Herkku-puhelin
Fuck Halloween
hefaistos

Tapahtui Halloween-pyhinä kaupungissa, joka on tunnettu selällään lentävistä harakoista, koska linnut eivät kehtaa katsoa maisemia lentäessään yli.

Olin suostunut kavereiden kyytiin baarikierrokselle Halloween-viikonloppuna. Tutun baarin tutut ihmiset - harvoilla Halloween-puvut päällä - ei saanut mitenkään tunnelmaa kattoon. Pari itämaalaista vaihto-oppilasta minihameissaan ilostutti silmää, mutta siinäpä se. Vaivihkaa hivuttauduin porukastani erilleen ja suunnistin narikan kautta samaisen rakennuksen alakertaan, jossa vanhempi väki vietti omia karkeloitaan. Tuttu baarimikko oli vuorossa, joten lähdin vielä yhdelle lasilliselle.

Olin vastikään saanut kasvatettua hiukseni niin pitkiksi, että saatoin huitaista ne ponnarilla taakse kiinni. Ylle esi-isänaikainen bleiseritakki ja kasassa oli uskottavan boheemi rysäys iltamenoihin. Astuin sisään pieneen ahdettuun pubiin, jossa keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset pitkissä ulkotakeissaan maistelivat juomiaan. Jotenkin olin aina pitänyt enemmän näistä nuhjuisista kuppiloista kuin jytäävistä nuorisoiden tanssibaareista. Tunnelma sopi oudolle mielenlaadulleni. Näin kaverini tiskin takana hölmössä hatussaan ja tilasin itselleni bissen. Jutellessa tiskillä joku tunki takaa tulemaan rinnalle. Jaa-a, vanha rouva ympäri päissään. Itsekin jo maistissa vinkkasin vain silmää tälle seinäruusulle ja yritin jatkaa juttuani. Hiton apina, virheliike. Tämä seinäruusu käsitti aikeeni väärin ja jäi viereeni epäilyttävästi tiiraillen. Pelastin itseni kunniakkaasti ja sanoin käyväni poikien huoneessa, jolloin livahdin tiskin kauimpaiseen kulmaan. Hieno veto. Tungin itseni seinän ja naishenkilön väliin ja sopersin jotain himokkaasta vanhasta ämmästä, ei paras ensimmäinen jutunaihe, mutta päissään ihmisestä tuppaa tulemaan enemmän suora- kuin kaunopuheinen.

Onnekseni uusi vierustoverini vain hyrähti hyväntahtoisesti ja kääntyi puoleeni. Nainen oli lähempänä neljässä kymmenissä, mustassa paidassaan muodokas ja kasvoiltaan veistoksellinen, kaiken hyvän päälle pitkät lainehtivat hiukset ulottuivat olkapäille. Jatkoimme spontaanisti juttua aloitetusta aiheesta ja nainen vaikutti alusta alkaen hyvin eroottiselta. Puhuessamme nainen pari kertaa kosketti kämmenselkääni ja hartioitani, jolloin kaltaisenikin emootioiden luolamies tajusi, missä suurin piirtein mennään. Tämän vuoksi pidän myös enemmän pubeista kuin yökerhoista: ihmisten kanssa on mahdollista puhua eikä huutaa yli amisjytkeen. Toverini tiskin takana spottasi tilanteeni ja antoi vihjailevan virneen. Itsekin ajattelin lukemiani juttua puumista, jotka iskivät nuoria miehiä baarista ja kuinka olin asialle nauranut. Mutta nyt en nauranut, olin helvetin totinen.

Sitten se tapahtui. Nainen kysyi josko haluaisin jakaa taksin hänen asunnolleen. Vastasin kyllä ja jalkani tuntuivat kankeilta kun astuin alas jakkaralta. Muistan vain kuinka aiemmin tapaamani seinäruusu lävisti selkäni kalansilmillään, kun ohitimme hänet matkallamme ulos. Saavuttuamme naisen kämpille haki hän meille korkeajalkaiset lasit viiniä ja istuimme alas sohvalle. "Helkkarin elekanttia", ajattelin ja tuntui kuin olisin hypännyt jonkun toisen elämään. Olin todella hermostunut, tämä ei ollut minun tyyliäni. Missä oli älytön kaljan tinttaus ja teinityttöjen lääppiminen?

Nainen huomasi tilani ja otti tilanteen haltuunsa. "Mitähän tyttökaverisi sanoisi, jos tietäsi kuinka lähellä olet naida tällaista vanhaa ladya" hän sanoi. "Onn-hrmh-onneksi minulla ei ole tyttöä", änkytin takaisin "enkä laittasi ollenkaan pahakseni, jos pääsisin naimaan tuollaista ladya." Tuollaisen suorituksen jälkeen olin helvetin tyytyväinen itseeni ja onnellinen, että olin vasta lukenut suklaalevyn paksuisen Kuinka saat itsellesi naisen- oppaan.

Hän siirsi lasimme matalalle pöydälle ja teki ensimmäisen liikkeen. Hän otti pääni käsieni väliin ja antoi pehmeän, hennon ja kostean suudelman. Suutelimme jonkin ajan ja hän jälleen näytti, kuka oli tämän laivan ruorissa. Hivuttautuen alas hän poisti toppinsa ja rintaliivinsä ja alkoi imemään housuistani kaivamaansa kulliani. Se oli jo päästään älyttömästi kostunut. Näky oli uskomaton: uhkea mamma imi ja nuoli munaani todella taitavasti. Vertasin tilannetta tyttöseen, joka kerran otti suihin autoni etupenkillä enkä ollut edes tuntea koko toimitusta, ja minusta tuntui, että hän oli silloin todella lähellä oksentaa sitä tehdessään. Tämä mama oli toista maata.

Vähän ajan päästä nainen käski minun riisutua kokonaan ja kävi sohvalle makaamaan. Avasin housut ja paljastin mustat stringit - älyttömän seksikästä - ja posliinisen pillun - vieläkin seksikkäämpää! Pillu oli selvästi kostunut ja aloin sitä innokkaasti nuolla -rakastan nuolemista, erityisesti posliinia - ja nainen painoi kädellä päätäni ja ynisi sievästi. Olin tulla humalaan euforiasta. Afroditeni näytti jälleen tien suunnan ja poninhännästäni napaten veti pääni pois ja kurotti laukustaan ottamaan sulttaania ja asetti sen penikselleni. Hän nousi hajareisin päälleni istumaan ja määräsi hiljaisen tahdin. Suutelin vähintäänkin himokkaan teinin raivolla hänen suutaan, kaulaansa ja rintojaan. Rakastin hänen tuoksuaan, tuntui aivan kuin äitini olisi aikoinaan käyttänyt samaa hajuvettä.

Hiljaisen keinumisen jälkeen hän siirtyi nojaamaan sohvan käsinojan yli ja minä könysin seisomanaan hänen taaksensa. Hänen leveät pakaransa ja raskaina riippuvat tissinsä saivat oikeutta tässä perspektiivissä. Aloitin lykkimisen rauhalliseen tahtiin -halusin näyttää puumalleni, ettei tässä ensimmäistä kertaa olla naimassa - ja sormetin klitorista samaan aikaan ja kohta aloin kiihdyttämään vauhtia. Nainen voihki voimistuvien lykkäysten tahtiin ja minä jumalauta tunsin vähintään olevani Ron Jeremy hikipisara otsalla nussiessani Rachel Starria. En kestänyt ja tulin kuin tuhat oravaa, kaikki samaan aikaan. Huh-huu...u.

Siirryimme makaamaan makuuhuoneen sängylle ja yön aikana toistimme session vielä pari kertaa. Tajusin hänen ylinäyttelevän sängyssä, mutta se vain pönkitti haurasta teiniegoani. Aamulla kävelin vajaan kymppikilsan kaupunkiin. En ollut koko yön aikana kysynyt naisen nimeä, eikä hän minun, se oli kuin osa peliä. Mutta en voinut vastustaa kiusausta kurkata postilaatikon nimilaattaa pois lähtiessäni. "Mähönen" siinä seisoi. Rallattelin mielessäni kulkiessani kotiin päin.

Feedback selostuksesta ja tyylistä olisi suotavaa ja tietyissä tilanteissa jopa piristävää. Kiittää ja kumartaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute