Herkku-puhelin
Auto hajosi
Miksu

Olen keski-ikää lähestyvä mies, joka reissaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin aika paljon. Kerron nyt tositarinan yhdestä tapauksesta, joka on kuin suoraan elokuvasta.

Ajelin korpitaivalta seudulla, jossa ei asutusta kauheasti ollut. Pakkasta oli ulkona lähemmäs 20 astetta ja taloja siellä täällä, useimmat siihen aikaan illasta jo pimeinä, kun talonväki oli nukkumassa, kello kun läheni puoltayötä.

Autooni tuli yllättäen joku vika, kaikki pimeni ja auto sammui. En saanut mitään valonpilkahdusta mistään lyhdystä, joten päätin viedä kolmion mutkan taakse ja laitoin taskulampun vielä takaikkunalle lisävaroitukseksi muille mahdollisille autoilijoille. Soitin hinauspalveluun, joka sanoi, että kestää tunnin tulla paikanpäälle, kun on niin kaukana. Yritin siinä odotellessa sitten hyppiä, voimistella ja juoksennella edestakaisin pysyäkseni lämpimänä. Onneksi minulla oli myös lämpöisiä vaatteita, jotka puin päälleni. Olin varmaan kuin michelin ukko niissä kaikissa mahdollisissa vaatteissa, jotka päälleni löysin. Lopulta hinausauto tuli, ja yllätykseni oli suuri, kun siellä oli n. 50v mies, hiukan ottaneena ja autoa ajoi hänen 22-vuotias tyttärensä. Mies oli lähtenyt mukaan, että auto varmaan saadaan kyytiin, koska tytöllä ei ollut vielä kauheasti kokemusta työstä.

Meninkin sitten hyttiin lämmittelemään kun he ottivat auton kyytiin ja sitten matka jatkui kohti korjaamoa. Paikallisessa majoitusliikkeessä oli onneksi tila, vaikka siinä ei montaa huonetta ollutkaan. Sain huoneen, kuumaan suihkuun ja sänkyyn peiton alle. Ei mennyt kuin muutama minuutti, kun oveen koputettiin. En jaksanut edes reagoida koputukseen, kuuntelin vain mitä tapahtuu. Yllätyin, kun ovi alkoi aukeamaan. Nousin ylös ja kiedoin itseni peittoon, koska nukun alasti. Valokiilaan tuli tämä samainen tyttö, joka oli autoni hinannut. Hänen perheensä omisti myös tuon motellin. Hän, nimeltään Sirpa, sanoi että olin ollut niin kylmissäni, että päätti tulla kysymään, josko haluaisin jotain lämmikettä. Pelimies sisälläni heräsi heti, kullini alkoi osoittaa heräämisen merkkejä kun sanoin että kyllähän suihinotto aina lämmittää.

Pudotin peiton lattialle ja annoin puolikovan kullini näkyä. Sirpa sen enempää puhumatta polvistui eteeni, otti terskani huuliensa väliin ja alkoi pyörittelemään kieltään terskan ympärillä. Välillä antoi kullini liukua syvälle suuhunsa ja välillä kiusasi kielellään terskaani. Kun tuntui, etten kestä enää yhtään vaan roiskaisen spermat suuhun, Sirpa lopetti ja antoi minulle hetken aikaa palautua, kunnes jatkoi kivikovan kullini kiusaamista. Jalkani eivät meinanneet kantaa ja minun olikin pakko istua sängylle, Sirpa tönäisi minut makaamaan ja jatkoi imemistään. Olin aivan hekuman huipulla, kulli nuoren tytön suussa, välillä kurkussa asti ja orgasmi juuri tulossa, kun yhtäkkiä suu kullistani häipyi.

Avasin silmäni ja näin, kuinka Sirpa kuoriutui vaatteistaan nopeasti ja istui naamani päälle. Hän ei ollut siistinyt karvoitustaan yhtään, vaan tuntui kuin olisin saanut majavan-nahan naamani päälle, ja tuo majava olisi juuri tullut uimasta, niin märkä pillu oli. Kaikesta huolimatta imaisin häpyhuulta, annoin kieleni leikkiä klitoriksella ja välillä työnsin kieltäni syvälle Sirpan liukkaaseen pilluun. Pillu tuntui tiukalta ja maistui todella hyvälle, harvoin saa nuolla niin kiihkeää pillua. Imin klitorista, pyöritin kieltäni klitoriksen hupulla ja otin sormet apuun, työnsin etusormen Sirpan tiukkaan perseeseen, jolloin tunsin, kuinka orgasmi lähti tulemaan ja se kesti kauan.

Olin melkein tukehtua hapenpuutteeseen kun lopulta työnsin Sirpan pois päältäni. Hän jäi raukeana makaamaan sängylle, oma naamani kiilsi pillumehuista ja Sirpa kiitti, mainasi nousta ja lähteä, mutta hei, minä en ole vielä saanut.. Työnsin hänet makaamaan mahalleen sängylle, otin kovan kullini käteen ja aloin sovittelemaan sitä Sirpan pilluun. Märkyydestä johtuen se meni sinne sujuvasti, ja aloin naimaan takaapäin pientä ja tiukkaa pillua kuin raivopäinen hullu. Lopulta ei enää tuntunut missään, liika luikkaus ei antanut kitkaa, joten lupaa kysymättä päätin siirtyä toiseen reikään, otin nopeasti kullista hyvän otteen, toisella kädellä levitin pakaroita ja työnsin säälimättä nopeasti kullin tiukkaan perseeseen. Sirpa hätkähti, meinasi sanoa jotain mutta ei ehtinyt kun aloin säälimättä ja ajatellen vain omaa nautintoa nussimaan tuota tiukkaa persereikää. Tiukkuus oli jumalaista enkä ehtinyt kauaa nauttia siitä, kun tunsin spermojen lähtevän liikkeelle. Otin kullin ulos suolesta ja suuntasin spermasuihkun suoraan Sirpan takaraivoa kohti, ensimmäinen roiskaus osui suoraan hiuksiin, mutta juuri silloin pää kääntyi ja toinen roiskaus osuikin sitten silmäluomeen, kolmannen Sirpa ehti ottaa suuhunsa..

Enpä päästänyt vielä Sirpaa lähtemään, vaan panin vielä toisenkin kerran, tällä kertaa ihan perinteisessä lähetyssaarnaajassa, en välittänyt kuin omasta nautinnostani. Tuollaisia pikkulutkia en ala tyydyttämään kuin pakosta, olihan Sirpa ihan hyvä pano vaikken häntä varmaan enää tunnistaisikaan, jos kadulla vastaan tulisi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute