Herkku-puhelin
Goottinainen
Jay Hendriks

Nainen kiinnitti heti huomioni, vangitsi katseeni ja sai alavatsani kihelmöimään. Hän pukeutui mustaan tyylikkääseen asuun, joita saattoi nähdä goottirock-bändien naissolisteilla. Asu korosti naisellisuutta, mutta ei paljastanut mitään liikaa, antoi vain ymmärtää mitä suloja se kätki sisäänsä.

Hänen hiuksensa olivat pitkät ja mustat. Meikki oli tyypillisen vahvahko; selkeän punaiset huulet oli selkeästi rajattu, silmäkulmat rajattu kajalilla. Silmissä väreilevä katse lupasi kielletyn hedelmän makeaa mettä sille onnekkaalle kuka sen ansaitsi.

Tutustuin häneen työni kautta ja hänen olemuksensa sekä persoonansa veti puoleen kuin magneetti. Tunnistin hänessä hengenheimolaisuutta, vaikka itse en mikään gootti olekaan. Kyse on ihan muusta kuin pelkistä ulkoisista merkeistä.

Tunsin itseni onnekkaaksi kun viihdyimme toistemme seurassa. Onnekkaaksi, että saatoin haistaa hänen parfyyminsa ja ihon tuoksun. Lottovoittajaksi, kun hän kutsui lopulta luokseen. Tunsin saaneeni lisänumerotkin oikein, kun luin hänen silmistään himon.

Maistoin hänen maalattuja huuliaan ja leikittelevää kieltä. Hengitin hiusten tuoksua ja kaulan ihoa, jota hän tarjosi huulilleni kuin olisin jokin vampyyri. Ja eräänlainen vampyyri olinkin, sillä imin ja nuolin hänen ihon makua saaden kasvavan himon kautta voimaa.

Hamusin huulteni väliin kovettuvat nännit ja nostin rintoja itseäni kohti. Nautin nännien nipukoiden kiihottamisesta ja hyväilyistä. Kieleni leikitteli niiden ympärillä kuin pitelisin marjaa huulieni välissä. Sain voimaa hänen huokailuistaan ja nautinnostaan.

Painoin pääni alemmas reisien väliin ja kieleni löysi kostean pillun. Livutin sormeni sisään ja levitin kielellä lisää kosteutta klitoriksen ympärille. Poskeni kiiltelivät hänen nesteistään. Sain hänet voihkimaan ja vaikeroimaan.

Hitaasti liikutin sormea edestakaisin ja pyöritin kielenkärkeä hellästi klitoriksen ympärillä. Sain hänet laukeamaan vasten kasvojani.

Hänen toipuessaan orgasmista asetin kaluni pillunhuulille ja voitelin punaista terskaa hänen lemmennesteissä voidellen sen kiiltäväksi. Sitten hitaan nautinnollisesti työnnyin hänen sisäänsä. Kaluni varsi kiilteli hänen nesteistään kun nain hitaasti häntä pitkin työnnöin. Nautin hänen vartalostaan ja kiiman tuoksusta.

Käännyin selälleni ja vedin hänet päälleni puolittain ratsastavaan asentoon. Pitelin kiinni hänen takapuolestaan ja kaluni liukui uudelleen sisään pilluun. Hän pysyi lähes liikkumattomana päälläni ja lantioni teki pieniä työntöjä, sillä halusin vain pysyä tässä hetkessä, jossa hänen rintansa työntyivät vasten kasvojani.

Lopulta se kaikki oli liikaa minulle ja purkauduin rajusti syvälle hänen sisäänsä. Haukoin henkeäni kuin hukkuva ja orgasmini sai hänet hymyilemään. Halusin pysyä mahdollisimman pitkään hänen sisässään, vaikka tiesin että tämä oli illan osalta pelkkä alkuruoka. Mitä kaikkea pääruoka sitten sisältäisi?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute