Herkku-puhelin
Elämäni Pera, osa 10
HerttaÄssä

Jatkoa tarinaan Elämäni Pera, osat 1-9. Edelliset osat täällä ja löydät ne jos osaat etsiä..

-----

Perjantaina lähdin tavallista aikaisemmin töistä ehtiäkseni mökille. Olin sopinut Peran kanssa että hän tulee sinne jo illalla, eikä lauantaina aamupäivällä kuten edellisellä kertaa. Ajattelin että saamme enemmän aikaa yhdessä ja .. ehkä voisimme .. no mistä sitä tietää mihin suuntaan tässä mennään. Peran ajatteleminen sai välittömästi aikaan jännän tunnelman. En tiedä mistä se tulee, mutta siinä oli sekaisin odotusta ja perhosia vatsanpohjassa. Pitää myöntää, että kaipasin hänen kosketustaan.

Mökki näytti olevan paikallaan mutta pihassa oli jotain outoa. Pakettiauto johon oli nousemassa muutama mies. Auto oli virolaisilla kilvillä ja muutenkin.. olikohan paikkakunnalla liikkuneet mökkivarkaat löytäneet tiensä minun mökilleni. Astuin ulos autosta ja keräsin rohkeuteni. Kysyin niin möreällä äänellä kuin osasin, että ’milläs asioilla sitä ollaan?’. Porukan nokkamieheksi osoittautuva mies vastasi, että ’saimme juuri homman valmiiksi, tuli aika hyvä?’. Kun näytin yllättyneeltä mies jatkoi, ’niin siis tämä terassi? Saimme sen uusittua ja nyt se on ehompi kuin vanha terassi uutena’. Katsoin terassin suuntaan ja sehän oli hieno. Koko pytinki oli kokonaan uusittu, kaiteet ja kaikki. Terassilla komeili uusi kaasugrilli ja pöytäkalusto. Hienoa. Todella hienoa. Työporukan nokkamies jatkoi, ’ei ollut ihan helppo homma, mutta nyt on valmis, me tästä lähdetäänkin, terve!’.

Jäin ihailemaan uutta terassia kun paku ajeli pois pihasta. Pera taas. Hienoa, mutta olisi voinut jotenkin varoittaa etukäteen. Sydän tykytti vieläkin. Edellisenä viikonloppuna uusi vene, nyt terassi. Mitenkähän voin kiittää Peraa? No, enköhän tähän keksi jotain, hymyilin vinosti. Ajattelin, että tästä alkaa mukava viikonloppu. Avasin ovet ja menin sisään. Nyt on kiire, halusin valmistautua Mallan antamilla vinkeillä. Halusin muuntautua Peraa varten naiseksi. Kun ajattelin Peraa ja tulevaa iltaa tajusin, olin koko viikon odottanut tätä iltaa. Halusin jälleen olla hänen. Enemmän kuin mitään.

Sytytin tulen saunan kiukaaseen ja riisuuduin ilkosilleni. Onneksi olin asennuttanut juoksevan ja lämpimän veden jo vuosia sitten. Vähän ylimääräistä luksusta, mutta olin mukavuudenhaluinen.

Sitten puuhaan. Kaivoin kassista karvojenpoistovälineet. Kaikki pois, ajattelin. Levitin poistoainetta huolellisesti kaikkialle ja odottelin hetken. Sitten aineet pois ja huuhtelu suihkussa. Jäljelle jääneet karvat pois bodytrimmerillä. Pieni sänki jäi joten ajoin loput pois partakoneella. Innostuin ehkä liikaa ja kävin läpi koko alavartaloni. Lopputulos oli mahtavan tuntuinen. Aivan ihanan pehmeä ja sileä. Peppuvakonikin tuntui ihanan lämpimältä. Pepun pyöreät puoliskot tuntuivat toisiaan vasten ja hiukan liian pyöreät reiteni koskivat toisiaan. Kävelin hiukan, reisien sisäpinnan sileys ja pehmeys tuntui ihanasti ja pippelini heilui lievässä seisokissa. Mukava tunne. Otin tuttua Beaty Body-voidetta ja levitin sitä runsaasti koko vartalolleni. Jottei kutise.. On muuten jännä juttu kun olen jotenkin ehdollistunut kosteusvoiteen tuoksulle. Jo sen tuoksu saa minut kiihottumaan. On kuin keho tietäisi mitä tapahtuu kohtapuoleen. Menin hetkeksi vilvoittelemaan terassille. Pimenevä ilta alkoi viilentymään ja aurinko oli aika alhaalla. Pitää pukeutua. Malla oli pakannut minulle uusia vaatteita. Hän oli sanonut, että tarvitsen ainakin kolmet silkkiaamutakit ja runsaasti alusvaatteita. En täysin ymmärtänyt miksi aamutakkeja piti olla niin monta, mutta mitä tässä valittamaan. Pera tarjosi kaiken, joten … ei lahjahevosen suuta ole ennenkään katseltu.

Pysähdyin peilin eteen. Katselin itseäni. Peilistä näkyi tyttömäinen poika, tai oikeastaan naismainen mies. Kapeaharteinen toimistotyöntekijä, hiukan pyöreä lanteilta. Isohkot rinnat miehelle, mutta muuten ihan tavallinen. Mutta oikeastaan.. aika nätti. Kapeahkot kasvot, korkeat poskipäät ja muutenkin mukavan näköinen. Ja kuten Malla oli opettanut, tyttömäisestä pojasta saa helposti poikamaisen tytön. Koetin rintojani. Niitä pitäisi jotenkin saada isommaksi. Mallan antamat rintaliivit täyttyivät helposti, mutta halusin isommat. Halusin runsaammaksi naiseksi. Vaikea selittää, mutta jotenkin tahdoin naisellisemmaksi, pyöreämmäksi, heikommaksi. Puristelin rintojani ja hieroin lisää kosteusvoidetta. Hyväilin niitä. Äh, ei ne kasva. Jotenkin toivoin että ne muuttuisivat voiteesta täydemmiksi. Mutta hyväileminen tuntui hyvältä. Jatkoin sitä ja aloin kiihottumaan. Tunsin kuinka nännit alkoivat nöpöttämään pystyssä ja pippelini nousi tanaan. Hieroin nännejäni, pyörittelin käsiäni rinnoillani. Laitoin lisää voidetta käsiini ja jatkoin hyväilemistä… Laitoin jalat tiukasti yhteen ja vedin pippelin peppua vasten, se hävisi täysin näkyvistä. Nyt näytin naiselliselta. Tiukasti jalat yhdessä, häpykumpu hiukan koholla, ei pippeliä, leveät lanteet. .. Jatkoin hyväilemistä.. Ihanaa. Naisellista, oikean naisen näköinen peilikuva. Halusin olla nainen, halusin tarjota itseni miehelleni.

No, siinä meni hetki ja sitten aloin pukeutumaan. Aluksi pepun puhdistus. Käsisuihku on kätevä keksintö. Mallan vinkistä pursotin vielä peppureikääni liukastusvoidetta…. Tiedä sitä mihin ilta päätyy…. Puin päälle aika yksinkertaiset mustat rintaliivit, pienillä toppauksilla ja pikkuhousut. Rintaliivit puristivat rintaani ihanasti ja pikkuhousut ympäröivät peppuni napakasti. Hassua muuten, että miesten alusvaatteet ovat paljon epämukavampia. Miksei miehille tehdä näin mukavia pikkuhousuja? Katselin kuvaani peilistä. Aika mukavaa. Näyttää samalta kuin tuntuukin, ihanan mukavalta. Pikkuhousut tuntuivat ihananilta, nivukset tuntuivat pehmeän sileiltä ja ne korostivat peppuni pyöreyttä.

Laitoin vielä mustat stay-up-sukat jalkoihini. Se ei ole ihan helppoa, oikeat naiset harjoittelevat asiaa vuosia ja sittenkin tulee silmäpakoja. Minä olen harjoitellut asiaa kaksi viikkoa, mutta sitäkin innostuneemmin. Olin ensimmäisen viikonlopun jälkeen viettänyt kaiken kotona olleen vapaa-aikani tyttöillen. Olin jo aika haka, mutta en missään nimessä mestari. Pitää ehkä vielä myöntää, että toisen viikonlopun jälkeen olin käyttänyt työssäkin naisten alushousuja. Ne tuntuivat niin .. oikeilta. Päälle vielä kaunis, valkoinen, ihanan sileä ja silkkinen naisten aamutakki. Tai oikeastaan kai kimono. Tai jotain. En tiedä. Ihanan tuntuinen kuitenkin, sileä ja liukas pinnaltaan. Vielä yksinkertainen meikki. Huulipunaa ja poskipuuteria.

Sitten jatkamaan valmisteluja. Sytytin takan olohuoneeseen ja aloin valmistamaan pientä iltapalaa. Leipää, juustoa ja viiniä. Jokunen viinimarja. Ihan simppeliä, mutta puuhaillessani siinä tunsin että teen jotain tärkeää, valmistelen mökkiä ja itseäni Peraa varten. Aikani tein valmisteluja ja hörpin viiniä.

Sitten auton valot näkyivät jo pimentyneessä pihassa.

---

jatkoa tulee...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute