Herkku-puhelin
Kristiinan polttarit
TT

Kristiina, 34, olisi huutanut tuskasta miehisen kyrvän porautuessa ensimmäistä kertaa sulkijalihaksen ohitse suoleensa, ellei suuta tukkiva omena olisi vaimentanut ääntelypyrkimyksiä muminaksi ja röhkimiseksi. Kristiina oli melko pienikokoinen nainen, pituutta hänelle oli kertynyt 168 senttiä, painoa oli kuutisenkymmentä kiloa, jotka kaikki olivat kerääntyneet sopiviin paikkoihin tiimalasin muotoista vartaloa. Kristiinan alaspäin roikkuvien rintojen kuppikoko oli C ja pyllyä oli kutsuttu mehukkaan pyöreäksi omenapyllyksi, jossa nyt siis oli kyrpä kahvaa myöten sisässä. Kristiinan vauvaöljytty vartalo värisi kontallaan muovilakanan peittämällä hoitopöydällä vain stayup-sukkien ja korkokenkien koristamana. Nilkat oli sidottu nahkahihnoin matalan pöydän jalkoihin niin, että sätkyttelemään pyrkivät sääret olivat mahdollisimman levällään aukaisten pakarat. Myös naisen ranteet oli kiinnitetty nahkahihnoin sängyn tolppiin. Kristiinan sormessa kimalteli tuore kihlasormus, mutta mies hänen suolessaan ei ollut hänen sulhasensa. Oli menossa Kristiinan polttarit. Mutta miten tapahtumat etenivät tähän pisteeseen? Palatkaamme alkuun.

Täyttäessään 34 vuotta Kristiina ajatteli, että hänen oli jo aika vakiintua. Puolisen vuotta aikaisemmin Kristiina oli katkaissut välinsä Hessun kanssa huomattuaan Hessun käyvän vieraissa. Onneksi kuvioihin tuli pian uusi sulhaskandidaatti, johon Kristiina päätä pahkaa ihastui. Miehellä oli ihastuttava omakotitalo, koira, auto ja hyvä virka. Vain vaimo ja kaksi lasta puuttuivat. Kristiina huomasi, että hänen ja sulhasehdokkaan odotukset tulevaisuudelta sopivat hyvin yhteen. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen Kristiina ei empinyt vastatessaan myöntävästi miehen kosintaan.

Varsinaiset kihlajaiset Kristiina ja sulhanen viettivät kahdestaan. Kihlausta seuraavana yönä Kristiina antautui tulevalle sulhaselleen ensimmäisen kerran, sillä mies ei malttanut odottaa hääyötä. Sulhanen oli sangen tyydyttävä rakastaja, ja Kristiina saikin emätinorgasmin sulhon naidessa häntä rytmikkäästi lähetyssaarnaaja-asennossa. Akti suoritettiin romanttisesti karhunnahkataljalla takkatulen loimutessa taustalla. Lauettuaan ensimmäisen kerran sulhanen olisi halunnut ottaa Kristiinan vielä takaa päin, mutta Krisseä ujostutti pyllistää miehelle. Sitä paitsi sulhanen olisi saattanut haluta tunkeutua hänen peräaukkoonsa, ja Krisse oli päättänyt säästää tämän viimeisen, tarkoin varjellun reikänsä neitsyyden hääyöhön, kauniiksi lahjaksi sulhaselleen. Kristiinan pyllyreikä oli säästynyt koskemattomana läpi pitkän, vuosia kestäneen suhteen Hessun kanssa, sillä Hessun kyrpä oli kerta kaikkiaan liian suuri Krissen neitseelliseen pyllyreikään. Krisse oli saanut lukuisia kertoja pettyneen Hessun takaporttia koskevat lähentely-yritykset torjuttua. Varsinaisen neitsyytensä Kristiina oli menettänyt 19-vuotiaana jollekin hepulle, jonka nimeä ei enää muistanut. Neitsyyden menetys ja siihen liittynyt immenkalvon puhkeaminen oli ollut sen verran kivulias, että tuo tuskaisa kokemus sai Krissen suojelemaan kaikkein pyhimpänsä, persereikänsä, koskemattomuutta mahdollisimman pitkään.

Perinteiset polttarit ovat ikään kuin nuoruuden päättäjäisjuhlat. Aitojen naisten polttareiden henkeen on kautta aikojen kuulunut, että nuoruuden päätöksen merkiksi morsian saa luvan kanssa vierasta miestä. Kristiinan ystävät yliopistoajoilta - Jaana, Tuula, Jatta ja Helena – saivat idean järjestää Kristiinalle juuri tällaiset perinteiset polttarit häitä edeltävänä päivänä.

Pohtiessaan vierasta – tai lähes vierasta – miestä, jota Krisse saisi häitään edeltävän iltana, tyttönelikko päätyi Hessuun kahdesta syystä: Tumma, karvainen, lähes parimetrinen ja satakiloinen karju oli tullut tunnetuksi opiskelijaneitosten piireissä 23 senttiä pitkästä ja 6 senttiä paksusta kullistaan. Tyttönelikko oli kuullut jättipeniksestä vain juttuja, nyt olisi tilaisuus nähdä seiväs livenä ja vieläpä tositoimissa. Toisekseen Hessua ei ollut vaikea suostutella tuoksi vieraaksi mieheksi, saisihan mies naida nyt viimeisen kerran Kristiinaansa oikein yleisön edessä. Asiasta ei tietenkään kerrottu etukäteen Kristiinalle mitään.

Hessu oli kertonut polttareita suunnittelevalle tyttönelikolle, että Krissestä tuntui nöyryyttävältä ja suorastaan häpeälliseltä nelinkontin suoritettu akti, jossa nainen pyllistää selkä notkolla tarjoten takapuoltaan miehen nussittavaksi. Osittain tästä syystä Kristiinan peräaukko oli jäänyt Hessun mieliharmiksi korkkaamatta, vaikka anaaliseksi kovasti muodissa olikin.

Nämä taustatiedot mielessään ystävättäret päättivät järjestää Kristiinalle polttarit, jotka alkaisivat perusteellisesta gynekologisesta tarkastuksesta ja päättyisivät Kristiinan neitseellisen peräaukon avaamiseen valmiiksi tulevalle aviomiehelle. Gynekologisessa tarkastuksessa selvitettäisiin Kristiinan ulkoinen soveltuvuus tulevaa tiineyttä silmällä pitäen. Näin ollen ystävättäret ajattelivat tekevänsä Kristiinalle ja hänen tulevalle miehelleen tuplapalveluksen. Helena oli ammatiltaan gynekologi, hänellä oli vieläpä oma vastaanotto, joten pätevä tutkimus oli mahdollista suorittaa illalla omalla yksityisellä klinikalla.

Kristiina epäili joutuvansa polttareissaan korkeintaan keikistelemään pikkutuhmasti puolipukeissa, kuten tyttöjen iltamissa oli ollut tapana. Sellainen kun kuului luonnollisena osana tyttöjen naiseksi kasvamisen aikuistumisriittiä. Kristiina valitsikin alusasunsa mahdollista pientä strippausta silmällä pitäen: stayupit, narustringit ja pitsiset mustat rintaliivit. Tämän pidemmälle Kristiina ei edes ajatellut joutuvansa vaatetustaan vähentämään. Hemaisevan alusasusetin päälle Kristiina puki polvipituisen, tosin reilulla halkiolla varustetun hameen sekä valkoisen paidan, jonka kaulusta koristi soma musta rusetti. Ripsiväri, luomiväri, vähän poskiin puuteria ja huuliin reilusti punaa sekä jalkaan korkeakorkoiset kengät, niin Kristiina oli valmis. Hän istuutui ikkunalaudalle ja katseli alas kadulle. Polttariseurueen auto ei ollut vielä tullut, joten Kristiinalla oli hyvää aikaa sytyttää savuke.

Kristiina veti savua nautinnollisesti syvälle keuhoihinsa ja antoi sitten sisällään käyneen savun purkautua ulos laajenneista sieraimistaan. Tämän tekniikan, kuten tupakoimisen, oli Jatta Kristiinalla opettanut yläasteella. Kristiina oli nauttinut savukkeista teinistä lähtien. Etenkin ennen sukupuolista koitosta Kristiina tarvitsi savukkeen. Tupakointi sekä rauhoitti että kiihotti samaan aikaan. Se kuului aikuiseen seksuaalisuuteen.

Kristiina oli juuri saanut savukkeensa loppuun, kun kadunreunaan pysähtyi auto. Kristiina vilkutti alas hänet havainneelle polttariporukalle ja nappasi eteisen naulakosta takkinsa. Hissi odotti valmiina. Krisse painoi nappia alatasanteelle ja tarkisti hissin peilistä, että kasvot olivat huolellisesti ehostetut. Naisen sydän pamppaili jännityksestä. Mitähän jännää tytöt ovat hänen osalleen varanneet?

Helena, punatukkainen 35-vuotias gynekologi, istui autossa ohjaajan paikalla. Pelkääjän paikalta nousi ulos 36-vuotias blondi, Jatta, ja avasi Kristiinalle oven takapenkille, jossa kikattelivat lievästi humaltuneina 33-vuotiaat tummatukkaiset Tuula ja Jaana. Kristiina tunsi liiankin selvästi olevansa vesiselvä auton pysähtyessä Helenan vastaanoton pihalle. Kristiina oli vieraillut täällä moikkaamassa Helenaa, joten siinä mielessä paikka oli Kristiinalle tuttu. Asiakkaana Kristiina ei toki ollut Helenalla käynyt. Hänelle ei olisi tullut mieleenkään levittää jalkoväliään ystävänsä katsottavaksi ja tutkittavaksi. Kristiina naurahti epävarmasti:

- Mitä teillä oikein on mielessänne?

- Kaikki aikanaan, Helena vastasi kuskinpukilta suu tiukkana viivana. Jatta nousi avaamaan illan pääosan esittäjälle oven. Kristiina tunsi polviensa heikottavan noustessaan ulos autosta. Hänen teki kummasti mieli tupakkaa niin kuin aina ennen koitosta, vaikka hän oli juuri tupakoinut. Ehkä hän alitajuisesti aavisti, mitä oli tulossa, vaikka yritti uskotella itselleen kaiken olevan sittenkin vain ystävättäriensä julmaa pilaa.

Helenan vastaanotto sijaitsi kerrostalon alakerrassa. Lääkärinainen napsautti valot päälle. Naiset astuivat ensin odotushuoneeseen, jossa oli sohva ja pieni pöytä, jolla lojui sekalaisia naistenlehtiä. Helena avasi odotushuoneesta varsinaiseen tutkimushuoneeseen johtavan oven, ja naiset astuivat sisään. Kristiina seurasi epävarmoin korkeakorkoisin askelin viimeisenä.

Huone oli sermeineen ja jalkatuellisine tuoleineen tyypillinen gynekologin tutkimushuone, jollaisessa Kristiina oli käynyt vuositarkastuksissa säännöllisesti. Lisäksi huoneessa oli matala muovilakanalla päällystetty teräksisestä sängystä kyhätty hoitopöytä, jonka tolpissa odottivat seksikkäät nahkahihnat uhriaan. Hoitopöydän vierellä seisoi pieni pöytä, jonka päällä olevassa vadissa tytöt erottivat omenan, banaanin, ohuen suklaapötkön ja banaaninkokoisen, tosin aidon miehen kalun muotoisen suonikkaan tekokyrvän kivespusseineen. Kalustoon kuuluivat lisäksi naisen punnitukseen ja mittaamiseen tarvittavat vaaka, mittateline sekä jakkarat, joille Tuula, Jaana ja Jatta istuutuivat. Aivan huoneen keskellä sijaitsi korkea ja kapea baarituoli pyöreine nahkaistuimineen. Helena viittasi Kristiinaa asettumaan tähän tuoliin. Kristiina ojensi takkinsa Helenalle, joka ripusti sen naulakkoon.

Kristiina istui nyt hienosti näytille aseteltuna baarituolilla yllään valkoinen kauluspaita ja hame, jonka alla tyylikkäät mustiin sukkiin verhotut sääret olivat ristissä. Jakkara oli niin korkea, että huolimatta kenkiensä korkeista koroista Kristiinan sääret eivät yltäneet lattiaan saakka. Naamansa Kristiina yritti pitää peruslukemilla, mutta sylissä lepäävät kädet kertoivat vapinallaan jännityksen tuntemuksista, kun Helena kehotti Kristiinaa riisumaan paitansa.

Kristiina hymähti hiljaa mielessään. Tällaiseen hän oli toki varautunut asetellessaan rintansa näyttäviin C-kupin liiveihin, jotka jättivät puolet povesta paljaaksi – lähes nännipihaan saakka. Kristiina ryhtyi napittamaan kauluspaitaansa auki aloittaen ylhäältä. Lopuksi hän liioitellun hitaasti veti käsivartensa ulos paidan hihoista ja ojensi paidan Helenalle. Kristiinan kainalot olivat siistit ja ajellut.

- Tarkoitukseni on nyt suorittaa sinulle, Kristiina, täydellinen gynekologinen tarkastus. Olethan nyt aloittamassa säännöllisen sukupuolielämän uuden partnerin kanssa ja tiineyskin on mahdollisesti tulossa. On siis tarkastettava, että kaikki on kunnossa partneriasi varten. Ymmärräthän, että tämä tutkimus on myös sinun omaksi parhaaksesi. Aloitan tutkimalla maitorauhasesi. Ole hyvä ja riisu rintaliivisi, Kristiina, Helena sanoi äänellä, joka sai Kristiinan tottelemaan asiaa sen enempää ajattelematta. Ennen kuin huomasikaan, Kristiina istui baarituolilla selkä ryhdikkäästi suorassa, kädet sivuilla, yrittämättäkään peitellä upeasti muodostuneita rintojaan ja niiden kärjissä terävinä törröttäviä nännejä.

Tuulan, Jaanan ja Jatan humalainen kikatus katkesi Kristiinan paljastettua uhkean povensa. Tosiasia oli, että Kristiinan utereilla olisi päässyt palkintosijoille missä tahansa lypsykarjanäyttelyssä. Seurueen tytöistä vain Helenalla oli yhtä suuret tissit kuin Krissellä, mutta parista imetyksestä johtuen ne jo hieman riippuivat. Kristiinan rinnat sen sijaan olivat täyteläisen pehmeät, pyöreät, tiineyttä ja tulevaa imetystehtävää odottavat tonkat. Oikeat meijerit.

Helena asteli Kristiinan selän taakse ja kaappasi Kristiinan rinnat käsiinsä, vasemman rinnan vasempaan ja oikean rinnan oikeaan käteen ja tunnusteli ja punnitsi tissejä käsissään. Helenan puristus oli hellän ammattimainen. Se tuntui jopa hyvältä, kunnes Helena nipisti yhtaikaa Kristiinaa molemmista nänneistä. Se jo vähän sattui.

- Aih.

- Ovatko rintasi herkät?

Yleisö huokaili hiljaa, kun Helena antoi sormenpäidensä kulkea kevyesti Kristiinan suippokärkisten rintojen laajoilla, rosoisilla nännipihoilla. Kristiinan kasvot punehtuivat kiihotuksesta, jonka aikana nahkatuoli hänen allaan kastui.

- Hyvä, rintojen kuuluukin olla herkät. Tissien puolesta olet valmis äidiksi ja imettämään pienokaisesi. Uskon myös tulevan partnerisi olevan hyvin tyytyväinen rintoihisi, Helena sanoi. - Mutta suoritetaanpa seuraavaksi mittaus ja punnitus. Niiden aikana sinun olisi hyvä olla alasti, Kristiina.

- Se näyttää tarvitsevan savukkeen ensin, Jatta sanoi. – Saahan täällä polttaa?

Helenan vastattua myöntävästi Jatta kiirehti tarjoamaan kiitolliselle Kristiinalle savukkeen.

- Ymmärräthän, että kun tulet raskaaksi, sinun on lopetettava tupakointi?

Jatta nautti Kristiinan katselemisesta. Korkealla jakkaralla istui kaunis polkkatukkainen nainen parhaassa panoiässään, rinnat paljaina, savuke rennosti suupielessä vetäen syviä henkosia vain hetkeä ennen kuin joutuisi paljastamaan loputkin vartalostaan vanhojen opiskeluystäviensä kateellisille ja himokkaille katseille. Savuke rentoutti niin paljon, että sermin takana riisuuntuessaan Kristiina oli kuin transsissa. Kaikkien vaatteiden myötä saivat lähteä myös korvakorut. Kihlasormusta lukuun ottamatta Krisse oli nyt alasti. Mitään peittelemättä ja ryhdikkäänä, rinnat, häpy ja pylly paljaana hän astui sermin takaa arvostelevan yleisönsä eteen.

Kristiina seisoi yleisönsä edessä ylväänä kuin missi toinen jalka toisen eteen työnnettynä. Käsivarret kulkivat rentoina vähän irrallaan vyötäröstä ja kapeasta lantiosta. Häpyhuulet erottuivat punaisina ja aavistuksen mehustuneina täysin posliiniksi ajellusta karvattoman kolmion pilluviivasta.

Punnituksen aikana morsiamen paljas perse oli yleisöön suunnattuna, jolloin tytöt saattoivat arvioida lantion leveyttä pitäen silmällä Kristiinan suunniteltua raskautta. Painoa morsiamelle oli kertynyt sopusuhtaiset 68 kg. Pituusmittauksen ajan nainen seisoi asennossa kädet tiukasti pitkin kylkiä, paljas pylly mittatelineessä kiinni. Kristiinan pituudeksi mitattiin 168 senttiä alastomana, ilman kenkiä.

- Sinulla onkin melko hyvä ryhti, Helena sanoi. – Katsotaan, kuinka notkea vartalosi on. Notkeus on etu seksiakteissa, joissa naiselta edellytetään taipumista useisiin eri asentoihin. Käänny selin yleisöön ja taivuta vartalosi niin, että sormenpäät ulottuvat lattiaan.

Kristiinan kumarruttua ja sormenpäiden osuttua lattiaan hän tunsi kimmoisien pyllynposkiensa avautuvan itsestään ja paljastaen kaiken, mikä naisella paljastettavissa oli. Nöyryytys ja häpeä sekottuivat naisen mielessä outoon kiihottuneisuuteen, jollaista hän ei ollut aiemmin tuntenut. Helena taputti naista pyllylle.

- Hienoa, Kristiina. Vartalosi on niin notkea kuin tuon ikäisellä naisella tulee ollakin. Tulet varmasti nauttimaan täysin rinnoin sukupuolielämästäsi. Voit mennä nyt pukeutumaan.

Kun Kristiina oli jo päässyt sermin taakse helpotuksesta huokaisten – tässäkö tämä nyt oli – hän kuuli Helenan lisäävän: - Pue vain stayupit ja kenkäsi. Ne ylläsi näytät herkullisemmalta, kun avaan sinut tutkimustuolissa.

Seuraavaksi Kristiina siis asettui istumaan gynekologin tutkimustuoliin. Helena oli oikeassa siinä, että naisen mustiin sukkiin verhotut sääret näyttivät hyvin herkullisilta noustessaan ylhäällä sojottaviin jalkatukiin. Säärten seksikkyyttä lisäsivät kengät, joiden korot jäivät viittomaan kohti kattoa. Naisen jalkojen auetessa paljastui paitsi häpy, myös pikkuruinen pyllyreikä aivan emätinaukon alapuolella. Helena ruuvasi tottuneesti spekulan Kristiinan häpyyn, ja kun pillunlevitin oli asennettu, kaikilla oli suora näköyhteys Kristiinan sisimpään. Kristiina tunsi olonsa aistilliseksi. Helena hipaisi auki levitetyn pillun yläosassa selvästi erottuvaa häpykieltä eli klitorista. Kristiinan suusta karkasi nautinnollinen naukaisu.

Helena käski Kristiinaa avaamaan suuontelonsa ja työntämään kielen ulos. Nyt Kristiinan kaikki aukot olivat näkyvillä. Helena otti pöydän vadista tekokyrvän ja asteli se kädessään Kristiinan pään viereen. Hän hipaisi kevyesti sormenpäällään Kristiinan klitoriksen ympäristöä ja sanoi viedessään tekomunaa morsiamen avonaisille, punatuille huulille:

- Suu kunnolla auki, nainen. Haluamme katsoa, miten tulet imemään aviomiehesi kyrpää.

Kristiinan suuaukko venyi äärimmilleen, kun tekomunan terska työntyi punattujen huulten välistä kohti kitapurjeita. Helena työnteli tekokyrpää Kristiinan suussa kurkkuun ja takaisin ulos oikean miehen suuhunpanemista jäljitellen samalla Kristiinan häpykieltä kiihottaen. Helenan sormet koukistelivat sisällä Kristiinan avoimessa läpimärässä vitussa.

- Onko ehkäisy kunnossa? Helena kysyi.
Kristiina nyökkäsi tekokyrpä syvällä suussaan.
- Syöt pillereitä?
Kristiina nyökytti päätään.

- Hienoa, Helena sanoi, tempaisi sylkirihmoin kirjotun tekomunan Krissen suusta ja työnsi kyrvän spekulan avaamaan vittuun käynnistäen samalla tekomunan vibraattorin. Kristiina laukesi tekokyrpä appo avoimessa pillussaan pöristen Helenan sormien siivittäessä orgasmia hiplaamalla pillun lirputtimia. Helena puristi keinokiveksiä ja ryöppy lahjoitusspermaa syöksyi Kristiinan emättimeen.

Kristiinan toinnuttua koitoksesta olikin sitten suuren finaalin aika. Juhlakinkun oli aika saada juhlakalua sisäänsä, toisin sanoen tuleva aviovaimo saisi viimeisen kerran luvan kanssa vierasta – tässä tapauksessa lähes vierasta – miestä. Orgasmin jälkihehkuissa vielä vapiseva Kristiina aseteltiin hoitopöydälle nelinkontin pylly pystyssä. Kristiina sidottiin nahkahihnoin pöydän päädyissä oleviin tolppiin.

- Eiväthän ne ole liian kireällä? Helena huolehti kiristäessään hihnoja. – Tarkoitus ei ole satuttaa sinua. Hihnojen tarkoituksena on vain estää sinua rimpuilemasta.

- Eivät ne ole liian kireällä… Ihan hyvä näin, Kristiina sanoi käheällä äänellä kiiman kohotessa hänen kohdussaan.

Kristiinan eteen oli asetettu peili, josta nainen tarkkaili hillitysti meikatut kasvot peruslukemilla pystyssä sojottavien pakaroidensa takaisia tapahtumia.

- Perse kunnolla ylös… juuri noin…

Krisse ei ollut koskaan tuntenut oloaan yhtä alastomaksi. Krissen selkä oli notkolla ja perse kohti kattoa, jalat olivat niin levälleen sidotut, että pakarat pysyivät auki ilman että niitä olisi tarvinnut nahkahihnoin tai käsin levittää. Tytöt nauttivat viiniä ja ihastelivat morsiamen peräpäätä ja sen aukkoja. Häpy näytti kostealta ja avautuneelta. Persereikä suipisteli pelokkaasti Krissen yrittäessä turhaan sulkea avoimia pyllynposkiaan uteliailta katseilta. Tytöt olivat päättäneet, että Kristiinan kakkosen koskemattomuus menisi tänään heidän irstaiden katseidensa edessä.

Helena rasvasi Kristiinan vartalon kauttaaltaan vauvaöljyllä. Kun Kristiina kiilsi kauniisti joka puolelta, Helena nappasi vadista banaanin ja kuori sen päätä noin nelisen senttiä. Banaanin kuoren alta paljastui hedelmän terska, ja Helena alkoi hitaasti työntää banaania edessään pyllistävän neitokaisen emättimeen. Kun banaani törrötti huohottavan Kristiinan pillussa, Helena kuori suklaapötköstä paperin pois. Vauvaöljyllä liukastettu peräaukko yritti epätoivoisesti luistella tilanteesta, mutta pian Kristiinalla oli banaani pillussa ja suklaapötkö perseessä. Samassa Kristiinan tukasta ja leuasta vedettiin samaan aikaan, jolloin oraaliaukko tuli esiin ja Kristiinan hampaiden taakse aseteltiin punainen iso omena. Nyt Kristiinan pää pysyi auki mutta suu kiinni. Kristiina katseli peilikuvansa pyörittelevän isoja silmiään. Juhlakinkku oli valmis nautittavaksi.

Kristiinan entinen poikaystävä oli samaan aikaan odotushuoneessa riisuuntumassa ja rasvailemassa julmetun suurta kyrpäänsä.

- Koska nämä ovat polttarisi, olemme järjestäneet sinulle kunnon karjun viemään peräaukkosi neitsyyden. Ei kai sinulla ole mitään sitä vastaan? Jatta säesti kysymystä läpsäisemällä merkitsevästi Kristiinan vasenta persposkea. Liha värisi hennosti. Omena suussa tyttöpossu ei kyennyt vastaamaan.

- Mainiota! Näistähän tulee tälle emakolle kunnon astunto. Kutsukaas karju sisään!
Kristiina vilkaisi peiliin ja näki odotushuoneen ovesta astuvan sisälle entisen poikaystävänsä Hessun täydessä alastomassa komeudessaan suuri kyrpä hurjassa tanassa. Karvaisen miehen sänkinen naama katosi entisen tyttöystävänsä persposkien väliin miehen alkaessa ahmia naisen ahterin kypsän hedelmäisiä herkkuja. Mies mussutti banaania, joka plopsahti ulos emättimestä ja nautiskeli suklaat suoraan suolesta. Kristiina luuli pyörtyvänsä nautinnosta. Hän ei ollut pyllyreikää pihdatessaan koskaan saanut tietää, kuinka taivaallisen ihanalta miehen karhean voimakas kieli peräukon seudulla voi tuntua.

Naama suklaassa Hessu totesi hoitopöydällä pyllistelevän naisen olevan sopivalla naintikorkeudella, mikäli hän itse seisoo lattialla. Ilman tämän kummempia esileikkejä karju asetteli rasvatun terkansa suklaiselle persereiälle ja painoi kuola neidon öljytylle notkoselälle valuen penistään pikkuruista pyllyreikää vasten. Tytöt seurasivat ihastuneina, miten Kristiinan pyllyreikä tempoili aikansa vastaan, kunnes tapahtui se väistämätön. Tahattomasti Krisse rentoutti vastaan hangoittelevaa sulkijalihastaan samalla kun Hessu oli työntövaiheessa. Lopputuloksena kyrpä rynni neitseelliseen peräsuoleen, ja Kristiinan tuskan ja kauhunsekainen huuto olisi kiirinyt varastohallissa ilman suun tukkeena ollutta omenaa.

Päästyään pohjaan asti Hessu nautiskeli hetken 34-vuotiaan Kristiinan peräsuolen kireästä lämmöstä. Sitten hän alkoi peruuttaa moloa hitaasti ulos pyllystä vain painaakseen sen takaisin nyt jo nyyhkyttävän Krissen pyllyyn. Pari kertaa Hessu malttoi vedellä aisaa perseessä hitaasti sisään ja lähes terskannuppia myöten ulos, mutta sitten himo vei viimeisetkin armon ajatukset miehen pääkopasta.

Aiemmin kontillaan pyllyn takana paneskellut Hessu nousi jaloilleen ja sängyssä seisten otti tukea siitä samasta sängynpäädystä, johon Kristiinan sirot ranteet oli säälittä sidottu. Hessun karvainen miehekäs rinta kutitti naisen rasvaista, notkolla olevaa selkää. Pystyssä olevien pakaroiden väliin uponnut kyrpä oli kuin makkara kahden sämpylänpuolikkaan välissä. Vanhanajan isot vitjamunat heilahtelivat täynnä siemennestettä, kun Hessu valmistautui loppurutistukseen.

- No niin beibi. Nyt mennään. Oletko valmis kunnon koitokseen, nainen?

Kristiinan silmät pyörähtivät kauhusta ympäri. Omena pysyi tukevasti hampaiden takana. Kristiina päätti purra sitä viimeisen tuskansa koittaessa.

Sitten Hessu, sängynpäädystä tukea ottaen, alkoi nussia. Kyrpä upposi yli 20-senttisessä mitassaan pyllyreiästä sisään ja ulos nopeudella, jota oli vaikea arvioida edes sekuntikello kädessä. Kristiinan kurkkutorvesta purkautuvan tuskanhuudon ilmanpaine lennätti omenan possutytön suusta ja naisen kimeä panokirkaisu kiiri gynekologisessa tutkimushuoneessa. Naisen peräaukko litisi irstaasti rasvaisen kyrvän seivästämänä. Kristiina kirkui seivästettynä kuin tyttöpossu teuraalla. Tuntiessaan karjun kyrvän enteelliset orgasmikouristelut peräsuolessaan Kristiinan perse räjähti orgasmiin, joka tuntui pääkopassa asti. Hurjasti karjaisten Hessu antoi siemennesteen lentää possutytön persiiseen. Tytön pyllystä oli nyt tullut aikuisen naisen nussittu perse. Spermaa ruiskahteli ryöppyinä Krissen väräjäville persposkille vielä siinä vaiheessa, kun mies oli tempaissut aseensa ulos ammolleen jääneestä vastakorkatusta persereiästä.

Hessu kuivaili kyrpäänsä talouspaperiin ja poistui huoneesta tehtävänsä tehtyään. Tytöt irrottivat hehkuvan Kristiinan hoitopöydältä. Polttarit jatkuivat ravintolasalissa viilentävien olusien merkeissä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute