Herkku-puhelin
Liftaamassa
Liftarimies

Muutamia vuosia sitten olin työkomennuksella itäisessä Suomessa. Menomatka lentokoneella sujui aikataulussa kuten myös päivän kurssipäiväkin. Sitten alkoivat ongelmat. Kadotin aamiaisen aikana lompakkoni minkä mukana häipyivät niin luottokortit kuin vähäiset käteisvaratkin. Lisäksi paluulentoni peruuntui ohjaamon ikkunaan tulleen särön johdosta. Vitutus oli armoton. Ei paluulentoa samalle illalle. Perse auki, ja seuraavaksi aamuksi oli pakko olla Helsingissä pitämässä yrityksemme ulkomaalaisille omistajille osavuosikatsausraportti.

Olisin saanut varmaankin järkättyä rahaa vaikkapa hotellin respan kautta, tai jonkun hotelliasiakkaan tilin kautta. Tosin minulla ei ollut mitään erityistä hinkua päätyä lehtien otsikoille kerjäävänä suursijoittajana.

Paras lääke tähänkin vaivaan löytyi baarikaapista mitä aloin aika reilulla kädellä tyhjentää. Ja kun baarikaapista olivat suosikkijuomani, eli whisky, konjakki ja votka loppuneet pyysin respaa täyttämään sen uudelleen parin laatusikarin kera. Lasku meni luonnollisesti yrityksellemme joten siitä en suurempaa stressiä ottanut.

Pakkasin vähäiset tavarani salkkuun ja pieneen olkalaukkuun, ja sitten painelin hotellista ulos lämpimään kesäiltaan.

Käsittämätön fiilis tuli siitä että oli periaatteessa vapaa kaikista, ja samalla kuitenkin ajatus liftaamisesta hiukan hermostutti.

Periaatteessa olisin voinut vuokrata auton tai painella koko matkan taksin kyydillä. En vain viitsinyt kuunnella sitä jaaritusta kadonneesta lompakosta keneltäkään joten siinä sitä sitten oltiin vitostien varrella peukalo pystyssä.

Liikennettä oli yllättävän vähän joten ehdin jo pelästyä että joutuisin nöyränä menemään hotellille takaisin. Varttituntia ja pari minidrinkkihuikkaa myöhemmin pieni punainen Opel pysähtyi kohdalleni.

Kiiruhdin pelkääjän puoleisen avoimen ikkunan luo ja kurkistin hiukan empien sisään.

- Helsinkiin, huomasin kysyväni liiankin sammaltavalla äänellä.

- Jep, kuului kuskin vastaus joten avasin oven ja istahdin pelkääjän penkille.

- Sitä on johtaja Ryynänen sitten joutunut liftaushommiin, Rituksi esittäytynyt kuski tiedusteli.

Nyökkäsin vaitonaisesti myöntävästi katuen koko liftaustempaustani. Tätä se hiton julkisuus teki. Täälläkin periferiassa ensimmäinen kyytiläinen tunnisti meikäläisen ja nyt piikitteli persaukiseksi liftariksi.

- Anteeksi Ryynänen kun olen utelias, mutta mun on pakko kysyä että mikä saa tuollaisen suursijoittajan liftaamaan keskellä yötä, Ritu tiedusteli ilman vittuilusaundia.

Kerroin lyhyesti koko homman, ja painotin että ehdin jo katua koko liftaushommaa, johon Ritu heitti että eikö kyyti kelpaa, vai mikä tässä nyt niin kaduttaa.

Pyysin anteeksi tahdittomuuttani matkan jatkuessa tovin hiljaisuuden vallitessa ja Lomaradion soidessa hiljaa taustalla.

Siinä siemaillessani viimeisiä drinkkejä minibaarista ottamiani drinkkejä tarkkailin Ritua nyt ensimmäistä kertaa tarkemmin. Noin nelikymppinen brunetti. Lyhyt kesähame ja aistikkaasti otsalle kiharretut hiukset. Paljaat käsivarret paljastivat että Ritu oli viihtynyt jonkin punttisalin vakioasiakkaana pitempäänkin.

- Mitäs pidät, kysyi Rityu yllättäen saaden minut kiinni tarkkailusta joka oli sillä hetkellä keskittynyt avoimen kaula-aukon näkymiin.

En saanut sanotuksi mitään. Tunsin jopa pienen punan nousevan poskilleni mistä Ritu tuntui nauttivan suunnattomaksi.

- 1-0, Ritu totesi haastavasti, ja minä tartuin syöttiin. Ritu tuntui olevan itsetietoinen ja haasteellinen nainen. Matka jatkui jälleen hiljaisuuden verhoamana minun punnitessa Ritua. Onko hän naimisissa, onko hänellä lapsia, mitä tekee työkseen jne.

- Naimaton, lapseton, markkinointipäällikkö, ikää 35 vuotta. Eli 2-0, Ritu totesi ja minä sain toisen kerran tuntea kuinka puna nousi hitaasti poskilleni. Nyt sen syy oli myös pari reilumpaa whiskyryyppyä.

- Tiedätkö Ryynänen että monia naisia, kuten minua kiihottaa raha ja valta. Siis sinun kaltaisesi keski-ikäinen suomalainen hieman karskimman ulkonäön omaava mies, Ritu luetteli kuin markkinointikirjeestä lukien luoden minuun haastavan katseen.

Minulla tuli nyt epämukava ja kuuma olo. Minä joka olen naisten seurassa se joka vie on nyt kuin pikku poika ilman vuorosanoja koulun päättäjäisjuhlien näytelmässä.

Koska olin edelleenkin hiljaa Ritu jatkoi yksinpuheluaan todeten: "Minkälainen mahtaa olla johtaja Ryynäsen naismaku?"

Nyt alkoi jo kravatti hiertää pahemman kerran. Olin jo häviöllä 2-0 joten oli aika ottaa, tai edes yrittää ottaa juttu haltuun.

- Vaikea arvioida naista joka piikittelee ja heittää asiattomuuksia. Ja jolla on kesähelteellä enemmän vaatteita päällä kuin mun lempisihteerillä talvipakkasella, heitin Ritulle haasteen. Ritua näytti ensin huvittavan minun lapsellinen heittoni, mutta yllättäen se kuitenkin osui ja upposi.

- No saat tilaisuuden arvioida minua hiukan kevyemmin pukeutuneena sillä kohta me kurvaisemme mun isoäidin kesäpaikalle pikakahville. Ehkäpä siellä on pihasaunakin lämpimänä.

- Eiköhän se Ryynänen ole nyt niin että sun pitää skarpata että et häviä koko touhua 6-0, Ritu sanoi ennen kuin häipyi pienen valkoisen mökin sisään.

Nousin autosta ja sytytin viimeisen sikarini. Oli epävarma, ja epämieluisa olo. Olisin halunnut olla tällä hetkellä aivan jossakin muualla kuin juuri tässä ja nyt.

Sammutin sikarin kun Ritu huikkasi minua sisään. Astelin hiukan horjuvin askelin lähemmäksi ulko-ovea jonka liepeillä Ritu ja hänen isoäitinsä olivat.

Isoäiti otti minut vastaan kahdella poskisuudelmalla ja halauksella. Ja kun tämä teräsmummo vielä ihannoivalla äänellä totesi että kuinka kiva oli vihdoinkin nähdä Ritun paljon kehuma miesystävä olin vajota lattian läpi.

Ritu loi minuu sellaisen katseen että en tohtinut oikaista isoäidin virheellistä käsitystä minun ja Ritun suhteesta.

Kahvit juotuamme isoäiti kiiruhti meitä saunomaan ja uimaan. Olin jo kieltäytymässä kun jälleen Ritun määräilevä ja periksi antamaton katse naulaantui minuun.

Minulla olisi lienee pitänyt seisoa kyrpä täydessä tanassa kun painelin Ritun perässä pihasaunalle, mutta vitut. Vitutuskäyrä oli kympissä ja ajatukset sekaisin. Teki mieli pari kylmää olutta, ja sitten nukkua tämä painajainen pois mielestä. Vaan eipä meikäläistä auttanut muu kuin nöyrtyä kohtaloon, joten luovutin ja astelin loppumatkan kiltisti saunalle Ritun perässä.

Pukuhuoneessa Ritu avasi minulle jääkylmän oluttölkin samalla aloittaen riisuuntumisen.

Niin luontevasti Ritu riisuuntumisen hoiti ettei minulla vielä tässäkään vaiheessa tapahtunut mitään seksuaalista virittäytymistä.

- No, etkö meinaa riisuuntua, Ritu totesi poraten katseeni minuun tavalla joka sai minut tuntemaan oloni entistäkin epävarmemmaksi.

Siemaisin loput oluttölkistä ja riisuunnuin niin nopeasti kuin pystyin Ritun katsellessa hiukan kömpelöä vaatteista irrottautumistani.

Saunaan oli laitettu valmiit pesuvedet joten alkuhuuhtelun jälkeen kömmimme saunan lauteille. Ritu oli kaivanut jostakin esiin toisen oluttölkin minkä otin kiitollisena vastaan. Olut ja saunan lämmin kostea löyly sai meikäläisen hiljalleen rentoutumaan ja vitutuskäyrä alkoi hiljalleen hälvetä.

Ritu istui totisen oloisena tovin heittäen välillä löylyjä. Annoin hänen rauhassa miettiä seuraavaa siirtoa joka tulikin miltein heti.

- Mun on Ryynänen pyydettävä sinulta anteeksi. Olen ollut sinua kohtaan syyttä tahditon ja epäystävällinen. Minulla oli vain sinusta sellainen kuva julkisuuden kautta että olet sellainen porvariporsas. Ja minä todellakin tarkoitan sitä. Sekin on totta että naiset pitävät miehistä joilla on valtaa ja rahaa. Siis sellaiset naiset jotka ylipäänsä tykkäävät miehistä. Ymmärrätkö mitä tarkoitan, Ritu kysyi hiukan empivällä äänensävyllä.

Hiljalleen viinan ja oluen höyryttämät aivoni tajusivat mitä Ritu tarkoitti. Niinpä tietysti. Siitähän oli lopulta kyse isoäidin kommentissakin että olipa kiva viimein nähdä Ritun miesystävä. Niinpä niin tuumailin ääneen ja sanoin Ritulle ettei se minua häiritse laisinkaan.

- Eli se että olen lesbo, kysyi Ritu hiukan hämmentyneenä.

- Niin. Ei se mua häiritse kun en rehellisesti oikein päässyt sinuun kiinni enkä osannut sua silla lailla seksuaalisesti edes ajatella, tunnustin vilpittömästi tarkoittaenkin sitä.

Ritu kiilaantui hetkisen kuluttua ohitseni peseytymään. Selin minuun päin hän pesi pitkät hiuksensa ja sitten hitaasti kroppaansa. Edelleenkin selin minuun päin Ritu levitti saippuaa pakaroilleen ja haaraväliinsä. Ei ollut hetkenkään epäselvää etteikö Ritun sormet käväisseet sekä anusaukolla että hänen pillussaan. Siinä kesäillan hiukan hämärässä valaistuksessa Ritun kroppa oli todella seksikäs, ja nyt tunsin kuinka vastustamattomasti kyrpäni alkoi seisomaan.

Samalla toivoin kuin pelkäsin että Ritu kääntyisi minuun päin havaiten kyrpäni täysseisokin.

Helpotuksekseni Ritu ilmoitti menevänsä uimaan pyytäen minua seuraamaan perässä.

Peseydyin nopeasti ja kiiruhdin Ritun perään pienelle lammelle.

Vettä ei kuivan kesän johdosta ollut kuin hiukan nivusien yläpuolelle, mutta sekin tuntui ihanan vilvoittavalta. Kello oli jo yli puolenyön ja kesäillan pimein tai paremminkin hämärin hetki oli koittanut.

Olimme vedessä varmaankin reilun vartin ennen kuin Ritu ilmoitti menevänsä saunaa. Kyrpäni oli jostakin syystä jälleen innostunut täyteen seisokkiin joten jouduin jäämään muutamaksi minuutiksi vielä ns jäähdyttelemään jotta kehtaisin mennä Ritun näkösille.

Se mitä seuraavaksi tapahtui on ehkäpä elämäni epätodellisin kokemus. Ritu oli kontillaan keskimmäisellä lauteella. Jalat harallaan ja perse pystyssä. Olin hetken hämmennyksen vallassa kunnes vaisto ja halu ajoivat minut liikkeelle. Polvistuin Ritun taakse ja levitin varovasti hiukan turvonneita häpyhuulia. Hetken päästä sain sormiini Ritun paisuneen klitoriksen. Sormetin ja nuolin ensin rauhallisesti lisäten sitten hitaasti tahtia. Ritu antoi kieleni tunkeentua syvälle anukseen, mutta kun yritin samaa temppua peukalolla Ritu viestitti kropallaan ettei se ollut hyvä idea. Kieletin siis Ritun anukseen ja sormetin kiimanesteitä valuvaa pillua. Ja nyt kyrpäni halusi sukeltaa tuon täysin paljaaksi ajeltuun pilluun. Nousin ylös, ja ennen kuin ehdin kunnolla asettaa kyrpääni Ritun häpyhuulten väliin hän kierähti notkeasti ympäri kasvot minuun päin.

Ritun hiukan anteeksipyytävä ilme kertoi kaiken. Eli sen ettei hän ollut valmis menemään pitemmälle. Ehdin jo näyttää pettyneen ilmeen Ritulle ennen kuin tajusin että ei tämä homma vielä tähän jää vaikka itse aktia ei olisikaan.

Ritu istutti minut keskimmäiselle penkille ja nappasi hiukan epävarmoin ottein kyrvästäni kiinni. Ei Ritu mikään mestari ollut suihin otossa, mutta kyllä hän sai hommansa hoidettua niin hyvin että spermalasti lähti liikkeelle varoittamatta. Ritu ei ehtinyt vetää kyrpääni suustaan ennen orgasmiani joten suuri osa syöksähti Ritun suuhun. Ritu kakoi ensin suurimman osan spermoista saunan lattialle ennen kuin hän pystyi puhumaan.

- Se oli mun eka suihinotto. Tai siis toka jos ekaa ei lasketa jolloin mun piti ottaa suihin pakotettuna eka ulkomaan reissullani joskus nuoruudessani, Ritu paljasti kokemuksiaan. Huuhdoimme vielä toisemme, ja hyvästellessämme Ritun isoäidin Ritu ohjasi auton keulan kohti Helsinkiä. Keimolan portin Shellin liepeillä Ritu herätti minut yllättävällä tokaisulla.

- Ryynänen, mä haluan että sä panet mua takaapäin, mutta et saa laskea spermoja sisään.

Ja ennen kuin kunnolla tajusin mitä oli tapahtumassa oli Ritu jo pysäyttänyt auton huoltoaseman taakse ja asettautunut auton takapenkille hame vedettynä ylös ja pikkarit alas.

Minulta meni muutama minuutti aikaa täyden stondiksen saamiseksi. Yritin päästä nuolemaan Ritun pillua sillä aikaa, mutta sen kaltainen touhu ei nyt Ritua innostanut. Vedin pari kertaa käteen täyden seisokin saamiseksi ja asettelin sitten kyrvän Ritun pillulle. Ritun pillu oli yllättävän märkä ja liukas. Yllättäen kyrpäni upposi pohjaan saakka ensi työnnöllä. Ritu haukkoi hetken henkeä ennen kuin aloin tasaiseen tahtiin panemisen. Lisäsin vauhtia kun tunsin uuden orgasmin lähtevän liikkeelle. Muistin viime tipassa ettei Ritu halunnut lastia sisäänsä joten vedin kyrvän ulos hyvissä ajoin. Jouduin vetämään pari kertaa käteen jotta sain orgasmin huipun saavutetuksi. Spermaa lensi Ritun pakaroille ja takareisille. Ritu veti pikkuhousut jalastaan pyyhkien niihin pahimmat spermani pois. Lopuksi Ritu antoi minulle otsaan pusun ja sitten hän kaasutti jo pois.

Siinä minä seisoin puvun housut nilkoissa puolijäykkä kyrpä kourassa parinkymmenen kilometrin päässä kotoani huoltoaseman takana aamu kolmen aikaan.

Hiukan epäuskoisena kävelin huoltoasemalle tilaamaan taksin. Kännykkäni, salkkuni ja pieni olkalaukkuni jäivät Ritun autoon, ja siellä ne ovat ilmeisesti tänäkin päivänä....

Palautetta tulemaan. Tämä juttu on paria yksityiskohtaa lukuun ottamatta totta. Olen muuttanut tarinaa vain sen verran ettei siitä minua tai Ritua pysty tunnistamaan. Kiitos kuitenkin Ritulle "hyvistä" kyydeistä

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute