ja kuulen korvissani hänen sanansa. - Aviomiehen lähestyessä naista, hän alistuu kuuliaisesti ja muistaa velvollisuutensa isänmaataan kohtaan. Muiden miesten lähentelyistä nainen sen sijaan kieltäytyy, jos ei halua saada samanlaista mainetta ja kohtelua kuin katujen ilolintu.

Jäykistyn ja riuhtaisen itseni eroon miehestä. Hänkin huomaa, että parvekkeelle on tulossa muita ja vetäytyy minusta kauemmas juuri ajoissa. Puristan kaidetta takanani rystyset valkoisina, etten pyörtyisi lattialle ja tuskin kuulen mitä mies sanoo, kun hän kumartaa minulle ja perääntyy pois pervekkeelta. Loput illasta kuluu kuin huumattuna. Huomaan kyllä muidenkin miesten silmäilevän minua kiinnostuneina, ja viattominkin kosketus tanssilattialla aiheuttaa minussa tahattomia säpsähdyksiä. Kiusaantuneena ja kiihottuneena elän ajatuksissani parvekkeella tapahtunutta yhä uudelleen lävitse.

Lopulta, pitkästi puolen yön jälkeen, tanssiaiset vihdoin päättyvät. Tuntematon suutelijani unohti viittansa minulle ja jouduin salakuljettamaan sen palvelijoiden käsiin. Nanny, luottopalvelijani, on vienyt viitan huoneeseeni. Huomaan se ensimmäisenä astuessani uupuneena sisään makuukamarini ovesta.

Nannyn rauhalliset, ystävälliset kosketukset hänen riisuessaan ja kylvettäessään minut, saavat ihoni kananlihalle. Toivon että hän ei huomaa huoneen hämärässä kynttilänvalossa, miten häpeällinen tilani on. Rintojeni kärjet ovat kokoon puristuneet ja kovat, mutta sen voi onneksi aina laittaa huoneissa alituiseen puhaltavan vedon syyksi.

Kuuma kylpyvesi ja peittoni suloinen lämpö tyynnyttävät minua lopulta sen verran, että kykenen rentoutumaan. Silmäni vaeltavat kuitenkin puoliksi tahtomattani viittaan, joka roikkuu viattomana naulakossa oven pielessä. Vihdoin Nanny poistuu hyvää yötä toivottaen ja jään yksin kolmen yökynttilän himmeään valoon. Hiivin lattian ylitse ja haen viitan viereeni sängylle. Nuuhkin sen tuoksua, kunnes lopulta nukahdan miehen tuoksuun.

Näen suloista, ihanaa unta siitä, että jokin pehmeä ja lämmin, kuin perhosen siiven kosketus, hivelee reisiäni. Kosketus tuntuu unessa täysin luonnolliselta, vaikka se saakin salaisen orkideankukkani valumaan kosteutta ja mahanpohjani vuoroin kiristymään ja rentoutumaan hengitykseni tahdissa suloisesta tunteesta, jota kosketus aiheuttaa. Ynähdän pettyneenä, kun kosketus taukoaa ja sävähdän sen alkaessa uudelleen.

Raotan jalkojani enemmän auki kosketuksen tulla, kun hipaisut hiipivät yhä lähemmäs salaisinta kohtaani. Äkkiä reiteni sisäpintaa läpsäistään kevyesti, mutta se sattuu silti. Silmäni rävähtävät auki, huoneessa on järkyttävän kylmä. Ikkunaluukut ovat auki, ja päättelen silmiäni kynttilöiden valossa räpytellen, että unen hipaisut ovat kylmän tuulen aiheuttamia. Käännyn ympäri vuoteella soittaakseni kelloa, en saata nousta itse alastomana jääkylmään huoneeseen sulkemaan ikkunoita.

Huomaan siinä samassa miehen seisomassa sängyn vieressä minua katsellen. Pelästynyt huuto tukahtuu miehen käden alle, hänen polvistuessaan sängyn viereen pääni lähelle. - Älä huuda Lintu, mies kuiskaa korvaani. Ei ollut tarkoitus pelästyttää. Tulin vain hakemaan viittaani takaisin, mutta sitten näinkin sinut, enkä malttanutkaan lähteä.

Huomatessaan, etten aio huutaa, mies irrottaa otteensa ja kävelee pehmein, kissamaisen sulokkain askelin ikkunalle ja sulkee luukut. Tuijotan häntä sydän hakaten, unen kiihkeä kosketus tuntuu yhtä jalkojeni välissä. Toivon miehen jäävän ja jatkavan siitä mihin uneni jäi. Mies näyttää kauniilta kynttilöiden valossa, kun hän astuu lähemmäs sänkyäni. Katson häntä suoraan silmiin ja toivon, että hän näkee silmistäni mitä haluan, kuten hän näki parvekkeellakin suudellessaan minua.

Miehen silmät liikahtavat omistani alaspäin ja seuratessani hänen katsettaan ymmärrän miksi hän ei malttanut lähteä pois. Peitot ja niiden alla rintaani vasten puristettu viitta ovat valuneet vyötäisilleni ja jättäneet rintani paljaiksi. Ne kaartuvat pehmeinä ja kiinteinä, nännien nöpöttäessä kovina pystyssä. Punastun häpeästä ja ojennan käteni kiskaistakseni peiton ylemmäs.

Hän estää minua laskemalla kätensä käsieni päälle ja taivuttamalla ne pääni ylitse tyynylle. - Älä viitsi, Lintu, hän pyytää hiljaa irrottaessaan otteensa. - Minun nimeni on Ellen, kuiskaan vastauksena ja saan pidettyä käteni aloillaan suurella tahdonponnistuksella. Jokin osa minussa, vaarallinen, holtiton osa, saa pidätellä itseään, ettei tartu miehen hiuksiin ja revi tätä lähemmäs, päästäkseen suutelemaan, hukkuakseen huulten suloiseen tuleen.

Mies polvistuu vuoteeni viereen lattialle ja kumartuu suutelemaan minua kuin ajatukseni lukien. - Minun nimeni on Raoul, hän sanoo ennen kuin painaa huulensa omilleni. Suudelma muuttuu hetkessä yhtä kiihkeäksi kuin parvekkeella. Huohotan pian Raoulin huulien alla, vartaloni vääntelehtii tahattomasti halutessaan hänen kosketustaan. Nostan käteni ja upotan ne hänen hiustensa sekaan, yritän vetää häntä lähemmäs.

- Sinä olet suloinen, mies kuiskaa korvaani antaen huuliensa vaeltaa leualleni ja siitä kaulalleni. Sävähdän tuntiessani hänen hampaansa kaulani iholla. Raoul ilmeisesti huomaa sen, sillä hän irrottautuu ja nousee eteeni seisomaan. - Koska sinä olet ilman paitaa, on oikeudenmukaista, että minäkin olen, hän sanoo ja alkaa hitaasti napittaa paitaansa auki.

Suutani kuivaa ja nuolaisen huuliani katsellessani kuin hypnoosissa miehen pitkiä, kauniita sormia niiden liikkuessa hitaasti napilta toiselle, kunnes paita on täysin avoin. Hän lähestyy minua jälleen, mutta tällä kertaa hän kiipeää vierelleni sänkyyn. Peräännyn taaksepäin seinää vasten, tehdäkseni hänelle tilaa. Sydämeni hakkaa, olen yhtä aikaa sekä kiihottunut että peloissani.

Pelkoni johtuu kaikista niistä kauhutarinoista joita olen kuullut kivusta ja epämiellyttävyydestä, jota nainen saa kokea sängyssä. Silti toinen puoli minusta ei välitä vaikka se sattuisikin, koska janoan Raoulin kosketusta ja sen mukanaan tuomaa suloisuutta liikaa. Janoan koskea häntä, upottaa sormeni hänen hiuksiinsa, suudella häntä.

Toivon, että hän ei anna minulle aikaa pelätä, vaan jatkaa suloista kosketteluaan, jotta unohtaisin kaikki järkevät syyt kieltää häntä ja ajaa hänet ulos makuuhuoneestani, johon muilla kuin aviomiehelläni ei pitäisi olla mitään asiaa.

Hänen kätensä kurottavat puoleeni ja vetävät minut vastustamattomasti lähemmäs. Makaan nyt selälläni ja tunnen miten Raoulin jalka kietoutuu omieni ylitse, vangiten minut patjaa vasten. Hänen kätensä tarttuvat omiini ja ohjaavat ne hellästi omalle rinnalleen, paidan alle. Hivelen hänen ihoaan lumoutuneena, hänen rintansa on kova ja ihonsa karheampi kuin omani. Kosketus saa suloisen tulen virtaamaan käsieni ja käsivarsieni kautta alamahaani ja kostuttaa salaisinta paikkaani vielä lisää.

Sormeni liukuvat uteliaina Raoulin nännien päälle, haluan tietää ovatko ne yhtä herkät kuin omani, jotka toisinaan kovettuvat pelkästä vaatekankaan hipaisusta rintaani vasten. Kuulen miten hänen hengityksensä kiihtyy sormieni puristuessa nännien ympärille. Hänen nautintonsa tuntuu suoraan omissa salaisimmissa paikoissani, jalkojeni väli sykkii ja rinnankärkiäni kiristää lähes kipeästi kosketuksen kaipuusta.

Vaistoni ja haluni ajamana levitän käteni ja yritän vetää hänet päälleni. En tajua muuta kuin kaipuuni tulla otetuksi, tuntea miehen jokaisessa kohdassa vartalollani yhtä aikaa. Hän tulee myöntyväisenä puolittain päälleni ja ynähdän, kun hänen huulensa vaeltavat uudelleen kaulaani ja purevat kevyesti. Raoulin kädet hakeutuvat rinnoilleni ja lantioni nytkähtää hänen jalkansa alla, kun sormet osuvat nänneilleni.

Suu seuraa pian sormien perässä, jotka hivelevät jo rintojeni sijaan polviani ja reisiäni. Sävähdän kosketuksesta, sen tuottama nautinto on melkein liikaa, sormien sivellessä reisieni sisäpintoja, Raoulin suun ja kielen koskettaessa nännejäni. Kiskon hänen paitaansa alemmas selkään, haluan tuntea hänen ihonsa käsieni alla. Huohotan ja valitan hiljaa. Mikään mitä hän tekee, ei tunnu riittävän minulle, vaan synnyttää yhä suurempaa kaipuuta ja nälkää saada vielä lisää.

- Minä katselin sinua koko illan, Raoul kuiskaa korvaani. Katsoin miten seisoit ylväänä isäsi vierellä vastaanottamassa vieraita. Katsoin miten keinahtelit miehen käsivarsilta toisille, niin avoimena, iloisena, luottavaisena. Katselin miten kuumuus levisi ihollesi ja kuvittelin miltä ihosi tuntuu käsissäni. Halusin suudella sinua siitä hetkestä lähtien kun näin sinut ensimmäisen kerran.

- Minä halusin suudella sinua heti kun näin sinut parvekkeella, kuiskaan vastauksena. Olit kuin mies suoraan minun... tajuan samassa mitä olen sanomassa ja tunnen miten punastumisen aiheuttama kuumuus leviää ihollani. - Suoraan sinun unelmistasi, Raoul jatkaa lauseen loppuun. Hänen silmänsä vangitsevat omani kiihkeinä, hämärässä valossa lähes mustina. - Niin, voihkaisen kun hänen suunsa painuu taas rinnoilleni ja sormet lipuvat vääjäämättä ylöpäin, kohti kaikkein salaisinta kohtaani.

Hän vaihtaa asentoa niin, että välillemme jää hiukan tilaa. Raoulin käsi tarttuu jälleen hellästi omaani ja painaa sen kovan, sykkivän kohouman päälle omien jalkojensa välissä. Sävähdän ensin pelästyneenä, mutta en irrota otettani siitä mikä on kovuudessaan niin kiehtova ja erilainen kuin minä olen. Raoulin sormien hivelyn yllyttämänä liikautan omaa kättäni kohouman päällä. Hänen sormensa tarttuivat omiini ja opastavat minua kietomaan ne kohouman yli ja painamaan kämmenelläni voimakkaammin.

Lantioni nousee kaarelle, kun hänen sormensa tavoittavat kaikkein salaisimman kohtani ja alkavat hivellä sitä aiheuttaen uskomattomia nautinnon väristyksiä. Hävelisäsyydestä yritän ensin purra huuliani ja vaieta, mutta en voi mitään sille, että nautintoni purkautuu voihkauksina ja kiihkeinä henkäyksinä suustani ulos.

Irrotan käteni Raoulin jalkojen välistä peläten satuttaneeni häntä hänen voihkaistessaan karheasti.- Älä lopeta, hän pyytää ja suutelee minua vaativasti. Ynähdän hänen sormiensa osuessa taas ihanaan kohtaan ja vaeltaessa sitten alemmas. - Älä pelästy, hän kuiskaa ja samassa tunnen sormen työntyvän hitaasti ja hellästi sisälleni. Raoul tukahduttaa suullaan voihkaisuni, kun hänen sormensa hivelevät sekä sisälläni, että ulkopuolellani kohtaa joka aiheuttaa silkkaa nautintoa.

Otteeni hänen jalkojensa välissä kiristyy huomaamattani, tajuan vain hämärästi hänen lantionsa nytkähtelevän kättäni vasten ja hänen huohotuksensa sekoittuvan omaani yhtä kiihkeänä. Lantioni nousee kaarelle nautinnon voimistuessa sisälläni ja sykkiessä sormenpäissäni asti. Hetkeä myöhemmin se räjähtää kaikkialla kehossani kämmeniä ja varpaita myöten niin että silmissäni mustenee hetkeksi.

Havahdun nirvanastani siihen, että Raoulin alaston vartalo painuu omaani vasten. Hän on riisunut itsensä minun kelluessani avuttomana nautinnon myrskyssä ja suutelee minua nyt entistä vaativammin ja nälkäisemmin. Hän makaa koko painollaan päälläni ja se kiihotaa minua uudelleen. Avaan jalkani kuuliaisesti, arvelen hänen haluavan tunkeutua sisääni. Hän kuitenkin pysähtyy jalkojeni väliin niin että tunnen kuinka hänen kova elimensä nytkähtelee jalkojeni välissä. Sen kosketus ei tee kipeää, vaan aiheuttaa uusia nautinnon väreitä herkäksi käyneissä paikoissani.

- Kylläpäs sinä olet kärsimätön, hän naurahtaa ja vetäytyy kauemmas. Jos minä tulen nyt sisääsi, se sattuu, teenpä minä mitä tahansa. Hän kierähtää selälleen kuin suuri, laiska kissa. Sen jälkeen hän tarttuu käteeni ja kiskoo minut lähemmäs, syliinsä. Minua on alkanut taas ujostuttaa, mutta samalla olen utelias. Kohottaudun varovasti toisen kyynärpääni varaan, katsoakseni alastonta miestä kunnolla.

Sisimmässäni haluan hänen nauttivan yhtä kiihkeästi, kuin minä nautin äsken, mutta minulla ei ole aavistustakaan mitä tehdä. Raoul hymyilee minulle, kun silmäni vaeltavat hänen vartalollaan ja kiinnittyvät pian hänen elimeensä, joka on noussut pystyyn hänen vatsaansa vasten.

Ojennan kättäni varovasti sitä kohden ja riemukseni hän tarttuu taas käteeni, kietoo sormeni sen ympärille ja katso minua. Liikautan varovasti kättäni ja tunnen miten elin nytkähtää kättäni vasten. Tiukennan otettani ja vedän kättäni ylös saakka. Raoul sävähtää allani ja voihkaisee. Lumoutuneena hänen reaktiostaan ja sen aiheuttamasta uudesta nautinnon aallosta omassa alavatsassani, kumarrun hetken mielijohteesta ja nuolaisen hänen nänniään. Olen utelias tietämään miltä se hänestä tuntuu.

Raoul henkäisee terävästi allani, mutta ei liikahdakaan. - Jatka vain, hän kehottaa ja hymyilee minulle. Nuolaisen hänen nänniään uudelleen ja liikautan kättäni. Raoulin käsi laskeutuu omani päälle jo ohjaa käteni liikettä nopeammaksi. Tunnen miten hän nytkähtelee, elin paksunee hieman entisestään käteni sisällä.

Nostaessani taas päätäni, hän työntää sitä kohden omaa jalkojen väliään. Katson nyt elintä aivan läheltä, näen sen pullottavan pään, varrelle valuneet liukkaat pisarat ja kumarrun nuolaisemaan sitä. Se maistuu hiukan suolaiselta. Otan pään huulieni väliin ja etsin kielelläni herkintä kohtaa. Lasken käteni alemmas varrelle, ja hieron sitä, samalla kun nuoleksin pientä, kovaa harjannetta sen alapinnalla ja imen sen välillä suuhuni.

Tunnen hänen kätensä nykäisevän nilkkaani ja ojennan jalkani suoraksi nykäisyn suuntaan. Samassa hänen sormensa hivelevät taas omia sopukoitani ja huuliltani karkaa nautinnon voihkaisu. Raoul huohottaa allani ja tunnen jokaisen nytkähdyksen ja liikahduksen omassa salaisimmassa paikassani. Olen itsekin jo todella kiihottunut uudelleen, minua polttaa halu tuntea hänet sisälläni ja ympärilläni, jokaisessa kohdassa.

Nostan pääni katsoen häntä. - Lisää, sanon hiljaa. - Tule tänne, hän sanoo matalasti. Kömmin hänen päälleen, kun hän kiskoo minua käsistä ylöspäin. Hän ohjaa minua lantiostani kiinni pitämällä ja työntää minua hitaasti, varovasti alas elintään pitkin. Se sattuu ensin, mutta sitten hän koskettaa sisälläni paikkaa, joka saa minut voihkaisemaan. Raoul tuuppaa minut pystympään ja liikahtaa sisälläni uudelleen, aiheuttanen samanlaisen nautinnon aallon.

Hän on mielestäni kaunis maatessaan siinä silmät avoinna, nautinnosta mustina ja katsellessaan minua. Liikahdan itse, tunteakseni hänen hieraisevan taas sitä ihanaa kohtaa. Hän voihkaisee ja tiukentaa otettaan lantiostani. Tällä kertaa nautinto ravistaa minua päälakea myöten, kun hän työntyy nyt niin syvälle kuin pääsee. Pidän hänen harteistaan kiinni ja liikautan itseäni häntä vasten yhä nopeammin, jokaisen liikahduksen aiheuttaessa uuden nautinnon aallon, joka saa minut voihkaisemaan.

Raoulkin hengittää nyt kiivaasti, hän nopeuttaa liikkeidensä tahtia. Tunnen, miten sisälläni sykkii, niin että hän pääsee vieläkin syvemmälle. Nautinto kasvaa kasvamistaan, kunnes se räjähtää alamahassani ja saa Raoulin jännittymään allani. Hän voihkaisee ja tunnen miten hän alkaa sykkiä yhdessä kanssani. Lysähdän hänen päälleen nautinnostani täysin voipuneena.

Jatkoa seuraa jos kauniisti pyydetään...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute