Herkku-puhelin
Vaihtelua
mikko

Martin kanssa olimme molemmat viisikymppisiä poikamiehiä ja harvensimme toistemme metsiä yhdessä. Olimme ikämme asuneet naapureina ja hoitaneet maitamme samaan hiileen puhaltaen mutta kukapa olisi arvannut että tiheän metsikön poikki kulki polku talolta toiselle ja molemmat olemme homoja.

Martti oli kasannut navetan ylisille oman leikkikentän meille molemmille ja lähes päivittäin siellä vierailimme yhdessä. Niin myös tänään. Talsin polkua eteenpäin reippain askelin ja saavuttuani navetalle, oli Martti jo minua vastassa. Avasi vaivihkaa navetan ovea välistä kurkaten ja huomasin että hän oli ottanut varaslähdön. Martti oli ilkosen alasti, vain saappaat jalassaan.

Vaikkei hänellä enää ole muutamaan vuoteen lehmiä ollutkaan, tuntui navetassa edelleen se sama tuoksu kuin aiemminkin. Riisuin itse vaatteeni takahuoneeseen, jätin päälleni vain omat saappaat. Kiimaisista ajatuksista johtuen, kuljimme kyrvät tanassa tikkaita kohti. Martti pyysi minua kiipeämään ensimmäisenä. Hän nousi kuitenkin välittömästi perässäni, kenties katseli persettäni kiivetessään. Ylös päästyämme kävin makailemaan parisängylle jonka olimme aikanaan ylös yhdessä raahanneet. Otin liukuvoiteen ja voitelin sillä persettäni ja annoin tuubin Martille. Hän voiteli sillä vuorostaan aisansa.

Suutelimme sängyllä ja kietouduimme toisiimme. Olin selälläni kun Martti nousi päältäni, kiskaisi jalkani ilmaan ja asetti kyrpänsä karvaiselle pepulleni. Se solahti sisään ihanasti sillä olimme Martin kanssa naiskennelleet yhdessä jo kymmeniä vuosia. Hän tykkäsi panna, minä tykkäsin saada munaa. Sama roolijako oli pitänyt molemmat tyytyväisinä. Martti oli aito karju, ei mikään neiti. Hän nai avointa persettäni lähes vartin kunnes murahtaen laukesi sisään. Myös itse olen miehekäs karhu, mutta tykkään alistua ja saada kyrpää sisääni. Mielessämme oli molemmilla herännyt kuitenkin halu kokeilla jotain uutta ja samana iltana varasimme internetin kautta matkan thaimaahan. Pikalähtöjä sai halvalla ja jo ylihuomenna olisimme matkalla.

Saavuttuamme maahan, veimme laukut hotellille ja lähdimme iltapäivän tultua kiertelemään paikan yöelämää pääkaupungissa. Poikkesimme paikalliseen baariin jossa tilasimme juotavaa. Juttelemaan tuli useita naisia mutta viittasimme heille kintaalla. Vaihdoimmekin baaria ja löysimme kaipaamamme homobaarin. Täällä ei tuttuja olisi joten uskaltaisimme liikkua vapaammin. Se oli kuitenkin täynnä ulkomaalaisia miehiä liehittelemässä thaimaalaisia miehenalkuja. Itse kaipasimme varttuneempaa seuraa. Drinkit saatuamme, istahdimme kulmapöytään ja huomasimme ettemme olleetkaan pöydässä yksin. Mies puhui englantia, vaikkakin oli paikallinen. Kyseli mitä meillä on mielessä. Vastauksen kuultuaan hän kertoi että kaltaisiamme ulkomaalaisia miehiä käy usein ja heistä kenties saisimmekin seuraa mutta paikalliset ikäisemme ovat enemmänkin itseään nuorempien perään. Samaan aikaan baarissa alkoi joku show jossa ilmeisesti lesbot tanssivat, olimmehan homobaarissa.

Mies huomasi molempien kiinnostuksen ja sanoi että voisi auttaa meitä löytämään seuraa. Esityksen loputtua taputimme toki ja mies pöydästämme siirtyi käymään takahuoneessa. Hän palasi 10 minuutin kuluttua mukanaan nainen joka oli esityksessä tanssinut. Hän oli noin kolmikymppinen mutta hyvin säilynyt, matkalla kotiin ja voisi kuulemma neuvoa meille hyvän seuralaisen. Mies vinkkasi meille silmää ja lähdimme seuraamaan tuota naista. Matkasimme yhä syrjemmälle kunnes lopulta saavuimme määränpäähämme. Nainen avasi oven ja pyysi meidän sisään. Sen jälkeen hän lukitsi sen. Hän ohjasi meidät olohuoneeseen ja lähti jonnekin. Hölmöinä mietimme että mitäs ihmettä nyt.

Nainen vaihtoi vaatetusta, nyt hänellä oli pieni pinkki hame, sininen toppi jossa valkoiset reunat ja hameen alla siniset pikkarit. Kerrassaan upean näköinen lesboksi mutta levittelimme käsiämme ja yritimme kertoa että emme olleet kiinnostuneita naisista. Sitten nainen laski pikkarinsa nilkkoihin ja nosti hamettaan. Ällistyimme molemmat sillä hameen alta paljastui kulli! Hän ei ollutkaan tavallinen nainen vaan ladyboi. Sitten hän viittoi mukaansa makuuhuoneeseen. Päätimme molemmat siltä seisomalta katsoa mihin tämä johtaa joten seurasimme perässä. Heitimme vaatteet pois ja kävin sängylle selälleni. Nainen riisui hameensa ja pikkarinsa, tuli päälleni nelinkontin ja suutelimme. Nuo punaiset huulet vetivät jo näinkin homoa miestä puoleensa. Samassa kalumme koskettivat toisiamme ja Martti jo rasvasi aisaansa. Kourin naisen rintoja ja kullia samalla kun Martti pisti liukkaria ladyboyn pepulle. Vaihdoimme ladyboyn kanssa 69:iin ja imin tuota kaunottaren tuppikalua. Sitten Martti upotti ladyboyn karvattomaan peppuun sormensa ja ladyboy voihkaisi ihanasti. Ladyboy voihki ja äänteli kun Martti työntyi aisallaan hänen sisäänsä ja minä imin hänen kulliaan. Martti aloitti naimisen ja kehui englanniksi ladyboyn hyvää tiukkaa persettä. Tämä vastasi fuck me ja vikisi ihanasti. Tiesi kai saavansa takuulla tarpeeksi.

Martti polki ladyboyn peppua kuin tulpatonta mopoa. Siirryin sivummalle runkkailemaan ja ajattelin että laukaisen lastit ladyn naamalle. Äkkiä Martti laukesikin tavallista nopeammin ja ruiski mahlansa ladyboyn peppuun. Ladyboy vilkaisi olan yli minua ja vinkkasi silmää ja hymyili. Sanoi englanniksi lisää, lisää ja otti kiinni pakarastaan venyttäen reikäänsä esille. En aikaillut yhtään vaan asettelin kyrpäni ladyboyn spermaiselle perseelle ja nain sitä kuin vanha tekijä. Viime kerrasta kun itse olin pukilla oli aikaa jo monen monta vuotta. Otin kiinni ladyboyn lantiosta ja pakarat vain lässähtelivät naidessani tuon ladyboyn tiukkaa peppua. Erityisesti minua kiihotti se että hänet oli jo kerran siemennetty ja nyt olisi minun vuoroni. Hurrikaanin voimalla laukesin ladyboyn sisään ja sätkin orgasmissa lähes minuutin.

Palasimme ladyn hoteisiin vielä uudemmankin kerran mutta tämän jälkeen emme enää koskaan tavanneet.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute