Herkku-puhelin
Kerroshoitaja
Pomo

Nykyinen avovaimoni toimi nuorempana tyttönä kerroshoitajana eräässä suuressa hotellissa, paikkakunta olkoon arvoitus. Olimme silloin parikymppinen nuoripari ja asuimme ensimmäisessä yhteisessä kodissamme, lapsia ei vielä ollut. Avovaimoni Merja omasi poikkeuksellisen kauniin ulkomuodon, kurvit olivat kohdallaan ja mustasukkaisena seurasin kuinka miehet usein jäivät tuijottamaan häntä kaupungilla liikkuessamme, toki olin myös ylpeä asiasta. Vieläkin, vaikka ikää alkaa olla viisissäkymmenissä hän kääntää miesten päät, jotkut pystyvät vain pysymään nuorekkaana ja säilyttämään ryhtinsä. Tämä on siis avovaimoni Merjan tarina, tapahtumat mistä kirjoitan kuulin häneltä erään illan aikana jo kauan sitten. Asia sovittiin meidän kesken nuoruuden hairahduksena ja se ei ole vaikuttanut avoliittoomme mitenkään.

Muistan kuinka olin ollut mukana Merjan työhaastattelussa ja odotin käytävällä hänen kanssaan hänen tulevaa pomoaan. Mies saapuikin ja esitteli itsensä Esaksi. Ihmettelin jo silloin miten mies kehtasi mittailla jo käytävällä Merjaa katseellaan, rinnat saivat erityishuomion ja minulta hän kysäisi vain nopeasti olinko Merjan poikakaveri. Vastattuani myöntävästi mies murahti ja pyysi Merjaa huoneeseensa. Ennen kuin ovi sulkeutui, näin miehen tuijottavan Merjan tiukkojen farkkujen peittämää takapuolta. Toki niitä mittailin katseellani minäkin, olihan kyseessä tosi herkkupeppu pyöreine muotoineen. Asiat etenivät nopeasti ja työsopimus oli hetkessä tehty, Merja aloitti työt jo seuraavan viikon maanantaina.

Muistan kuinka Merja oli aina väsynyt tullessaan töistä kotiin, onhan kerroshoitajan työ varmasti aika rankkaa ajattelin. Kerran sitten Merja avautui minulle viettäessämme hänen vapaata viikonloppuaan juominkien merkeissä. Hän moitti pomoaan tosi niljakkeeksi ja väitti tämän yrittävän jatkuvasti lähituntumaan jos he jäävät kahdestaan hetkeksikään. Mies oli kuuleman turhan usein alkanut ilmestymään juuri Merjan lähituntumaan vaikka mitään asiaa ei olisi työhön liittyen ollutkaan. Väittipä Merja miehen läpsineen häntä pepullekin ja laittaneen kättä hänen rinnoilleen kuin vaivihkaa. Merjaa kiusasi myös miehen "yllättävä" tulo naisten sosiaalitiloihin juuri kun Merja oli ollut vaihtamassa työasua omaansa vuoron päättyessä. Kysyin Merjalta ehtikö se niljake nähdä mitään, Merja totesi olleensa alusasussa miehen hiippaillessa sosiaalitiloihin. Onneksi mies oli poistunut Merjan alkaessa kiljumaan kun mies yritti vielä käpälöidä häntä.

Mietin silloin hänen pomoaan Esaa, mikä saa yli nelikymppisen miehen kyttäämään nuorta tyttöä. Toki nyt vanhempana ymmärrän mutta silloin ajatus ällötti minua, olin lisäksi tullut helvetin mustasukkaiseksi. Luotin kuitenkin Merjaan, en uskonut hänen antautuvan tuollaiselle elostelijalle. Tyttöystäväni myös rauhoitteli minua ja sanoi torjuvansa kyllä Esan lähentelyt jatkossa samalla tavalla kuin tähän asti. Ei olisi pitänyt uskoa, jatkossa kerron mitä tapahtui pari viikkoa myöhemmin.

Merja oli tuona yönä tai paremminkin aamuna joutunut yllättäen tuuraamaan samassa hotellissa olevan ravintolan siivoojaa joka oli yllättäen poissa töistä. Hänen pomonsa Esa soitti illalla helvetin lipevänä ja pyysi Merjaa tulemaan töihin jo aamu neljäksi. Merja oli varautunut lähtemään työhönsä vasta puoleltapäivin ja siksi olimme juopotelleet illalla ja grillailleet, olihan kaunis kesäilta. Merja oli tuhdissa humalassa kun hän meni nukkumaan puolenyön tienoilla, yritin saada seksiäkin mutta hän torjui ajatuksen vedoten aikaiseen töihin lähtöön. Heräsin yöllä kolmelta herätyskellon pirinään, Merja meikkaili itseään ja lähti pyöräilemään töihin. Jatkoin uniani Merjan lähdettyä, olihan minulla seuraavana päivänä vapaata.

Töihin tultuaan Merja oli huomannut Esan touhuavan ravintolan tiskin takana ja olevan hänen lisäkseen ainoa paikalla olija. Esa oli huomannut Merjan olevan laskuhumalan ja krapulan välisessä tilassa ja oli muka herrasmiehenä luvannut olla hiljaa asiasta. Olipa tarjonnut Merjalle vielä paukkujakin tyhjässä ja jo suljetussa ravintolassa. Krapula oli vaihtunut humalaksi ja yllättäen Esa itsekin oli tekaissut paukkuja itselleenkin. Kesken kaiken Esa oli pyytänyt Merjaa käymään kanssaan eräässä tyhjässä hotellihuoneessa, siellä oli kuuleman jotain vialla. Merja oli hoippunut perässä huoneeseen ja kysynyt Esalta mikä siellä olisi korjattava?

Välittömästi huoneen oven sulkeutuessa Esa oli käynyt kiinni Merjaan ja suudellut tätä väkisin. Merja oli ensin vastustellut mutta Esa oli taitavan naisten käsittelijänä imartelullaan saanut vaimoni pään pyörälle. Merja kertoi kuinka Esa oli ensin riisunut itsensä alasti ja esitellyt trimmattua kroppaansa. Miehen elin oli roikkunut puolijäykkänä haaroissa ja Esa oli vaatinut Merjaakin vähentämään vaatteita. Merjan kieltäydyttyä Esa oli puoliväkisin riisunut vaimoltani jalasta pyöräilyshortsit ja kiskonut T-paidan pois Merjan päältä. Nyt näkymät olivatkin Esalle jo mieleen, vain vaaleanpunaiset pikkupöksyt ja rintaliivit jäivät tyttöystäväni vartalon peitoksi. Esa oli ylistänyt Merjan vartaloa ja kertonut kuinka kaikki hotellin miespuoliset työntekijät himoitsevat juuri häntä. Naiset ovat heikkoja imartelulle, niin oli Merjakin.

Lopulta "pariskunta" oli olut alasti sängyllä ja Esa oli maailmanmiehenä esitellyt suuseksitaitojaan ja puolittain pakottanut Merjan kuusysiin kanssaan. Merja kertoi kalun olleen normaalimittainen mutta huomattavan paksu jöllikkä. Emme olleet vaimoni kanssa harrastaneet juuri muuta kuin normaalipanoja, tällaisia suuseksi-variaatioita ei ollut paljon seurusteluaikanamme käytetty. Vaimoni oli saanut kokea tottuneen naistenmiehen käsittelyn ennen varsinaista panoa, esileikki oli ollut huippuhyvä. Niinpä Merja kertoi minulle aikanaan että hän oli kuin astuttava tamma valmis kun mies nousi hänen päälleen ja asetteli terskaa hänen pillunsa huulille. Merja oli kuitenkin yrittänyt työntää Esaa päältään koska ehkäisyä ei ollut mitään, mies oli luvannut vetää ulos ennen laukeamistaan ja Esan vahvat kädet olivat lukinneet Merjan sänkyyn. Esa oli huokaissut kullin painuessa pohjaan kuinka hän on odottanut tätä hetkeä siitä lähtien kun näki Merjan työhaastattelussa.

Vaimoni kertoi pumppaamisen jatkuneen vain muutaman minuutin kun Esan liikkeet kävivät jo hoppuisiksi. Hyvältähän se oli Merjastakin tuntunut mutta raskaaksi tulemisen pelko esti täyden nautinnon. Esa oli jännittynyt myös ja sähelsi kullinsa kanssa siihen malliin että laukeaminen tapahtui osittain Merjan sisään. Osa siemenistä oli roiskunut Merjan vatsalle ja osa oli sittenkin hänen pimpissään. Merja kertoi kironneensa katkerasti Esalle, jos hän tulisi raskaaksi tämä maksaisi kalliin hinnan. Pienten pesutuokioiden jälkeen tilanne oli rauhoittunut ja Merja oli kertomansa mukaan nukahtanut aamun tunteina Esan viereen sänkyyn. Merja kertoi heränneensä siihen kuinka Esa nussi häntä takaapäin kyljellään pidellen Erjaa lantiosta kiinni. Nyt kaveri oli kestänyt pidempään ja Merja kertoi hänenkin työnnelleen pyllyään vasten Esan kullia koska krapulassa häntä panetti erityisesti. Esa oli pitkän pumppaamisen jälkeen vihdoin lauennut ja Merja kertoi kuinka hän yritti välttää tällä kertaa siemennyksen ja yritti poistua kauemmaksi Esasta. Mies oli kuitenkin pidellyt Merjaa lujasti otteessaan ja kertonut tälle haluavansa naimisiin Merjan kanssa. Merjan uikuttaessa kieltävästi Esa oli laskenut siemenensä väkisin tämän pimppiin ja luvannut olla hyvä isä jos siitä uusi elämä alkaisi.

Molemmat olivat olleet hämillään tapahtuneesta ja pukeutuneet nopeasti, olihan heidän poistuttava huoneestaan ennen puoltapäivää. Sotkuakin oli lakanoilla joten Merja oli vaihtanut työvaatteet ylleen ja aloittanut siivouksen tuosta huoneesta. Se työpäivä oli Merjan viimeinen kyseisessä hotellissa, ihmettelin miksi hän otti yllättäen lopputilin mutta nyt tiedän syyn. Onneksi Esan nesteet olivat niin onnettomia ettei väkisin raskaaksi saattamien onnistunut. Saimme Merjan kanssa myöhemmin sitten pienokaisen ja elämä jatkui normaalisti. Vielä jälkeenpäinkin olen kuullut että kyseinen mies harrasti seksiä lähes jokaisen naistyöntekijänsä kanssa, osittain käyttäen pomon asemaansa hyväksi. Jotenkin raukkamainen mies tämä Esa, toki hänellä varmasti on ollut hauskaakin siemennys hommissaan. Aika moni nuori tyttö sai sitä Esan paksua parrua tyhjässä hotellihuoneessa, kuinkahan moni heistä lienee tullut raskaaksi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute